perjantai 14. marraskuuta 2014

Tunnelmia

Heippa!
Niin se viikko vierähti, vaikka ajattelinkin ehtiväni koneelle jo aikaisemmin.
Ollaan saatu pitää vanhempiani täällä vieraana ja aamulla vietiin heidät Nizzan kentälle ennen lasten kouluun viemistä. On haikeaa, mutta toivottavasti kohta taas nähdään :)
Heti aamusta oli koululla vanhemmille aamukahvit ja lupauduin yllättäen mukaan ryhmään joka tekee koulun juhliin koristeluja ja muuta sellaista. 
Tälle päivälle osui myös koulun pienempien oppilaiden museoreissu. 
Huh, mutta onneksi nyt on perjantai!
Viime viikolla muutettiin uuteen kivaan asuntoon.
Nämä kuvat ovat kuitenkin vielä edellisestä asunnosta, jossa asuttiin elokuusta saakka.
Jouluvaloja meillä ei vielä ole, mutta pienet pupulamput saavat jo olla pimeitä iltoja ilostuttamassa :)
Pienet pupulamput tilasin täältä



Nämä puistokuvat ovat jo viikon takaisia.
Yhden lempileikkipuiston vieressä olevassa metsässä on valtavia korkkitammia,
joissa lapset rakastavat kiipeillä ja leikkiä.
Näiden tunnelmien myötä mukavaa viikonloppua kaikille!
Anne

13 kommenttia:

  1. Kiitos vinkistä! Juuri noita valoja olen Pinterestistä katsellut, olisivat kovasti meidän kolmeveen tai vauvelin mieleen. Kurkkasin jo sivuille, maapallovalonauha olisi kiva meidän isoille pojille :) Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Ihanat pupulamput, kiitti vinkistä!

    VastaaPoista
  3. Kun Suomessa väki alkaa varovaisesti haikailemaan jo jouluisiin tunnelmiin ja virittelemään ärsytyksiin asti jouluvaloja sinne tänne, niin siellä tunnelmat ulkona ovat vielä suloisen vehreät ja auringonlämpimät.
    Kaikkea hyvää teidän elämään, siunausta ja varjelusta!

    VastaaPoista
  4. Ihania kuvia jälleen. :) ois kiva nähä kuvia sitten teidän uudesta asunnosta.. :)

    VastaaPoista
  5. Hei! Blogiasi on kiva lukea. Varsinkin nyt uudemmat postaukset Ranskasta. Ihania maisemia, kuten nämä kuvat jättikokoisista puista! Ja söpöt pupuvalot. Meilläkin tytöillä on samaa sarjaa olevat yövalot. Jotka itseasiassa vilahtikin viime postauksessa. Mietin että vieläkö pidät palstaa unelmien talo & koti lehdessä? Mukavaa viikonloppua teille! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pupulamput kyllä kiehtovat minuakin suurempina versioina ja näin pieninäkin :) Palstani on vielä joulukuussa unelmien talo&koti lehdessä. Mukavaa viikon jatkos sinulle!

      Poista
  6. Todella kauniit kuvat metsästä! Jännä paikka varmasti leikkiä ;)

    VastaaPoista
  7. Mielettömän upeat kiipeilypuut! On siellä kaunista. Täällä kun odotellaan lunta ja pakkasta, että tulisi valoisampaa. Mukavaa viikonloppua:-)

    VastaaPoista
  8. Ihana tuo viimeinen Alice in wonderland tyylinen kuva. :) Nettikauppaanne ei taida enää tulla tälle joulua joulutavaroita tai mailegia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ei tälle vuodelle ole tulossa, mutta ensi vuonna ehkä jatkuu taas normaalisti :)

      Poista
  9. Oi, noi pupulamputhan olisivat meille täydelliset! Lapsi vaati juuri jouluvalot esiin, koska pelkää pimeää. Tuommoiset voisi virittää lastenhuoneeseen koko vuodeksi. P.S. Kävimme juuri viikonloppuna Nizzassa herkuttelemassa. Oletko jo tutustunut kahvilaan, josta tein uusimman postauksen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo valot ovat kyllä suloiset ja eivät kyllä näytä jouluvaloilta, joten meilläkin jää varmasti ympärivuotiseen käyttöön :) Luin postauksesi mielenkiinnolla, mutta emme ole tutustuneet vielä postauksessa olleeseen kahvilaan. Täytyy käväistä siellä, kun seuraavan kerran olemme Nizzassa :)

      Poista
  10. Jes, nyt mä sen keksin ;) Mietin, et mikä kuva tuosta upeasta puukuvastasi tulee mieleen. Se oli tämä Hoffer photographyn http://hofferphotography.com/wp-content/uploads/2014/03/WeddingPortfolio-0511-1500x999.jpg
    Jotain samaa ainakin, eikö.. Huh, saipahan tämänkin pois mielestä vaivaamasta!

    VastaaPoista

On kiva saada teiltä lukijoilta kommentteja! :)