perjantai 12. lokakuuta 2012

Juhlien järjestelyä

Tervehdys täältä juhlien järjestämisen keskeltä!
Rafael toivoi Angry Birds-synttäreitä ja 
ihmettelin mistä saisin juhliin tarvittavaa materiaalia.
Pinterestistä onneksi löytyi linkkejä sivuille,
josta pystyi tulostamaan teemaan liittyviä kuvia.

Pinjata oli synttärisankarin toiveissa ja päätin sellaisen sitten tehdä tällä kertaa itse.
Puhalsin jätti-ilmapallon täyteen ilmaa ja
liimasin ilmapallon ympärille usean sanomalehden verran 
liisteröityjä sanomalehden suikaleita.
Muutamien sanomalehtikerrosten jälkeen laitoin pallon pohjan
kautta kiertämään kuudesta eri kohdasta kestävän lahjanarun.
Narut sidoin yhteen pohjasta,  jotta ne pysyisivät paikoillaan.
Lopulta sidoin lahjanarut yhteen possun päälle ripustusnaruksi.
Pallon kuivuttua maalasin pinjatan
hyvin peittävällä vihreällä askartelumaalilla.
Possun kasvot, kruunun ja lintujen nokat ym. voi tulostaa täältä
  
Pinterestistä löytyi myös ihan loistava paketti koristeita tulostettavaksi
Angry birds- synttäreille! Jee :)
Täältä saat ladattua ilmaiseksi koko synttärikoristelupaketin.
Pakettiin kuuluu banneri, tarrat, muffinssien reunakoristeet ja muffinssien päälle tulevat koristeet,
paperipussit, tausta synttärikutsuille tai julisteelle ja
 tietokoneelle ladattava Angry Birds-fontti. ym.
Käytiin hakemassa paketillinen paksumpaa A4 paperia paikallisesta 
toimistotarvikeliikkeestä kuvien tulostamista varten. 
Ja tulostamisen jälkeen sitten vain leikkaamaan.

Tarkemmat kuvat ja paperipussit sai parhaiten leikattua 
mattopuukolla jotain sopivaa alustaa vasten.
(meillä alustana toimi tapettimallikirja)
Tarrat tulostin vielä tarra-arkille.
Vielä lisää ideoita ja muuta Angry Birds-synttäreille
löydät täältä.
Pinterest on muutenkin mieletön ideapankki.

Teille vinkiksi, jotka ette ole vielä tutustuneet pinterest-sivustoon:
Pinterestiin voi kirjautua helposti esimerkiksi facebook-tunnuksilla.
Sen jälkeen, kun olet kirjautunut, voit tehdä pinterest-profiiliisi
erilaisia kansioita sinua kiinnostavista asioista.

Minulla on siellä kansioita esim. 
Lasten huoneista, ruuasta,
virkkauksesta, juhlista, sisustuksesta, joulusta, ym.

Sitten kun pinterestissä osuu silmiin joku inspiroiva kuva, 
niin voit laittaa sen muistiin omiin kansioihisi 'repin'-toiminnolla.
Kuvat pysyvät sielä järjestyksessä ja ne löytyvät sieltä helposti,
 kun tarvitaan.

Ja kun pinterestistä löytää inspiroivia kuvia,
niin kuvien alla on kerrottu miltä sivustoilta kuva on otettu.
Kuvan linkkiä seuraamalla löytyy mitä
kauneimpia blogeja ja sivustoja.

Pinterestissä pystyy  käydä katsomassa vaikka omien kavereiden inspiraatio-kansioita.
Tai jos tykkää jonkun ihmisen tyylistä, 
niin hänen tykkäyksiään voi alkaa seurata.

Nyt täällä on kyllä aikamoinen meno päällä,
joten laitan myöhemmin lisää kuvia huomisista synttäreistä :)

Mukavaa perjantaita kaikille!

