maanantai 26. heinäkuuta 2010

Puutarhaa ja kasvihuone..

Olemme rakentaneet tällaista kasvihuonetta pihallemme viimeaikoina. :)
Kasvihuone tulee kohtaan,
 jossa on jo valmiiksi liuskekivillä oleva n.20 neliön alue. 
Kivien päälle oli helppo tehdä suoraan painekyllästetystä puusta alakehikko
 ja siihen sitten runko pystyyn.
Huoneesta tulee n.13neliön suuruinen. 
Hakusessa on muuten ylhäälle päätyihin jotkut kauniit pienet ikkunat ja kaunis vanha ovi, 
vinkatkaa jos tiedätte jossain olevan :)

Suurin osa ikkunoista tulee olemaan avattavat, 
niin että lämpiminäkin päivinä saa laitettua läpivedon.
Kasvihuoneeseen tulee ensi keväänä kasvamaan ruukkuihin tomaatteja ym. 
Keskelle huonetta tulee ruokapöytä ja tuolit. 
Tämä kohta on jotenkin luonnolisesti ollut pihassa se grillauspaikka,
 joten nyt on kiva syödä sitten melkeinpä sisätiloissa.. vaikka sataisikin :)
Sähkötolppa sijaitsee ihan kasvihuoneen nurkassa, joten mahdolliset valot 
ja vohveliraudankin saa sitten helposti meidän pikkutaloon sisälle.
Pihassamme ei ollut piharakennuksen vieressä porttia,
 joten poika karkasi tielle tuon tuosta.
Tehtiin ja maalattiin siihenkin kohtaan portti. 
Nyt koko piha on ympäröity joko aidalla tai porteilla.  
Nyt odottelen sitten pimeneviä, 
lämpimiä syysiltoja.. 
Niin että saadaan ystävien kanssa syödä sitten valaistussa
 kasvihuoneessa kynttilöiden palaessa..  :)

Mieheni löysi kellarista talomme vanhan pihasuunnitelman,  
joka on siis toteutettu 20 vuotta sitten. 
Suunnitelmassa oli lueteltuna kasvit, 
joita pihaan on istutettu.  
Kaikki kasvit kukkivat joko valkoisina, 
vaaleanpunaisina tai lilana.
 Olen onnessani, kun tämä on niin helppohoitoinen puutarha. 
 Ihan kuin meille suunniteltu ;)

Rakentaminen jatkuu tällä viikolla, luultavasti..



Täällä on tällä hetkellä aika trooppinen ilmasto. 
Viime yön ukkosmyrskykin oli valtava.
 Olimme yöllä kahdelta hereillä katselemassa ulos. 
Naapureissakin näytti olevan valot päällä. 
Sadetta tuli niin kuin saavista kaataisi, 
ukkonen jyrisi ja salamat välkkyivät lakkaamatta.. 
Aamulla kuulin että melkein kaikki lähipiiristäkin 
oli ollut jalkeilla yöllä myrskyn takia.
Jotenkin tykkään myrskyistä.. sitä on kiva katsella talon suojasta..

Täällä blogissani on käynyt muuten hurjasti porukkaa ja 
lukijoitakin tulee aina vain lisää.
Kiitos kaikille teille!


Kaikkea hyvää viikkoonne,

Anne

46 kommenttia:

  1. Aivan ihana postaus taas. On pitänyt kommentoida aikaisempiinkin mutten ole saanut aikaseksi. Kyllä näitä sinun kuvia ja tekstejä oikein ahmien lukee ja katselee. Aivana ihana blogi, yksi parhaista! Kiitos.

    Taria

    VastaaPoista
  2. Voi miten mukavan oloinen kasvihuone tulossa. Meillä sadepilvet purjehtii vain ohi vaikka jo saisi sataa.

    VastaaPoista
  3. Ei voi kun ihmetellä mistä saat jatkuvasti noita ideoita kotinne kaunistukseen!Ja miten saat miehesikin innostumaan toteuttamaan niitä? Innolla odotan kuvia valmistuneesta kasvihuoneesta, näyttää tulevan taas kerran upea!

