torstai 12. huhtikuuta 2012

Nukketeatteri

Hei!
Talon värikkäimmässä huoneessa on leikitty tällä viikolla 
kovasti uudella nukketeatterilla.
Päiviin on mahtunut esityksiä, taputuksia ja tiukkoja juonenkäänteitä.
Teatteri on Moulin Roty-merkkinen ja se on tuli meille täältä.
Kissa, hiiri ja sammakko on saatu mummulta aikoinaan.
Lelut järjestyksessä.
Tämä on aika harvinainen näky pojan huoneessa.
Yleensä on kyllä kaikki autot ja talot lattialla 
järjesteltynä kaupungiksi.
Karhun pää osui silmiini jo pari vuotta
sitten kirppiksellä, mutta pidin sitä jemmassa tähän asti, koska ajattelin
sen olevan liian pelottava pojan huoneeseen.
Rafael kuitenkin bongasi sen varastossamme ja 
pyysi saada sen seinälleen. 
Joten siinä se nyt komeilee kantamuksineen.
Eihän se nyt niin pelottava ole, 
varsinkaan tuo hattu päässä :)

Teatteri toi huoneeseen lisää sellaista 
satumaista vanhan ajan karnevaali-sirkus-tivoli- tunnelmaa,
jota olen hakenutkin.
Lämmin kevät tuntuu tulevan vähän hitaasti tällä kertaa.
Tänään viihdyttiin kuitenkin lasten kanssa moneen otteeseen pitkään ulkona,
 pelattiin palloa, tarkistettiin pihassamme olevien linnunpönttöjen kunto ja
suunniteltiin ensi kesän pihaprojekteja.
(mitään suurta ei kyllä luultavasti ole luvassa :)


Peipot  onneksi laulavat,
joten puoli kuuta enää :)
Kyllähän me vielä jaksetaan odottaa sinne asti!



Ihanaa viikon jatkoa kaikille!
Anne

22 kommenttia:

  1. Voi miten teidän tyttö jo osaa istua! Ihana tallukka tuossa keskellä pyöreää mattoa! Täällä ei oo vielä mitään intressiä sellaiseen, vaikka muistikuvani mukaan teidän tyttö on vain n.viikon vanhempi :)

    Olen näkevinäni tuossa viimeisessä kuvassa pöydän alla jotain, minkä tulkitsen jossain näkemäkseni puiseksi parkkitaloksi. Täällä on eräs lastenpuoti, jossa niitä näin, mutta ei ole puoleen vuoteen enää ollut saatavilla. Tiedätkö, missä (muualla) tuollaisia parkkitaloja myytäisiin? (Jos se nyt on parkkitalo ylipäätään)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isabel on halunnut kasvonsa vähän turvallisemmalle korkeudelle tarkkailemaan isompien välillä hurjaksikin yltyvää menoa :) Vauvojen kehitys etenee kyllä hurjaa vauhtia, kun viikossakin ne oppivat välillä vaikka mitä.

      Parkkitalo on plan toys-merkkinen ja googletin sen sinulle, ja ensimmäinen verkkokauppa, josta parkkitalo löytyi oli tällainen: http://www.leikkien.fi/PlanToys-Parkkitalo

      Poista
  2. a fantastic and magical boys room!!!!!!!!!!!!Would never leave if I was living there :))
    Tove:)

    VastaaPoista
  3. Mistä noita elefantteja saa? ihana =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ostettiin se pojalle 1v-lahjaksi pari vuotta sitten paikallisesta lelukaupasta. Merkki on saksalainen Spiegelburg. En kyllä osaa sanoa, mistä niitä löytäisi tällä hetkellä. Mutta on se kyllä aika symppis norsu ja paljon sillä on leikittykin :)

      Poista
  4. Voisitko tehdä kodistasi joskus kunnon postauksen ? Jossa tulis näkyviin teidän huone jne :) minkä ikäisenä olet esikoisesi saanut? MIssäpäin muuten asutte Suomea? :) ihana blogi <3 kevät halit teille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisihan se kiva tehdä kodista kunnon kattava postauskin joskus. Tuntuu vain aina helpoimmalta kuvata huone kerrallaan. Kun eskoinen syntyi, niin täytin 2 viikon kuluttua 21v. Joten olin 20v. :) Ja Etelä-pohjanmaalla asutaan. Keväthalit sinne myös :)

