keskiviikko 31. maaliskuuta 2010

Unelma toteutui..

"Lopulta auto kääntyi pihaan ja pysähtyi.
"Perillä ollaan!" sanoi äiti. "No, mitäs tuumaat?"
Mikko ei osannut sanoa.
Talo oli vanha ja suuri.
"Siitä tulee ihana, kun saadaan kaikki tavarat paikoilleen. Usko pois!"
Sanoi äiti. Hän alkoi tyhjentää autoa.
Mikko avasi ulko-oven.
Sisällä oli hyvin hiljaista.
Huoneet olivat suuria ja autioita.
Mikon askeleet kaikuivat talossa.
Hän tunsi itsensä hyvin pieneksi.
Mikko nousi yläkertaan katsomaan omaa huonettaan. 
Siellä oli jo muutama tuttu lelu ja kirja.
se teki olon vähän paremmaksi."
Lainaus on kirjasta Waldo-uusi ystäväni 
Tätä kirjaa on meillä luettu ahkeraan tällä hetkellä. :)
Pihassa oleva kaksi kerroksinen leikkimökki oli ihana ja jännittävä lasten mielestä.
Leikkimökin yläkertaan täytyi heti päästä kiipeämään, sitten suunniteltiin kuinka kesällä maalataan mökki sisältä valkoiseksi ja tuodaan sinne huonekalut ja ihanat pehmoiset peitot. Vanha leikkimökkini edelliseltä pihaltamme tuodaan tämän mökin viereen myöhemmin keväällä :)
Tien varressa, vanhan omenapuun vieressä on n.45 neliön 2 auton autotalli jossa on lisäksi ullakko. Tähän suunnittelen laittavani sellaisen oman pienen putiikin, jonne mieheni lupasi laittaa valkoiseksi maalatut lautalattiat ja kunnon spottivalaistuksen.
Sellainen pieni harrastekauppa, joka on auki ehkä muutamana päivänä viikosta ja muuna aikana netin kautta saa ostaa tavaroita. 
Meillä on ollut aikaisemminkin sisustusliike tästä muutaman korttelin päässä keskustassa ja toiminta ja tavarantoimittajat ovat näin ollen jo entuudestaan tuttuja. 
Ajankohta on vielä täysin auki. 
Ehkä kesällä syksyllä tai joulun alla.. tai sitten vuoden päästä. 
Kiirettä tällä asialla ei ole. :)


Tässä talossa on ihana tunnelma jota on vaikea selittää, tiedättehän.
Sen tunsi jo ensimäisellä kerralla kun kävimme katsomassa taloa..
Silloin oli lämmin syksyinen ilta. Vettä satoi kaatamalla ja talo oli ihanan kotoisa ja täynnä potentiaalia. Olisin silloin jo halunnut jäädä tänne.. 
Tästä ensimmäisestä katsomiskerrasta on kulunut jo puolitoista vuotta ja paljon on tänä aikana ehtinyt tapahtua. 
Mutta nyt unelma on vihdoin totta. :)
Lattiamies kävi laittamassa keskikerrokseen erikoisparketilta tilaamamme
 valkoöljytyt lankkumalliset tammilattiat. 
Ns. kartanomalliset, joissa on viisteet kaikissa reunoissa. 
Parketin pinta on syväharjattu, jolloin syykuviot näkyvät selvästi. 
Asennuksen jälkeen pinta öljyttiin vielä kertaalleen valkoöljyllä. 
Lattia on ihanan tuntuinen ja lämmin jalalle öljyttynä. 
Ipod telakoineen on ollut minun seuranani maalatessani keskikerroksen seiniä Monacon tumma- sävyllä ja keittiön kaapistoja valkoiseksi.
Maalaamista on ollut paljon, talossa on neliöitä 300 neliötä ja seiniä riittää ;) 
Kiitos teille kaikille ihanille viidelle, jotka ovat laittaneet minulle Beautiful Blogger award- tunnustuksen! Olen ollut niin touhuissani, etten ole ehtinyt blogimaailmaan viimeaikoina uppoutumaan, mutta eiköhän tämä tästä kun alkaa olemaan valmista ;)

Täällä jatkuu maalaaminen ja kevät-fiilistelyt 
Ihanaa päivää teille ihan jokaiselle
Anne

35 kommenttia:

  1. Oi, varmaan ihanaa aikaa, muutto keväällä!
    Kaikkea hyvää muuttoon ja innostusta sisustamiseen. Kaikki kuullostaa niin ihanalta, laitahan sit kuvia ja tarinaa uudesta kodista.
    -päivi-

    VastaaPoista
  2. Ihanalta kuullostaa - matkanne kohti unelmakotia ja se, että siinä se nyt sitten on, muutto käsillä! Mukavalta kuullosti myös pieni putiikkisi :)

    Reippaita remonttihetkiä teille & Hyvää pääsiäistä!

