sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Savitöitä

Käyn kerran viikossa keramiikassa,
monesti tuntuu, ettei ehtisi edes kurssille, kun on niin paljon muuta muka tärkeämpää tekemistä.
Kaikki kuitenkin unohtuu, kun istuu alas, upottaa kädet saveen ja 
antaa mielikuvitukselle vallan.

Hauskaa harratuksessa myös se, että käyn siellä yhdessä siskoni 
ja vanhimman tyttäreni kanssa. 
Joten tämä on hyvä hetki viikossa viettää aikaa rauhassa rakkaiden kanssa
taiteilun merkeissä.
Minulle tässä harrastuksessa itse savitöiden onnistuminen ei ole niin tärkeää,
 kuin yhdessä vietetty aika❤️

Alla olevassa kuvassa työt ovat menossa lasituspolttoon, 
viimeisenä rivissä on siskon tekemä uskomattoman upea korallityö!

Värisävyt ovat vieläkin monesti erilaiset lasituspoltosta tullessa,
kun mitä olin kuvitellut.
Mutta pikkuhiljaa oppii, millaiseksi sävyt muuttuvat uunissa.
Tällä kertaa pastelliset sävyt tulivat oikeastaan sellaisina kuin tarkoitinkin.

Näitä hassuja tyyppejä tulee lasten iloksi aina välillä tehtyä :)
Sunnuntain riemuksi pihassa oli suojalunta ja 
pienemmät lapset tekivät innoissaan lumiukon jonka jälkeen olivat 
kuulemma niin kylmissään , että ainoastaan lämmin kaakao voi siitä pelastaa :)
Rauhallista sunnuntain jatkoa kaikille! ❤️

Anne

3 kommenttia:

  1. Kauniita savitöitä! =)
    Ja suloinen lumiukko :)

    -Virpi-

    VastaaPoista
  2. Aivan hurmaava tuo pupu kuumailmapallossa:D

    VastaaPoista
  3. Vau!!! Aivan ihania savitöitä! Olette taitavia.😊

    VastaaPoista

On kiva saada teiltä lukijoilta kommentteja! :)