    VastaaPoista
  4. Voi tuosta kasvihuoneesta tullee varmasti ihana. Voin vaan kuvitella kuinka mukava siellä on istua iltaa ja syödä hyvässä seurassa. Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  5. Kasvihuoneesta tulee valtavan kaunis. Kynttiläillalliset sen suojissa pimeinä syysiltoina ovat varmasti antoisia ja unelmoimisen arvoisia.
    Musiikki täällä koskettaa mua joka kerta...nytkin. Piti ihan tirauttaa pienet itkut.
    Valoa viikkoosi,
    terv. Anu

    VastaaPoista
  6. Kuinka kaunista onkaan teidän puutarhassa ja kasvihuoneestahan tulee aivan ihana pieni kesähuone kerrassaan. Kyllä teidän ystävien kelpaa tulla nyt syysiltoina istumaan ja nauttimaan illanhämärästä.

    Metsäkylä Navetasta varmasti löytyisivät puuttuvat elementit, siellä on valtavan laaja valikoima ihan kaikkea purkutaloista ja rakennuksista pelastettua tavaraa.

    Rakennusintoa toivotellen!!

    VastaaPoista
  7. Hej!
    Måste bara säga, - oj vad vackert hem och växthuset blir säkert helt underbart också. Tittar in allt emellan och är alltid lika glad när jag ser att du gjort ett nytt inlägg, du uttrycker dig så fint, så det är ett rent nöje att läsa och fotografera kan du också.
    Önskar er en skön fortsättning på sommaren och tittar med all säkerhet in hit inom snar framtid.
    H.Lena

    VastaaPoista
  8. Kasvihuoneesta tulee varmasti upea. Jos joskus saan suuren pihan niin varmasti haluan sinne vastaavan :)

    VastaaPoista
  9. Voi ku tulee ihana kasvihuonetuvasta - voin jo nähdä miten sisustat senkin viihtyisäksi paikaksi. :)

    VastaaPoista
  10. Aivan ihastuttava kasvihuone tulossa! En yhtään ihmettele että odotat lämpimiä syysiltoja kynttilänvalossa. <3

    Tääläkin oli viime yönä kauhea ukkonen. :O Onneksi meille sisälle ei kuulu niin hyvin, minä kun pelkään ukkosta ylikaiken. :/

    Jos muuten haluat blogini lukijaksi, niin ilmoittele. ;)

    VastaaPoista
  11. Ihana kasvihuone tulossa! Minä tykkään juuri tuollaisista vanhoista ikkunoista rekennetuista kasvihuoneista. Pihanne näyttää kauniilta! Olisi kiva nähdä lisääkin kuvia sieltä!

    VastaaPoista
  12. Tuleepa hieno!

    Bloggausidea: kuvia ja tekstiä pihastanne, kiitos :)

    VastaaPoista
  13. Onpas tulossa kiva kasvihuone. Voin kuvitella tunnelman lämpimänä elokuun iltana kynttilöiden valossa. Kaunista!

    VastaaPoista
  14. Ihastuttava kasvihuone tuloillaan. Tosi kaunis piha teillä. ♥

    VastaaPoista
  15. Upea piha! Hieno idea tehdä kasvihuone niin tilavaksi että siellä voi viettää aikaa :). Ei voi kuin ihailla teidän pihaa, kaunista.
    On lapsillakin missä juosta ja leikkiä turvallisesti kun on aidattu!

    -Katja

    VastaaPoista
  16. Jälleen yksi ihana postaus <3 Todella kauniin näköistä, niin kuin aina :)
    On muuten kiva tulla aina sun blogiin kun soi tämä kaunis johanna kurkelan laulu. Nousee ihan ihokarvat pystyyn johannan kauniista äänestä.
    Mua harmittaa kun meillä ei täällä etelä suomessa ole mitään isoja myrskyjä. Tänään aamulla salama pamahti 3 kertaa ja ne taitaakin olla kesän ekat kunnon pamaukset jotka kuulen...myrsky tosiaan on ihanaa kun sitä saa kotona turvassa katsella. Ihanaa loppu kesää teidän koko perheelle :)

    VastaaPoista
  17. Voi mikä ihanuus:)
    Te kyllä olette ahkeria!
    Laitahan sitten kuvia, kun on valmis...

    VastaaPoista
  18. Kivalta näyttää. :)
    Valitettavasti minulla ei ole vinkata etsimiänne ikkunoita tai ovea, mutta yhden vinkin haluaisin kuitenkin antaa.

