torstai 15. marraskuuta 2012

Marraskuuta

Heippa teille kaikille ihanille!

Aika menee niin nopeasti, kun on paljon puuhaa. 
Lasten joulukalentereihin olen saanut paketoitua yllätykset ja 
joululahjojakin on jo paljon ostettu jemmaan.
Tiedän kyllä, että joululahjaideoita tulee vielä ennen joulua lisää..
mutta olen vaan sellainen, että tykkään tehdä asiat etukäteen valmiiksi,
ettei tule kiire :)

 Ätini oli tehnyt neulekoneella ihanan lämpimän mekon Isabelille.

Hiuspannan ja rannerenkaan hän oli virkannut kultaisilla yksityiskohdilla.
Kyllä nyt neidin kelpaa hienostella :)

 Äitini käsialaa on myös hauska AngryBirds-tyyny joka koristaa Rafaelin huonetta.
Minullakin on virkkuukoukku helunut viimeaikoina
mutta virkkauksista lisää sitten, kun joulukalenterin luukkuja aukaistaan :)
 Kirkkaina iltoina on kiva tutkia kaukoputkella tähtitaivasta.
Silloin iskee aina sellainen pienuuden tunne, 
kun lapset kysyvät "Eikö avaruus lopu koskaan?" ja 
"mitenköhän me ollaan synnytty just tänne?" 
"kumpia on enemmän ihmisiä vai tähtiä?" ja "miten 
pieni meidän maapallo on sielä avaruudessa?" 
silloin täytyy vain todeta, että todella pieni.
Jotenkin tällaisissa tilanteissa kaikki 
itsestä isoiltakin tuntuvat asiat saavat oikeat mittasuhteet :)

Jos ei ihan ulkoa muista planeettojen sijainteja ja tähtikuvioita
niin meillä on ladattu AppStoresta Rafaelilla paljon käytössä ollut ilmainen Planets-sovellus
josta näkee kompassin lailla mikä tähti on mikäkin.

Saimme nettikauppamme valikoimiin nyt Villeroy&Boch-tuotemerkin!

Olen tästä jutusta niin iloinen :)

Myimme Villeroy&Bochin tuotteita myös 5 vuotta sitten,
kun meillä oli vielä sisustusliike.
Olemme nyt ainoana verkkokauppana mukana
Villeroy&Bochin eCommerce hankkeessa suomessa.


Nyt alkuun verkkokaupassamme on myynnissä joulutuotteita.
Kaikki joulutuotteet tulevat V&B:n kauniissa lahjarasioissa.
Tuotteita pääset katsomaan täällä

Mukavaa illan viikon jatkoa teille kaikille :)

Anne

20 kommenttia:

  1. Teillä on siis ihan sukuvika tuo sorminäppäryys :):) Ihania juttuja äitisi kanssa teet!!!

    Käyppä katsomassa meidän Keijuilua, josta tulit ihan mieleen, mun blogissa. Siellä myös linkki alkuperäiselle sivulle, josta idean löysin, ja sinä tulit heti mieleen!!!

    <3

    VastaaPoista
  2. Ihania kuvia! Minkälainen lanka tuossa Isabelin hiuspannassa on? Pitänee hieman joustaa, jotta pysyy napakasti päässä. Voisin virkata samantyyppisen meidän 7 kk neidille, jolla hiukset heiluvat aina silmillä. Ihanaa joulun odotusta!

    VastaaPoista
  3. Jouluna kannattaakin olla ajoissa. Meilläkin lasten lahjat hyvin paketeissa ja muutkin alulla. :) Saa sitten nauttia tunnelmasta ja perheen kanssa olosta, turhia hötköilemärrä. <3

    Sovellukset on nini hyviä, meilläkin katse lapsilla monesti taivaalle ja voi kun se on pienistä nini kiinnostava ja suuren suuri! :)

    Ihanaa marraskuuta teidän perheelle ja toivottavasti koittaisi valkea talvi pian. :)

    Kaipailin muuten Kaunis pieni elämä shop- kojua Markkinoilla. Ettei tainneet olla tänä vuonna mukana?

