perjantai 2. syyskuuta 2016

Herkkuvinkkejä viikonloppuun!

Viikko hurahti taas vauhdilla perjantaihin!
Eilen olimme illalla isompien lasten kanssa kaupunginorkesterin 
Stoptime rag-konsertissa kuuntelemassa ragmusiikin kuningas Scott Joplinin ja 
muiden tähän jazzin omaiseen musiikkityyliin erikoistuneiden säveltäjien musiikkia.
Lapsillekin tuttuja kappaleita ja upeaa soitantaa!

Ruokajuttuja tulee harvemmin laitettua tänne blogin puolelle,
vaikka luenkin niitä mielellään aina muiden blogeista.
Fammun kasvimaalta tulleita kesäkurpitsoita ja muita vihanneksia on syksyn mittaan 
syöty monessa eri muodossa ja nyt jaan teille lempparireseptini! 
Kesäkurpitsakeitto

600 g kesäkurpitsaa
1 iso sipuli 
50g voita
5dl vettä
2 kanaliemikuutiota
2-3 teelusikallista currya 
2dl kermaa

Pilko kesäkurpitsat ja sipulit, paista voissa pannulla 10 min.
Kaada paistos pannulta kattilaan veteen kiehumaan.
Lisää keittoon kanaliemikuutiot ja curry.
Kun Kesäkurpitsat ovat pehmentyneet, soseuta keitto sauvasekoittimella tasaiseksi.
Lisää kerma ja keitä muutama minuutti.

Lusikallinen crème fraîchea lautaselle keiton kanssa sopii hyvin!
Keiton kaveriksi sopii tietenkin paahdettu ruiseleipä oman puutarhan yrteillä maustettuna❤️
Suosittelen kokeilemaan!
Tämä pelastaa kiireisen viikon, kun keittää isomman satsin sellaisia hetkiä varten, 
kun ruoka pitäisi olla valmista samalla sekunnilla kun astutaan kotiovesta sisään :)
Fammu oli tehnyt kesäkurpitsasta myös suolaisia kasvislättyjä,
jotka ovat hyviä puolukkahillon kanssa.
Kerholaiselle tein eilen aamulla hänen vesiväritellessä letit ristiin,
jossain näin kuvan ja ajattelin kokeilla miten onnistuu.

Ensin jaetaan hiukset kamman avulla neljään osaan ja laitetaan toinen yläpuolen 
osa ja vastakkainen alapuolen osa hiusrenksulla kiinni. 
Siitä lähdetään letittämään ylhäältä normaalisti keskelle päin ja 
kunnes hiukset loppuvat yläosasta,
jonka jälkeen tehdään hetken lettiä ilmassa kunnes se on oikealla kohdallaan
 jatkamaan lettiä vastakkaisen alaosan kanssa. Ja sitten toiselle puolelle sama.
Näyttää vaikeammalta, kun onkaan :)


Jos on vielä lasten kanssa viikonlopun leffaillan elokuva hakusessa,
niin ainakin Netflixistä löytyvä Koiruuksia keskuspuistossa oli 
hyvä valinta viime perjantain leffailtaan.
Naposteltavaksi leffailtaan olohuoneen pöydälle tehtiin perus 
kurkkutikkujen ja porkkanatikkujen kaveriksi sipsien korvikkeita ruisleivistä. 

Tähän sopii hyvin kovettuneet ruisleivät: voitele, laita uunin pellille ja ripottele Herbamarea päälle. Paistetaan 200 asteessa, kunnes voi on sulanut.  
Taittele ruisleivät sopivan kokoisiksi suupaloiksi.
Esim. valkosipulin makuinen kermaviilidippi sopii hyvin!
Ja sokerina pohjalla oman pihan omput saivat kinuskikastikkeensa.
Ei varmaan tarvi mainita, miten hyvä tämä kinuski+kirpeä omena-yhdistelmä on :)
Ohjeita kinuskiin on netti pullollaan esim. täällä

Nettikauppaan lisäsimme eilen  uutuuksia ja lisää on tulossa viikonlopun aikana,
myös todella suosittua mustaa vitriiniä valkoisella sisuksella saa meiltä taas!
Hinta kaapille nettikaupassamme sisältää toimituksen kotiovelle.
Ensimmäisiä syksyn uutuuksia, mm. ihania tekstiileitä löytyy täältä
Pihallamme olevat ruukut ovat saaneet osumaa vuosien varrella,
mutta minusta ne ovat kauniimpia kuluneina.

Näiden kukkien myötä upeaa viikonloppua kaikille!❤️

Anne

10 kommenttia:

  1. Kivaa viikonloppua myös teidän perheelle! Sinun kirjoituksia ja kuvia vaan jaksaa aina katsella yhtä hyvällä tuulella. Jatka samaa rataa. Ja helli useilla postauksilla meitä lukijoita. :)

    VastaaPoista
  2. Ihania syysherkkuja ja kauniita kuvia! Mukavaa viikonloppua! Tepa Seinäjoelta

    VastaaPoista

  3. Niin kauniita kuvia! :)
    Hyvää viikonloppua!

    -Virpi-

    VastaaPoista
  4. Kiitos herkullisista resepteistä ja vinkeistä! Ihana postaus taas! Iloista syyskuuta sinulle! :)

    VastaaPoista
  5. Kauniita kuvia ja hyvän näköisiä kalusteita! Keitto on todella hyvää!

    VastaaPoista
  6. Ihanaa, kiitos vinkeistä! Olenkin viime päivät miettinyt mitä tekisin tuolla jättimäisellä kesäkurpitsalla. :)

    VastaaPoista
  7. Moikka!
    Olen lukenut blogiasi vuosia, ja ihastellut kaunista kotiasi. Myös lapsista on kauniita kuvia,ja kysymykseni onkin vähän hassu. Teidän lapsilla on niin ihanat kiharaiset paksut hiukset, ja hassusti kahdella vaaleat ja yhdellä ihan tummat :) Onko vaaleusgeeni hypännyt isovanhemmilta lapsiin? Näytätte vain molemmat olevan luonnollisen tummapiirteisiä :)

    VastaaPoista
  8. Hei! Vielä kysyisin, että mistä saa ostettua noita kauniita tabletteja ja/tai pöytäliinoja? :) Ne on niin kivoja ja kauniita. :)

    VastaaPoista
  9. Palaan aina välillä lukemaan sinun blogiasi koska siitä tulee jotenkin niin hyvä mieli. Katsot asioita myönteisesti ja korostaa aina hyviä seikkoja, levität omalla sarallasi hyvyyttä mitä meillä ei todellakaan ole liikaa.
    Kaikkea hyvää koko perheellenne, toivottelee eräs isoäiti -lukija!

    VastaaPoista
  10. Tein keittoa reseptilläsi ja siitä tulikin yksi lisä meidän ruokalistaan.

    VastaaPoista

On kiva saada teiltä lukijoilta kommentteja! :)