lauantai 11. syyskuuta 2010

Juhlaa ja remonttia..

Tytön 5v synttäreitä vietimme viime viikonloppuna. 
Kahden päivän aikana lapsia oli yhteensä parikymmentä ja 
aikuiset vielä sitten siinä mukana. 
Oli hauskaa :) Volumet kaakossa ja vauhtia riitti. 
PetShop- kakku piti tyttären mukaan leipoa juhlien teeman mukaisesti. 
Hetken pähkäiltyäni päädyin tekemään ensimmäisen kerran 
marsipaanipäällysteisen kakun.
 Ensimmäinen päällinen meni suoraan roskiin..
 ja toinen sitten jo onnistuikin jotenkin ..ja kolmas oli jo aika hyvä. 
Oikein varsinainen marsipaanitaiteilija.
Mutta noita eläimiä en sitten alannut marsipaanista tekemään,
 ihan jo ajan puutteen vuoksi ;)
Ohje oli kyllä hyvä ja kakku Herkullinen,
mutta marsipaanin kanssa mulla on vielä harjottelemista 
Ohjeen kakkuun löydät täältä


Pinjata pääsi pitkän huitomisen jälkeen hengestään ja sisältä tippuneet 
karkit ja lelut katosivat samantien lasten omiin pusseihin.
(kultahippuja löytyy edelleenkin varmaan talon jokaisesta
 huoneesta imuroinnista huolimatta:)
Viikko meni takarappusten rempassa. (laitan kuvaa myöhemmin)
Ja tänään laitoin kasvihuoneen ikkunanpokiin uusia ikkunoita rikkoutuneiden tilalle.
Käytin Tikkurian vanhan ajan ikkunakittiä.
Onneksi rikkoutuneita oli vain muutama, 
kun meinasi vähän tulla kylmä jo tuolla ulkona tihkusateessa..
Mutta lauantain kunniaksi remppavaatteissa kulkemisen jälkeen
 oli kiva lähteä vähän yksin asioille ja
 kauppoihin miehen ollessa lasten kanssa menossa..
Varsinkin kun käytössä on ihka uusi syystakki :) 
(Takki on ostettu Mangosta )


Ihan lempparihan siitä sitten tuli. :)

Leppoista sunnuntaita kaikille!

Anne

26 kommenttia:

  1. Oooooooh ihana takki! Sori mun on ihan pakko käydä katsomassa ideaparkin Mangon liikkeessä josko noita takkeja olisi siellä ♥

    Oliko tota takkia muussa värissä?

    Teillä on kyllä mahtava projekti menossa siellä! Tsemiä!

    Katselin fb:ssä kuvia. Ihania ♥ Onnea reippaalle 5 veelle!

    VastaaPoista
  2. Tuosta petshop kakusta kuulinkin paljon juttua, mun synttäreille kans samanlainen tuumas molemmat tytöt :)Harmittaa niin vietävästi, kun jouduin sen päivän töissä viettämään..Rouva on niin tyylikäs tyylikkäässä uudessa takissaan, Hieno! ;)Haleja sinne edes näin virtuaalisesti <3

    VastaaPoista
  3. Terveisiä töistä, yövuoroani piristän lukemalla blogiasi ;)

    Ihana takki (ja nam mikä kakku), ei ihme että tuli lemppari! Mukavaa sunnuntaita myös sinne :)

    VastaaPoista
  4. onpa herkku takki, käy sulle hyvin!
    Ihana tuo valkoinen lipasto alakuvissa, ihan täydellinen :)

    VastaaPoista
  5. Ihanat synttärit teillä olleet, meillä sama edessä huomenna, kun kuopuksella 6-vuotis juhlat. Tänään suunnitellaan ongintapaikkaa ja muuta mukavaa. Kauniin takin olet löytänyt, sopiikin olla lemppari :) Mukavaa sunnuntaipäivää ja viikon aloitusta sinulle.

    VastaaPoista
  6. Ihana takki! Mutta näytät kauniilta remppavaatteissakin. :) Taustalla näkyvä huone on kutsuvan näköinen.

    Pinjatat ovat kivoja. Poikani ainoa toive synttäreille oli pinjata. Mielläkään se ei meinannut hajota millään. :)

    VastaaPoista
  7. Oijoi ihana laukku pöydällä!

    VastaaPoista
  8. Herkullisen näköinen kakku!! Varmasti vaikeaa tuo marsipaanin laitto, en tiedä olisinko itse edes uskaltanut alkaa koettaa : )! Kaunis uusi takki ja noita teidän kotikuvia ei voi kuin huokaillen katsella. Niin harmonista kaikkialla... Iloisia syyspäiviä koko perheellesi : )!

    VastaaPoista
  9. Kiitokset kakku reseptin jakamisesta . Sitä voisi kokeilla joskus itsekin jos vain uskallusta riittäisi.

