torstai 19. marraskuuta 2015

Legoja ja arvonta!

Hei kaikille! ❤️
Minuun otettiin yhteyttä ja kysyttiin halukkuutta tehdä Legon kanssa yhteistyötä
ja kyllähän lapset tykkäsivät, kun posti toi pahvilaatikollisen kivoja paketteja! 
 Pojalle tuli Lego Cityn syvänmeren helikopterin ja Star Wars First Order-lumikiituri.
Star Warsit olivat meille Legoissa uusi tuttavuus, mutta synttärilahjaksi saadut Lego Cityn sukelluslegot saivat puuttuvan täydennyksen helikopterista!

Mietin syksyllä pojan huoneeseen sopivaa paikkaa legopöydälle ja lopulta pyysin 
Michaelia tekemään vanerista kiinteän pöydän linnasängyn jatkoksi.
M ruuvasi rimat seinään ja rappusten seinämään kiinni ja
vaneri leikattiin mittojen mukaan.
Keskellä oleva ympyrä tehtiin sopivan kokoiseksi mittaamalla pojan hartioiden leveys ja 
lisäämällä siihen liikkumanvaraa.
 Tämä pöytähän on pieni kaikille pojan legoille, 
mutta voihan sitä halutessaan jatkaa vaikka kapeampana ikkunaseinälle.
 Helikopteri ja muut alukset on kiinnitetty rautalangalla katossa oleviin koukkuihin kiinni.

 Tämän kaupungin rauha taitaa rikkoutua kohta, 
kun joululahjoiksi on toivottu Legon Jurassic World-paketteja :)

Poika sai synttärilahjaksi ystävältään 
Lego Cityn joulukalenterin, jokan avaamista on odotettu jo malttamattomana :)
Tytöille tullut keikkabussi oli upea! Bussin sai vedettyä pitkäksi,
jolloin toiselle puolelle avautui esiintymislava ja toiselta puolelta pääsi olohuoneeseen.

Tytöille tuli lisäksi Lego friends- joulukalenterit, 
joista meillä on hyviä kokemuksia edellisiltä vuosilta :)

Ja nyt arvontaa!
Arvon tähän postaukseen tulleiden kommenttien kesken Lego City ja Lego Friends joulukalenterit.
Jos kommentoitte anonyyminä, niin muistakaa laittaa vaikka sähköpostiosoite mukaan, 
niin pystyn ottamaan yhteyttä :)
Ja voi laittaa kumpaa kalenteria toivoo enemmän, 
niin voin katsoa jos arvat osuvat niin onnellisesti, että molemmat voittajat haluaisivat eri kalenterin.

Arvon kalenterit tulevana sunnuntaina, 
niin ne ehtivät sitten vielä ensi viikon postilla joulukuun alkuun :)


Mukavaa viikon jatkoa harmaudesta huolimatta! :)
Anne

411 kommenttia:

  1. Kiva arvonta, taitaisin ottaa tuon Lego Cityn jos sattuisi onni olemaan myötä!

    VastaaPoista
  2. Voi, tuo olisi juuri kiva lahja kummitytölle jolla synttärit joulun alla <3 eli tää "tyttöjen versio" kiinnostaisi, lego friends.
    Omat pojat vielä niin pieniä..
    tuija.m.jarvinen@gmail.com

    VastaaPoista
  3. Meidän legofani pojille ehdottomasti Lego city. Meillä vielä pikkulegojen fiksu säilytys hakusessa. Nyt toisen pojan huoneen lattia on peittynyt niihin :)

    VastaaPoista
  4. Aivan ihana pojan huone. Ja tuo linna sänky on niin upea! Ja kivoja legoja!
    Minun poika on myös kova rakentamaan legoja ja palapelejä.
    Osallistun Lego city joulukalenteri arvontaan!

    VastaaPoista
  5. No, nyt osui ja uppos!
    Meillä kaksi pientä sukulaislasta ovat LEGOhulluja.
    Eipä väliä kumpi tulisi, jos arpaonni suosisi :)

    VastaaPoista
  6. lego city joulukalenteri sopisi meidän pojille :)

    VastaaPoista
  7. Ihana tuo teidän pojan huone.