    Nyt V&B tuotteisiin kaupan puolelle. :)

    Me Seinäjokiset

    VastaaPoista
  4. Mielenkiintoista tuo avaruuden tutkiminen, varmasti lapsille niinkuin aikuisillekin. Kauniita tavaroita V&P:n joulumyynnissä.Aivan mahtavaa, kun äitisi tekee mitä vaan. Olette kyllä tosi taitavia molemmat.Tepa Seinäjoelta

    VastaaPoista
  5. Enpä ole hetkeen blogissasi vieraillut - voi että teidän "vauva" on kasvanut! :)

    VastaaPoista
  6. Hei, blogisi on ihana! Ja olet varsinainen superäiti:) Aivan mielettömiä ideoita ja jaksamista, en voi kuin ihailla. Onko poikasi huoneessa oleva harmaa matto itsetehty? Kivan näköinen. Ja paljastatko mitä laitat joulukalentereihin?

    Mukavaa joulun odotusta teille!

    VastaaPoista
  7. Ihania kuvia taas. Sinulla on kyllä niin mieltäpiristävä ja kaunis blogi! :) Ilo on lukia ja kattella kättes työtä lasten leluissa ja muissaki askareissa! :)

    VastaaPoista
  8. Tuo sinun hyvissä ajoin ja ennakoiden asioiden tekeminen on kyllä taito, jota ihailen. Silloin ehtii myös fiilistellä ja nauttia tekemisestä ilman kiirettä. Ihania ja tärkeitä olemassaolon peruskysymyksiä lapsilla!

    VastaaPoista
  9. Ihania kuvia!

    Tuo kaukoputki voisikin olla hyvä pukinkonttiin, meillä myös seitsenvuotias on kovin kiinnostunut kaikesta avaruudessa, kiitos myös app vinkistä.

    Tilasin juuri kirjakerhosta angry birds avaruuskirjan, planeettoineen kaikkineen, joululahjaksi. Se kylkeen sopisi!

    VastaaPoista
  10. Voi että mä tykkään V&B-astioista. Onnittelut, että saitte ne myyntiin!
    Iloisia marraskuun päiviä teille!

    VastaaPoista
  11. Maalla on hyvä tutkia avaruutta kun siellä ei ole ollenkaan valosaastetta. Viimeksi eilen ihailin tähtitaivasta mökillä. Oli aivan huikeeta.

    VastaaPoista
  12. Jätänpä pitkästä aikaa kommentin, ihania kuvia ja tunnelmia! Tuo planet-sovellus taitaakin lähteä testiin, kiitos taas vinkistä. Houkutus tuli myös kurkata nettiputiikin puolelle :)

    VastaaPoista
  13. Olisiko sinulla vinkkejä mistä löytäisi hienoja, mutta Tiimari-tyylistä eroavia joulukortteja? :)

    VastaaPoista
  14. Upean mekon Isabel saanut! Väri sopii ihanasti hänelle ja pupukin on saanut saman väriset vaatteet . Ei voi kuin ihailla äitisi kätten töitä.

    Meilläkin lapset jaksavat aina ihmetellä tuota avaruutta.

    - Reeta

    VastaaPoista
  15. Kyllä olette taitavia tekijöitä! Ei voi kun ihastellen ihmetellä.

    VastaaPoista
  16. Tämä on sitten niin ihana blogi. Tulen aina hyvälle mielelle, kun luen tätä ja katson kauniita kuvia ihanasta perheestä ja viihtyisästä kodista. Saan aina uutta inspiraatiota oman kotini sisustamiseen ja touhuiluun tyttöjeni kanssa. Ainoa blogi, jota seuraan säännöllisesti. <3 Kunpa vielä jaksaisin päivittää omaakin blogiani yhtä ahkerasti, kuin sinä omaasi! Hauskaa joulun odotusta teille kaikille!

    VastaaPoista
  17. Voi kun on ihania kuvia Anne <3 Edalta terkkuja paljon Annabelille :)

    VastaaPoista

On kiva saada teiltä lukijoilta kommentteja! :)