tiistai 30. elokuuta 2011

Virkkauksia

Hurjan paljon kiitoksia kaikista ihanista onnitteluviesteistä!
Ja kiitos kaikista kauniista sanoistanne :) <3
Neiti on niin suloinen, syö ja nukkuu hyvin..
Välillä pitää tuoreen isoveljenkin käydä tarkistamassa nukkuuko pikkusisko vieläkin..

 Äitini kävi tässä sunnuntaina ja mainitsin matonkuteista,
joista en ole saanut aikaiseksi tehdä Rafaelin huoneeseen mattoa.
Hän otti matonkuteet mukaansa ja tuli tänään aamupäiväkahville 
valmis matto mukanaan<3

Sellainen äitini on, aina jokin käsityö mukana ja mieli täynnä ideoita uusiin töihin.
Lapsenlapset kurkkivat hänen koriinsa mielenkiinnosta, että mitäs nyt on valmistumassa.
Ja monesti ne ovat juuri barbien vaatteita tai jotain muuta ihanaa leikkeihin.. <3
Onni omistaa äiti, jonka kanssa on samalla aaltopituudella ja voi jakaa inspiraationsa käsitöistä.

Lopuista langoista oli valmistunut vielä kori Ruulle.
Ruun peitto, isoäidin neliöistä tehty peitto ja pilkkutyyny ovat
myöskin äitini käsialaa..
Poika innostui heti, kun matossa oli sopivasti autokaistat kilpailuja varten..
Sebran norsu nettikaupastamme on saanut myös kyytiä pojan käsittelyssä
(Sen huomaa noista järkyttyneistä silmistä)
Linnan alakerrassa on nykyään pojan järjestelemä lelukauppa..
Aikuiset saavat leikisti tulla ostamaan,
mutta rahat pitävät olla oikeita ja ne kauppias sujauttaa säästöpossuunsa.
Lelut pitää palauttaa leikin loputtua kauppaan, 
mutta kolikot jäävät jotenkin kierosti lukittuun säästöpossuun.. :)

Äitini oli valmistanut myös pyynnöstäni virkattuja kruunuja,
joita "tärkkäsin" sitten liimaliuoksella.
(puolet valkoista puuliimaa ja puolet vettä)
Kruunujen ohjeet ovat äitini kehittelemät.
Kruunun sisälle pitää löytää sopivan kokoinen kippo
ja narulla saa muotoiltua loput..
Huomenna otetaan vauvakuvia ystävieni kotistudiossa ja mietittiin
jotain kuvausrekvisiittaa..
Mieleeni tuli kuva Annabelista 
ihan pienenä vauvana tässä samassa Mailegin nukensängyssä.
Nyt vain kehittelin asiaa eteenpäin ja 
jonkin vauvasta otetun kuvan teemaksi tulee prinsessa ja herne :)
(NoaNoan suloinen mekko on äitini Tanskasta tuoma
ja herneen hän on virkannut styroksipallon päälle)
Isommat kruunut olivat sisaruksille.
Kruunut ovat kuvissa vielä "tärkkäystä" ja koristehelmiä vailla.
Toivottavasti kuvat onnistuvat huomenna!

Kun tulin tänään pojan kanssa pihalta, 
niin täällä soi Stevie Wonderin laulu Isn't she lovely.
Samaa laulua muistan mieheni soittaneen Annabelillekin hänen ollessa vauva
ja melkein samanlaisen kuvankin olen aikoinaan ottanut heistä..
Laulun sanat; 

"Isn't she lovely
Isn't she wonderfull
Isn't she precious
Less than one minute old
I never thought through love we'd be
Making one as lovely as she
But isn't she lovely made from love

Isn't she pretty
Truly the angel's best
Boy, I'm so happy
We have been heaven blessed
I can't believe what God has done
through us he's given life to one
But isn't she lovely made from love ..."