    Kun on vaan pieniä tyttöjä, niin friendsit ovat meillä haluttuja. Jos voitan tuon toisen kalenterin, toimitan se Hopeen edelleen annettavaksi

    Sijaisperheenäiti

    VastaaPoista
  8. Kyllä lego friends-kalenteri ilahduttaisi meillä varmasti 9-vuotiasta!:)

    Sposti: annejajussi@hotmail.com

    VastaaPoista
  9. Meillä on aikaisempina vuosina ollut Legon kalenterit, mutta tänä vuonna lapset valitsivat Schleich-kalenterit. Kumpaakin sukupuolta löytyy lapsista, joten jos voitto osuisi kohdalle, kumpi vain kalenteri kävisi :)

    VastaaPoista
  10. Huikea Legopöytä pojalla! Kiva arvonta, osallistun. Friends kalenteri olisi mieluisa :)

    VastaaPoista
  11. Ihana arvonta! Friends-kalenterin valitsisin :)


    T. Kati

    (Kati.kantonen@hotmail.com)

    VastaaPoista
  12. Mukana arvonnassa. Toivon Lego cityä. kat.su.line@hotmail.com

    VastaaPoista
  13. Arvonnassa mukana! Ja tuo lego friends joulukalenteri olisi mieleinen :)
    aidafounnn@gmail.com

    VastaaPoista
  14. Täällä on yksi Lego Friends -fani, joten se kalenteri olisi oikein mieluinen.

    VastaaPoista
  15. Friends kalenteri olismeidän tytöille mieluinen:)

    VastaaPoista
  16. Lego friends kalenteri olisi ihana!

    heidi.hockert@student.samk.fi

    VastaaPoista
  17. Vau miten upea legocity! Ihasteltiin sitä täällä poikien kanssa. Osallistun arvontaan, kumpi tahansa kalenteri käy. Friendsit vois olla kiva poikkeus poikaperheeseen, saatais Cityyn vähän tyttöenergiaakin :)

    VastaaPoista
  18. Onpa kiva arvonta! Mukana ollaan!
    Lego City olisi valintani jos voitto napsahtaisi!
    marsar69@luukku.com

    VastaaPoista
  19. Mukana arvonnassa (Lego City)!

    Harmaa on muuten yllättävän kaunis väri, kun rupeaa ajattelemaan! Välillä ihmetyttää, miten paljon käytänkään vaatteissa ja sisustuksessa harmaan eri sävyjä (parhaillaan kirjoitan tätäkin harmaar verkkarit ja huppari päällä). Mutta kyllä sitä ihanan valkeaa lunta saisi tulla tänne eteläiseen Suomeen tuon harmaan kaveriksi!

    VastaaPoista
  20. Lego city kalenteri olisi kiva juttu :-) aurinkoarmas@yahoo.de

    VastaaPoista
  21. Lego Friendsit myös meillä suosikkeja eli se olisi joulukalenteritoiveena, jos arpaonni suosii.-)
    m.mattila@nic.fi

    VastaaPoista
  22. Lego Cityä lähden tavoittelemaan! Legot on kyllä lapsille ja miksei aikuisillekin tosi kivoja :) Kyllä lego-insinöörit osaa kehitellä kaikkea.

    VastaaPoista
  23. Lego city olisi sopivampi.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  24. Kiva arvonta :) kumpikin kalenteri passaa. Saikku
    s.a.i.k.k.u(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  25. Ihan huippu idis tuo Lego-pöytä! Kuvista huokuu tekemisen meininki! :) Lego City joulukalenteri olisi enemmän kuin tervetullut tähän talouteen.

    VastaaPoista
  26. Hei,

    Haluan osallistua arvontaan, poika ilahtuisi tosi paljon City kalenterista.
    Terkuin Tuikku
    tuire.miettinen(at)uef.fi

    VastaaPoista
  27. Aivan mahtava idea tuo legopöytä! Lego friends menisi meillä kuumille kiville! ! ☺

    VastaaPoista
  28. On kyllä niin hieno huone pojalla ��

    VastaaPoista
  29. Olipa kätevä tuo lego-pöytä!
    Mukaan arvontaan ja mieluiten friends :)

    VastaaPoista
  30. Pikkulego faneille ehdottomasti Lego city kalenteri. Meillä vielä legojen säilytys hakusessa, nyt on toisen pojan huoneen lattia täytetty niillä

    VastaaPoista
  31. Meillä olisi kova juttu tuo Lego City kalenteri. Minun 6-vuotias on intohimoinen Legofani. Tällä hetkellä paras Lego on Scoopy Doo legot. Osallistun mielelläni arvontaan.

    VastaaPoista
  32. Meillä on tyttöjä ja poikia, joten ihan kumpi tahansa kävisi, jos pakko valita niin vaikka Friends jos onni osuu kohdalle :)

    pauliinamaria7@hotmail.com :)

    VastaaPoista
  33. Mukana:) lego cityä toivotaan enemmän. emma.vuorela@gmail.com

    VastaaPoista
  34. Voi miten kivasti toteutettu pojalle legonurkkaus.
    Tyttö ois onnellinen lego friends kalenterista.