    Kiinnitin nimittäin huomiota tähän:

    "Kivien päälle oli helppo tehdä suoraan painekyllästetystä puusta alakehikko ja siihen sitten runko pystyyn."

    Painekyllästetty puu sisältää myrkyllisiä kupariyhdisteitä eikä sitä käytetä sellaisissa kohteissa, joissa kasvatetaan syötäväksi tarkoitettuja kasveja. Painekyllästetyn puun sijasta olisi kannattanut käyttää vaikkapa lämpokäsiteltyä puuta, joka tietenkin on kalliimpaa kuin painekyllästetty puu, mutta se on taatusti myrkytöntä. Myös kiveä ja tiiltä käytetään yleisesti kasvihuoneiden perustuksiin niiden myrkyttömyyden vuoksi. Te kuitenkin aiotte kasvattaa kasvinne ruukuissa, mikä on ihan hyvä ratkaisu. Näin kasvit eivät toivottavasti joudu kosketuksiin painekyllästetystä puusta liukenevien kupariyhdisteiden kanssa.

    Painekyllästettyä puuta ei muuten kannata käyttää myöskään hiekkalaatikkoihin, vaikka esimerkiksi nettiesitteissä mainitaan toisin. Kupariyhdisteet liukenevat ympäröivään maahan ja lapset altistuvat kupariyhdisteille leikkiessään hiekassa. Ihan pienet lapset myös syövät hiekkaa.

    Painekyllästetty puu on ongelmajätettä. Huomasitte varmaan myös varoitukset, ettei puuta pidä polttaa kotona vaan viedä takaisin puutavaraliikkeeseen, mistä se toimitetaan hävitettäväksi.

    Ystävällisin terveisin

    Viherpeukalo

    VastaaPoista
  19. Kasvihuoneesta tulee varmasti upea! Ja koko on hyvä! Meillä on vain 6 m2 pieni kasvari ja vaikka siellä kasvaa vaan ruukuissa tomaatteja ja chilejä, jouduin jo siirtämään pienen pöydän ja kaksi tuolia toisaalle, kun kasvit vievät kaiken tilan. No toisaalta, tomaatit tuottavat satoa niin hurjasti, että täytyy olla vain tyytyväinen :) Onnea ensi kesän viljelyihin ja ootan jo innolla, miten keksit sisustaa kasvaria ja millainen se on valaistuna!

    VastaaPoista
  20. Voi miten kaunista, kasvihuoneesi on todellinen unelma !
    Laitathan siitä kuvia myöhemmin...
    Ihanaa viikon jatkoa !

    VastaaPoista
  21. Oi, kasvihuoneesta tulee varmasti ihana :) Teidän puutarha näyttää kyllä upealta!
    Hyvää viikon jatkoa :)

    VastaaPoista
  22. heippa1!002000
    TÄS V
    ÄHÄN TE0RVEISIÄ benjaminiltakin!;)
    siis ihana kasvihuone, voi että te ootte aikaansaavia! kaunista!! voin oikein nähdä pimenevät illat ja kynttilät ja omenapiirakat ja ja ja... :)

    VastaaPoista
  23. Isäni ja veljeni rakensivat tänä kesänä myös kasvihuoneen vanhoista ikkunoista. Sellainen on kaunis!

    VastaaPoista
  24. Meilläkin isäntä on suunnitellut kasvihuoneen rakentamista ja minusta se on kuulostanut liian työläältä paikalta. Mutta että sielläkin voisi istua iltaa kynttilänvalossa ja olisi kaunista, se kuulostaakin ihanalta :) Mielenkiinnolla odotan mitä te ahkerat saatte aikaan.
    Aina blogissasi vähän hätkähdän soiko puhelimeni, kun minulla on toittoäänenä tuo Johanna Kurkelan kaunis laulu.

