torstai 31. toukokuuta 2012

Kesäkoti

Olen siivonnut pari viime päivää ja nyt kesäkoti on valmis :) 
Puhdas pyykki tuoksuu ja lapset ovat keränneet joka pöydälle kukkia maljakoihin.
Tänään meillä vihdoin alkoi kauan odotettu kesäloma!
Michaelkin on lomalla elokuun puoleen väliin saakka.

Minulla on tarkoitus tehdä jonkun verran oman alan juttuja tässä kesän aikana.
Tänään tuli yksi mielenkiintoinen puhelu ja
sen mukana tulee uusi aluevaltaus minun uralleni.
Enempää en tällä hetkellä voi kertoa :)

Nettikaupan toiminta kasvaa hurjaa vauhtia koko ajan ja 
kesällä on tarkoitus kehittää ja laajentaa myös nettikaupan sivuja ja
tarjontaa palvelemaan vielä paremmin asiakkaitamme.
Nettikauppamme palvelee normaalisti koko kesän ajan! :)

Unelmien kesältä toivoisin huoletonta joutenoloa, rauhallisia päiväunia, kivoja projekteja, 
aamupaloja kasvihuoneessa, lasten riemua, pitkän kaavan mukaan valmistettuja illallisia, 
omaa aikaa, mökkeilyä,  urheilua, ystävien ja perheen kanssa vietettyjä hetkiä, 

askartelua ja nikkarointia,  kesäillan juoksulenkkejä,  hyvään kirjaan uppoutumista, 
uintiretkiä,  lämpimiä kesäiltoja, luonnon ihmettelyä lasten kanssa, 
uusia tuulia, juhlia, huvipuistoja, retkiä, matkustelua ja muuta hömppää <3

(pussilakanat  Zara home & Yves Delorme, yöpuku Powell Craft)

Paljon on tullut kysymyksiä blogini jumittumisesta ja
hitaasta latautumisesta. 
En tiedä mistä johtuu ja olen testaillut eri säädöksiä blogin taustaohjelmissa,
mutta ongelma näyttää kuitenkin olevan selaimissa. 
Eli Internet Explorerilla luultavasti on hitainta,
Google Chrome, Safari ja Firefox näyttäis toimivan hyvin.

Kesälomafiiliksin,
Anne

maanantai 28. toukokuuta 2012

Teltta

Rafael on kulkenut kesäpäivät tärkeän näköisenä haavinsa kanssa.
Poika halusi myös käydä kokeilemassa tien päässä olevalla laiturilla
saataisko jotain saalista haavilla.
"Äiti, minä kalastan meille isoja haikaloja päiväruuaksi"

Ihmettellään, kun räkättirastas on tehnyt pesänsä hiekkalaatikon viereen metrin korkeudelle pensaaseen.
Pesä ei ole edes mitenkään piilossa, vaan siihen on ohikulkiessa suora näköyhteys.
Ollaan lapsia varoitettu, että pesään ei saa missään nimessä koskea ja 
pitää antaa pesän olla rauhassa. 
Nyt pesässä oli jo poikaset kuoriutuneet, pieni piipitys ja keltaiset nokat näkyvät jos
ohi kävelee. Emo käy ahkerasti syöttämässä poikasiaan.
Parin viikon päästä nähdään varmasti jo pienten lentoharjoituksia.

Samalla, kun Michael ja Annabel nikkaroivat pupun pihakoppia,
ompelin kasvihuoneessa pojan kanssa pienelle seikkailijalle oman teltan.
Olin ostanut aikoinaan Ikeasta sellaisen iglu-teltan ja 
nyt ompelin siihen uudet päälliset.
Teltan alkuperäiset seinät leikkasin kaavoiksi ja surautin saumurilla teltan valmiiksi.
Laitoin telttaan myös pojan toiveesta oven. Ja jätin teltan alkuperäisen kosteutta kestävän 
kankaan teltan pohjaksi ja samalla jäi siis käyttöön pohjakankaan nurkissa kiinni olevat
 keppien alkuperäiset pitimet.

Tämä ei olut kyllä eka kerta, kun teen samalla ikean mallilla teltan. 
Tällä kertaa teltta vain  jäi omaan käyttöön. Helppoa!
Martine kirjojen tarinat ja kuvat ovat kyllä niin kivoja.
Lasten puuhailut ja kuvatkin ovat niin tutun näköisiä :)
Lämpimän päivän illan kruunasi grillaaminen..
Ja tyttö on tietenkin viihtynyt uudessa mekossaan nikkaroidessaankin ;)

Kesäistä viikon jatkoa!