    VastaaPoista
  35. Lego city ois pojan mieleen ja tytölle friends. Joten ei väliä
    Kumpi. :D ihanaa joulunaikaa teille! :)

    VastaaPoista
  36. Voi, miten kiva arvonta. Kaikkihan rakastavat Legoja :)

    Osallistun Lego Friends paketin arvontaan.

    mintunhelminauha(at)gmail.com

    VastaaPoista

  37. Mahtavia rakennelmia! Tuo ympyrä pöydässä on tosi hyvä idea! :)
    Kiva arvonta, jospas arpaonni suosisi.

    -V. Anglé-

    VastaaPoista
  38. Lego friends olisi miehen kummitytölle aivan ihana joululahja!
    mimzzu_93@hotmail.com

    VastaaPoista
  39. Mukana arvonnassa. Täällä kaksi poikaa, joten Lego City kalenteri ois huippu kiva!
    SiniK (Siniih90@hotmail.com)

    VastaaPoista
  40. Pojat haluaia varmaan mielummin tuon poikien näkösen kalenterin. Lego city.

    VastaaPoista
  41. Marraskuun lopulla 7-v. synttäreitä viettävä esikoispoika ois ikionnellinen lego city kalenterista :) Tuo pojan linnasänky ja legopöytä näyttää pienen miehen paratiisilta :) Jos voitto osuisi kohdalle niin sähkis on tanja.m.saukkonen(at)gmail.com

    VastaaPoista
  42. Hieno idea tuo pöytä! Kuviasi on aina mukava ihastella, kun ovat niin taidokkaasti otettu. Jos arpaonni suosii, olisi Lego Friens -kalenteri kyllä mieleinen kummitytölle :)
    t. Anne myös

    VastaaPoista
  43. Oi, onpa kiva arvonta! Mukana ollaan :) Jos arpaonni suosii toivoisin lego friends-kalenteria T. Elle

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana arvonta! Mukana ollaan. Jos voittaisin ottaisin tuon Lego city kalenterin! :)

      Arja

      Arja.katariina@hotmail.com

      Poista
  44. Kylläpäs on ihania legoja!
    No tuo FRIENDS olisi se minkä haluaisin, tyttärentyttärelle.
    -päivi-

    VastaaPoista
  45. Uuh, onpa jo paljon osallistujia, mutta eihän sitä koskaan tiedä! Lego City -kalenteria toivoisin pojalleni. Kiitos ihanasta blogista!
    hakonen.kati@gmail.com

    VastaaPoista
  46. Meillä kaksi tyttöä kiljuisivat kyllä riemusta, jos arpaonni suosisi! Molemmat kalenterit kelpaisivat!

    VastaaPoista
  47. Ihana arvonta, olen harkinnut jo hyvän tovin että ostaisin pojalle tuon Lego City -kalenterin. Joten se olisi toiveeni jos arpa napsahtaa kohdalle. :)

    VastaaPoista
  48. Kumpi vaan käy, jos sattuisin voittamaan. Löytyy tyttö ja poika merka(@)suomi24.fi

    VastaaPoista
  49. Kivan näköinen huone pojulla :) Itselläni poika 8v ja tyttö 7v samassa huoneessa ja haaveilen siitä että meillä olisi enemmän tilaa ja huoneita! Olis ihana sisustaa molemmille omat huoneet :) Jos arpaonni osuisi meille, kalentereista kävisi kumpi vaan :) Terkuin Pauliina s-posti: paulinaj@luukku.com

    VastaaPoista
  50. Anni täällä intoilee ihanasta arvonnasta, ja Friends-kalenterista! Uusi tuttavuus meille vielä nuo "isojen" legot! :-)

    VastaaPoista
  51. Lego city olisi täällä toiveissa :)

    anne.mehtomaa(at)luukku.com

    VastaaPoista
  52. Mukaan arvontaan. Lego Friends olisi mieluisampi, mutta molemmille löytyy availija :)

    VastaaPoista
  53. Mukana! Lego City mieluummin, mutta tyttölegotkin käyvät.

    Jenni (jennipitka@gmail.com)

    VastaaPoista
  54. Lego City kalenteri ois ihan huippu! :)
    mari.nie@luukku.com

    VastaaPoista
  55. Niin ihana lastenhuone! Tuo linna aivan kutsuu seikkailuun, mahtavan hyvä idea! Meillä Legot tällä hetkellä 6v. ja 2v. poikien ehdottomia suosikkeja. Jos onni suosii, Lego City kalenteri olisi mieleinen. Hyvää joulunodotusta ja kiitos blogista!
    T. Mirkka Nikkinen mirkka.nikkinen@gmail.com

    VastaaPoista
  56. Hei, mukana ollaan. Jos onni suosii niin lego friends kalenteri ois kiva. T. Lissu

    VastaaPoista
  57. Mukana! Lego city on pojan toive, josta tasaseen muistuttelee;)
    -Ankku

    VastaaPoista
  58. Ihana palkinto jaossa. Mulla on kummityttö(jä)-ja kummipoikia! Kumpi kalenteri tahansa käy!

