sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Kesävaatteita ja majasuunnitelmia

Kevät etenee kovaa vauhtia ja ollaankin vietetty paljon aikaa ulkona pihahommissa.
Tänä keväänä haluaisin istuttaa puutarhaan jonkun kivan päärynäpuun ja 
kokeilla laittaa viinirypäleen kasvamaan meidän kasvihuoneeseen.

Tänä keväänä lasten vaatteissa on hurmanneet erilaiset shortsihaalarit. 
Hienohelmalta meille tuli blogiyhteistyön merkeissä suloistakin suloisemmat
Mayoralin shortsihaalarit pienimmälle tytölle ❤️
Pitsit yhdistettynä klassikkoruutuun ja vaaleaan farkkuun on vaan niin kiva yhdistelmä!

Ruudulliset haalarit löytyvät hienohelman valikoimista täältä ja farkkuiset täältä


 Täytimme pumpulilla puumajaan ompelemiani tyynyjä.
Onneksi kangasjemmasta löytyi kaikkia kivoja monta vuotta sitten ostettuja kankaita.
Nämä Beatrix Potter-kankaat ovat Jane Churchillin.


Lapset ovat puhuneet puumajasta jo monta vuotta ja tänä 
kesänä se vihdoin sitten rakennetaan tontin reunassa olevaan vanhaan puuhun. 
Ideoita on yritetty katsoa pinterestistä (täällä puutarhan ideakansioni) kirjoista ja lehdistä.
Malli alkaa pikkuhiljaa hahmottua ja tarkoitus olisi,
että lapset saisivat mahdollisimman paljon olla rakentamisessa mukana.


Nämä farkkuhaalarit oli ihanan pehmoista matskua ja 
tämän kanssa sopii ihanasti myös kaikenlaiset pikkukukkaiset t-paidat.
(pitsipaita Lindex)

Hienohelmalla oli myös kivan näköisiä poikien vaatteita,
joista valitsin meille käyttöön Mayoralin skootteripaidan ja ihan täydelliset tumman siniset bermudat.

 (hattu Zara, Reppu Creeks ja kengät RL)
Voi tulis nyt vaan nopsasti se kesä! 
Niin saisi nämäkin ihanuudet käyttöön :) 

Hienohelma haluaa tarjota teille blogini lukijoille alekoodin nettikauppaan.
pienielämä - alennuskoodilla saa nyt tämän postauksen julkaisun jälkeen kahden päivän ajan -20% koko valikoimasta! ❤️

Mayoralin vaatekoosta sen verran, että ovat aika tiukkaa mitoitusta,
joten kannattaa ottaa ainakin se seuraava koko, kun mitä tällä hetkellä käyttää :) 

Näiden upeiden pionien myötä mukavia kevätpäiviä kaikille teille! ❤️

Anne

11 kommenttia:

  1. Niin ihania kuvia, teidän lapset on niin kauniita ja kauniisti puettuina aina, että on ilo silmille! Maja on loistava idea, varmasti lapset viihtyy siellä! Kesää odotellessa. Tepa Seinäjoelta

    VastaaPoista
  2. Innolla odotteleman majanrakennustanne :) Niin söpöjä pioneja!

    VastaaPoista
  3. Taas silmä lepää kuvissa. Kaunista katseltavaa. Mayoralin vaatteet ovat kyllä ihania, meillä kovasti käytössä pojalla ja tytöllä. Itse asiassa pojalle ostin tuon skootteripaidan jo aikaa sitten Stockmannilta.

    Innolla odotan postauksia puumajasta! Ja muutenkin postauksia voisi tulla useammin. :) Kivaa kesän odottelua!

    VastaaPoista
  4. Meillä on kans puumajan työn alla :D Meidän pihassa ei ole ainoatakaan isoa puuta joten tuota väkerretään puiston puolelle... Jos tarve vaatiin niin puretaan sitten joskus pois. Täytyypä käydä tsekkaamassa pinnailusi

    VastaaPoista
  5. On kauniita uusia vaatteita!Ja nuo tyynyt ovat todella kauniita. Kuosi on mitä sopivin!

    VastaaPoista
  6. Niin söpö tyttö! Mayoralin vaatteet on ihania ja tosiaan pientä kokoa. : )

    VastaaPoista
  7. Saat kuvat silmää hiveleviksi! Mutta onpas Teillä kauniit lapset! Ja ihania vaatteita. Odotan kanssa miten ihana puumaja sieltä ilmestyy...

    VastaaPoista
  8. Kun te rakennatte puumajan, siitä tulee aivan takuuvarmasti satumainen! Odotan jo innolla! :))) Ja aivan supersuloinen tuo ruudullinen tyttöjen haalari. Voi huokaus, täytyy käydä katsomassa puodin sivut ajan kanssa läpi.

    VastaaPoista
  9. Piti tulla kommentoimaan kun näin niin outoa unta viime yönä.. Olin koiran kanssa lenkillä ja kävelin talvella kotinne ohi, ja ihmettelin miksi joku oli kirjoittanut pihanne puuaidan takana olevaan puun runkoon lumella a kirjaimen.. Sitten katsoin rivissä muita puita ja siinä luki Where are u.. menin kotiin ja tulin blogiisi ja täällä edellinen postaus oli puolen vuoden takaa.. suomi 24 sivustolta tmv joku oli kommentoinut että oli käynyt katsomassa että teidän talo on tyhjä ja jälkiä ei pihan lumessa ole. Ja joku toinen oli käynyt kirjoittamassa lumella puuhun..Olen seuraillut blogiasi aina silloin tällöin, joten en tiedä miksi tämä tuli uniini.. outoja nämä uni asiat!:D

    VastaaPoista
  10. Me tykätään kanssa mayoralista, ne on niin söpöjä :)
    Innolla odotan majanrakennuspuuhia!

    VastaaPoista
  11. Kauniita vaatteita. Ja kauniita kuvia.
    Tuuppas käymään Aurinkokujalla ja osallistu arvontaan.
    Hyvää viikonloppua.

    VastaaPoista

On kiva saada teiltä lukijoilta kommentteja! :)