torstai 11. huhtikuuta 2013

Kauppaleikkejä

Lapset kaipailivat kauppaleikkeihinsä uutta leluhyllyä,
 joten maalattiin pojan kanssa käytettynä ostettu ruskean maustehyllyn samalla maalilla, 
jolla maalasin aikaisemmin Rafaelin kirjoituspöydän. (Maalin sävy on Tikkurilan aalto)
Hyllyyn löysi tiensä autot ja dinot, pienen pojan lempparit.
Mutta tärkeintä tässä hyllyssä oli kuitenkin se kuinka hän oli itse sitä maalannut
ja ruuvannut seinään kiinni :)

Pienempi on innoissaan mukana linnan kivijalassa leikittävissä kauppaleikeissä ja 
linnan rappusten alle tehty salainen kellari on aina yhtä jännä paikka.
Ollaan reippailtu ulkona heti aamusta, joten nyt laitan yhdet ylimääräiset kahvit tulemaan ja 
sitten katsotaan mitä kivaa aamulla saapuneessa Mailegin lähetyksessä on tällä kertaa. jee :)

Mukavaa torstaita teille ihan jokaiselle!

Anne

9 kommenttia:

  1. Onpas tyttö kasvanut.

    VastaaPoista
  2. Suloisia linnaleikkejä. Kaunis sävy kyllä tuo aalto,täytyy miettiä jos sitä johonkin voisi käyttää. Aurinkoista torstain jatkoa.

    VastaaPoista
  3. Näyttääpä kivalta taas :) Sulla on kyllä aika hieno maalauspaitakin ;) Oot toki niin harjaantunut maalailija ettei taida roiskeita enää tulla lainkaan :) ?
    Kerrohan sopiiko teillä aina lasten ajatukset yksiin leikkien suhteen?
    Innostuvatko useimmiten samoista asioista?
    Meillä nimittäin ollaan aika usein eri mieltä. Yksi haluaisi legoilla, toinen barbileikin, kolmas mennä pihalle tms.. Aargh. Tolkuton aika menee ensin siihen kinaamiseen.
    Olisko sulla jotain vinkkejä miten saada harmoniaa leikkien aloittamiseen :) ?
    terv. M

    VastaaPoista
  4. Ihana linna! ...ja sen kellari! ....mutta hei, Mollyt päällä ei maalata!!! :D ......vaalin omiani hellästi <3

    VastaaPoista
  5. Mie kiinnitin kans huomiota tuohon maalausasuun, ei onnistus multa vaatteiden maalittomana pito! :D Ihana hylly ja tuo linnasänky on kans edelleen ihan huippu.

    VastaaPoista
  6. Ihania kuvia ja tunnelmia sinun blogissasi :)

    VastaaPoista
  7. Tää blogi on niin upee!:) ja muutenkin teiän talo on todella kaunis ja lapset sulosia:) kaikki noi askartelut on niin hienoja!

    VastaaPoista
  8. Tuo linna on kyllä mielettömän hieno ja kiva leikkipaikka. Täytyypä tsekata, josko tuo aalto-sävy olisikin sopiva yhteen tuoliin meidän lastenhuoneessa... kiitti vinkistä:)

    VastaaPoista
  9. Oho mikä linna, mahtava! Enpä ole tuollaista ennen nähnyt :)

    http://ladyblueisinthehouse.blogspot.fi/

    VastaaPoista

On kiva saada teiltä lukijoilta kommentteja! :)