sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

synttärit x 4

Heipparallaa tänne bloginkin puolelle pitkästä aikaa,
välillä olen aina postausta aloittanut, 
mutta sitten on ilmaantunut jotain kiireellisempää ja postaus on jäänyt tekemättä.
Mutta täällä sitä taas ollaan :)

Eilen juhlittiin kaikkien kolmen lapsen synttärit ja 
samalla minun kolmekymppiset vähän etukäteen.
Päätettiin pitää meille kaikille kolmelle elokuun tytölle jo nyt synttärit.
Lokakuun pojalle piti tietenkin pitää samassa rytäkässä Babar-synttärit, 
kun kerran vielä täällä suomessa ollaan kaikkien läheisten ympäröiminä. 
 Hertzenin talo oli tupaten täynnä porukkaa ja ulkona vaihteli ukkonen ja 
mielettömän lämmin auringonpaiste.
Onneksi saatiin isommille tytöille katettua juhlat kasvihuoneeseen ja 
pojan juhlakattaus kavereille oli paviljongissa.
Pienen tytön ystävät juhlivat sisällä pitkässä pöydässä
jonka ympärillä oli paljon pieniä tuoleja.

 Ja me aikuiset juotiin sitten minun 30v kahvit lasten syödessä omien ystäviensä seurassa.
Aikamoiset yhdistelmäsynttärit, mutta kaikki meni niin hienosti! :)
Jännitin kyllä etukäteen, että jos tuleekin kova ukonilma, 
niin ei uskalleta laittaa lapsia ulos syömään.
Mutta onneksi säät suosivat juuri oikealla kohtaa!
 Kyyneleiltäkään en välttynyt juhlissa, kun Michael soitti flyygeliä ja ystäväni Hetafiia
lauloi herkällä enkelinäänellään juhlissa Johanna Kurkelan Valoihminen-kappalleen.
Kiitos vielä teille ihanat!
Tässä vielä teille tämä kappale:

Kiitos kaikille vieraille tätäkin kautta.
Muistoihin jäi mielettömän kaunis päivä
juhlahumussa omien rakkaiden ympäröimänä.
Mikä olisikaan sen parempaa tässä elämässä :)

Tästä on hyvä jatkaa kohti uutta!
Polkupyörät laitettiin jo jokin aika sitten lähtemään kohti Ranskaa kulkurin kyydissä
(joka kuljettaa Ranskassa asuvien suomalaisten tavaroita edestakaisin)
ja ensi viikolla jatkuu järjestelyt.
Muutama työjuttu ja pakkailua on luvassa,
koska heinäkuun loppu ollaankin sitten mökkeilemässä.

Palailen, kun ehdin! :)
Anne

13 kommenttia:

  1. Ihanat nelos synttärijuhlat teillä olleet! Mukavaa loppukesää ja onnea matkaan vieraalle maalle!

    VastaaPoista
  2. Ihanat `taloboxit´ensimmäisen kuvasarjan oikeassa yläkulmassa. Oletko ostanut vai tulostanut, mistä?
    Ihanaa kesän jatkoa sinulle ja perheellesi, odotan innolla Ranskan postauksia!

    Niina K.

    VastaaPoista
  3. Onnea teille kaikille ja niin sinulle sopiva on tuo laulu, jonka lahjaksi sait :)

    VastaaPoista
  4. Hei! Olen lukenut blogiasi jo pitkään, mutta nyt vasta kommentoin ensimmäistä kertaa.

    Saan blogistasi aina valtavasti hyvää mieltä ja inspiraatiota, kiitos! Kuvasi ovat kauniita ja tunnelmallisia ja askartelu- ym vinkit kivoja. Itsekin olen esteetikko, valokuvaaja, käsillätekijä ja kahden pienen lapsen äiti. Meilläkin askarrellaan, leivotaan ja puuhaillaan lasten kanssa ihan tuollaisia tavallisia juttuja. Ne hetket ovat kuitenkin niitä pieniä, mutta tärkeitä. (Ja meilläkin on siistiä, kyllä se on lapsiperheessäkin ihan mahdollista tosiaan ;). ) Hellstenin tekstitkin löysin kauttasi uudestaan, vaikka niitä aiemminkin olen lukenut. Viisaita sanoja :).

    Toivottavasti päivittelet vielä muuttonne jälkeenkin ja jaat kaunista Ranskaa kanssamme :).

    VastaaPoista
  5. Ihanat multisynttärijuhlat, onnea kaikille sankareille ja sinulle erityisesti täysistä kymmenistä. Siunausta tulevaan Ranskan aikaanne.

    VastaaPoista
  6. Onnea teille kaikille. Koskettavaa, herkkää, käsittämättömän kaunista... Ranskan postauksia odotellen.

    VastaaPoista
  7. Lämpimät onnittelut kaikille! Oikein ihanaa oleskelua, sinne Ranskan maalle. Tepa Seinäjoelta

    VastaaPoista
  8. Ihania kuvia taas! Ja kyllä on ollut järjestämistä noissa synttäreissä. Siis muuton tiimellyksessä vielä tuommoiset kemut järjestää, saa olla virtaa sanon minä. :D Odotan myös innolla sitä aikaa, kun pläjähtää kuvia kilokaupalla Ranskasta. Laitathan niitä, siis kuvia, ja paljon kiitos!

    VastaaPoista
  9. Onko omassa kakussasi lapsuudenkuviasi? Kiva idea

    VastaaPoista
  10. Paljon onnea teille kaikille <3 Todella kauniita kuvia! Tytöille sopii hyvin Pompin mekot :-)

    VastaaPoista
  11. Aivan ihania kuvia jälleen :). Voimia muuton järjestelyyn ja toivottavasti näemme pian myös Ranskan kuvia :).

    VastaaPoista
  12. Paljon onnea kaikille sankareille! Tunnelmallisen oloiset juhlat, ihanaa kun talo täynnä eri-ikäisiä juhlijoita!
    Suotuisia tuulia, onnea ja seikkailuja Ranskan valloitukseen! Kuvia odotellessa :)

    VastaaPoista
  13. Mitä sait lahjaksi? Kun täytit kuitenkin pyöreitä. Mitäs lapset saivat.

    VastaaPoista

On kiva saada teiltä lukijoilta kommentteja! :)