    VastaaPoista
  3. Ihanaa unelman toteutusta!<3 :) Kaunis kotitalo! :)

    VastaaPoista
  4. Hei! Aikaisemmin en ole kommentoinut, vaikka blogissasi olenkin käynyt kurkkimassa. Kovasti olette mielessäni olleet ja Teitä usein muistanut, vaikka elämäänne olen tutustunut vain blogisi kautta.
    Nyt sain blogiini tunnustuksen, jonka päätin lähettää sellaisille ihmisille, joiden blogit tulevat ensimmäisenä mieleeni ja olit niiden joukossa, joten otapa tunnustus vastaan. Aurinkoista kevättä!

    VastaaPoista
  5. Minulla tuli itku ! Niin ihanalta kuulostaa ! Rauhaisaa pääsiäisen aikaa koko perheellenne !

    VastaaPoista
  6. Ihanaa, palasit viimein! Olen odottanut sinua täällä jo kuukauden! :) Laitathan pian lisää kuvia ja kuulumisia? Oikein ihanaa pääsiäistä teille!

    VastaaPoista
  7. Kaikki kuulostaa mahtavalta! :) Odottelen innolla sisäkuvia kodistanne, jos niitä jossain vaiheessa laitat. Mukavaa muuttoa ja aurinkoista Pääsiäistä! :)

    VastaaPoista
  8. Hei, latoin aamulla kommentin, onkohan poistunut vai poistettu....no mutta sinnikkäästi uudestaan kommentia laitan :)
    Saman valmistajan lattia löytyy myös täältä ja siitä mainita tahdon että upean matskun olette valinneet !! Onnea uuden kodin omistajille :)

    VastaaPoista
  9. Voi, kuinka kauniisti olet kirjoittanut. Samanlaisesta itsekkin haaveilen. Vanhasta talosta, joka tuntuisi heti siltä oikealta kodilta.
    Kauniita kuvia ja viihdyn aina vain blogissasi :)

    VastaaPoista
  10. Onnea ja siunausta uuteen kotiin! =) -Sanna-

    VastaaPoista
  11. Ihanaa kun olette löytäneet ja päässeet unelmien kotiin! Kauniilta näyttää. Onnea!

    Hauskaa, että avaat putiikin, jään innolla odottelemaan.

    VastaaPoista
  12. Oi että. Kyyneleet silmissä luen. Hyvä olo, onni ja rauha välittyy kirjoituksesi ja kuviesi perusteella tännekin, tuntemattomalle ihmiselle!
    Lämpöä ja Rauhaa!
    Kiitos ihanasta blogista.

    VastaaPoista
  13. Ihanaa, niin ihanaa unelmaa. Kiitos jälleen kun jaat sen meidän kanssamme. :) Ihania keväísiä hetkiä sinulle ja perheellesi.

    VastaaPoista
  14. Ihanalta kuulostaa, sekä talo, että lasten leikkimökki tai mökit! Ihanaa kevättä, maalausten ja sisustelun parissa.

    -Heini-

    VastaaPoista
  15. Näyttääpä satumaisen kauniilta :)
    Mukavia hetkiä kodin laiton parissa, ja hauskaa pääsiäistä :)

    -Sanna

    VastaaPoista
  16. Ompa kauniin näköistä.. en malta odottaa uusia kuvia ;)

    Rauhallista pääsiäistä teille koko perheelle.

    VastaaPoista
  17. Oi mikä unelma... tiedätkö, jotenkin jo noista kuvista pystyin aistimaan talon tunnelman, ennen kuin luin alempaa kirjoitukseksi talon erikoisesta tunnelmasta... Tulette varmasti viettämään täällä uskomattoman onnellisia hetkiä! Oikein sydämellisesti onnea uuteen kotiinne! Ja lisäkuvia ootellessa...:)

    VastaaPoista
  18. Kuukauden päivät olen blogissasi käynyt lukemassa, mutten ole kertaakaan jättänyt kommenttia. Kiitos ihanasta blogista, ajatuksista ja kauniista kuvista. On ollut ihana lukea ja saada ideoita täältä. Itse asun perheineni väliaikaisesti californiassa ja suureellisia sisustushankintoja ei ole tullut tehtyä. Kaikkea ihanaa täältäkin löytyy, mutta kotiinkuljetus onkin jo toinen juttu :)

    Paljon onnea sinulle ja perheellesi uuteen kotiin ja hyvää kevättä!