    VastaaPoista
  59. Mahtava linnasänky. Lego city kalenteri meillä toivomuslistalla.
    tvalmunen@hotmail.com

    VastaaPoista
  60. Hei! Taas ihania kuvia joista saa ideoita oman tytön huoneeseen. <3 Osallistuisin arvontaan, ja onni suosii niin Lego Friends kalenteri olisi kiva.
    T. Marjukka Fagerström
    marjukka.fagerstrom@gmail.com

    VastaaPoista
  61. Hienot voitot jaossa! Kumpi tahansa palkinnoista kelpaa! Mulla on kummityttöjä -ja poikia!

    VastaaPoista
  62. Ei ole väliä kumpiko kalenteri lähtee meille, jos arpaonni suosii. Tyttö ja poika löytyy ja legot ovat mieluisia :)
    susanna.myllymaki@netikka.fi

    VastaaPoista
  63. Ihania malleja hama-helmitöihin. En ole tajunnutkaan etsiä malleja Pinterestistä, vaikka usein sitä käytän. Kiitos vinkistä! T. Perhepäivähoitaja

    VastaaPoista
  64. Arvontaan mukaan...ja tytölle lego friends kalenteri jos onni suosisi:)
    Tuija
    t.m.turunen@suomi24.fi

    VastaaPoista
  65. Jos onni suosii niin lego friends. 😊 mariapelttari@gmail.com

    VastaaPoista
  66. 5v. tyttö olisi ikionnellinen Lego Friends kalenterista. :) On vasta innostunut legoista ja toivoo sellaisia joululahjaksikin.

    VastaaPoista
  67. Onpa ihana pöytä, tuo näyttää niin kätevältä. :) Mukaan arvontaan, meidän Neitille kelpaisi varmasti kumpi tahansa kalenteri :)

    VastaaPoista
  68. Lego city-kalenteri olisi kiva pojalle. :) Mahtava legopöytä teidän pojalla!

    VastaaPoista
  69. Voi mitä legoja <3 Onnea yhteistyöstä. Mukana lego friends -kalenterin arvonnassa :)

    VastaaPoista
  70. Meillä puuttuisi vielä tuo lego city kalenteri, jos onni suosii poika ottaisi mielellään sellaisen!

    VastaaPoista
  71. Osallistun arvióntaan! Meillä legot eri sarjat olleet kestosuosikkeja jo 23v ajan. T.Tanja

    VastaaPoista
  72. Mukaan toki! Lego Friends-toiveita on tänä vuonna ollut joulupukin listalla, joten sellainen kalenterikin olisi ihana! tuijaollikainen@hotmail.com

    VastaaPoista
  73. Lego City- kalenteri olisi mieluinen! =)

    mirvara at yahoo.com

    VastaaPoista
  74. Mukana arvonnassa :) kumpi tahansa kalenteri kelpaisi. City omalle pojalle tai Friends kummitytölle.
    (riihelmi@jippii.fi )

    VastaaPoista
  75. Ihania kalentereita! Lego City -kalenteri olisi mieluinen pojalle.

    Daada

    VastaaPoista
  76. Voi meidän pikku neidille kelpaisi tuo friends kalenteri. 😊
    Essinelli88@gmail.com

    VastaaPoista
  77. Voi meidän pikku neidille kelpaisi tuo friends kalenteri. 😊
    Essinelli88@gmail.com

    VastaaPoista
  78. Lego city kalenteri olisi kiva :) maria.runsala@netti.fi

    VastaaPoista
  79. Ei ole väliä kumpi. :) arvonnassa mukana.

    VastaaPoista
  80. Meidän pikku neidille kelpaisi tuo friends kalenteri. 😊
    Essinelli88@gmail.com

    VastaaPoista
  81. Ihana arvonta. Jos voitto sattuisi kohalleni niin lego friends kalenteri sopis meidän tytöille. :)
    tuiju321@hotmail.com

    VastaaPoista
  82. Mukana! :) Poika ottais varmasti mielummin tuon lego cityn.

    VastaaPoista
  83. Meilläkin tykätään kovasti Legoista! Friends olisi tytölle mieleinen.

    VastaaPoista
  84. Mukana arvonnassa! Kumpikin käy kun talosta löytyy tyttö ja poikia. :)

    VastaaPoista
  85. Onpa hyvä tila askarrella legoja! Ja kyllä vaan tulisi city paketilla onnellinen poika jos arpa onni lykästäisi 😀

    VastaaPoista
  86. Olen mukana arvonnassa :) Täällä kolme lego-fania ja mielummin Lego city, mutta legot on legoja eli kaikki käy :)

    VastaaPoista
  87. Onpas teillä ihanan näköinen lastenhuone! Huippu arvonta :) Lego City -kalenteri olisi taatusti enemmän kuin mieluinen.