Syysinspiraatiota kaikille toivottaen,
Anne

sunnuntai 21. elokuuta 2011

Poikien juttuja

Kerroin joskus aikaisemmassa postauksessa etsiväni
 Rafaelin huoneeseen sopivaa Babar- julistetta.
Tukholman Junibackenissa kesälomalla olikin sitten hyvä valikoima julisteita.
Päädyttiin lopulta tähän kuumailmapallo-versioon.
Ajateltiin laittaa pienoismalli-kuumailmapalloja taulun eteen roikkumaan,
jolloin kokonaisuudesta tulee kolmiulotteisempi.
Yksi Saksasta tuotu pallo siinä vasta on ja lisää täytyy jostain etsiä :)
Löysin ihanat  babar-lakanat huutiksesta (hinta hurjat 3€),
muutaman vuoden olenkin sellaisia yrittänyt bongailla :)
Kuvassa myös Rafaelin tärkein lelu nimeltään Norsukaveri.
Norsukaveri onkin reissannut meidän mukana vaikka missä-
toisina iltoina koko talo pitää käydä läpi kun norsu on 
mennyt hukkaan leikeissä..
Uni ei tule ilman parasta kaveria.
Päivän tärkein juttu on ollut oma soittorasia,
johon etsittiin kaikki pojan aarteet.
Tytöllä onkin ollut tällaisia jo kauan,
mutta poikien versiota on ollut vaikea löytää.
Joten laitoin niitä myyntiin tänne
Täytyi napata kuva teille meidän triosta-
Tässä menossa laulu Toy Storysta, 
harmi kun en saanut ääntä tähän mukaan ;)

Syksyistä viikon alkua kaikille!
Anne

perjantai 19. elokuuta 2011

Töitä-

Pieni postaus töistäni
tai meidän (minun ja mieheni) yhteisestä yrityksestä-

Avasimme nettikauppamme myynnin helpottamiseksi keväällä,
kun ihmiset halusivat tilata tuotteita meiltä sähköpostin välityksellä.

Kevät meni yhdessä myllerryksessä ja 
luulimme että nettikaupassamme olisi ollut kesällä hiljaisempaa,
mutta kysyntä on koko ajan kasvanut hurjaa vauhtia kevään avajaisten jälkeen ja 
nyt kun syksy saapui, niin tilauksia tulee hurjaa vauhtia.
Saa nähdä millainen joulu tulee olemaan! 

Asiakkaita nettikaupassamme käy päivittäin n.250 henkilöä ja
melkein kaikki tulevat sinne blogini kautta tai suoraan googlesta.
Kauppamme mainostamista emme ole vielä kokeilleet.

Yksi myyntihiteistämme pientavarapuolella on Heicon eläinlamput,
lamppuja lähetetään joka päivä.
Myös muu pientavara mm. karusellit ja muut pienemmät tuotteet lähtevät päivittäin 
uusiin koteihin. 

Toimitusajat lukevat tuotekuvauksissa,
mutta mailia laittamalla tai soittamalla saa sovittua tuotteen noutamisesta tai
tavaran lähettämisestä vaikka samana päivänä 
(hyllyssä olevat tuotteet)
jos on esimerkiksi synttärilahja kyseessä ja tilatulla lahjalla on kiire.

Huonekaluja ja valaisimia myymme ympäri suomen jatkuvasti, 
eniten Etelä-Suomeen.
Joskus kalustamme suurempia kokonaisuuksia,
mutta suurin osa huonekaluista menee yksityisiin koteihin.
Huonekalut tulevat ympäri eurooppaa ja puramme ne 
meidän omissa tiloissamme lavoilta ja laitamme eteenpäin asiakkaille.
Usein huonekalujen mukana lähetämme asiakkaille myös pientavaraa samoilla rahdeilla.

Pienet lähetykset puran hyllyihin 
(usein lasten avustuksella, he kun haluavat aina nähdä että
mitä ihanaa taas tuli ja varailevat osan tavaroista itselleen ;)
Huonekalut mieheni purkaa lavalta ja pakkaa uudelleen-
 joskus isompien kaappien kanssa tarvitsemme myös nostoapua.

Kesän jälkeen olemme ottaneet käyttöömme uutiskirjeet.
Uutiskirje-ketjuumme liittyessä lähetämme
sähköpostiin vähintään kerran kuukaudessa uutisen uutuuksista tai kuukauden tarjouksemme.
Kannattaa liittyä uutiskirjeen postituslistallemme täällä.

