torstai 30. toukokuuta 2013

Jo joutui armas aika

Viimeisiä koulu ja työpäiviä viedään. 
Hieno fiilis, kun kauan odotettu loma vihdoin alkaa.
Aamuina, jolloin Michael lähtee töihin,
lapset juoksevat varmaankin kymmenen kertaa jokainen vielä
sanomaan heippa, halaamaan ja antamaan lähtöpusut. 
Sitten he vilkuttavat vielä portin pielessä niin kauan, kun isi näkyy.
Tämä seremonia on kestänyt niin kauan, kun muistan.
Mutta nyt lomalla he saavat  onneksi viettää aikaa isin kanssa kokopäiväisesti.

Nämä meidän päivät ovat kuluneet rannalla ystäväperheiden kanssa
ja eilen meillä oli ihanat kaverit kylässä.
Onnistuin tekemään nyt kyllä niin onnistunutta focacciaa, että täytyy laittaa tännekin ohje :)
Tämä oli mielettömän hyvää uunituoreena salaatin kanssa!


-----------------------
Focaccia 

Taikina:
5dl vettä
paketti tuorehiivaa 50g
ripaus sokeria
2tl suolaa
2dl parmesan-raastetta
14dl vehnäjauhoja
1,5 dl oliiviöljyä

Päälle:
aurinkokuivattuja tomaatteja pilkottuna,
oliiveja, rosmariinia, parmesan-raastetta,suolaa.

Liuota hiiva käden lämpöiseen veteen. Lisää suola ja juustoraaste.
Alusta taikinaan jauhota ja lopuksi oliiviöljy.
Anna taikinan nousta n. puoli tuntia.

Jaa taikina kahtia ja pyörittele pellille kaksi isoa leipää.
Anna leipien nousta vielä pellin päällä n. puoli tuntia.
Levitä kohonneiden leipien päälle sudilla aurinkokuivattujen tomaattien 
säilöntäöljyä(itse käytin tätä) tai oliiviöljyä.
Painele leivän pintaan aurinkokuivattuja tomaatteja pienennettynä, 
mustia oliiveja, rosmariinin oksia nypittynä ja parmesan-raastetta.
Rouhi lopuksi leipien päälle suolaa oman maun mukaan.

Paista leipiä 200 asteessa 10-15 minuuttia.
Nauti!
--------------------------

Mailegin valikoimiin oli nyt tullut ruokalappuja lapsille, 
nettikaupastamme löytyy niitä eri sävyisinä tytöille ja pojille.
Meillä tämä otettiin heti käyttöön ja tätä nuppukin suostui käyttämään,
kun siinä oli niin söpö pupukin.
Ruokalaput ja muut Mailegin uutuudet löytyy täältä

 Suloiset kesävaatteet löytyi
 Lindexiltä meidän tyttöjen shoppailureissulta.
Harvoin sieltä löytyy meille mitään,
mutta nämä oli ihan ehdottoman suloiset :)


Kevätjuhlavaatteet onkin meillä tänä vuonna juhlallisesti sinivalkoiset.
Tänään tytön kevätkirkossa veisattiin suvivirttä ja 
suomen kesä on nyt niin kaunis!
Meillepäin on luvattu tästä viikko eteenpäin päivisin keskimäärin 25°c lämmintä.
Joten otetaan nyt kaikki kiva irti näistä ilmoista :) 

Kesäistä viikkoa teille!

Anne

17 kommenttia:

  1. Onpas teidän pikkuisesta kasvanut sulonen tyttö! :) On niin totta mitä tuohon mielenrauhaan tulee. Tykkään blogistasi, koska kaiken esteettisen kauneuden lisäksi välität myös itseäni miellyttäviä elämänviisauksia! :) Aurinkoista kesää teidän perheelle!

    VastaaPoista
  2. Täällä ihan sama homma - lomaa odotetaan jo innolla! Tuntuu, että tämä toukokuu hurahtaa aina niin kovin nopeasti ja näissä leivontahommissa työ painottuu suuresti juuri tähän tulevaan viikonloppuun. Innolla leivotaan kakkuja, mutta toisaalta myös odotetaan ensi viikon maanantaita ja pientä vapaahetkeä :) Herkulliselta muuten näyttää tuo focaccia!

    VastaaPoista
  3. Ihania kuvia ja Isabella on niin super suloinen ♡

    VastaaPoista
  4. En yleensä toteuta blogien reseptejä, mutta tämä leipäsi vaikuttaa nyt niin niin herkulliseltä, että sitä pitää kyllä kokeilla tänä kesänä. kiitos sen jakamisesta.

    VastaaPoista
  5. Hei Anne!
    Ihanat, kauniit kuvat taas jälleen. Luen säännöllisesti, mutta kommentoin harvoin *hyi minua*
    Kiitos ohjeesta!

    VastaaPoista
  6. Ihania kesäisiä kuvia! Focaccia näyttää niin hyvälle, että pitääpä pistää ohje talteen ja testailla :)
    Annika/Karkkipurkki

    VastaaPoista
  7. Pitääpäs kokeilla tuota leivän leipomista. Niin herkulliselta se näyttää.

    VastaaPoista
  8. Suloisia lapsia, suloisia vaatteita, viisaita sanoja ja kauniin kesäisiä kuvia. Hyvää viikonloppua sinulle ja perheellesi!

    VastaaPoista
  9. Anne sinulla on mahtavan inspiroiva blogi! :) Siunattua kesää!

    VastaaPoista
  10. Oih, te saatte nauttia auringosta loppuviikon... Meille on ennustettu tänne itään sadetta ainakin huomiseksi.

    VastaaPoista
  11. Olen melko uusi lukijasi, ja täytyy kehua, miten ihana blogi sinulla on! Blogiasi lukiessa ja selatessa tulee niin hyvälle mielelle - välität hyvää ja rauhoittavaa tunnelmaa blogisi kautta. Työskentelen lastentarhanopettajana, joten olen jo ottanut muutamia askartelu/käsityö vinkkejä talteen - iso kiitos niistä :) Oikein aurinkoista ja mukavaa kesää!

    VastaaPoista
  12. Ihanan kesäisen kevyet vaatteet lapsilla. :)

    Aurinkoista kesälomaa teille!

    VastaaPoista
  13. Tuo leipä varmaan onkin tosi hyvää salaatin kanssa. Ihanan kesäiset vaatteet kyllä lapsilla:)

    VastaaPoista
  14. Hyvää koko kesää. Sandaalit jalkaan ja pyyheliina olalle!

    VastaaPoista
  15. Ihanat nuo Lindexin vaal.pun vaatteet. Taidanpa suunnata sinne hakemaan sellaiset meidänkin neidille ;)

    VastaaPoista

On kiva saada teiltä lukijoilta kommentteja! :)