sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

San Remo ja Saint Tropez

Torstaina ajettiin Italian puolelle San Remoon, 
tästä on sinne noin tunnin ajomatka.
Käveltiin kaupungilla ja syötiin tietenkin hyvää pizzaa :)

Perjantaina taas ajeltiin tästä reipas tunti rannikkoa pitkin toiseen suuntaan.
Määränpäänä oli tällä kertaa Saint Tropez,  joka on kyllä yksi tämän rannikon helmistä.

Perjantai-illan kruunasivat hyvä ruoka, lämmin ilta ja kaunis auringonlasku.
Lapset leikkivät rantakivillä ja ihmettelivät rannalta
löytynyttä meduusaa.
Pyydettiin ohikulkevaa ihmistä ottamaan meistä perhekuva aallonmurtajan reunalla.
Meillä on tullut tavaksi ottaa joka kerta samassa kohtaa perhekuva 
ja edellisistä kuvista meillä vielä puuttuu tämä pienin tyttö kultakiharoineen :)


Upea loma takana ja
nyt sitten täytyisi seuraavaksi malttaa lähteä kohti Suomea :)
Onneksi kesä ja lomat jatkuu vielä pitkään!

Palaamisiin,
Anne

25 kommenttia:

  1. Oi että, lomapostauksiasi seuranneena voin kyllä sanoa että ihan täydellistä :). Kauniilta näyttää ja kuulostaa, on teillä ollut ihana matka <3

    VastaaPoista
  2. Kiitos näistä satumaisen ihanista lomapostauksista. Huokaillen olen niitä lukenut,kaikki on niin huikean kaunista. Hyvää loman jatkoa koto-Suomessa!

    VastaaPoista
  3. Aivan ihania kuvia ja loistavia vinkkejä! Ollaan juuri lomalla roquefort-les-pinsissä, ilmeisesti ihan samoilla kulmilla kuin tekin. Nyt vaan astelemaan jalanjäljissänne. Kiitos!
    - kaisa

    VastaaPoista
  4. Mikä mahtaa olla kamera millä kuvailet? :) Mahtava blogi!! :)

    VastaaPoista
  5. Jännä juttu kun minäkin tunnen haikeutta teidän loman loppumisen puolesta ;) on ollut ihana katsella näitä teidän matkakuvia, onneksi oma reissu on vielä edessä!

    VastaaPoista
  6. Ihania kuvia -taas :) Kun näin ensimmäisen kuvan, sattui kyllä vähän mahanpohjaan, kun näyttää että lapset istuu jyrkänteen reunalla, mutta ehkä nyt ei kuitenkaan :D:D

    VastaaPoista
  7. Tuo ensimmäinen kuva on aivan ihana! Se vois olla jostakin mainoksesta :)

    VastaaPoista
  8. Hei!

    Oli pakko tulla kommentoimaan, kun tajusin juuri, että olin samassa lentokoneessa tänään teijän perheen kanssa! Kattelin jo kentällä, että näytät tutulta jostain ja myöhemmin osasin yhdistää että tästä blogista! Oon joskus vuosia sitten seurannut tätä blogia, mutta olin ihan unohtanut tän ja nyt täytyy kyllä ehdottomasti alkaa taas seuraamaan! Niin ihana ja inspiroiva kun tää on!

    Olin perheeni kanssa juhlistamassa Ranskassa äitini 60-vuotis juhlia samoissa maisemissa kuin te! Ihana nähdä kauniita kuvia alueelta! Niin haluaisin jo takaisin..:)

    ps. Toivottavasti pikkuisenne selvisi lentokoneen laskeutumisesta!:)

    T:Johanna

    VastaaPoista
  9. Ihalta on näyttänyt teidän loma ja lapsilla on niin kauniita vaatteita :)

    VastaaPoista
  10. Ihanan kuuloinen loma teillä, ja ihania kuvia! :)

    VastaaPoista
  11. Onpa hyviä kuvia! On varmasti ollut perhettä yhdistävä loma. Kiva,että haluat jakaa kokemustanne meille lukijoillekin! Turvallista kotimatkaa!

    VastaaPoista
  12. Voi, miten kauniita kuvia taas, kiitos! Ja ihana tuo viimeisen kuvan Pieni Merenneito.
    Tervetuloa takaisin kotimaahan.

    VastaaPoista
  13. Ihanan tunnelmallisia kuvia iltahämyssä!

    VastaaPoista
  14. Ihanan tunnelmallisia kuvia iltahämyssä!

    VastaaPoista
  15. Ihania kuvia ! Ja sama tunnelma, olemme myös juuri olleet 1,5 vkoa etelä-Ranskassa. Loma on mukavaa!

    VastaaPoista
  16. Aivan ihana tunnelma kuvissa :) turvallista paluuta Suomeen.

    VastaaPoista
  17. Täytyy sanoa, nämä lomakuvanne ovat aivan upeita, todella kauniita ja herkkiä. Kiitos, kun olet jaksanut päivitellä sieltä matkaltannekin: kuvista on saanut ihanaa matkatunnelmaa koti-Suomeenkin.

    VastaaPoista
  18. On ollut ihana katsella kuvia matkaltanne ja lukea postauksia! Tekee mieli Etelä-Ranskaan lomalle!

    VastaaPoista
  19. Nautinnolista katseltavaa! On varmasti ollut teillä ikimuistoinen loma siellä, ihana!

    VastaaPoista
  20. Vau, ihanan tunnelmallisia kuvia! J

    VastaaPoista
  21. Todella upeita kuvia!! Muutenkin ihana blogi sinulla! Kiitos! :)

    VastaaPoista
  22. Nämä kuvat ovat aivan ihania ja teidän kultakiharainen pieni prinsessa on niin suloinen <3

    VastaaPoista
  23. Nämä teidän lomakuvat on kyllä otettu omasta unelmieni lomapaikasta. Jos itsekin pääsisin tuonne joskus lomailemaan. Kuvat ovat ihania ja UPEITA! <3

    VastaaPoista

On kiva saada teiltä lukijoilta kommentteja! :)