Mieheni hoitaa sähköposteihin ja puhelimeen vastaamisen suurelta osin.
Itse tilailen pientavarat ja mieheni kanssa katsomme huonekalujen tuotevalikoimaa
koko ajan kattavammaksi.

Mailegin joulun tilasimmekin jo Tanskasta 
ja tänään kirjoittelin aamusta Ruotsiin tilausta kaikista muista ihanista joulujutuista.. 

Alan messuja olisi nyt syksyllä vähän joka maassa,
yleensä olemme käyneet Tukholman Formexissa.
Nyt tukholma jää väliin vauvan takia.

Pariisin messut olisivat vähän myöhemmin ja 
sinne katselimmekin jo lippuja.
Saa nähdä onko vauva yhtä helppo kuin sisaruksensa,
eli jos hän lähtisi rintarepussa mukaan vanhempien lasten jäädessä kotiin.
Saa nähdä, ehkä messut jää tänä vuonna vain haaveeksi.
 Tytön ollessa ihan pieni reissasimme messut ja muut työmatkat mm. Ranskaan Annecyyn
juuri näin ekana syksynä hänen syntymänsä jälkeen ja kaikki meni niin helposti hänen kanssaan.

Nyt joulun alla olisi tarkoitus olla jossain paikallisilla joulumarkkinoilla
esillä tuotteidemme kanssa. Olemme jo suunnitelleet millaista 
myyntipöytää nikkaroisimme.. :)


Kuvissa näkyvään n.45m2 autotallimme
 (kuva autotallista myös viime postauksessa)
olisi tarkoitus tehdä kunnon tilat liikkeellemme.
Talo toimisi päivittäin paikkana josta voisi noutaa tavaroita
 ja putiikki olisi myös jonakin päivänä viikosta auki.
Taloon laitettaisiin myös keittiöt ym. jotta saataisiin pitää
siellä kivasti mm. sisustuskutsuja.
Julkisivulle tulisi kauniit pikkuruutuiset näyteikkunat
ja joku kiva ovi..

Meinasimme jo tänä kesänä tehdä pikkutalon valmiiksi, 
mutta päätimmekin sitten vähän lomailla ja suunnitella tilaa.
Olen jo piirtänyt tilan valmiiksi paperille,
enää ei tarvitse kuin toteuttaa se  ;)

Hyvää viikonloppua kaikille!

Anne

torstai 18. elokuuta 2011

Syksy..

Hei kaikille :) 

Kiitos edelliseen postaukseen kommentoineille!
Tässähän menee ihan hämilleen kehuista.
Kaikista kivointa on aina kuulla jos
tekemäni jutut innostavat muitakin luovuuteen ja
lasten kanssa tai yksin askartelemiseen.
Lasten kanssa askartelu on ollut tämän blogin alkuperäinen tarkoitus
ja muutaman vuoden kuluessa tämä blogi on muuttanut vähän
muotoaan, mutta tällaiseksi tämä on nyt muodostunut. 

Blogini toki aiheuttaa närkästystäkin monissa keskusteluissa,
johon välillä törmään. 
Mutta tarkoitus on lähinnä kyllä innostaa ihmisiä, eikä lannistaa ;) 
Olen edelleen huono vastailemaan kommentteihin ja 
kirjoitustyyli on samaa tasoa kun ystäville kirjoittamissani tekstiviesteissä ;)

Tällaisena epätäydellisenä blogistina tulen varmaan aina pysymään. 
(Tämä johtunee siitä, että teen postauksen ja
sitten hyväksyn kommettiboxista kommentteja iPhonesta milloin missäkin reissun päällä.
Tietokone on monesti unohduksissa useampia päiviä kerrallaan.. 
ja sellaisena haluankin elämäni pitää,
 ottamatta turhaa stressiä bloggaamisesta)

Mutta voisin laittaa tähän blogiin jonnekin 
"eniten kysytyt kysymykset"-kohdan niin sieltä voisi kurkkia joitain vastauksia.

