sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Balettia ja oppimisen iloa

 Tämä kiireinen viikko on rytmittynyt vanhimman tytön balettiharrastuksen ympärille.
Kauniit esiintymispuvut roikkuvat kotonamme ja on ne kyllä niin kauniita, 
että voisi jäädä minun puolestani meille koristeeksi   :)

Pikkusisko oli aivan haltioissaan esityksestä.
Kaupunginorkesterin soittamat Tšaikovskin balettihelmet Pähkinänsärkijä, Prinsessa Ruusunen ja 
Joutsenlampi kuulostivat aivan upealta ballerinojen tanssiessa.
Kodin sisustuksessa ei ole tapahtunut oikein mitään uutta, 
paitsi pienen toiveesta kannoimme keittiön nurkkaukseen tädin vanhan pulpetin. 
Ja onhan siinä kiva tehdä tehtäviä ja piirrellä, 
keskellä kodin sydäntä.
Rauhallisina aamupäivinä hän usein pyytää tulostamaan erilaisia tehtäviä. 
Onneksi on Pinterest, josta löytyy loputtomasti uusia tehtäviä tiedonjanoiselle tytölle :)
Hän tykkää myös Lola Pandan tavuviidakko-sovelluksesta ja 
isoveljen koulusta saamista Seikkailujen Aapisen digitehtävistä.
Yksi kiva sovellus on TicTic-sovellus, jonka avulla oppii ääntämään enkun sanoja.
Jos teille tulee mieleen vielä muita kivoja opettavia sovelluksia tai sivustoja pikkuisille,
niin otan mielelläni ideoita vastaan :)
Piirrellessä ja samalla kun tekee tehtäviä on kiva kuunnella Spotifystä lempparimusiikkia. 
Äänikirjat ovat myös aivan ihanaa ajanvietettä!
Kirjastossa on onneksi paljon äänikirjoja ja 
meillä on kuunneltu täällä viime aikoina Marikin seikkailuja. 
Ja tietenkin kirjaston E-äänikirjoja pystyy lainaamaan ja kuuntelemaan suoraan omista laitteista :)


Raskaiden, tanssintäyteisten päivien jälkeen olen laittanut vanhemmalle tytölle
jalkakylpyyn Dermosilin jalkakylpysuolaa ja ja viimeistellyt jalkavoiteella, 
joka jättää jalat ihanan pehmoisiksi.
Ja pikkusisko on tietenkin innolla mukana hemmotteluhetkissä :)
Tyttöjen suloiset pyyhkeet ovat Zara Homelta.

Rauhallista sunnuntain jatkoa kaikille!
Lupasin, että tänään otetaan pääsiäisaskartelut esille, onhan nyt jo huhtikuu :)
Anne

3 kommenttia:

  1. Leppoisaa sunnuntaita, koko perheelle <3

    VastaaPoista
  2. Teidän pääsiäisaskartelut on aina tosi ihania, esittelethän niitä jälleen? Kivaa kevättä sinulle! :)

    VastaaPoista
  3. Voi kun annoit hyvän idean. Minun äitini hieroo jalkojani kun menen hänelle kylään. Ja minä tietysti hänen. Mutta miksi en voisi tehdä niin lapsillenikin?

    VastaaPoista

On kiva saada teiltä lukijoilta kommentteja! :)