lauantai 30. huhtikuuta 2011

Vappu

Tässä meidän uusin tulokas.
Rauhallinen ja ihana tyttöpupu <3
Ikää pupulla on vähän päälle vuosi. Kasvattaja oli nimennyt hänet merenneidoksi
ja meillä Annabel nimesi pupun Aliisaksi.
Tyttö on innoissaan taluttanut pupua valjaissa.
Huomaan, kuinka pupukin on mieltynyt omistajaansa,
tytön lähellä se haluaa pysytellä jatkuvasti. 
Ulkohäkkiä pupulle ollaan kaavailtu paperille.
Häkki ja aitaus tehdään nyt samalla, kun on työkalut,
puutavara ja valkoinen maali valmiiksi kasvihuonetta varten kokoajan 
käden ulottuvilla.
Kasvihuoneen kattomateriaalit on tilattu ja 
ensi viikolla luultavasti aloitetaan laittamaan kattoa paikoilleen.

Viikonloppun on taas vaihteeksi herkuteltu :)
Miten näistä kotitekoisista hampurilaisista tulee aina niin korkeita..
Pihvi on samalla reseptillä, jolla tykkään tehdä myös lihapullia:
400g jauhelihaa
1pss  pirkka sipulisekoitusta 
2 rkl korppujauhoja
1   kermaviili
 1 kananmuna

Kaikki sekoitetaan keskenään ja paistetaan uunissa 225 asteessa n. 15 min

Plantagenista ostin jo aiemmin erilaisia kukkien siemeniä.
Ihania tällaiset sekoituspussit, joissa on erilaisten 
kukkien siemeniä samassa pussissa. 
Lasten kanssa laitettiin viikolla heille oma kukkapenkki,
josta saavat seurata kukkien kasvamista.
Niin ja hyvää vappua kaikille! 
Paistettiin perinteiset munkit ja 
huomenna kävellään parin korttelin päähän
vapputorille hakemaan lapsille vappupallot ja 
aikuisille metrilakua. 
Toivottavasti aurinko paistaisi!

Anne

28 kommenttia:

  1. Hyvää vappua myös teille sekä pupulle myöskin. Meillä oli joskus kauan kauan sitten pupeli nimeltä Kalle. Se kaivoi itsensä usein ulkoaitauksen alta pois. Yritettiin panna isoja kivijä ympäri aitaa. Eihän se mitään auttanut, Kalle kaivoi vielä syvemmältä ja pääsi vapauteen :=)!! Kyllä se pihapiirissä pysytteli melko kauan, sit joku kaunis päivä oli varmasti lähtenyt vähän pidemmälle reissulle :=( ??

    VastaaPoista
  2. Meilläkin oli kääpiöluppakorvakaneja - voi kun niistä on paljon iloa, mutta kyllä niitä saa hoitaakin:)

    Hauskaa vappua!

    VastaaPoista
  3. Voi, mikä suloinen pupu neiti!
    Mukavaa vappua sinnekkin =)

    VastaaPoista
  4. Suloinen pupu:) Iloista vappua!

    VastaaPoista
  5. Kivalta näyttää kasvihuone jo tässä vaiheessa! Mukavia hetkiä uuden lemmikin kanssa ja kivaa vappua!

    VastaaPoista
  6. Oi,mikä pupu söpöläinen!
    Iloista vapunpäivää :)

    VastaaPoista
  7. Suloinen pupu. Minäki kovasti tykkäisin omasta pupusta :) Ehkä vuoden päästä, kun tyttökin on jo vähä isompi...

    Railakasta vappua teijän koko poppoolle! :)

    VastaaPoista
  8. Oma lemmikki on oikea onni. Nuo kaksi näyttävät yhdessä niin suloisilta.
    Tuo lasten ikioma kukkapenkki on kiva idea. Saavat hoitaa sitä yhdessä ja iloita kasvun ihmeestä.
    Teidän kotiin oikein hilpeää vappumieltä,
    Anu

    VastaaPoista
  9. Vapputori on kiva perinne :) Hyvää vappua ja siunausta!

    VastaaPoista
  10. Oih <3 Tuollasesta meilläkin tyttö haaveilee ja toivon totisesti, ettei mies ole allerginen, niin voin tytön toiveen joskus uuden talon valmistuttua toteuttaa. Itselläkin ollut nuorena kaneja. Viimeisin vain oli niin hurja, että puri reikiä kanaverhosta tehtyyn häkkiinsä ja karkaili! Oman pihan rajoissa se pysyi, mutta oli aika äkäinen kiinniotettaessa. :/ Minne aiotte kanin häkin sitten syksyn tullen sisällä laittaa?