Eilen oli vauvan laskettu aika ja vielä vain odotellaan pikkuista.
Tuntuu kuitenkin kivalta kokea tällainenkin raskaus
jossa täyttyy oikeasti se 40 viikkoa :)
Eilen lapset lähtivät miehen vanhempien luo yökyläilemään 
ja täällä on ollut niin ihanan rauhallista. 
Lähinnä olen kävellyt valtavia kävelylenkkejä ja nukkunut vähän varastoon :)

Hyvä ystävänikin on ylittänyt jo lasketun ajan-
ja hän on ihan loistavaa seuraa kun tuntemukset on ihan samoja ja 
odotellaan vain että aika kuluisi <3
Ollaan sovittu lounastreffejä kaupungille,  kierrelty lastentarvikeliikkeitä,
 lastenvaateosastoja ja istuttu kahvilla..

Yksi tämän viikon huippujutuista on meidän kotitien varrella sijaitseva
joka on täällä vielä lauantaihin asti. 
Tunnelma oli eilen kuin suoraan Rivieralta.
Uunituoreista leivonnaisita ihaniin käsintehtyihin saippuoihin..
Kannattaa ehdottomasti käydä jos täälläpäin liikutte!

Viikonloppuna tyttö täytti 6v ja herätettiin hänet perinteisesti
laulamalla, viemällä aamupala ja lahjat sänkyyn.
Mieheni heräsi aamulla leipomaan croissantteja
(Ne ovat olleet tytön lemppareista ihan pienestä pitäen :)
Synttäreille en ole uskaltanut vielä luvata mitään päivää,
joten ne pidetään sitten vasta vauvan synnyttyä. 

(Astiat ovat Royal Doultonin Brambly hedge-sarjaa.
Meillä näitä astioita käytetään vain todellisissa juhlahetkissä :)

Ulkona on mielettömän lämpöiset ja syksyiset ilmat.. 
Harvemmin tulee meidän pihaa kuvattua tänne, mutta tässä muutama:
Kuva on otettu meidän olohuoneen ikkunasta.


Oikealla näkyy luumupuut ja vasemmalla on suuri omppupuu.
Oksat roikkuvat niin alhaalla, että omppuihin lyö autolta tullessa päänsä
jos ei osaa varoa, mutta kun ei malteta leikata oksia.


Syyshortensiat kukkivat ja
ilma tuoksuu ompuille..

ihana syksy <3

Anne

keskiviikko 10. elokuuta 2011

Synttärilahja..

Kyselin tytöltä 6v-synttärilahjatoiveita-
 Hetken mietittyään totesi että tarvisi Barbeille asuntoauton..
 Googletin hetken ja huomasin ettei sellaisia myydä oikein missään. 
Annabel piirsi kuvan autosta ja pyysin selittämään vielä 
millaisia toimintoja autoon pitäisi tulla..
Sitten ei auttanut kun aloittaa vanerin mittaileminen ja
 leikkaaminen kellarissa meidän työpajassa...
Sopivien mittasuhteiden saamiseksi käytin 
oikeita barbien mittoja apuna..
Rungosta ja kalusteista täytyi tulla todella todella tukeva,
jotta se kestää leikkimistä ilman varomisia..
Kokosin auton naulapyssyllä ja alle laitettiin kunnon renkaat (Clas Ohlsonilta)-
Taakse tavalliset ja eteen kääntyvät.
Kyllä rullasi hyvin! :) 
Sivuseinän saa avattua ja käännettyä saranoiden varaan taakse,
  näin ylhäälle saatiin nukkumapaikkoja koko porukalle.
Sohvat ovat myös vaneria.
 Kiinnitin kalusteet seinään ja lattiaan kiinni
naulapyssyn avulla.
Verhoilin sohvat vanulla ja 
Tildan kankailla käyttäen niittipyssyä apuna. 
Verhot rypytin liimapyssyn avulla ja kiinnitin suoraan seiniin kiinni.
Minikeittiössä on jääkaappi, hana, allas ja 
uuni. Hellan levyt leikkasin vanerista rasiaporalla..
Uuni ja jääkaappi aukeavat pienillä saranoilla 
ja allas on joku spraypullon korkki uusiokäytössä ;)
Pehmoisella penkillä kuskin vieressä on tilaa useammallekin kartanlukijoille ..
Kaikki tekstiilit, "tapetti"  ja autossa olevat kuvat ovat 
Tildan. Auto maalattiin valkoisella kalustemaalilla.
Kaikki vaatteet ovat äitini virkkaamia <3
Kyllä autolla on leikitty ja 
barbiet ovat kuulemma kiertäneet Euroopan Camping-alueita,
ja käyneet mm. Disneylandissa :)
Olin tyytyväinen,
kun ehdin tekemään auton valmiiksi juuri ennen syntymäpäivää.