    VastaaPoista
  88. Todella hieno pöytä Legoilla rakentelua varten!

    Lapset tykkäisivät kovasti kummasta vain kalenterista, mutta osallistun vaikka City-kalenterin arvontaan. :)

    Terveisin: Sanna

    svaltanen@hotmail.com

    VastaaPoista
  89. Olen jo vuosia odottanut tytön kasvamista ja sitä hetkeä kun saan rakentaa hänelle legomaailman sinun inspiroimana. Nyt tyttö kiinnostunut legoista ja kaikista hahmoista, mutta leluja meillä on todella vähän. Jotenkin sitä eli ajatellen etteikauheasti leluja tarvita, mutta nyt huomaan, että neiti kaipaa jo uusia ikätasoansa vastaavia virikkeitä. Hän rakastaa nuoresta iästään huolimatta Sylvias family hahmoja, legoja, petshoppeja ym. Eli legokalenteri tyttöjen versio olisi varmasti mieluisa! :) t: rmariannas@gmail.com

    VastaaPoista
  90. Olihan mieluinen yhteistyökumppani
    Mahtavaa.
    Jos arpaonni suosii, niin tuon Friends-kalenteerin tahtoisin.
    sanna.pietinen(at)gmail.com

    VastaaPoista
  91. Jos arpaonni suosii toivoisin lego friends-kalenteria

    VastaaPoista
  92. Jos arpaonni suosii toivoisin lego friends-kalenteria

    VastaaPoista
  93. Siis aivan mahtava tuo legopöytä! Meillekkin tuollainen, kun meidän pojat 3 ja 4-v vähän kasvavat. Kiitos ideasta! Lego city kalenteri olisi varmasti huippu juttu, tänä jouluna. :)

    VastaaPoista
  94. Tätä meillä onkin toivottu! Kumpikin kelpais meille, kun löytyy tyttöä ja poikaa kumpaakin :D

    niinaj91@gmail.com

    VastaaPoista
  95. Kumpikin kalenteri käy, jos onni suosii. Vaikka kalliiksi se silti tulee, kun sitten pitää kahdelle sisarukselle vielä ostaa Lego-kalenterit..
    Riina (riina.ahde(ät)hotmail.com

    VastaaPoista
  96. Mukana arvonnassa. Lego friends toiveena. Hauska idea pojan pöydän toteutuksessa. :-)

    VastaaPoista
  97. Osallistun arvontaan ja 6v. tytölle Friends kalenteri olisi toiveiden täyttymys :)

    VastaaPoista
  98. Heippa! Kumpi hyvänsä käy.
    Voimia joulusesonkiin puodilla ja muissa haasteissa!

    VastaaPoista
  99. Jos arpaonni suosii,toivon lego friends-kalenteria😊

    VastaaPoista
  100. Ihana tuo pöytä. Harmittaa, kun aina joutuu siivoamaan pois.
    City kalenteri olisi mieleinen.
    o.korpi@gmail.com

    VastaaPoista
  101. Kiva arvonta. Ei niin väliä kumpi, molemmat varmasti mieluisia :)
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  102. Ihana arvonta 💗 Voi jospa arpaonni olisi myöden!

    Sanna/vanharakkaus blogista

    VastaaPoista
  103. Osallistun arvontaan! Lego friends -kalenteri olisi toiveena. :) Ja kiitos ihanasta blogista!

    VastaaPoista
  104. Pikku-neiti olisi onnellinen lego friends kalenterista, mutta poikiakin löytyy ;)
    piiku1979@gmail.com

    VastaaPoista
  105. Lego friendseille täällä pidetään peukkuja! !

    VastaaPoista
  106. Lego city olisi suosikki!
    tii_na_l@hotmail.com

    VastaaPoista
  107. Lego city meidän pojalle :) lottakooo@gmail.com

    VastaaPoista
  108. Mukava arvonta!! :) Lego city-kalenterista tykättäisi meillä enemmän:)

    VastaaPoista
  109. Hauska idea tuo legopöytä! Osallistun kalenteriarvontaan :) legofriendsit ovat meillä kovassa suosiossa, mutta Lego citykin antaisi varmasti kivoja yllätyksiä joulun odotuksen matkan varrelle!

    VastaaPoista
  110. Kumpi kalenteri vain ois tervetullut! Hyvää joulun odotusta teille😊 t.Ilona

    VastaaPoista
  111. Kiva idea tuo legopöytä! Mukana arvonnassa, legofriendsit ykköstoiveena mutta citykin tarjoaa varmasti kivoja yllätyksiä joulun odotukseen!