    Kiitos muuten aiemmassa postauksessa olleesta kana-pekonipaistoksen ohjeesta, se oli tosi hyvää ja niin kaivattua vaihtelua! :)

    Ja ONNEA vauvauutisita! <3

    VastaaPoista
  11. Suloinen pupu :) Iloista vapunpäivää sinne!

    VastaaPoista
  12. Suloinen pupuliini,iloista vappua ((:

    VastaaPoista
  13. Onnea uudesta perheenjäsenestä ja mukavaa vappupäivää!:)

    VastaaPoista
  14. Meillä on ollut Laosin vuoesien aikana jos mitä eläintä. Myös kolme pupuakin on ollut.
    Minkä hintaisia nuo puput ovat Suomessa nykyään? Olemme palaamassa Suomeen kesällä ja olisi kiva saada myös lemmikkejä siellä.

    VastaaPoista
  15. Oi kuinka suloinen pupu. Tiedän lemmikit ovat tärkeitä lapsille ja he saavat niiltä paljon kiintymystä.
    Hyvää vappua koko perheelle!

    VastaaPoista
  16. Puput ovat kovia järsimään kaikkea, mikä kannattaa ottaa huomioon, jos häkin aikoo maalata. Ettei tuu pupulle mitään maalimyrkytystä...

    Mutta söpö otus se on! :)

    VastaaPoista
  17. Niin suloinen neiti ja pupu <3

    Mukavaa vappupäivää!

    VastaaPoista
  18. Liikkis pupu! Meidän pihalta auton alta paljastui tänään pieni rusakon poikanen siis elossa. Rusakot ei kuulu lemppareihin, mutta tää oli niin pieni ja söpö. Toivottavasti sen äiti noutaa sen pian. Tytöt nimesi sen Iinaksi. Mutta piti siis kommentoida tota kasvihuonetta, joka näyttää kuta kuinkin täydellisestä!

    VastaaPoista
  19. Ihana kani!
    Toivottavasti lemmikkinne on silti " se" eikä " hän " ;) . Ihmettelen kovin, kun lemmikit meinaavat vallata ihmisen roolin myös puheessa... mm. lemmikkiohjelmissa puhutaan eläimistä persoonamuodossa " hän " . Surullista... vaikka rakkaita kaikki lemmikit ovatkin.

    Sinulla on kaunis blogi! Iloista kevättä ja odotusta. Taivaan Isän taskuun!

    t. vierailija

    VastaaPoista
  20. Suloinen luppakorva! Laitahan sitten häkkikuviakin, mulla olisi vielä yksi ulkohäkki urakoitavana =)

    VastaaPoista
  21. Suloinen pupu ja niin kauniin värinen!
    Taitaa usein pienten prinsessojen parhaita ystäviä olla elämän alkutaipaleella ihan omat lemmikit ♥
    Odotan innolla lisäkuvia kasvihuoneesta!

    VastaaPoista
  22. Onnea uudelle perheenjäsenelle! Meidänkin perheessä on luppakorvapupuneiti. Ne ovat viisasta rotua ja oppivat sisäsiistiksikin helposti. Meidän pupumme asustaa sisällä kesät talvet mutta käy ulkoilemassa valjaissa.

    VastaaPoista
  23. Ihana pupu! Mun miehelle ja hänen sisaruksilleen hankittiin aikoinaan kääpiökani, kun olivat lapsia. Pupu eli peräti 13 vuotta! Lapset olivat jo aikuistuneet mutta pupu se vaan porskutti. Vanhuuden päivillään pupu sitten sairastui ja kuoli, ja mieheni, jo aikuinen mies ja jo kotoaan pois muuttanut tirautti kyyneleitä pupun takia... Kyllä lemmikeistä vaan niin tärkeitä lapselle tulee.:)

    VastaaPoista
  24. Täälläkin odotellaan kuvia pupun häkistä! Meillä poikaluppa Ossi.

    VastaaPoista
  25. Kaunis pupuneiti teille on muuttanut ^^ Itselläni tällä hetkellä kaksi aikuista luppaa ja kolme pientä luppapoikasta, joista osa on jo löytänyt uudet kodit. Joku jo kommentoikin tuota kanin ulkohäkin puuosien maalaamista, kannattaa tosiaan kiinnittää huomiota maaliin, jos kanilla taipumusta nakertaa kaikenlaista, Uulalta löytyy hyviä vaihtoehtoja. Toisaalta, jos kanilla on tarpeeksi virikkeitä aitauksessa, niin tuskin kajoaa rakenteisiin. Ulkohäkin pohjalle olisi kanssa hyvä laittaa minkkiverkko, niin ei pääse kaivamaan itseään ulos. =)) Kiitos taas ihanasta päivityksestä, sulla on aina niin ihania kuviakin!

    VastaaPoista
  26. Niin suloinen pupu! :)

    VastaaPoista

On kiva saada teiltä lukijoilta kommentteja! :)