perjantai 25. huhtikuuta 2014

Onnellista

Takana on ihan mielettömän kaunis ja lämmin perjantai!
M on ollut lasten kanssa rannikolla tämän päivän.
Lähdin lämpimässä tuulessa pyöräilemään kirjastoon hakemaan muutaman hyvän kirjan,
käytiin siskon kanssa kiinalaisessa syömässä
 ja lopulta päätin piipahtaa vielä läheisissä vaatekaupoissa.
Mukaan lähti lapsille perus kesävaatetta ja
Lindexiltä suloiset kukkapinnit.
Ihanaa, kun valkoiset pitsit, vaalea revityt farkut, haaleat persikan ja
roosan sävyt ovat vallanneet kaupat.
Vuodesta toiseen tämä yhdistelmä näyttää niin vastustamattoman kauniilta päivittyneen ihon kanssa.
Illalla yhdeksältä paistaa vielä ilta-aurinko..

Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan niin tämä kesä jatkuu meidän perheellä pitkälle syksyyn.
Päätettiin nimittäin viime vuoden vaihteessa, että muutetaan Etelä-Ranskaan asumaan loppukesästä ja
mielenkiinnolla odotan mitä kaikkea kivaa uutta tämä asia tuo meidän perheen elämään :)

Meidän koti jää tänne odottelemaan mahdollista paluuta, blogini ja
nettikauppamme pyörii ihan samaan malliin sieltäpäin, kuin ennemminkin.

Meidän työkuviot ovat sellaiset, että molemmat tehdään etänä töitä meidän
omalle firmalle, joten lähdetään 'komennukselle'.
Ihan itse komennamme itsemme kylään, joka sijaitsee meren rannalla Nizzan länsipuolella ;)
Ja saa nähdä mitä uusia työkuvioita keksitään sieltäpäin.
Jotain kivaa ja uutta on pakko kehitellä, sehän on selvää! :)

Lisää aiheesta kirjoittelen sitten toisella kertaa :)
Lämmintä viikonloppua kaikille!
Anne

47 kommenttia:

  1. Mukavan arkinen postaus! :) Varmasti vaihtelu tuo uusia tuulia elämään.

    VastaaPoista
  2. Hui hurjaa minun mielestä! :) Itse olen muuttanut Suomen sisällä 650km:n päähän kotikaupungista, jossa asuvat kaikki läheiseni sukulaisista ystäviin ja ikävä on ihan kamala koko ajan. Muutettaisiin heti takaisin, jos työt vain sallisivat. Mitenköhän teidän käy? Tuleekohan hurja ikävä läheisiä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asetelma on varmasti eri, jos kaikki ovat innoissaan muutoksesta. Työt sallivat meillä takaisin muuton heti, kun (tai jos) siltä alkaa tuntua. Ihan varmasti tulee ikävä läheisiä, mutta onneksi lentomatka on vain 3,5 tuntia :)

      Poista
  3. Hitsit, kuulostaa aika mahtavalta tuo "työkomennus". Muutos on aina hyvästä.

    VastaaPoista
  4. Ihan mahtavaa! Huippua, kun ihmiset toteuttaa unelmiaan eivätkä vain unelmoi elämää! Silloin pitää mennä, kun on siihen mahdollisuus! :) Toivottavasti kaikki menee suunnitelmien mukaan! Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
  5. Ihanaa, että teillä on mahdollisuus (ja rohkeutta!) ottaa vastaan tuollainenkin elämänkokemus! Siitä jää varmasti ihania muistoja koko perheellenne. Tsemppiä ja onnea kaikkiin käytännönjärjestelyihin! :)

    VastaaPoista
  6. Ihania uutisia! Täällä innolla jäädään seuraamaan mitä Ranska teidän elämään tuo tullessaan! :)

    VastaaPoista
  7. Ei mä en kestä! Mulla on ollut Ranska-kuume siitä sun ekasta lomamatkapostauksesta lähtien! Ihanaa ett joku voi toteuttaa unelmansa. Meidän perheessä ei vois muita vähempää kiinnostaa mun Ranska-haaveet.. Tulen seuraamaan teidän elämää siellä suurella mielenkiinnolla! Ette tarvitsis au-pairia? 😉

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla :) Au-pairia ei harmi vaan tarvita ja niitä on lähipiiristäkin ilmoittautunut jonkin verran ;)

      Poista
  8. Oi että mitä uutisia täälä, onnea paljon tulevaan<3 Tuskin maltan odottaa postauksia uudesta kotipaikasta! <3

    VastaaPoista
  9. Mahtavaa! Onnea päätökselle ja uusille haasteille, Anne! ♥

    VastaaPoista
  10. Mäkin odotan nyt jo malttamattomana teidän Ranskan elämää. Muistathan tehdä postauksia usein ja pliiis, kuvia paljon, PALJON! Musta ne teidän viime kesän Ranska-postaukset olivat todella ihania, mullekin tuli Ranska kuume. Mies ei vaan innostu maasta yhtään ja noh, pienimmäinen on niin pieni, ettei vielä ole matkustaminen ajankohtainen muutamaan vuoteen.