    VastaaPoista
  112. Legot on parhaita! Osallistun Friends-arvontaan.

    VastaaPoista
  113. Mukana ehdottomasti, lapset olisivat iloisia kummasta tahansa kalenterista!

    VastaaPoista
  114. Ihanaa olisi voittaa pienelle miehelle lego city <3 Jään jännityksellä odottamaan. t. Janna

    VastaaPoista
  115. Lego friends - kalenteri olisi tytölle kiva ylläri.
    ☆☆☆☆
    krista.kuljuntausta@hotmail.fi

    VastaaPoista
  116. Kiva huone! Lego Friends - kalenteri olisi mieleinen. :)

    saija.kurtti@pp.inet.fi

    VastaaPoista
  117. Oi ihania! Lego Cityn valitsisin pojalle :)
    auringonlapsi80(at)jippii.fi
    t. Anne minäkin :)

    VastaaPoista
  118. Ihana arvonta! Meille kävis kumpi vaan.

    VastaaPoista
  119. Lego city-kalenteri olis tosi pop meiän poitsulle :)

    VastaaPoista
  120. Lego City olisi kyllä täällä melkoinen hitti.
    Ja tosi hienoa, että voi rauhassa rakennella omaa kaupunkia tuollaisen pöydän äärellä. :)

    VastaaPoista
  121. Meillä suunnitteilla myös jonkinlainen legopöytä,koska synttärit tulossa ja joululahjatoivelistalla myös paljon legoja 😊 kalentereista valitsisin legocityn,koska tyttö vielä niin pieni!
    t:Tsaari

    VastaaPoista
  122. Meillä ei ole kokeiltu vielä noita pieniä Legoja,mutta tyttö on jo haaveillut nimenomaan Lego Friendseistä eli tuo Friends-kalenteri olisi varmasti tervetullut!

    VastaaPoista
  123. Mahtava arvonta ja mukana ollaan ehdottomasti. Tuo tekemänne legopöytä oli huippuhieno! Jos arpaonni suosii niin minulle kävisi kumpi vain kalentereista. Hyvää joulun odotusta sinulle ja perheellesi! Pipsa

    VastaaPoista
  124. Tytöllehän olisi kiva tuo friends kalenteri.
    Kirmiina@gmail.com

    VastaaPoista
  125. Tyttöä ilahtuisi lego friends kalenterista kun opiskelija äidin lompakossa ei siihen rahat riittänyt.
    senni_nevalainen@hotmail.com

    VastaaPoista
  126. Legot ovat niin in meidänkin taloudessa. Tyttöjä ajatellen Lego Friends -kalenteri olisi huippu. Mutta jään odottamaan suosiiko arpaonni ja jos kyllä, niin kumman kalenterin kohdalla. t.Henni Hoo
    h-mh(at)netti.fi

    VastaaPoista
  127. Mukana arvonnassa! Kumpi tahansa kalentereista käy meille :)

    VastaaPoista
  128. Ihana lastenhuone teillä! Lego Friends-kalenteri olisi meidän tyttötrion mieleen :)

    VastaaPoista
  129. Kiva arvonta, toiveena tyttölapsiperheeseen Lego Friends

    VastaaPoista
  130. Onpa hienot palkinnot! Jos onni suosii toivoisin Lego Friends-kalenteria.
    humppalulla (at) gmail.com

    VastaaPoista
  131. Upea legopöytä :) ja ihan mahtava linnasänky! Jos arpaonni suosii, niin kumpi vain kalenterista kävisi, täällä arvontaa jännittää sekä tyttö että poika :) jonna.lindqvist@gmail.com

    VastaaPoista
  132. Mukana arvonnassa! Kumpi vaan kalenteri käy, ensisijaisesti Lego Friends :)

    VastaaPoista
  133. Kiva arvonta. Lego friends- kalenteri mielellään tytöille:) moksie@luukku.com

    VastaaPoista
  134. Molemmille löytyis onnellinen omistaja

    VastaaPoista
  135. Jos arpaonni suosii,niin Lego-City kalenterin toivoisin voittavani.
    josjakun ( a ) yahoo.fi
    -mimosa-

    VastaaPoista
  136. Hei!Hieno idea tuo lego-pöytä;) Poikani olisi todella innossaan City-kalenterista. tarjakokkoniemi@luukku.com

    VastaaPoista
  137. Mahtava ja kivan erilainen arvonta. Lego city arvonta kummipojalle olisi aivan mahtava! :) linda_helala @ hotmail.com

    VastaaPoista
  138. Hei, kyllä tytär halkeaisi onnesta jos saisi lego friends- kalenterin. pia.oksanen at luukku.com

    VastaaPoista
  139. Saipas teidän poika kätevän pöydän legojen rakennusta varten! :) Meidän poika olis ihan onnessaan tuosta Lego City -kalenterista! :)

    VastaaPoista
  140. Jännittävää :) molemmat kalenterit käyvät! Mirkkuz1@hotmail.com

    VastaaPoista
  141. Mukana arvonnassa. Pikkupojat tykkäisivät varmaankin Lego city kalenterista.

