keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Barbietalo valmistuu

Barbietalo alkaa viimein valmistua ja siitä tulee kyllä aika kiva :)
Katto, parveke ja terassi vielä puuttuu, mutta hyvin on jo leikit alkaneet talossa.
Tämä talon tekeminen meni sillä tavalla,
että selitin ja piirsin Michaelille millainen talosta pitäisi tulla ja mitattiin yhdessä 
ikkunoiden ja ovien paikat.
M sitten leikkasi autotallissa palat valmiiksi ja kokosi talon viimeistelynaulaimella.

Vanhempi tyttö halusi ehdottomasti, että talo maalataan
hänen lempivärillään. Sekotin maalin itse eri maalinjämistä,
joten mitään valmista sävyä en osaa nyt tähän sanoa :)
Maalin levitin sellaisella tavallisella pesusienellä pyöritellen, 
jolloin pinta tuli luonnollisen näköiseksi.
Muutama ikkuna on vielä maalaamatta (huoh), 
mutta eiköhän asia mene aina kässäillassa torstaisin vähän eteenpäin :)

Näitä puuvalmiita kkunoita on todella hidasta maalata,
kun ikkunan ruudut on sellaiset liikuteltavat ja koko ajan saa varoa, 
ettei liikuteltavat osat liimaudu maalilla kiinni.
Lasit ovat jo valmiiksi kiinni ikkunoissa, joten tarkkana saa olla pienen pensselin kanssa.

Vedin taloon valot nukkekoteihin tarkotetuilla valosarjoilla,
voin myöhemmin laittaa vaikka lisää tuosta valojutusta :)

Nyt barbiet ovat muuttaneet jo uuteen kotiin ja talo näyttää
satumaiselta myös iltavalaistuksessa.
Viikonloppuna otin meidän pikku nuppusesta 2,5v kuvia.
Ja samalla innostuin tekemään Ifolorilla yötä myöten valokuvakirjoja vanhoista kuvista. 
Ihan älytön määrä kuvia on tullut kyllä otettua, mutta parempi niin.
Valokuvakirjoja tehdessä iskee vain se valinnan vaikeus :)

Kiva päivä ollut ystävien ja suuren lapsikatraan kanssa puistoilemassa ja sisäleikeissä, 
ja nyt vielä ystävän kanssa kahdestaan reippaalle iltalenkille! :)

Anne

16 kommenttia:

  1. Ihana kun jaksatte aina lapsille värkkäillä kaikkea. Ja kiva seurata mitä hauskaa keksitte! :) Suloiset lapset ja ainakin pienempi tyttö vaikuttaa näyttävän kovasti äidiltään. :)

    Aurinkoista maaliskuuta!

    Lotta

    VastaaPoista
  2. Voi miten hieno talo sieltä valmistuukaan, pääseekö teille leikkimään yksi aikuinen barbifani? :D

    VastaaPoista
  3. Todella kaunis barbitalo!! :) olette kyllä taitavia! :)

    VastaaPoista
  4. Uskomattoman ihana, täydellinen barbikoti :) Niin kaunis ja tunnelmavalot ja kaikki, ihailen vaan :) Suloisia kuvia pienestä prinsessasta!

    VastaaPoista
  5. Kivaa, vihdoinkin kuvia nukketalosta. Tosi hieno! Ja ihana tyttö : ) Itselläkin juuri tuo sama projekti edessä valokuvien kanssa, noin kolmen vuoden kuvat teettämättä, jeee, maltan tuskin odottaa... Mutta Ifolor-kirjat on kyllä käteviä ja niistä saa niin hienoja, kun vähän jaksaa käyttää aikaa. Lisäkuvia talosta odotellessa...

    VastaaPoista
  6. Voi miten ihania kuvia pienestä neidistä!
    Kyllä tuosta barbietalosta vaan hieno tulee! Kova homma siinä on kyllä ollut ja varmaan puuhaa riittää vieläkin vaikka kuinka paljon.

    VastaaPoista
  7. Olenkin miettinyt miten teidän barbi talo edistyy!! Postaus tuli kuin tilauksesta! :D Kaunista on! Ihana maalisävy, valkoiset yksityiskohdat ja valot! Wow! Upea! Aika korkea se on?! Mahtuu varmasti Barbiet seisomaan! ;) Ihana pikku ballerina! ;) Sanna, Villa Elsalla

    VastaaPoista
  8. Vautsi, onpas teille valmistumassa hieno barbietalo! :))

    VastaaPoista
  9. Oho! Onpas kaunis, aivan upea ♥

    VastaaPoista
  10. Heips! Meillä on myös samantyylinen nukkekodin rakennusprojekti meneillään... http://sadunhohteinen.blogspot.fi/2014/02/itse-tehty-nukkekoti.html :)

    VastaaPoista
  11. Aivan ihana tuo kuva, missä polkupyörä ja oven viereiset valot!!! :) I'm so in love...

    VastaaPoista
  12. Olette ihan huippuja. Tämä blogi on hurjan rohkea, julistus kauneudelle ja totuudelle ja sille että ihminen voi luoda mitä haluaa. Olet näyttänyt mikä on mahdollista. Kiitos! Rakkautta, rakkautta, rakkautta teille kaikille!

    VastaaPoista
  13. Niitä kauniita siellä pilvenreunalla voisi olla odottamassa vielä monta monta...

    VastaaPoista
  14. Mahtava talo pykääntymässä! Odotan jo innolla postausta valoista, haluaisin itsekin valaista nukkekodin, mutta olen ihan ummikko asiassa ;)...

    VastaaPoista
  15. Tästä talosta tuli mieleen, että minkä merkkistä ja kokoista naulapyssyä käytät noissa pienissä vaneriaskarteluissa? -Tytti

    VastaaPoista

On kiva saada teiltä lukijoilta kommentteja! :)