    Kaunis takki ja väri on juuri makuuni.

    VastaaPoista
  10. Hei, todella hurmaavia kuvia sinusta!

    VastaaPoista
  11. Tiedän, marsipaanipäällysteen kanssa sai kyllä taikinoida, itse tein pojalle rekkakakun keväällä ja voin rehellisesti sanoa, että muutama pötkö marsipaania meni ennen kuin kakun kehtasi tarjolle laittaa! Mutta harjoitus tekee mestarin. Leppoisaa sunnuntaita teille myös!

    VastaaPoista
  12. Onnea 5-vuotiaalle! Ihanan näköinen kakku :)

    VastaaPoista
  13. Todella kiva postaus :) Takki näyttää hienolta. Ja onnittellut 5vuotiaalle! Meillä juhlitaan 4v juhlia parin viikon kuluttua ja teemaksi on jo vuosi sitten tytön toimesta ilmoitettu Hello Kitty ; )
    Joten sillä mennään.
    Mukavaa syksyn alkua sinnekkin :)

    VastaaPoista
  14. Voi, että kuinka söpö kakku ja noi PetShopit nököttämässä kakun päällä ovat hauskat:)

    Pitääkin koettaan tehdä pari koevedosta, hyvä kun kerroit tuosta marsipaanin vaikeudesta, pitäisi nimittäin parin kuukauden päästä tehdä meidän kakusta dinosauruksen näköinen, huh, mahdankohan ikinä onnistua, kun jotenkin ajattelin, että marsiipaanista se olisi "helppo" tehdä?

    Tyylikäs asu kokonaisuus ja takki on kyllä todella kaunis - aivan sinun oloinen.

    VastaaPoista
  15. Ihana takki, kakku ja koti =) ! Onnea 5-vuotiaalle ! Ja mukavia päiviä teille sinne !

    VastaaPoista
  16. Huoh...ihana tunnelma tuossa viimeisessä kuvassa. Tuollaista haluan meillekin...kaikki aikanaan. Onko lipasto valmiiksi valkoinen vai oletko maalannut?

    VastaaPoista
  17. Löysin blogiisi sattumalta. Herkullisen näköinen kakku ja taustalla oleva kuva kodistanne on todella kaunis.

    VastaaPoista
  18. Ei pelkästään ilahduta ihanat juhlat, vaan että niistä raportoidaan kauniilla kuvilla. Kuten aina :)

    VastaaPoista
  19. Siinä on äidinrakkautta todella, kun yrittää epätoivoisesti saada marsipaanista päällistä kakkuun, vaikka näyttää ensin aivan epätoivoiselta! :)

    Ja tuo kakku se sitten näyttääkin hyvältä! Itse kun rakastan aivan hirmuisesti vaaleanpunaista ja kaikkea söpöä ja suloista, niin kakku todellakin on ilo silmälle! Varmasti olisi ollut makuhermoillekin.. :)

    VastaaPoista
  20. KIvoja kuvia ja upea kakku! Mahtoi tyttö tykätä :)

    VastaaPoista
  21. Ihana kakku! Ihailtavaa kärsivällisyyttä tehdä noin monta päällystä :)

    VastaaPoista
  22. Ihana kakku ♥
    ja miten kaunis takki, ihana!
    Onnittelut synttärisankarille :)

    VastaaPoista
  23. Ihana blogi sinulla, löysin sen pari päivää sitten. :) Teidän koti on aivan täydellisen oloinen.

    Oletko muuten tietoinen siitä, että blogisi on 2 kertaa Blogilistalla?

    VastaaPoista
  24. Kiitos kommenteistanne!:)

    Janie: Ostin takin Nizzan liikkeestä ja mielestäni sitä oli myös mustana. SOpis varmasti sullekkin!:)

    Hanne: ai sielä meni heti kakut tilaukseen :) olis ollut kyllä kiva nähdä suakin synttäreillä, mutta voittehan te tulla sitten joskus muuten vaan vapaapäivänä!
    Ja kiitos taas ihanista vaatteista :)

    Mirtzi:olen maalannut lipaston valkoiseksi. Palastin sen aikanaan kun sitä oltiin viemässä kaatopaikalle ;)

    Elena: Kiitos ja kiitos myös blogilistan tiedosta. Ilmoitin ylläpidoll ja he lupasivat hoitaa asian jossain välissä!

    VastaaPoista
  25. Olen jo viime keväästä seurannut tätä blogia ja tämä on jokin ihan uskomaton paikka! Olet todella lahjakas sisustaja ja täältä olenkin aina saanut paljon inspiraatiota. Olisin kysynyt että millä maalisävyillä olet maalaillut noita seiniä?
    Mukavaa syksyä sinne sinulle ja pienokaisillesi :)

    - Eea

    VastaaPoista

On kiva saada teiltä lukijoilta kommentteja! :)