maanantai 17. joulukuuta 2012

Luukku 17

Jäi yksi päivitys välistä,
mutta sitä se kiire tekee. 
Eilen saatiin otettua joulukorttikuvat lapsista.
En kyllä muista koska viimeksi olen jättänyt 
tämän korttien lähettämisen näin viimetippaan.
Nyt kortit on onneksi jo kirjekuorissa ja tänään vielä ehtivät lähteä matkaan.

Osoitekirja on tänäkin vuonna jossain hukassa.
M muistutti, että otinhan minä viime vuonna kuvat
valmiiksi kirjotetuista kirjekuorista,
kun ne oli vierekkäin.
Otin kuvan juuri tämän takia, jos taas vuoden aikana hukkaan osoitekirjan ;)
Ja olihan tietokoneen kuvatiedostoissa kuva kirjekuorista,
joista sain oikeat osoitteet. Jes!

Joulukorttikuvauksessa oli menoa ja meininkiä ;)
Onneksi muutama yhteiskuva onnistuikin!
Ja monta muutakin ihanaa kuvaa jäi muistoksi ja
seinälle kehystettäväksi.
 Autotallin vintiltä hain jo aikaisemmin tämän 
seimiasetelman ja maalasin Marian ja Joosefin vaatteet 
uudestaan. Aikaisemmin vaatteet olivat paljon värikkäämmät joten 
nyt asetelma sopii paljon paremmin muuhun sisustukseen.
Tänään vielä yksi joulujuhla ja
tällä viikolla tulossa vielä useampi lava nettikaupan tavaroita,
jotka puramme ja laitamme saman tien matkaan asiakkaille.

Tekis jo mieli hakea kuusikin,
 ja leipoa ja kaikkea..
Nyt tuntuu, että päivät loppuvat kesken :)

Anne

14 kommenttia:

  1. Aivan suloisia kuvia! Kaunis värimaailma <3

    VastaaPoista
  2. Sama tunne - aika loppuu kesken! Mä vein tänä vuonna, ensimmäistä kertaa ikinä, joulukortit vasta 13.päivä postiin. Yleensä ne on valmiina jo joulukuun alussa. Tänä vuonna päivät vain katoaa jonnekin ja kaikki on ihan vaiheessa. Nyt on onneksi vähän leivontalistaa lyhennetty. Tummat piparit ja piparkakkutalo enää jäljellä :)
    Rauhaisia hengähdyshetkiä ja adventin tunnelmaa teidän kiireiseen arkeen!

    VastaaPoista
  3. Anne, lohdullista etten ole ainoa maailmassa joka lähetti vasta tänään joulukortit :) Aamun valossa napsittiin miehen kanssa pihasaunan edessa potretit, minä kirjoitin kortteja ja mies kävi kehittämässä korttien väliin valokuvat. Ja nyt ne on postin laatikoiden täytteenä. (lisää blogissani)
    Jaksamista ja iloa joulutouhujen keskelle <3

    VastaaPoista
  4. Ihan sama tunne, kaikki on vähän vaiheessa vielä. Mutta laitetaan "iso remmi päälle" :)

    VastaaPoista
  5. kaunis tuo seimi, onko jostain ulkomailta? Suomesta kun ei meinaa löytyä :(, ja niin ne kortit jää viime tippaan täälläkin, kaikesta huolimatta :)

    t. Minnuliini

    VastaaPoista
  6. Lapset ovat niin suloisia...ja sinä niin taitava, katsoin päivityksen Barbien nojatuolista, wow!!
    Suloista joulua sinne.
    XX

    VastaaPoista
  7. Ah, niin tuttua! Meillä oli tänä vuonna myös uusi jännitysmomentti, kun piti saada pikkuinen koira kuvaan mukaan :)

    VastaaPoista
  8. Aivan ihana tuo pikku neidon tutu ja hiuspanta, saanko udella mistä on hankittu? :) Tuollainen asukokonaisuus pitäisi saada meidänkin 1,5-vuotiaalle pikkukeijulle.

    VastaaPoista
  9. Ystäväni kertoi minulle blogistasi ja nyt olen aivan haltioissani. Teillä on upea talo ja sisustus on niin näköiseni. Kaikkea hyvää perheellesi ja kiitos sinulle, kun olet tuollainen "SUPER WOMAN" :). Saan blogistasi voimaa arkeeni. Rauhaisaa joulun odottelua koko perheellesi.

    VastaaPoista
  10. Ystäväni kertoi minulle blogistasi ja nyt olen aivan haltioissani. Teillä on upea talo ja sisustus on niin näköiseni. Kaikkea hyvää perheellesi ja kiitos sinulle, kun olet tuollainen "SUPER WOMAN" :). Saan blogistasi voimaa arkeeni. Rauhaisaa joulun odottelua koko perheellesi.

    VastaaPoista
  11. Multa jäi tänä vuonna kortit kokonaan laittamatta. Jotenkin pääsi yllättämään tämä joulukuu ;) Kaunis kalenteri sinulla, olen joka postauksen kurkannut, mutta nyt vasta kommentoin. Ihanaa joulua koko perheelle!

    VastaaPoista
  12. Loistava idea tuo osoitekorteista valokuvan otto. Eipä ole itselle tullut mieleenkään. No ensi jouluna sitten. Ihana blogi! Mukavaa joulun odotusta!

    VastaaPoista
  13. mä niin arvostan blogiasi ja periaatteitasi!! et ole korruptoitunut, niin ku kaikki muut isot blogit!!!! toivon että et myy sieluasi koskaan tulevaisuudessakaan, ku panokset kovenee :) olen melko uusi lukijasi. alkoi tympästä blogit, missä käsitellään vaan lahjaksi saatuja hyödykkeitä... vaikka kuinka väitetään että eihän tää oo mainos jne.. kuka muu on valmis lopettamaan mainosblogien lukemisen?!!! :)
    annu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On niitäkin jotka tykkää lukea sellaisia "mainosblogeja"..joten ei ole kivaa lietsoa jotain negatiivisuutta ympärillensä. Blogeja on paljon jokaiseen makuun. Onneksi jokainen saa itse valita mitä lukee vai mitä. Ja onneksi senkin saa valita itse lähteekö sellaiseen mukaan vai ei. Eikä se kuulu kenellekään. Taidat olla vain kateellinen niille joiden blogi menestyy.

      Poista

On kiva saada teiltä lukijoilta kommentteja! :)