perjantai 26. kesäkuuta 2015

Lähtötunnelmissa


Olemme täällä siivonneet ja järjestelleet asioita Suomeen palaamista varten.
Nyt alkaa olemaan kaikki valmiina ja tänään onkin sitten viimeinen koulupäivä!

Viimeisinä päivinä on koulussa ollut urheilukilpailuja ja picnic,
molempiin oli kutsuttu myös vanhemmat mukaan.
Moni luokkakaveri muuttaa isän työn perässä eri maahan ja 
koulun pihalla olikin haikea tunnelma, kun juttelimme vanhempien ja opettajien kanssa.
 Ja tietenkin otimme viimeisiä kuvia ihanista kaveruksista ❤️
Vanhin tyttö on yökyläillyt, ollut synttäreillä ja tankannut ystäviensä seuraa vielä ennen lähtöä.
Onneksi nykyään on Facetime ja WhatsApp ja muut,
joilla lapset voi pitää yhteyttä helposti.
Kuvat oli mitä sattuu tällä kertaa, mutta ne oli ainoita kuvia kameran kortilta
joissa lapset eivät poseeranneet. Ehkä niistä aistii vähän koulun pihan tunnelmaa.
Kuvista ei kyllä näe, että pihassa oli  +30 astetta ja kaskaat sirittivät kovaan ääneen :)

Mistä sitä tietää vaikka joskus palaisimme näihin ympyröihin, 
mutta nyt on joka tapauksessa kiva lähteä kohti kotimaata! 
❤️ Mahtava kokemus kertakaikkiaan, olen niin kiitollinen ❤️

Anne

Ps. kiitos Disneylandin lippuvinkeistä. Tilattiin ne heidän omilta sivuiltaan, 
niin vältetään porteilla jonottaminen!
Palailen jossain vaiheessa reissukuvien kanssa :)

6 kommenttia:

  1. Tuokaa meille hieman lämpöä ja aurinkoa mukananne :) Suomen kesäsää ei ole ihan hellinyt.... Ja tervetuloa, voin niin myötäelää lähdön/paluun haikeuden. Mutta uuden seikkailut odottaa! -P

    VastaaPoista
  2. Tuokaa mukananne hieman lämpöä ja aurinko tähän Suomen kovin viluiseen kesäsäähän :) Voin niin myötäelää lähdön haikeuden ja paluun jännityksen. Uudet seikkailut odottaa! -P

    VastaaPoista
  3. Ihanat ilmapallot ja laventeli!
    Lempeitä kesätuulia täältä Mantelilaaksosta!

    VastaaPoista
  4. Haikeus iskee..
    Ihana ollut seurata teidän vuotta :)
    Kauniista kuvista ja teksteistä saa niin paljon iloa!

    -Virpi-

    VastaaPoista
  5. Olen tätä blogia seurannut jo useamman vuoden. Viime vuonna kun olitte lähdössä, mietin että aikamoista ja huhhuh. Nopeasti on kyllä vuosi mennyt ja taaksepäin katsoen tuntuu lyhyeltä ajalta. Teille se oli varmasti mahtava kokemus!

    VastaaPoista
  6. Tervetuloa takaisin Suomeen! Olen blogin uusi lukija. Selasin koko blogin läpi ja ah, näyttää niin ihanalta. Tulevaisuudessa odotan paljon kuvia sisältä ja ulkoa sekä remonttivinkkejä ym. Olemme perheeni kanssa hankkimassa ensimmäistä omakotitaloamme.

    VastaaPoista

On kiva saada teiltä lukijoilta kommentteja! :)