torstai 13. joulukuuta 2012

Luukku 13

Eilen oltiin illalla meidän kadun perinteisissä joululaulajaisissa. 
Ulkoroihut paloivat tiellämme olevaan vanhaan taloon johtavalla lumisella polulla,
koko naapurusto kokoontui tunnelmalliseen taloon laulamaan joululauluja ja 
viettämään aikaa yhdessä. 

Tuntuu, niinkuin tällaista joulun tunnelmaa ei olisi muualla,
kuin Astrid Lindgrenin saduissa.

Vanhat valkoiseksi maalatut lattiat, 
kauniit vanhat ovet ja huonekalut, himmelit katossa,
  vanhoja tavaroita ja yksityiskohtia loputtomiin.
Talon rouva soittaa flyygeliä ja vieraat laulavat 'Kauneimmat joululaulut' -
kirjasesta joulun ehdottomia klassikoita.

Lapset leikkivät naapuruston lasten kanssa, tanssivat jouluvaatteissaan ja
etsivät tonttuja vanhan talon lasikuistilta.

Herkkuja, lämmintä glogiä, naurua, puheen sorinaa,
mukavaa jouluista tunnelmaa..

On ihana omistaa mukava naapurusto..
Tällainen tuo pienen kylän tuntua vaikka asutaankin kaikki melkein keskellä kaupunkia :)

Kokeilin eilen illalla lasten nukuttamisten jälkeen vielä
tehdä A:n joulukalenteriin yllätyksen.


Piirsin vapaalla kädellä vaneriin nojatuolin kaavat, leikkasin vanerista palat
ja kokosin tuolin naulapyssyn avulla.
 Liimasin kuumaliimalla ohuen vanun vielä kiinni tuolin runkoon.

Puisien osien avulla piirsin kaavat kankaaseen tulevaa huppua varten.
Kankaasta tulevat osat olivat siis vain vähän suuremmat, kuin puuosat
ja pidemmät, jolloin tuolin jalat saatiin peittoon.

Lopuksi vielä ompelin pari tyynyä nojatuoliin pehmusteeksi.
Tällainen askartelu tänään.

Lapset ovat tänään tehneet tässä koneella iMoviella jouluisia videoita,
muistuu mieleen ne ajat, kun itse tehtiin lapsena omia elokuvia.
Eipä ollut silloin näin hyviä laitteita kotikäytössä.

Applen iMoviella voi siis tehdä hienoja videoita helposti suoraan valmiille alustoille
ja laittaa haluamansa musiikit mukaan.
Tässä on joku Applen esittelyvideo ohjelmasta jos
joku haluaa kurkata:
Video
Tämä ei siis ollut meidän tekemä ;)

Innostumista, onnistumista ja tekemisen riemua
kaikille!

Niin ja hyvää Lucian päivän jatkoa :)
Anne

14 kommenttia:

  1. vau! tosi hieno nojatuoli.

    VastaaPoista
  2. Onpas kiva kuulla että vielä on aidosti vanhan ajan meininkiä tallella :) laittaisitko joskus kuvaa siitä vanerileikkurista jolla sahaat ja naulapyssystä jolla kiinnität? :) olisi kiva hankkia sellaset niin pystyis värkkää itekkin kaikee.

    VastaaPoista
  3. Todella ihanan kuulosta tuo yhdessä laulaminen - tuntuu todella ihan satukirjamaiselta. Tuollaisen perinteen minäkin tahtoisin.

    VastaaPoista
  4. Ihanalta kuulostaa :) Aivan ihana myös tuo nojatuoli, voi kun olisikin tuollainen taito käsillä tekemiseen!

    Lmmintä joulun odotusta,
    Sandra

    VastaaPoista
  5. Minäkin olisinkiinnostunut millainen sinun kuviosaha ja naulapyssysi ovat? Niin ihania juttuja teet!

    VastaaPoista
  6. Voi miten hieno tuo tuoli, olet kyllä tosi taitava käsistäsi :). Ja ihana perinne tosiaan.

    VastaaPoista
  7. Naulapyssy kiinnostaa minuakin...varmaan aika pieniä nauloja ja tarviiko se kompressoria?

    VastaaPoista
  8. Minuakin kiinnostaisi nuo työvälineesi ja jos laittaisit niitä vaihekuvia enemmän, niin voisi kokeilla itsekin. Olet tosi taitava ja innostat muitakin tekemään. On vain ihmisiä jotka ei tiedä noista välineistä ym. mitään niin voisitko/ehtisitkö joskus kertoa enemmän? Kiitos tästä blogistasi! Tunnelmallista joulunodotusta. Ihana tuo teidän naapuruston perinne! <3

    VastaaPoista
  9. olisi kiva jos joskus tulisi postaus jossa kurkataan teidän askarteluhuoneeseenne:)

    VastaaPoista
  10. Hahs, meillä on rakennusajalta sellainen painava jättinaulapyssy joka ampuu sellaisia kymmensenttisiä nauloja :D Sullei vissiin ole ihan niin järeät välineet. Mä en taas muista tiedäkään, pitää vissiin googlata että sivistyn :)

    Ihania askarteluja, ihania kertomuksia elämästänne. Tuollainen jouluperinne olisi ihana <3


    Iidanunelmia-Iida

    VastaaPoista
  11. 6.11.2011 löytyy kuvia laitteista...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo niin on, mutta olisi kiva tietää minkä merkkisiä ym. Pelkät kuvat ei paljon auta jos nuo laitteet on ennestään ihan vieraita.. mutta pitää kai etsiä muualta tietoa jos täältä sitä ei saa. :(

      Poista
  12. Ihana kuulla, että jossain on vielä noin ihanaa "katukulttuuria"! Pitää yrittää perustaa tännekin, kunhan naapuritkin saavat talonsa valmiiksi :) Nuo puukalusteesi on aivan ihania! Ostettiin nyt tyttärelle joululahjaksi iso nukketalo ja sormet syyhyää tehdä sinne tekstiilejä, tavaraa ja huonekaluja. Tekemäsi ovat todella hienoja ja inspiroivat todellakin itse tekemään! Ja se edellisissä päivityksissä ollut riippukeinu ja keinuhevonenkin olivat todella hienoja! Itse tehdyt lelut ovat parhaita ja arvokkaita!

    VastaaPoista

On kiva saada teiltä lukijoilta kommentteja! :)