    Mutta mahtavaa, että joku uskaltaa! Minä en. ;) Olisi kiva kuulla aiheesta silti piakkoin enemmän. Mistä olette saaneet Ranskan-kodin, minne kouluun A menee, löytyy R:lle "eskaria" jne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kuvia siellä on niin kiva ottaa, että varmasti kuvia tulee olemaan paljon :) Muutamme samaan asuntoon, missä olemme olleet aikaisempinakin vuosina ja A&R menevät kansainväliseen kouluun.

      Poista
  11. Voi vitsit miten hienoa! Etelä-Ranska on niin mielettömän kaunista seutua, että itsellänikin jäi pala sydämestä sinne heti ensimmäisellä Nizzan reissulla. Sen jälkeen on ollut ainainen pieni ikävä sinne, tuntuu melkein kuin kotiinsa palaisi aina kun sinne pääsee. Ei varmaan tarvitse edes mainita, että odotan jo innoissani postauksia elämästä siellä!

    VastaaPoista
  12. Kuulostaapa ihanalta! :) Meilläkin haaveillaan ulkomaille muutosta, saa nähdä, miten suunnitelmien käy. :)

    VastaaPoista
  13. Ihanaa, että uskallatte. Toivon oikein onnistunutta uutta elämän vaihetta. Meneekös lapset paikalliseen vai Nizzan kansainväliseen kouluun? Alue ja kielihän taitavat olla teille jo tuttuja, joten varmasti onnistutte.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kaksi vanhinta on ilmoitettu yhteen rannikon kansainvälisistä kouluista. Alue on tuttu ja kieltä oppii lisää sitten siellä :)

      Poista
  14. Oi..mahtavaa! Itsekin niin kaipaan jotain muutosta..sitä mitä uutta elämällä olisi näyttää ja tuoda ;) Kaikkea hyvää teille <3

    VastaaPoista
  15. Pääsispä edes Tukholman risteilylle, mutta kun ei ole rahaa.

    VastaaPoista
  16. Oi että! On aina niin hieno nähdä ihmisten toteuttavan unelmiaan :) Jo toinen blogi pienen ajan sisällä, jossa hypätään rohkeasti kohti uutta!!! Liian usein näkee ja kuulee ruikutusta elämän kurjuudesta, eikä sitten kuitenkaan olla valmiita tekemään mitään jotta se oma elämä muuttuisi. Onnea matkaan, odotan innolla postauksia!

    -Anu

    VastaaPoista
  17. Oi onpa hienon mahdollisuuden elämä tarjonnut ja hienoa, että siihen rohkeasti tartutte! Onnea uusiin suunnitelmiin ja unelmiin!

    VastaaPoista
  18. Oi, nyt tulee varmaan kaipaamaani uusi käänne blogiisi jota pitkään olen seurannut mutta viime vuosina vähemmän koska päivityksiä on ollut vähemmän eikä niin mieleisiä. Ei pahalla, vaan erittäin ihana uutinen :) Odotan innolla!

    VastaaPoista
  19. Juuri noilta seuduilta kotiin palanneena ja aina sinne palaavana kysyisin mihin kylään asetutte? Paitsi tietenkin jos tämä on liian henkilökohtainen kysymys. Alue on kaunista, ilmasto uskomaton ja meri uskomattoman sininen! Upea mahdollisuus teillä, kaikkea hyvää uusiin haasteisiin!

    VastaaPoista
  20. Onnea! Tulin tästä hirveän iloiseksi ja juuri tänään ollut kenkku päivä. Kumma juttu sikäli kun en Sinua henkilökohtaisesti tunne! :) Muutimme perheeni kanssa samoin paremman ilmaston maahan ja kaikki läheisten pelottelujen aiheet ovat osoittautuneet turhiksi, joten tsemppiä. Minä pelkään lähinnä meidän perheen komennuksen loppumista, se kun ei ole täysin itsestämme kiinni. Hieno juttu kerrassaan, rohkea teko ja rikastava kokemus lapsillekin.:)

    VastaaPoista
  21. Mikä on ihan tavis elämässä vikana? ihan arjessa, ettei kaiken tarvitse olla aina elämää suurempaa? joku viisas on sanonut, että kun oppii rauhoittumaan ja katsomaan lähelle,oppii myös omat juurensa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taviselämää se on Ranskassakin ja moni nyt vaan haluaa asua välillä toisessa kulttuurissa. Ei se tarkoita, että taviselämässä suomessa olisi jotain VIKAA.

