torstai 8. tammikuuta 2015

Kuulumisia :)

Loppiainen on nyt takana ollaan syöty kolmen kuninkaan kakkua (jonka historiaa voi lukea täältä
ja joulu on vihdoin pakattu pieneen laatikkoon odottamaan seuraavaa joulua.
On kuitenkin niitä joulukoristeita, joita ei malta laittaa laatikkoon. 

Tyttöjen ballerinat saivat aamulla vielä jatkaa 
tanssiansa lastenhuoneessa klassisen musiikin tahtiin.
(Spotifysta löytyy Ballet Dance Companyn Ballet Music for children)

Tiistaina lähdettiin porukalla koulun jälkeen Italian puolelle syömään ja 
juhlimaan Michaelin tädin synttäreitä. 
Yritin napata muutamia kuvia autosta samalla, 
kun kuulustelin läksyjä takapenkkiläisiltä ja tarjoilin eväitä, 
jotta nälkäiset koululaiset jaksaisivat odottaa ravintolassa ruokaansa.

 Italian puolelle Ventimigliaan ajaa tästä n.puolessa tunnissa. 
Alla olevassa kuvassa näkyy Mentonin kellotorni ja sen takana Monaco.
Eilen lapset pääsivätkin jo klo 12,  jonka jälkeen syötiin M Tädin luona ja 
mentiin rantaan pelaamaan pari peliä petanqueta.
Kuvia olisi paljonkin, mutta kaikissa niin paljon ihmisiä, ettei niitä voi blogissa julkaista.
Joten näillä kuvilla mennään tällä kertaa :)
Tässä nyt tärkeimmät kuulumiset :)
Viikonlopuksi on luvattu +19°C (jihuu!)
, joten rannalle olis tarkoitus suunnata eväiden kanssa!

Anne

8 kommenttia:

  1. Minun käsityksen mukaan julkisella paikalla olevia ihmisiä saa kuvata ja kuvia saa julkaista ilman eri lupaa, eli esim. tuolla rannalla otettuja. Eri asia on esim. perhejuhlissa otetut kuvat, joka ei ole julkinen paikka. Tällöin lupa täytyy kysyä. Korjatkaa, jos oon väärässä.
    -Juuli

    VastaaPoista
  2. Kauniit kuvat! Ihanaa varmasti, kun voi vaan hurauttaa käymään Italiassa syömässä! :D

    VastaaPoista
  3. Kyllä kelpaa ajella noissa maisemissa! :)

    VastaaPoista
  4. Olen samaa mieltä kuvien julkaisusta Juulin kanssa.

    VastaaPoista
  5. Ihania kuvia jälleen ja hyvää alkanutta uutta vuotta sinne maailman ääriin ♥

    VastaaPoista
  6. Ihania hiiriä! Mistä nuo on hankittu? Pakko saada tuollaiset kummitytölle :)

    VastaaPoista

On kiva saada teiltä lukijoilta kommentteja! :)