tiistai 10. joulukuuta 2013

11. luukku

Kokeilin jokin aika sitten tilata nettikauppaan balettiaiheisia teattereita
ja voi että, kun ne oli söpöjä!
Tällaiset menee mun molemmille pienille balleriinoille kuusen alle.
  Teatterin sivulla on nuppi,
josta kääntämällä tulee valot päälle ja tanssijat alkavat tanssimaan.
Taustalla tulee tuttu musiikki joutsenlammesta.
Nämä mitkä nyt tuli jouluksi on jo mennyt, 
mutta lisää tulee tammikuussa.
Teatterin löydät nettikaupastamme täältä


Rafaelille tulee kuusen alle lumoava sirkus.
Sirkuksen takaa pystyy valitsemaan yhteensä 50 eri laulua.
Keskellä olevat esiintyjät pyörivät musiikin soidessa ja
katosta roikkuvat taiteilijat menevät edestakaisin.

Sirkuksia tulee myös lisää myyntiin tammikuussa ja ne löydät nettikaupastamme täältä.

Lähetämme nyt kaikki loput kaunis pieni joulu-kirjat ja
nettikaupan joulutavarat rahtivapaasti!
Rahtivapauden saat syöttämällä kassalla alekoodin kivajoulu
Kampanja on voimassa jouluun saakka.

Ihanaa viikon jatkoa teille,
Anne

12 kommenttia:

  1. Ihan mielenkiinnosta, minkä verran lahjoja lapset saavat?
    Todella kauniita nuo kaksi lelua, aivan ihastuttavia.

    VastaaPoista
  2. Voi kuinka ihastuttavia nuo teatterit ovatkaan <3 Tietäisin erää pienen pojan joka ihastuisi ikihyviksi tuohon sirkukseen :D

    VastaaPoista
  3. ihania juttuja, tuo ballerina teatteri on kyllä saatava...hei yritin tilata joulujuttuja nettikaupasta mutta tuo alekoodi ei kelpaa?

    VastaaPoista
  4. Nämähän on aivan niin ihanat, kuin saattoi odottaakin sun kuvauksen perusteella. :) Mulla on ne lumisadepallot odottamassa meidän ballerinoille pääsyä, mutta pitää ehkä tällainenkin tilata ainakin Olivialle. ;) -H-

    VastaaPoista
  5. Upeat tuo sirkus. Muistan kun jossain näyteikkunassa oli tuollainen ja lasten kanssa jäätiin tuijottamaan sitä lumoutuneena pitkäksi aikaa. :)

    VastaaPoista
  6. Siis noita vain katsotaan, lapsi itse ei voi niillä mitään tehdä? Great.......viiden minuutin huvi. En ymmärrä pointtia. Legot ym kaikki joista itse voi muokata asioita ovat parhaita leluja. :)

    VastaaPoista
  7. Olen jonkin aikaa käynyt lukemassa blogiasi ja halusin vain kiittää kaikista kivoista ideoista, joita olen saanut mm. lastenkutsuille ja juuri nyt tietenkin jouluun! Aikaisemmin postaamasi nukkekodin tai barbien paperinen piparitalo esimerkiksi tulee nyt meidänkin nukkekotiin. Täältä löytyy aina jotain kaunista ja inspiroivaa! Kiitos ja hyvää joulun odotusta!

    VastaaPoista
  8. Ei liity tähän postaukseen, mutta onko teillä saunaa? Tai oletko esitellyt aiemmin, en löydä blogistasi. Olisi kiva nähdä saunatilat.

    VastaaPoista
  9. Kauniita esineitä, varmasti riittää iloa lapsille pitkään!

    VastaaPoista
  10. Tosi nätti tuo pojille tarkoitettu sirkus! Tekee mieli kyllä se omalle pikku miehelle hankkia.. mutta en tiedä vieläkään tuosta teidän ulkomaille toimituksesta?...
    mukavaa tulevaa viikonloppua. :)

    VastaaPoista
  11. Hei,
    Et taida juurikaan vastata näihin kommentteihin, mutta tiedätkö mistä löytäisi tytölle kauniita muovisia ruoka-astioita (siis oikeaan käyttöön)? Pitäisi kestää mikron/pesukoneen. On sen verran topakka tyttö, ettei rikkoutuvia astioita voi hänelle antaa. :)
    Muutkin voivat vinkata!
    Kiitos!

    VastaaPoista

On kiva saada teiltä lukijoilta kommentteja! :)