    VastaaPoista
  142. Mukana ja kumpi vaan kalenterista käy :)

    VastaaPoista
  143. Ihana huone pojalla, oikea pikkupojan unelma! Mukaan arvontaan, ja Lego Friends ois toiveissa ;)

    VastaaPoista
  144. Meillä löytyisi molemmille kalentereille käyttäjä joten arpaonnea osuessa kohdalle kumpi vain käy 😊 ( millarostedt@hotmail.com)

    VastaaPoista
  145. Mukana arvonnassa. Lego city-kalenteri olisi pojalle mieleinen. Sanna Koo

    VastaaPoista
  146. Blogisi on niin ihana ja lämminhenkinen <3 arvontaan mukaan ja Lego friends tyttöjen kalenteri olisi kiva, mutta siis kumpikin käy :)
    Sähköposti on nennaaa1@hotmail.com
    T. Jenna.K

    VastaaPoista
  147. Onpa hieno arvonta! Tottakai osallistun! Lego city olisi mieluisampi, mutta perheestä löytyy tyttöjä ja poikia, että kumpi vaan sopii, jos onni suosii :)

    VastaaPoista
  148. Ihana arvonta, kumpi vaan käy, molemmille löytyy käyttäjä.

    VastaaPoista
  149. Arvonnassa mukana! Molemmat käy!:)

    tai2015ja@gmail.com

    VastaaPoista
  150. Mukana arvonnassa! Lego City olisi valintani jos voittaisin. :)

    VastaaPoista
  151. Kiva arvonta! Tyttäreni ilahtuisi Lego friends kalenterista! :)
    riitu.huotari@gmail.com

    VastaaPoista
  152. Kumpi vain käy. Jos voitan niin lahjoitan sen yh äidin lapsille, joille muutoinkin tänä jouluna annan kortteihin varatut rahat lahjana.
    TUikku

    VastaaPoista
  153. Mukana arvonnassa! Ja jos arpaonni suosii niin ihan kumpi tahansa kalenteri käy :)

    VastaaPoista
  154. Mukana ollaan! Kumpikin kalenteri käy, menee sitten lahjaksi joko kummitytölle tai -pojalle :)
    -Jenny jennylammi0gmail.com

    VastaaPoista
  155. Hieno kaupunki!Osallistun lego city kalenterin arvontaan:)
    -Annuli-(hessuli31@gmail.com)

    VastaaPoista
  156. Lego friendsissä mukana totta kai.
    piia_pott@hotmail.com

    VastaaPoista
  157. Kolmen lego-iässä olevan tytön (+pienemn pojan) äitinä kokeilen onneani. Oikeestaan kumpiki ois mieluisia!:)
    jaana.kaarlejarvi@gmail.com

    VastaaPoista
  158. Täällä useampi tyttö hihkuisi onnesta yhteisestä Lego Friends -kalenterista (: ulla.viitanen@luukku.com

    VastaaPoista
  159. Oho, tuollaisessa linnasängyssä kelpaisi itsekin kölliä! :)

    Kumpikin kalenteri löytäisi varmasti hyvän osoitteen, mutta jos valita saa, niin friends.

    hanna.helander ( at ) netikka.fi

    VastaaPoista
  160. Olisipa kiva, kumpi vaan! Innokkaita näpertäjiä löytyisi heti näille molemmille.
    november_84(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  161. Mukana Lego City kalenterin arvonnassa :)
    marita.kivioja@gmail.com

    VastaaPoista
  162. Voi mitä kuvia jälleen.. :) Mukaan arvontaan, lempparina lego friends.

    pienet.suloisuudet@gmail.com

    VastaaPoista
  163. Tyttö sai just synttärilahjaksi pikku paketin Lego Friendsejä (ambulanssin ja eläinlääkärin), oli aika onnellinen pikku tyttö :) eli tuo Friends ois mieleinen!

    VastaaPoista
  164. Todella kiva arvonta. Legot ovat meidänkin lasten suosikkitoiveita jälleen ytänäkin jouluna. Mukana arvonnassa. T . Sussu K. (susanna.k@hotmail.com )

    VastaaPoista
  165. osallistun arvontaan. Tällä hetkellä toivoisin enemmän friends -kalenteria😊 kiva idea tuo pöytä! soderlund.m87@gmail.com

    VastaaPoista
  166. Ihan mahtava legopöytä! Monia hyviä ideoita blogissasi. Uskomatonta, jos arpaonni suosisi minua. Lego city olisi huippu!