Anne

16 kommenttia:

  1. Oii. ihanasti olet panostanut juhlan teemaan!

    VastaaPoista
  2. Kiitos vinkeistä! Näyttää hauskalta! Mistä tuollaisia tulostettavia tarra-arkkeja saa? -Sanna

    VastaaPoista
  3. Voi kiitos paljon! Minunkin poikani on toivonut 6-vuotis synttäreilleen Angry Birds teemaa :-)

    VastaaPoista
  4. Vau! Ihan huippusynttärit tulossa! Kiva idea! :-) Onnea Rafaelille ja hauskaa syntymäpäivää! :-)

    VastaaPoista
  5. Vitsi miten kivoja! Meidän lapset on toistaiseksi jääneet Angry Birds pimentoon, mutta Spiderman on pojan ehdoton suosikki. Vaikkei raukka ole koskaan edes sarjaa/elokuvia tms nähnyt, pelkkä sinipunainen-hahmo riittää kirvoittamaan "paidermän!" huudahduksia.
    p.s. blogissani on käynnissä arvonta, jossa voit voittaa Photoshop Lightroom-kuvankäsittelyohjelman. Ohjelma on huomattavasti photoshoppia helpompi käyttöinen ja ihan aloittelijakin saa sillä aikaan mahtavia kuvia.

    VastaaPoista
  6. Hei!
    Selailen aina välillä blogiasi, vaikken koskaan ennen ole mitään kirjoittanut. Olet kyllä käsittämättömän hyvä käsistäsi. Teen vaikka mitä "käden käänteessä" ja "pikku tovissa" ja "lapsen kanssa puuhattiin" Ihan mielettömiä juttuja minusta!
    Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi!!

    VastaaPoista
  7. Kiitos perjantai postauksesta! :)

    Aivan uskomattomaia hetkiä siellä taas elelty ja puuhailtu yhdessä. Minuakin nuo tarra-arkit kiinnostaisi! Myös se millainen tulostin teillä on? On nimittäin aika loistavaa jälkeä tai sitten johtunee laadukkaasta paperista ,tuo kassien ryhdikkyys. :)

    Paljon onnea Pikkuiselle miehelle! ja Värikkäitä juhlia koko perheelle.

    Me Seinäjokiset

    VastaaPoista
  8. Kiitos vinkeistä. Kiva idea tehdä itse myös tarrat. Olenkin jo monesti tuskaillut, kun niitä oikeita tarroja ei aina löydy silloin kun niitä etsii!

    Terveisiä täältä eteläisestä Saksasta sinne Suomeen, kiva blogi sinulla ja kivoja kuvia. Toivottelen teille oikein mukavia synttäreitä!

    T. Marika
    www. redsecret-lifestyle.com

    VastaaPoista
  9. Ihania synttärejä teille -puitteet ovat ainakin kunnossa. =) Nyt sait kyllä mutkin innostettua tuonne pinterst-maailmaan... tietää missä perjantai-iltansa viettää.
    -Keitja-

    VastaaPoista
  10. Kiitos noista linkeistä! Meidän kaksospojat täyttävät 4v. parin viikon päästä ja ovat kovia "vihasten lintujen" faneja :) Onnea teidän 4-vuotiaalle pikkumiehelle!

    VastaaPoista
  11. Pinterest on tosiaan kätevä ideapankki ja idealainaamo. Haluatko kertoa julkisesti oman pinterest-tunnuksesi, jotta sieltä voisi otta lisäideoita?

    VastaaPoista
  12. Kiitos ihanasta postauksesta!! Siis oot tosi idearikas!! Meillä 5v oli tohkeissaan kun näki noita kuvia eli meillä myös toiveissa askarrella Tuollaisia ja tarrat tooooosiiii kivoja!! Hyvää viikonloppua -Sonja-

    VastaaPoista
  13. Kiitos pinterest-vinkistä, en olekaan ennen käynyt, mutta nyt kävin rekisteröitymässä ja kauniita kuviahan sieltä löytyi.

    Mites toi possu-pinjata, toimiiko se oikeastikin vai onko sitä edes tarkotus mäiskiä rikki? Hieno on kyllä. :)

    VastaaPoista
  14. Kaikkea sinä sitten osaatkin tehdä suit sait. Kateeksi käy.

    VastaaPoista
  15. onpas teillä kivat juhlat tulossa! Pinterest on kyllä huippu. Paljon onnea suloiselle lintu-fanille!

    VastaaPoista
  16. Paljon paljon onnea Rafaelille! :)

    VastaaPoista

On kiva saada teiltä lukijoilta kommentteja! :)