    VastaaPoista
  25. Koko piha kaikkinensa on upea :) Voin vain kuvitella minkä tunnelman saat sitten loihdittua, kun on valmista! kauniita kalusteitakin sinulla.
    Meillä kasvihuone/kahvihuone on kovasti suunnitteluasteella ja toteutus varmaan myös kierrätysperiaatteella, innolla odotan vaikka aikaisintaan ensikesänä päästään sitä toteuttamaan.
    Aherruksen ilo teille :)

    VastaaPoista
  26. Ja ihan virheänä tuosta kasvihuoneesta....
    täällä odottelee vajassa jo valmiina pariovet ja kasa pikkuruutuisia ikkunoita kun joku vaan kasaisi niistä yhdistetyn vaja/leikkimökki sydeemin.
    Ihastuttavalta vaikuttaa tuo tuleva kasvihuoneenne.
    Helteestä pyörryksissä Minna :0)

    VastaaPoista
  27. Voi kuinka suloinen kasvihuone tulossa! Innolla odottelen lisää kuvia kun se on valmistunut. Kiva olisi nähdä myös lisää puutarhakuvia. Kasvien värit kuulostavat ihanilta. Meilläkin jyrisi viikonloppuna ja oli ihana seurata yöllä kun salamat leimusivat ja ukkonen paukkui. Satoikin hetken oikein rankasti. Ukonilmaa on kiva seurata sisätiloista :)

    VastaaPoista
  28. Ovi & ikkuna voisi löytyä Haminan rekennuspuodista. (Netissäkin on jotain listattuna, mutta siis vain osa.)
    Ihana blogi - joka ilta täällä!

    VastaaPoista
  29. Onpa teidän uusi(kin) piha tunnelmallinen, tykkään. Kasvarista voi tulla vain huippukiva tuolla suunnitelmalla =) Mukavia hellepäiviä!

    VastaaPoista
  30. Onpa teille tulossa ihana kasvihuone! Aivan suloinen:)
    Laita sitten kuvia kun valmistuu.

    VastaaPoista
  31. Eksyin tänne vahingossa ja mitä löysinkään. Aivan ihana kasvihuone teille tulossa. Hassua, että me ollaan menossa huomenna hakemaan lisää ikkuinoita meidän ensi kesänä rakennettavaa kasvihuonetta varten. :)

    Sait musta lukijan. :) Tervetuloa vierailulle mun blogiin jos aikaa liikenee. :)

    VastaaPoista
  32. Tuota Metsäkylä navettaa olin itsekin heti suosittelemassa, mutta joku toinen ehti ensin :)

    Sinulla on kyllä blogisi nimen mukaisesti kaunis elämä <3

    VastaaPoista
  33. Ihana kasvihuoneprojekti teilla menossa...
    Mina haaveilin viime kesana samanlaisesta vanhoista laseista tehdysta kasvihuoneesta ja viikon paasta paasen sita sitten ihailemaan.
    Isani toteutti sellaisen meidan kahvilan pihalle omaksi ja vierailijoiden iloksi.
    Joku asiakkaamme oli kuvannut sita blogiinsa,www.mocka2.blogspot.com
    Minakin tein siita postauksen blogiini 18.06.Kayhan kurkkaamassa!!!

    VastaaPoista
  34. Olen samaa mieltä kuin lukuisat muutkin...yksi parhaita blogeja, tähän jää koukkuun, pitää käydä kurkkimassa, olisko taas tullut jotain uutta ja ihanaa luettavaa ja katseltavaa... Kauneudentajusi Anne on pettämätön !
    Tykkään älyttömästi samoista pehmeistä väreistä joita käytät, ihanaa :)

    tervisin Tiina

    VastaaPoista
  35. Kasvihuoneesta tulee tosi ihana, ja hyvä että se on tarpeeksi tilava. Itse voin vain haaveilla kasvihuoneesta tilanpuutteen takia, mutta jonkinmoinen kasvilavasysteemi ensi kesäksi täytyy kyllä hankkia. Semmoinen pihaan mahtuu.

    Ilolla seuraan kotinne puuhia. Blogistasi saa paljon kivoja vinkkejä ja silmä lepää kuvissasi. - Kiitos, että raotat tunnelmia meille muillekin! :)

    VastaaPoista
  36. Kun sinulla on tuo sisustus vähintäänkin harrastuksena ja silmää kauneudelle...
    Ajattelin sinulta kysyä mielipidettä kun alamme remontoida lastenhuoneita. Jos seinän maalaa niin, että ylä- ja alaosa ovat eri väriä, pitäisikö tummempi olla ala- vai yläpuolella. Väreinä ilmeisesti luonnonvalkoinen ja vaaleansininen/turkoosi. Mihin kohtaan seinää raja olisi hyvä vetää, puoleenväliin? Tuohon rajakohtaan tulee boordi.
    Voi myös olla, että päädymme maalaamaan seinät ihana vain valkoisiksi ja sisustamaan väreillä. Olen kiitollinen jos ehdit vastata!!