      Poista
  22. oi mikä ihana mahdollisuus! Onnea suunnitelmille ja muutolle sitten kun sen aika tulee! :)

    VastaaPoista
  23. Tavallista elämää se on aina siellä muuallakin,missä sitten eletäänkin,ainoastaan erilaiset kulttuurit,ihmiset ja luonto tekee siitä erilaista.Itse olen perheeni(3lasta ja mies)kanssa eläneet kaukomailla n.10v,ja nyt olemme takaisin suomessa.Päivääkään en vaihtaisi pois!
    Ja lähtisimme heti uudestaan jos mahdollista,ja ehkäpä lähdemmekin.
    Lapsilla on hyvä kielitaito,arvostavat erilaisuutta,katsovat maailmaa avoimin silmin. Rakastavat olla myös suomessa,mutta maapallo on selkeästi pienentynyt hyvällä tavalla.Ystäviä löytyy aika monesta maasta tällä hetkellä ja kaikki ovet ovat heile avoinna tulevaisuudessa,jos niin haluavat.
    Ehdottomasti elämän parasta antia !Nauttikaa,teillä on varmasti ihania aikoja edessä ja monta kokemusta rikkaampana kenties joskus palaatte suomeen.
    Meillä myös perheyhteys kasvoi ihan erilailla tiiviiksi,muilla mailla kun lapset,varsinkin teini-ikäiset,ovat paljon perhekeskeisempiä kuin suomessa.
    Ja tosiaan,suomalaisuus ei meistä mihinkään hävinnyt ja omat juuret tulivat vain vahvemmiksi,

    -Kerttunen-

    VastaaPoista
  24. No mikä siinä on vikana, että lähtee ulkomaille jos huvittaa ja on mahdollisuus? Olen näkevinäni pienen kritiikin siemenen nyt ano 19:44 tekstissä! Normaali arki on arkea ja taviselämää täällä ulkomaillakin: käydään kaupassa, kokataan, lapset harrastavat, käyvät koulussa ja laskuja tulee postilaatikkoon.

    Joku toinen viisas on muuten sanonut, että kun lähtee kauas, näkee lähelle!

    toinen ulkomaille lähtenyt

    VastaaPoista
  25. Muistan jonkun joskus sanoneen jotain tämän tapaista kuin, jotta näkisi tarkasti lähelle, on käytävä myös kaukana. Me muutimme perheen kanssa ulkomaille useaksi vuodeksi ja tulimme takaisin kun oli sen aika. Kaikki eri-ikäiset neljä lastamme ovat arvostaneet sitä suuresti jälkeenpäin, niin kuin me itsekin. Eikä se ole vähentänyt tietoisuuttamme omista juuristamme. Itseasiassa olemme kaikki ymmärtäneet hyvinkin paljon enemmän niistä :)
    Ja se elämä siellä ulkomailla on ihan samanlaista arkea kuin täälläkin. Koulu, työ ja vapaa-aika rytmittyvät samanmoisesti :)
    Onnea matkaan!!!

    VastaaPoista
  26. Ihana uutinen:) Odotan innolla tulevia postauksia. Kun joku uskaltaa, tuntuu että omakin rohkeus kasvaa aina piirun verran ja vielä tulee päivä jolloin itsekkin lopulta uskaltaa. Onnea matkaan! Anneli

    VastaaPoista
  27. Tosi sieviä vaatteita! Teille tulee varmasti kivaa siellä Ranskassa!

    VastaaPoista
  28. Innolla jään odottamaan päivityksiäsi uudesta kotimaastanne! Olen työskennellyt jonkin verran ulkosuomalaisten lasten kanssa, ja olen ollut ihmeissäni siitä, millaisia kosmopoliitteja heistä kasvaakaan! Laitatteko talonne vuokralle vai jääkö se tyhjilleen?