Anne

sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Mekko

Eilen iltapäivän sateiden aikaan sain aikaiseksi ommella
kasvihuoneessa Annabelille mekon kirjastosta lainaamani kirjan kaavoilla.
Sade ropisi kasvihuoneen kattoon ja isommat lapset lukivat patjojen ja peittojen 
seassa kirjastosta lainaamiaan kirjoja.

Kangas on ostettu jo kauan sitten ja
jotenkin aina ajattelin tämän kankaan päätyvän mekoksi.
Tänään aamu oli kaunis ja eilisen sateiden jälkeen 
ulkona tuoksui kesä (Tuomet kukkii!) <3 
Tyttö tykkäsi hameestaan ja 
pitihän heti päästä testaamaan mekon soveltuvuus
 omenapuussa kiipeilyyn.
Koska eihän se ole mekko
eikä mikään,
mikä ei pysy lempileikeissä mukana :)
Luumupuut kukkivat jo ja omppupuukin on jo nupuillaan <3

Jatketaan kesäistä fiilistelyä!

mukavaa viikonlopun jatkoa,
Anne 

tiistai 22. toukokuuta 2012

Lasten kanssa

Rafael toi yhtenä aamuna minulle sellaisen dvd:n mukana tulleen mainosvihon,
jossa oli kuvia kaikista lasten lempi dvd:istä.
R kysyi, että "olisko hyvä idea, että tehtäis puusta sellainen kirjasto, 
jossa olis kirjoja ja tällasia Annabelin barbeille.
Tehtäis se yllätykseksi.."

Ei kai se auttanut, kuin kokeilla. 
Leikattiin vielä muitakin kirjoja ja kuvia lasten kirjakerhojen mainoslehdistä. 
ja olihan se hyvä idea, Annabel yllättyi ja oli kyllä innoissaan :)
Tehtiin kirjasto sen verran neutraaliksi, että se voi muuttua seuraavassa leikissä
vaikka kaupaksi tai joksikin muuksi.
Barbeille ollaan tehty Annabelin kanssa kirjahylly samaa sarjaa
kerrossänkyjen kanssa.
Loppukevennykseksi tällainen DIY-vaahtokone .
Tähän leluun tarvitaan vaikka joku tyhjä mehutiivistepullo,
kangasta ja teippiä.
Leikkaa pullon pohja kokonaan pois ja teippaa kangas pullon pohjaksi,
niin kuin alla olevassa kuvassa.
Kangasta dipataan astiassa, jossa on astianpesuainetta(paljon) ja vettä. 
Sitten vaan puhalletaan pulloon. :)
Pulloon puhaltamalla tulee valtavasti vaahtoa ja
tässä voi kilpailla vaikka kuka saa pisimmän vaahdon aikaiseksi.
Yllättävän innoissaan lapset oli tästä ;)
Pyörän pesemiseenkin tämä on hyvä apuväline :)

Hauskaa viikon jatkoa kaikille,
Anne

sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Ulkoilua

Noniin saatiinpas siirrettyä hortensiaköynnökset (5kpl) viikonlopun aikana.
Oli aika suuri urakka, kun köynnökset olivat kietoutuneet toisiinsa ja 
yritettiin ottaa mahdollisimman isot multapaakut mukaan..
Nyt vain niin toivon, että ne juurtuisivat hyvin uusille paikoilleen.
Annabel otti kuvia ja se on ihan totta, että jos antaa lapsen ottaa kuvia
niin aikuisistakin saa luonnollesempia ilmeitä kuviin,
kun jos aikuinen ottaisi kuvat.
Miksiköhän se on niin :)
Tällainen salamaja siitä nyt sitten tuli,
jokaisella kasvihuoneen kulmalla on yksi köynnös..
Tänään oli miesten kokkausvuoro ja 
kanasalaatin päälle tuli paistettua Halloum-juustoa,
pannulla pikaisesti paistettua siemensekoitusta
(kesäkurpitsan siemeniä, pinjansiemeniä, karpalorouhe ym.)
 ja viinirypäleitä..

Tällaisten ulkona vietettyjen päivien päälle uni maistuu kaikille :)


Anne

perjantai 18. toukokuuta 2012

hortensiat..