Mieltä lämmitti ystävän tekemä viinimarjahillo.
On kyllä ehdottoman hyvää, kiitos A!
Puutarhassamme olevat vanha omppupuu ja luumupuut
näyttävät tuottavan hyvin satoa tänä vuonna. 
Voisi valmistaa jotain hilloa tai muuta niistä vastalahjaksi :)
 

Kaikkea hyvää teidän viikkoonne!
Anne

lauantai 30. heinäkuuta 2011

Suunnitteluja..

Läheiseen kahvilaan kysyttiin sisutussuunnitelmaa ja kalusteita,
 joten otin työn vielä vastaan vaikka periaatteessa olenkin äitiyslomalla :)
Toinenkin suunnitelma, uuden omakotitalon kalustaminen 
on ollut vielä suunnitelmissa tehdä ennen syksyä.

Viimeinen vuorokausi onkin sitten mennyt piirtäessä ja 
molempiin kohteisiin kalusteluetteloa tehdessä. 
Eilen meni yötöiksi kello kahteen asti,
mutta valmista tulee ja 
päiväunet poitsun kanssa kesällä ovat kyllä olleet ihan ehdottomat :)

Muutama viikko sitten meidät pyydettiin kahville kevään ja kesän aikana 
valmistuneeseen kohteeseen jonka olin suunnitellut.
On se aina yhtä kiva kävellä sisälle siihen 
tilaan minkä on aikoinaan piirtänyt...
Katsella miten tila toimii käytännössä ja
kysyä asiakkaan mielipidettä tilan toimivuudesta arjessa.

Työpiste olohuoneessamme on viimeisin meillä sisustuksessa tapahtunut juttu.
Kirjastohuone on sitten se rauhallisempi tila meidän kotona,
siellä katsellaan mielummin takkatulta ja luetaan kirjoja..

Työpisteeseen tuli uuden pöytäkoneen lisäksi nettikaupastamme
löytyvät  Verdi-tuoli ja lamppu.
Pöytänä toimii jo monta vuotta meitä palvellut ikean Liatorp-työpöytä. 

Lapsille tuli taas vaihteeksi postissa Nextiltä vaatteita-
Yksi nykyisistä lastenvaate-luottomerkistäni ei taaskaan pettänyt odotuksia
syysmalliston osalta. <3
Tilaaminen on helppoa ja toimituskulut ovat sen 5€
Jos jotkut vaatteet tai koot on myyty loppuun,
niin kannattaa tarkkailla sivuja muutamia päiviä-
yleensä niitä tulee kohta taas lisää myyntiin.
Kokotaulukoista pystyy tarkistamaan oikean senttikoon kengillekin-
Ja muutenkin mielestäni aika sama mitoitus kun esim. Hennesillä.

Edellisen kuvien mekko+liivi(+settiin kuului vielä sukkiksetkin)
yhdistelmän lisäksi tämä Nextin Odd Mollyn tyylinen paita oli vielä kauniimpi luonnossa,
kuin kuvissa.
Yksi tämän kesän riemun aiheista on ollut tytön oma kukkapenkki,
johon keväällä kylvettiin kaikenlaisia sekoituspusseja Plantagenista..
Kyllä äitille on tuotu monta kimppua kesän aikana pieniin maljakoihin <3
Jokunen sana ruuasta vielä. 
Yksi vinkki Thailaisesta ruuasta pitäville:
Tom Kha-keitto on yksi meidän suosikeista
(lapset turvautuivat kyllä eiliseen makaronilaatikkoon ;)
Muutamassa minuutissa valmis keitto ja erittäin helppo valmistaa.
Keittoon tulee vettä, Santa marian Tom Kha- maustepussi,
kookosmaitoa, herkkusieniä ja tomaattia.
Paremmat ohjeet löytyy kuvassa olevan maustepussin takaa.
(keitto on miedosti tulista)
Tämä käy myös vaikka alkukeitosta vieraille Thailaista kokatessa,
mutta arkena menee sellaisenaan leivän kanssa.

