maanantai 31. elokuuta 2015

Elokuun viimeiset päivät

Viikko sitten olimme kesäisessä Tukholmassa, 
jossa vietimme aikaa miehen sukulaisten kanssa ja juhlimme kaunista hääparia!
Vaxholmin Tornvilla oli upea paikka juhlille ❤️
Ja viime viikolla meidän vauva täytti 4!
Miten uskomatonta vauhtia aika kuluu ❤️

Ja nyt taas asiaa lasten vaatteista :)
Pikku Mineaan oli saapunut Creamielta syksyn uutuudet!
Aivan ihania taas kerran!❤️

Saimme valita blogiyhteystyön merkeissä uutuuksia ja 
ne olivat niin kivoja, että ne otettiin joistakin vaatteista samanlaiset molemmille tytöille.
Paidoista meille lähtivät Creamien Thea, DonnaElisie, Mary (joka on näistä lempparini) ja
Chili pitkähihainen pusero strassikoristein.
Housuista tuli mukaan mukavan pehmoisia käyttöhousuja. 
Näissä Josephine- housuissa on pehmoinen vuori sisällä. 
Harmaat Greta-housut ovat rennot, mutta pilkullinen takaosa tuo niihin ryhtiä.
  Laila leggarit olivat isomman tytön mieleen. Keinonahka tehosteet olivat yllättävän kivat livenä. 
Ja vielä Sille shortsit, joissa ihana kuosi!
Lisäksi mukaan tuli sukkiksia ja valkoiset Creamien leggarit.

Yksi isomman tytön lemppareista oli Creamien Love mekko, jossa on yhdistetty pehmeä t-paita
ja tyllihelmainen mekko. Mekko löytyy täältä.
Tänä syksynä on tullut tarjolle taas neulemekkoja, jonka alareunaan on yhdistetty tylliä ja
 ne jaksavat aina ihastuttaa minua. 
Joten Creamien harmaa Caroline mekko tuli molemmille tytöille,
helppo asu arkeen ja juhlavampiinkin tilaisuuksiin!
Mia neulepusero oli niin pehmoinen ja lämmin, 
että se sai tytön jo haaveilemaan kylmemmistä keleistä :)

Elokuu on ollut pienestä saakka lempikuukauteni, joka on johtunut varmasti synttäreistäni,
koulujen alkamisesta ja kuulaista aurinkoisista päivistä.
Elokuuhun on tuonut vielä lisää hohtoa omien tyttöjen synttärit ❤️
Nyt täytyy kuitenkin hieman haikeana jälleen tallettaa kaunis elokuu muistoihin ja
toivottaa syyskuu tervetulleeksi.

Kauniin kuulaita alkusyksyn päiviä kaikille! ❤️
Anne

6 kommenttia:

  1. Voi mitä ihanuuksia teille on kotiutunut!<3 kelpais meillekin! :P ihanaa syyskuuta! :)

    VastaaPoista
  2. Ihania vaatteita! Elokuu on minunkin lempikuukausi.

    Kaunista syksyä sinullekkin.

    VastaaPoista
  3. Miten teidän perheen poika suhtautuu siihen että aina tytöt saavat vaatepaketteja? Meillä tyttö ja poika ja kyllä jompi kumpi nostaisi metelin jos aina vaan toinen saisi... :)

    VastaaPoista
  4. Ihania vaatteita :) ♡ Onko sinulla tulossa myyntiin kirpparille, esim huuto.nettiin koskaan pieneksi jääneitä ihanuuksia? :)

    VastaaPoista
  5. Happy Birthday! My younger daugter is also four years old. The time goes very fast.
    Where i could buy such a beautiful tableware for kids?

    VastaaPoista
  6. Ihania vaatteita olette saanut. Mukavaa syksyä, http://rosebath.blogspot.com

    VastaaPoista

On kiva saada teiltä lukijoilta kommentteja! :)