Se olis sitten taas perjantai, vaikka tuntuikin maanantailta eilisen lomapäivän jälkeen.
Helatorstai vietettiin kyläillen ja Plantagenissa käytiin fiilistelemässä puutarhajuttuja,
haettiin multaa ja muutamia kasveja. .
Hortensiat saivat  jäädä vielä sisälle pöytiä koristamaan.
(Isabelilla on onnea omistaa isosisko, 
jonka lelukomerosta voi lainata kaikkia mielenkiintoisia leluja sadepäivän iloksi :)
Viikonlopulle on tiedossa kotoilua, grillaamista ja puutarhatöitä.
 Meidän autotallin takaseinässä katseilta piilossa kasvaa
paljon köynnöshortensiaa, syksyllä tämä kasvi on upean näköinen suurine valkoisine kukintoineen.
Olen nyt tutkinut kyseisen köynnöksen siirtämistä ja kyllä se pitäisi onnistua, jee :)
Ajateltiin siirtää se tuohon muutaman metrin päähän kasvihuoneen seiniä pitkin kasvamaan.
Köynnöshortensia on hidaskasvuinen ja olen onnellinen, kun köynnökset on valmiiksi näin pitkät.
Saa nähdä mitä tästä nyt sitten tulee ;)

Mukavaa perjantain jatkoa teille kaikille!

Uusia lukijoita tulee koko ajan lisää, 
Tervetuloa! <3

2000 lukijan kohdalla kyllä pidetään sitten kunnon arvonta, sen lupaan :)

Anne

sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Äitienpäivänä

On suuri etuoikeus olla äiti
ja saada kokea kaikki tämä mikä siihen liittyy <3

Tänä vuonna tässä päivässä oli erityistä se,
kun kahden lapsen sijasta isin kanssa aamupalatarjotinta olikin tuomassa kolme.
Yksi innostunut hymy lisää valaisemaan äitienpäivän aamun.
Olimme juhlimassa äitiäni lähisuvun kanssa.
Sinua kyllä kannattaa juhlia rakas äiti <3
Olet ollut ihan paras kasvattaja..
positiivinen, kannustava, lapsen mielipiteitä kunnioittava,
hauska, luova ja oikeamielinen.
Voinko koskaan kyllin kiittää <3
"...huolenpitos ihon alle jää" 
kuten Robin laulaa laulussaan.

Hyvää äitienpäivän jatkoa kaikille!

Anne

maanantai 7. toukokuuta 2012

Keväisiä päiviä

Hei kaikille!
Nettipaasto on tehnyt hyvää ja nyt on taas blogin pitämiseenkin uusia ideoita :)

Meidän puutyöpaja sai uuden ulottuvuuden,
kun tilasin leikkikaupasta Moulin Rotyn lapsille sopivat puutyökalut.
Lasten nikkaroidessa olen selaillut samalla lehtiä,
 jotka ovat täynnä inspiraatioita kesäistä puutarhaa ajatellen..
Piha on laitettu vihdoin kesäkuntoon ja uudet ruukut odottavat kesäkukkia.
Viherhuone siivottiin, kannettiin huonekalut paikoilleen ja 
silitin vielä verhot ikkunoihin.
Odottelen jo kesäiltoja, ystäviä ja herkullisia grilliruokia :P
Nordalin puukeinukin saatiin paikoilleen vanhan tammen alle..
Ostin viime viikolla kesälukemista,
mutta 'riittää jo'-kirjan luin jo ja toista kirjaa olen jo aloittanut.
Joten saan vielä varmasti hankkia monet kerrat uudet kesälukemiset,
sen verran kirja-ahmatteja ollaan. 
'Riittää jo'-kirjaa voin kyllä suositella ihan kaikille, tykkään!
Pihalla vietetyn päivän jälkeen illan kruunaa kultsin kainalossa vietetty elokuvailta.
Jos ei jaksa käydä vuokraamassa leffaa, 
niin AppleTV on helpompi ratkaisu.
Meillä tämä on hankittu puolitoista vuotta sitten.
Telkkarista pystyy laitteen avulla katselemaan uusimpien elokuvien trailerit ja 
vuokraamaan haluamansa elokuvan. 
Hinnat ovat suurinpiirtein samat, kuin leffavuokraamoissa,
mutta valikoima on erilainen. (Amerikkalaisempi)
Laitteen avulla pystyy myös katselemaan telkkarista esim. youtubea, verkkoalbumeja,
 omia kuvatiedostoja  ja videoita muilta Applen laitteilta langattoman verkon avulla.

Helppoja kuvanmuokkausohjelmia on netissä tarjolla paljonkin,
mutta tässä yksi hyvä vinkki teille:
Helppoa ja hauskaa, ohjelmalla saa helposti tehtyä 
vaikka äitienpäiväkortitkin tulostusta vaille valmiiksi :)

(Niin ja alimmaisen kuvan otti Rafael.
Hän harjoitteli kuvien ottamista järkkärillä. Pojan kuvien ottaminen on sellaista,
että jos haluan osua kuvaan mukaan niin pitää seurata kameran liikkeitä 
ja yrittää hypätä kuvaan mukaan ;)

Keväistä viikon alkua teille! <3

Anne