torstai 16. syyskuuta 2010

Aamu pojan elämästä..

Tänään kuului ulkona kolinaa heti aamusta.
Aamupalaa täytyi syödä kuulemma ennen pihalle menoa, niin äiti sanoi..
Äiti on nuuka voin suhteen eikä millään ymmärrä,
 että haluan voita mieluiten yhtä paljon kun puuroakin..
Olen silti hyvällä päällä aina aamuisin 
Äiti tapaakin nykyään sanoa että:
"sanovat auringon nousevan idästä,
mutta meillä se nousee pinnasängystä"
Parhaan ystäväni Pampan peittelen vielä jatkamaan uniaan
 ja annan lainaan unituttini..
Vihdoin pääsen ulos katsomaan mistä se kolina kuuluu..
Kaivuri oli tullut portista sisälle..
Laittavat meille kuulemma jotain kaukolämpöä öljyn tilalle..
Istuin haltioituneena rappusilla enkä edes kuullut kun 
joku pyysi mua katsomaan kameraan..
Äiti sai taas aamusta jonkun remonttipuuskan päälle.
Maalasi takarappusten punaisen kaiteen valkoiseksi.
Ja jatkaa seuraavaksi kuulemma kellariin maalien kanssa..
Pikkuhiljaa valmistuu tämä meidän remontti.
Tänään takarappusiin on sitten kuulemma kiellettyä mennä leikkimään..
Päiväruuan jälkeen isosisko meni kerhoon ja minä nukuin
 pitkästä aikaa melkein neljän tunnin päikkärit..
Äiti oli innoissaan kun oli ehtinyt sinä  aikana tehdä taas vaikka mitä.
Onneksi kaivuri ei ollut kadonnut unieni aikana.. :)

Terveisin 
R

30 kommenttia:

  1. Ihanasti kerrottu pienen miehen päivästä. :) Meilläkin pitää esikolla olla joka puurolusikassa voita, äiti kanssa vähän nuukailee että se voi on sulanut puuron joukkoon. ;D Ihanasti teidän remontit edistyy.

    VastaaPoista
  2. Onpa ihana pikkumiehen päivä :) Ja tosi ihanan syksyinen ja satumainen on tuo ylhäällä oleva kuvakin!

    VastaaPoista
  3. Pieni poika ja iso kaivuri - miten ihana alku päivälle! Kiitos kauniista blogista ja iloa syyspäiviin!

    VastaaPoista
  4. Magee tuo kärpässienikuva. Millä ohjelmalla olet tehnyt sen?
    Mukavaa viikonloppua!
    Minna

    VastaaPoista
  5. ihailen kotiasi ja kadehtin jos joku oikeesti voi nukkua 4h päiväunia
    nimim. huonosti nukkuvan pikkupojan äiti (päiväunet, jos nukkuu max.45min), siinä ei paljon tehdä, ehkä just tiskikoneen tyhjennys ja ruoan laitto...

    VastaaPoista
  6. Teillä on niin äärettömän kaunis koti!!
    Pienen pojan päivä oli hauska, meiltäkin kun löytyy kaksi pientä poikaa jotka osasin samaistuttaa tarinaan..=)

    VastaaPoista
  7. Ihana kertomus pienen miehen aamusta! Kauniit kuvat!

    -Heini-

    VastaaPoista
  8. Voi miten kivasti kerrottu postaus! Tästä tulee hyvälle mielelle.

    VastaaPoista
  9. Voi ku toinen sulosena istuu tyynyllä kaivuria kattelemassa! <3
    Onko tuo maali tuolla portaikon seinässä myös sitä monacoa? Mun on niin vaikea päättä et haluanko beigeen taittuvia sävyjä vaiko harmaaseen, täällä "teillä" kallistun aina beigeen, teillä on niin kaunista!

    VastaaPoista
  10. Mikä suloinen pieni poika <3 ja niin kivasti kerrottu.

    VastaaPoista
  11. Ihana tarina ja kauniit kuvat! Pikkumiehet ne on aina innoissaan koneista, sen täytyy olla synnynnäistä :D

    VastaaPoista
  12. niin ihana pieni poika... kaunista!:)

    VastaaPoista
  13. Voi pientä, kaunis tarina. Ja sulonen kuva tuo rappusilla istuksija!

    VastaaPoista
  14. Minä sitten tykkään noista sinun vanhoista tikkaistasi jotka helpottaisivat myös meidän ompunpoimintaa ;)
    Ihanat, IHANAT , ihanat :)

    VastaaPoista
  15. Olipa ihana postaus :) Ja mahtavat noi portaat! Kiva kun monessa blogissa on nyt portaista juttua kun se ois meilläkin ajankohtasta ihan kohta.. Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  16. Hirveen kiva postaus :)) ja kivat tuli rappusista!

    VastaaPoista
  17. Aivan mahtava tämä sinun blogisi:) Kuvat ovat upeita ja kirjoitat todella kivasti elämästäsi!

    VastaaPoista
  18. Voi liikkistä, itselläni on samanikäinen poika ja on niiin helppo samaistua :). Ihana!

    VastaaPoista
  19. Teidän pienellä pojalla ollut ihana aamu <3

    VastaaPoista
  20. Oi ihana pieni, pienen aamu ja uusi blogin ulkoasu ! <3

    VastaaPoista
  21. Ihana postaus ♥
    Jokaisen pienen pojan unelma aamulta kuulosti :)

    VastaaPoista
  22. Hei Anne, muistan sut hämärästi teinivuosilta, Seinikseltä. :) Seurailen sun blogia usein vaikken kommailekkaan paljoa. Kaunista ja omannäköistä teillä, onnellisen näköinen pieni elämä! Minun pikkuneitini rakastaa kaivureita myös, varsinkin keltaisia! Kaikkea hyvää Sinulle ja perheellesi.

    VastaaPoista
  23. Minna: PhotoShopilla olen bannrin kuvan käsitellyt :)

    Anonyymi: meidänkään tyttö ei nukkunut ikinä noin pitkiä unia, siksi jaksankin pojan nukkumisia aina ihmetellä. Voi olla näköjään näinkin erilaisia lapsia samassa perheessä :)

    Tanja: on se monacoa.. Rappusten seiniin piti tulla valkoinen maali ja ikkunaseinään joku salmiakkikuvioinen tapetti.. mutta olin sitten niin malttamaton odottamaan, että maalasin vain samalla ;)
    vaihdetaan sitten kun remonttimies on tulossa (jos sitten enää jaksaa)

    Maisa: kiitos :) Olet ehkä muuttunut ulkonäöltäsi niin etten kuvasta enää ainakaan tunnistanut :)
    Mutta kiva kun vanhoja tuttujakin löytää tänne sivuille :)
    Kaikkea hyvää myös sinulle ja teidän perheelle!

    VastaaPoista
  24. Hyvät syksyt ja pikaiset paranemiset! Toivotaan, ettei kukaan muu perheestänne sairastu.

    Kyselin jo tuossa keittiön muutos -postauksessa, että mitä tammilattiaa teillä on, kun se näyttää kuvissa niin kauniilta? Olemmet ensi vuoden puolella taloa rakentamassa, ja olen yrittänyt etsiskellä lattioita. Tuo lattianne on niin kaunis, että en voi vain yksinkertaisesti unohtaa sitä.

    T. Mickey

    VastaaPoista

On kiva saada teiltä lukijoilta kommentteja! :)