    VastaaPoista
  37. ihana postaus ja upea kasvihuone tulee teille! Meilläkin oli keskiviikkona ja sunnuntaina mahtavat ukkoset, en muista koskaan ennen nähneeni vastaavaa... paukkui, rämisi, pamahteli.. ihana katsella sisältä päin, vaikka sähkötkin räpsyivät..

    VastaaPoista
  38. Ihastelin rakenteilla olevaa kasvihuonettanne.
    Meillä on tänä kesänä sama työmaa, vanha muovihuone painui kasaan talven lumitaakasta.
    Kohdallamme onnisti, kun saimme metsätielle kipatun ovikuorman kasvihuneelle. Nyt vain pitää sipaista maalia oviin.
    Onnea ovien etsintään.
    Kaunis pikkutalo tulossa, ihana.

    VastaaPoista
  39. Tässä on mielestäni onnistunut kokonaisuus vanhoista ikkunoista tehtynä. Tällainen ovi varmaan sopisi teillekin? http://puutarha.net/keskustelu/aihekuva.asp?id=598011

    VastaaPoista
  40. Voi näistä sinun kirjoituksistasi tulee aina niiiiiin hyvälle tuulelle, kun täällä käy ! Ihana seurata miten kaunista on ja kaunista tulee lisää! Minäkin rakastan ukkosmyrkyjä =) .

    VastaaPoista
  41. Hei!

    Eksyin vasta vähän aikaa sitten blogiisi, joka on todella inspiroiva. Kahlasin kaikki kirjoituksesi läpi muutamassa päivässä. Kirjoitukset, kuvat ja koko blogin tunnelma saavat hymyn huulille.

    Aurinkoista loppukesää! :)

    -Sanna

    VastaaPoista
  42. Moi, Kivan näköinen kasvihuone, mutta miten teitte perustukset? Kestävätkö lasit talvella, jos routa liikuttelee perustamatonta huonetta? Meillä samanlainen projekti suunnitteilla, mutta tuo perustaminen mietityttää kovasti...

    VastaaPoista
  43. Siitä tietää että oot oikealla alalla, kun ideat ja upeat toteutustavat ei vaan lopu!!

    Ilmajoella Ilmajokilehden talossa on Anttila ostaa ja myy -liike, josta kantsii kysyä jos tarvii jotain. Sillä on hyvinkin usein tiedossa jotain jostain, tai jos ei oo niin laittaa korvan taakse ja soittaa kun löytyy. Taitaa niillä olla nettisivutkin.

    VastaaPoista
  44. Kasvihuoneesta tulee varmasti ihana! Blogisi muutenkin on todella insproiva ja täynnä kaikkea kaunista.. Taisit kirjoittaa 100 asiaa-jutussasi että pidät kiitollisuus päiväkirjaa..? Olen suunnitellut rupeavani itsekin pitämään. Voisitko tehdä siitä postauksen ja antaa vinkkejä! Itse toivoisin että sen pitäminen saisi ajattelemaan positiivisemmin ja olemaan tyytyväinen siihen mitä on eikä siihen mitä puuttuu.. Tuo tuntuu olevan nykyajan vitsaus, johon itsekin usein sorrun..
    Onko kiitollisuus päiväkirjan pitäminen ns. auttanut sinua? :) Vaikutat ainakin niin super iloiselta, kiltiltä ja kiitolliselta! Tääkin tahtoo :)
    Ihanaa elokuuta!!
    T.Milla

    VastaaPoista
  45. Upea kasvihuone teille tulossa! Ja piha näyttää aivan ihanalta :)

    VastaaPoista
  46. Voi että! Eksyin tänne ensimmäisen kerran ja olen myyty. Ihankuin olisi omia haaveitaan katsellut kuvina. Ehkä vielä joku päivä...

    Iloa, aurinkoa ja Taivaan iskän siunausta!

    VastaaPoista

On kiva saada teiltä lukijoilta kommentteja! :)