    VastaaPoista
  167. Sinulla on ihana blogi ja taitoa ! Ja mahtava arvonta ! Lego City -kalenteri olisi mieluinen. t.Ansku, liippo60@hotmail.com

    VastaaPoista
  168. Voi minäkin haluan tehdä Legon kanssa yhteistyötä =) poika on sellainen Legojen suurkuluttaja.
    Tosi kiva arvonta, meille kyllä kelpaisi LEGO CITY kalenteri.

    T.Suski
    lehtorinteen.elamaa@gmail.com

    VastaaPoista
  169. Mukana arvonnassa. Lego city ois mieleisempi,menisi kummipojalle :)

    VastaaPoista
  170. Ihana joulunodotusta tuova arvonta :) Mukana siis. Jos onni suosii, niin kummallekin kalenterille on vastaanottaja eli kumpi vain käy. Ihanaa joulunodotusta! t. Jossukka (jossukka87(a)gmail.com)

    VastaaPoista
  171. Mukana arvonnassa - kumpi vaan käy 😊

    VastaaPoista
  172. Mahtava Lego-pöytä!! :)
    Lego Friends -kalenteri olisi meidän tytöille varmasti mieluinen!

    VastaaPoista
  173. Mukava arvonta tähän harmauteen. Molemmat kalenterit kivoja:)

    Päivi

    VastaaPoista
  174. Kiva arvonta tähän harmauteen. Molemmat kalenterit tervetulleita:)

    Päivi

    VastaaPoista
  175. Legot on ihania! Lego Friends- kalenteri olisi mieluisa meidän tytölle :)

    VastaaPoista
  176. Vau mikä arvonta! Minä ottaisin mieluusti tuon lego friends-kalenterin. Mukavaa loppuviikkoa sinulle :)
    lankatarina@gmail.com

    VastaaPoista
  177. Mukana! Kahden pojan äitinä luulisin että Lego City-kalenteri olisi mieluisampi :)
    maripaaso@hotmail.com

    VastaaPoista
  178. Kiva arvonta :) Antaisin kalenterin kummilapselleni, toinen on tyttö ja toinen poika, joten kumpi vaan käy. :)
    -Ellunen

    VastaaPoista
  179. hieno huone! friends kalenteri olis kiva!! erja.salonen@netikka.fi

    VastaaPoista
  180. Kalenteri vielä puuttuu. Toivottavasti on arpaonnea! Lego Friends-kalenteri olisi meille hyvä.

    VastaaPoista
  181. Kumpi vaan kalentereista kelpaisi.:)-sanna

    VastaaPoista
  182. Minulle kelpaa kumpi kalenteri vain. Jos täytyy päättää, niin lego city. juuli.kuisma@gmail.com

    VastaaPoista
  183. Meidän 3-vuotias poikamme olisi mielissään Lego City -kalenterista! Hän on tänä syksynä ollut kovasti innoissaan ensimmäisistä pikkulegoistaan.
    Marleena

    VastaaPoista
  184. Onpa mukava huone :). Pojalle citykalenteri olisi kiva, mutta paljon kummilapsia joten friendskin käy... katja.suonvieri@gmail.com

    VastaaPoista
  185. Lego City-kalenterin antaisin kummipojalle :)
    bealina@luukku.com

    VastaaPoista
  186. Tyttö tykkäisi lego friends kalenterista.
    marru1@hotmail.com

    VastaaPoista
  187. Mukana arvonnassa. Lego frieds ois kiva!!
    sarakortesoja_90@hotmail.coom

    VastaaPoista
  188. Mukana arvonnassa. Lego frieds ois kiva!
    sarakortesoja_90@hotmail.com

    VastaaPoista
  189. Lego friends kalenteri olisi ihana voittaa rakkaalle pikkusiskolle <3 matilda.saarisalo@gmail.com

    VastaaPoista
  190. lego friends olisi kiva :)
    amelievendela(at)gmail.com

    VastaaPoista
  191. Meillä poika on nyt legoista innostunut ja myös pukilta niitä toivonu. Mukaan arvontaan ja lego city-kalenteri olisi mieluisa

    VastaaPoista
  192. ooh ihana ja takuuvarmasti soijaton joulukalenteri <3 t. Elina Lehtorinne DriannA86@hotmail.com

    VastaaPoista
  193. City kalenteri olisi mieluinen. paperitypy ät hotmail.com

    VastaaPoista

On kiva saada teiltä lukijoilta kommentteja! :)