    VastaaPoista
  29. Terkkuja vaan sinne muuttopuuhasteluihin :-) Täällän mekin taas ulkomailla toista kertaa! Elämä on hyvin samanlaista, vaikka toisaalta erilaista, koska paikallinen arki ei ole yksi yhteen suomalaisen kanssa. Neljän lapsen kanssa mennään ja tietty välillä haaste siinä, kun ei vaan voi viedä lapsia hoitoon illaksi tms. mutta toisaalta ei voitu Suomessakaan usein sitä tehdä. Itse haluaisin kovasti Eurooppaan, esim. Saksaan tai Englantiin, mutta toistaiseksi Uusi Englanti täällä USA:n itärannikolla meidän sijainti. Tässä parasta NYC:n läheisyys ja ihanat rannat ja maisemat.

    Onnea kovasti matkaan!

    VastaaPoista
  30. Niin ihanaa! :) Me asuttiin myös etelässä viitisen vuotta, kaksi vuotta sitten muutettiin takaisin Suomeen. Voin sanoa, että on se arki siellä herkumpaa kuin täällä koti-Suomessa. Tai arki on arkea, mutta kauppakassien raahaaminen on mukavampaa aurinkoisessa säässä kuin räntäsateessa :D <3

    -E

    VastaaPoista
  31. Tervetuloa tänne Ranskaan:) Itse olen asunut täällä jo 12 vuotta ja molemmat lapset ovat syntyneet täällä. Ihan kivaahan täällä on asua mutta kuten moni onkin jo sanonut, onhan se arki arkea täälläkin. Joka maassa on hyvät ja huonot puolensa. Osaatko itse muuten hyvin ranskaa? Vaikeinta täällä tosiaan on se että sukulaiset ja ystävät ovat niin kaukana mutta innokkaita vierailijoita varmaan riittää ainakin ekana vuonna:) Tsemppiä muuttopuuhiin!

    T:Heidi

    VastaaPoista
  32. Voi miten kivoja uutisia! Itse sain myös kritiikkiä omasta muutostamme aikoinaan ja kyllähän se vähän jännitti miten lähtee sujumaan.
    Mutta hyvin on sujunut, päivittäin sitä tulee miettineeksi miten hyvin asiat voivatkaan olla ja miten oikea tämä ratkaisu meille oli. Ikävä on omaa perhettäni tietysti, mutta pyrimme matkustamaan Suomeen niin useasti kuin vain töiltä/koululta pystymme :)

    VastaaPoista
  33. Vau vau ja vau!!! Kuulostaa tosi ihanalta ja miksi ei kun on mahdollista! Varmasti ihanaa ja tulee olemaan ikimuistoinen aika :) Tsemppiä muuttopuuhiin!

    VastaaPoista
  34. Ihania vaatteita olet hankkinut kesäksi! Saanko kysäistä, että mistä tällaiset ihanuudet löytyivät? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suurin osa näyttäisi olevan Lindexistä, ainakin nuo perhosleggarit ja hiaton pitsitunika. Kävin itse ostelemassa samoja juttuja jo aikaa sitten. :) Myös samat pinnit lähtivät matkaan. Ihania kesäuutuuksia siellä kyllä oli.

      Poista
  35. Tervetuloa minunkin puolestani tänne Ranskaan. Meidän perhe (minä, mies ja 3 lasta) muutettiin kesällä 2012 ja hyvin ollaan viihdytty. Meidän lapset käyvät paikallista ala-astetta ja yläastetta.

    VastaaPoista
  36. Hienolta kuulostaa.Onnea uuteen elaman vaiheeseen.Itsekin jatin Suomen jo 20 vuotta sitten ja edelleen viihdyn etelassa.Ikava ei ole enaa ja sita helpottaa kun mies on paikallinen ja lapset ovat syntyneet taalla.Tottakai joka paikassa on hyvat ja huonot puolet mutta ilmaston puolesta en esim. voisi enaa asua Suomessa.Mutta kesaisin on kiva kayda Suomessa tapaamassa perhetta ja tuttuja.Jaan odottamaan uutisia teidan elamasta Ranskassa.

    VastaaPoista
  37. Hieno päätös ja onnea sen tekemisestä! Ulkomailla asuminen avartaa ihan hurjasti ja toisaalta sillä välin kotimaassa ei niinkään moni asia muutu. Perhettä ja vanhoja ystäviä ei tietysti korvaa mitään, mutta tilalle tulee muita kokemuksia jne. jotka säilyvät sydämessä läpi elämän. Olen pikku tytöstä asti asunut eri maissa perheeni kanssa ja nyt mieheni kanssa, enkä kadu tippaakaan. Terveiset täältä saapasvaltiosta ;)

    VastaaPoista
  38. Voi kuinka jännittäviä uutisia! Kaikkea hyvää sinne suunnalle <3

    VastaaPoista

On kiva saada teiltä lukijoilta kommentteja! :)