    VastaaPoista
  19. Suloista suloista :) Minä myös odottelen lisää kuvia! Leikkimökki on söpö ja puutarha näyttää kauniilta talvellakin - mitä se onkaan sitten kesällä!

    VastaaPoista
  20. Mukava kuulla sinusta :)

    Onnea unelmaiselle talollenne! Pieni sisustusputiikki kuulostaa myös loisto-idealta :)

    Rauhallista ja aurinkoista pääsiäistä perheellesi!

    VastaaPoista
  21. onnentäyteisiä hetkiä edelleen, uuessa ihastuttavassa kodissa!

    VastaaPoista
  22. Mieletön, ihan kuin sadusta! Onnea teille kaikille uudesta kodista!

    Ja Iso Kiitos inspiroivista ja uskomattoman kauniista kuvista, en ole tainnu vielä tässä puolen vuoden aikana uskaltaa tunnustaakaan kuinka koukussa olenkaan blogiisi. ;)

    Aurinkoista kevättä!

    Tanja

    VastaaPoista
  23. Aivan mielettömästi onnea teille! Mekin teemme juuri remonttia ja kohta muuttoa "uuteen" taloon. Joskus jotkut asiat vain tarvitsevat sen oman aikansa.

    VastaaPoista
  24. Onnea onnea! Tämäkö on se ihanuus josta joskus kirjoitit kai blogiini vai mistä lie luin, että hankitte uuden vanhan :)

    Tiedän tunteen! Itsekin, kun ekaa kertaa menin meidän talolle, tuli semmoinen outo fiilis. Ja aika monta taloa ollaan katsastettu ennen tätä. Työtä teettää meidän vanha rouva, ja kantaa sisällään varmaan vieläkin ylläreitä, mutta minkäs teet kun siihen rakastuin päätä pahkaa.

    Mukavaa Pääsiäistä ja kiitos kirjavinkistä!

    VastaaPoista
  25. hei, kaikki kuulostaa ja näyttää niin ihanalle. aivan unelmien kaunis talo... oih oih, ei voi kun huokailla ihastuksesta:)

    VastaaPoista
  26. Aivan upeaa, suuresti onnea ja ihanaa eloa tähän kotiin!

    Sun sisustuspuoti menestyisi varmasti, edellinenkin oli niin hurmaava! :)

    VastaaPoista
  27. Onpa ihanan näköinen talo ja koti teillä! Onnittelut uuteen kotiin!

    Itsekin olen paljon haaveillut juuri vaaleanpunaisesta suurehkosta talosta, jossa olisi tilaa ja valoa kutsua ihmisiä kahville ja tarinoimaan.

    Tällä hetkellä en tosin tiedä, löytyykö unelmataloni lainkaan Suomesta, mutta se jää nähtäväksi. Minä nimittäin unelmoin Israelista..

    VastaaPoista
  28. Onnittelut myös täältä uuteen kotiin :)

    VastaaPoista
  29. Oi uusi kotinne kuulostaa unelmalta! ♥ Onnea kovasti!

    VastaaPoista
  30. Ihana koti ja tuo leikkimökki on tosi suloinen. Onnea!

    VastaaPoista
  31. Onneksi olkoon uudesta upeasta kodista. Ihanaa teillä on!

    VastaaPoista
  32. Hei, päädyin tänne blogiisi googlatessani erikoisparkettia. Meillä on tulevaan kotiin harkinnassa ilmeisesti sama lattia kuin teillä on (Trinity?). Olisi kiva kuulla, miten vaikea ja/tai aikaavievä homma oli lattian asennus? Teetämme lattian asennuksen ja mietin, kuinka paljon kalliimmaksi työn osuus tulee tässä kuin tavallisessa parketissa, joka on nopea nakutella paikalleen.

    Entä onko teillä lattiaa ihan eteisen ulko-ovelle asti? Kuinka on kestänyt kulkemista lumisilla/märillä kengillä? Saako olla kovasti tarkkana lattian kanssa?

    Kiitos, jos viitsit kertoa kokemuksista :)

    VastaaPoista

On kiva saada teiltä lukijoilta kommentteja! :)