Toinen kesän ruokasuosikeista on grillilihat,
vartaassa olevat herkkusienet joiden ympärille kääritty pekoni.
Lisäksi aurajuustolla täytettyjä paprikanpuolikkaita ja
salaatti, johon lisätään pähkinä-siemen-sekoituspussi,
Halloum-juustoa paistettuna ja punaisia viinirypäleitä.
Tämä yhdistelmä toimii lastenkin kanssa :)

Huomenna pääsemme synttäreille ja illalla vielä kauan odotettuun
Gospel-laulaja Andrae Crouchin konserttiin..
sitä odotellessa :) 

Nettikaupassamme on vielä tämän viikon ilmaiset postikulut!
Kiitos kaikille asiakkaille tätäkin kautta,
tilauksia tulee joka päivä paljon ja 
se innostaa lisäämään kauppaan entistä kattavampaa tuotevalikoimaa.

Mukavaa viikonloppua,
Anne

torstai 28. heinäkuuta 2011

Hellettä..

Meillä on keskikerroksessa siivouskomero
keittiön vieressä. Parin neliön komero ei ole ollut meillä mitenkään
järkevällä käytöllä tähän mennessä.
Päätettiin laittaa komeroon nyt sitten vauvanhoitopiste.
Keskellä taloa sijaitseva hoitopiste on luultavasti helpoin ratkaisu,
jolloin vältetään ylimääräinen kulkeminen rappusissa vauvan kanssa.
Mieheni laatoitti huoneen ja laittoi Sandbergin ruututapetit seiniin.
(Tapetit olen joskus ostanut rautakaupan alennuskopasta hetken mielijohteesta)
Ikean allas on ollut tarkoitus laittaa joskus kellariin,
mutta se oli jäänyt lopulta ylimääräiseksi.
Tähän tilaan se sopikin onneksi loistavasti.
Tasoon tehtiin pieni lisäosa,
jotta sitten kun hoitotasoa ei enää tarvita niin tasosta
saa normaalin syvyisen.
Korit on nimetty sisällön mukaan ja 
pienet vaatteet odottavat jo valmiina uutta tulokasta..

Tässä vielä hieman epäselvä pohjapiirrustus talon
keskimmäisestä kerroksesta. 
"Siivoushuone", johon vauvanhoitopiste tuli on keittiön vieressä.
Muutama postaus taaksepäin oli kuvia vieras-wc:stä,
joka sijaitsee siivoushuoneen vieressä.
Äitini on virkannut varmuuden vuoksi kaksi peittoa :)
Saa nähdä kumpi tulee vauvalle käyttöön,
itse veikkaan sinistä.
Melkein samanlaiset peitot on tallessa lapsilla myös heidän vauva-ajaltaan.
Äitini tekemä on myös vanhan mallinen villatakki <3

Olemme viettäneet paljon aikaa rannalla.
Keskipäivän aikaan emme ole uskaltaneet mennä rannalle auringon takia,
mutta illat ovat olleet mielettömän lämpimiä.
Lapset viihtyisivät vedessä loputtomiin..
Välillä täytyy kuitenkin tulla syömään eväitä ja lämmittelemään pyyhkeille..
Yksi hyvä juttu rantaelämässä on ollut nämä
Nextiltä keväällä tilaamani lasten ranta-asut.
Ihanan helpot ja sopivan lämpimät uimisen jälkeen 
ja autolla kotiin ajettaessa..
(kuvissa olevat muutkin uima-asut ovat Nextiltä)

Miehellä on viimeinen lomaviikko kahden kuukauden lomasta menossa
 ja olen ottanut kaiken irti omasta ajastani.
 Eilen olin kampaajalla laittamassa hiukset kuntoon ja tänään
olin raskausajan kauneudenhoidossa (kesto 3,5h)
(Sain kauneushoidon lahjaksi babyshowereilla, kiitos <3>
On kyllä ihanan hemmoteltu olo :)


Helteistä viikon jatkoa kaikille!

Anne