      Poista
  5. Upea huone! Hämmästelen vain, kuinka ostit tällä kertaa valmiin nukketeatterin, kun pojalle oot tehnyt itse upean linnan. Sun taidoillasi vastaava ja jopa vielä hienompi teatteri olisi syntynyt hetkessä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joskus on vain joskus helpompi ostaa valmista, kuin alkaa tekemään itse- Mutta siinä olet oikeassa, että mielessä kyllä kävi tehdä sellainen itse :) Teatteri on ystäväni nettikaupassa ja olen ihastellut heillä aina Moulin Rotyn tuotteita ja katalogeja, joten tällä kertaa tällainen ratkaisu :)

      Poista
  6. Ilolla seuraan blogiasi ja touhuja lasten kanssa. Nostan sinulle hattua, olet reipas ja aikaansaava äiti, sisustaja ja vielä loistava kuvaajakin. Nykyään useimmat blogit näyttävät helposti toinen toistensa kopioilta,sinä olet osannut säilyttää oman kauniin tyylisi. Itse olen vasta-alkaja bloggaajana. Mukavaa kevättä! :)

    VastaaPoista
  7. Oi Anne kuinka ihanan huoneen olet sisustanut :) Kyllä on pojalla ihanat leikit ja tuo on kyllä super ihana teatteri!
    Mukavaa viikonloppua teille kaikille.
    Minä palaan myöhemmin kesää vasten niihin huonekalu asioihin.

    VastaaPoista
  8. Onko tuossa kuudennessa kuvassa ylhäältä alhaalle päin sellainen puinen takkamantteli? Todella hieno!
    Tuo pyöreä matto on myös ihana! Onko se itse tehty ja mistä langasta? Voisiko siitä saada ohjeen? :)

    VastaaPoista
  9. Hei onko sinulla blogloviniin seuraamis- linkkiä, näyttänyt muutkin kyselevän? :)

    VastaaPoista
  10. Heippa!

    On kyllä ihana huone!

    Tuli mieleen tämmönen outo kysymys, että onko teidän perheessä sairastettu vatsatautia ja miten toimitte sellaisessam tilanteessa. Esim. nukkuuko lapsi silloin myös linnassa vai teettekö pedin muualle. Ajattelin vain jos vahinko sattuu niin eikö ole aika hankala siivota linnaa? Tiedän, että on tosi typerä kysymys. Itselläni on kamala oksennuskammo ja koitan pitää lasten sängyt mahdollisimman tyhjinä, jos sattuu vahinko niin ei ole niin paljon siivottavaa.. :D

    -Sarah-

    VastaaPoista
  11. Mistä tuo upea piironki on? Siis jonka päällä karuselli ja nosturi ym. leikkikaluja. On niin kaunis, haluaisin itsekin tuollaisen! :)

    VastaaPoista
  12. Hei Anne :) mun täytyy kyl sanoa että sä oot aivan ihana ! ja sanon myös että sä ja sun mies ootte mun yksiä ihanempia esikuvia mitä maa päällään kantaa:)
    ja toivon että sitte joskus kun perheellistyn niin mäkin saisin olla yhtä luova äiti ku sä :)mut eipä miulla sitte muuta ku Siunausta ja Taivaan Iskän tulta teille viikonlopulle :)

    VastaaPoista
  13. Mä niin ihailen sun luovuutta lastenhuoneiden sisustuksen suhteen ! näyttää erittäin hyvältä :).

    VastaaPoista
  14. Aivan mahtava tuo teatteri, ja hienosti olet saanut vanhanajan karnevaalifiilistä huoneeseen, ihana on!

    VastaaPoista
  15. Ihana huone! Poikalasten äitinä on mukava päästä kurkkaamaan kivoihin ja lapsenomaisiin poikien huoneisiin. Usein (ainakin minä olen) kun törmää kauniisiin prinsessahuoneisiin, joiden vastapainoksi on tehty poikahuone tummilla sävyillä, ötököillä ja pääkalloilla. :( Meillä ei oo pojat edes koskaan sellaisia toivoneet huoneisiinsa. Sen olen myös huomannut, että poikien huoneiden sisustaminen (samoin kuin poikien vaatteet) vaativat enemmän aikaa nimenomaan sopivien tavaroiden löytämiseksi. Esteettinen maailma lienee tenty enemmän naisia ajatellen?! Mukava nähdä miten teillä pojan huone muuttuu hänen kasvaessaan. :) Tuo teatteri on aivan ihana, varmasti olette saaneet nähdä hienoja esityksiä!

    VastaaPoista
  16. Hei! Mistä olet löytänyt tuollaisen Babar-hahmon? Näitä olen yrittänyt metsästää vähän jokapaikasta, mutta taitaa olla toivotonta saada Suomesta. Kun olet tilaillut ulkomailtakin niin osaatko sanoa mistä näitä voisi saada ja uskaltaisi tilatakin?

    VastaaPoista

On kiva saada teiltä lukijoilta kommentteja! :)