sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Sunnuntain rauhaa

Rauhallinen sunnuntai edessä, kirkonkellot soivat ja 
lapset katsovat peppiä telkkarista.
Joten nyt minulla on aikaa blogata koko kiireisen viikon edestä :)
Nettikauppaan on tullut viimeisen kahden viikon aikana niin paljon tilauksia,
että meillä on ollut töiden kannalta todella kiireistä.
Ihmetellään usein ystävien ja tavarantoimittajien kanssa miten valtava voima
tällä blogillani on nettikauppamme markkinoinnissa.

Eilen otettiin rennommin, oltiin mökillä perheen kesken ja
illaksi suunnattiin rakkaan ystäväni kolmekymppisille.
Onnittelut vielä ja kiitos upeista juhlista! :)

Tällä viikolla posti toi meille pari sataa kaunis pieni joulu-kirjaa ja seuraavalla viikolla tulee toinen satsi.
Tästä ensimmäisestä kuormasta saatiin laitettua kirjat tulemaan ensimmäiseksi tilanneille.

Taisin olla aika kipsissä, kun avasin ensimmäisen kirjan paketista :)
Lähinnä jännitin sitä miltä kirja tuntuu kädessä ja 
miltä kuvat näyttävät kirjan sivuilla.
Omaa kuvaani kirjan kannessa jännitän edelleen (!)
Ja voin vain kuvitella miten hassulta se tuntuu nähdä kasvonsa isojen kirjakauppojen hyllyssä.
Mutta tämä oman mukavuusalueen ulkopuolelle meneminen tekee ihan hyvää :)

Kirja oli kyllä juuri sellainen kädessä,
kun olin voinut parhaimmillaan kuvitella.
Kannen teksti kiiltää hopeaa ja materiaalit oli muutenkin laadukkaat.

Laitan teille vielä tänne muutamia fiilistelykuvia kirjan sivuilta :)

Kirja on kiva antaa vaikka joululahjaksi ja
kirjassa on hyviä ideoita joululahjoihin ja koristeluun.
Kirjan ohjeita käyttäen tuotteita voi tehdä myös myyntiin erilaisiin joulumyyjäisiin
tai joululahjoiksi.

Syksyn kunniaksi ollaan leivottu viimeisistä omenoista omenapiirakoita,
joista tulee taivaallinen tuoksu koko taloon.

Pieni poika kaipaili yhtenä aamuna uutta lautapeliä.
Kyselin vähän millainen lautapelin pitäisi olla ja
mikä sen teema voisi olla. 
Teemaksi valikoitui tietenkin Babar parhaimman unikaverin mukaan.

Pelin juoni muuttui sitä mukaan kun löydettiin kivoja kuvia googlen kuvahausta.
Loppujen lopuksi Rafael keksi sellaisen juonen, että ensin valitaan pelinappula ja kaikille pelaajille jaetaan kolme rahaa, jotka ovat "ainakin tuhat euroa" ja kolme picnic-koria. 

Alkuksi ollaan kaikki pelaajat picnicillä ja
pelaajien pitää päästä illaksi kuninkaallisiin juhliin (maali)
Peli etenee pelaajien heittämällä noppaa vuorotellen.
Matkalla on kuitenkin kohta, jossa ilkeä sarvikuono (Ratakses) ottaa vangiksi,
mutta josta pääsee vapaaksi rahalla.
Jos rahat loppuu kesken, niin jää vangiksi "ikuisiksi ajoiksi".
Ja jos joutuu viidakkoon, niin vaarallisista leijonista pääsee antamalla heille
picnic-korit syötäviksi. Jos korit loppuu, niin se on sitten siinä ;P
 Jos lopuksi on vielä rahaa jäljellä, niin sillä voi ostaa lahjan juhliin.
Ja se voittaa, joka on ensimmäisenä juhlissa.
Aika hauska juoni pieneltä ja peli toimii hyvin.
Tätä on saanut pelata jo isovanhemmatkin vuorollaan ja 
tätä on pelattu ystävien luona ja kotona perheen kesken.
Pelilauta ja kaikki muutkin jutut on tehty PicMonkey-kuvankäsittelyöhjelmalla.
Uusia ideoita seuraaviin lautapeleihin on kuulemma jo paljon :)
Rafael teki tällä viikolla myös raketin pahvista,
jonka sisälle tulostettiin oikea raketin ohjaimisto.
Nyt pieni babar pääsee kuumatkalle.
Babar on kyllä meidän pojan lempijuttu ja 
muistan hyvin kuinka pienenä aina odotin television äärellä babarin alkamista.
Alkumusiikki oli vaan niin ihanan tunnelmallinen ja on edelleen.
Ja lopuksi tulee Seleste pieni Isabella sylissään... ;) Ah, miten nostalgista!
Tässä Babarin tunnuslaulu teillekin:


Kesälomareissulta ostettu juliste pääsi vihdoin
kehyksiin ja pojan huoneen seinälle.
Perjantaina kävin Pikku Minean varastomyymälästä josta
sain valita Rafaelille toppavaatteet käyttöön. 
ja saman merkin Mora hood talvipipo
Ticketin toppavaatteet ovat osottautuneet meillä todella
kestäviksi kovassa käytössä.
Pojan edellinen haalari (joka on samanlainen, mutta ruskea)
on polvistakin täysin ehjä parin vuoden käytön jälkeen,
vaikka haalarilla on tehty ties mitä liukuja hiekkaisella maalla :)
Meillä on edelleenkin 104cm ruskea haalari ihan hyvän kokoinen,
mutta se tulee olemaan varmasti vähän pieni ensi keväänä.
Tämä uusi harmaa haalari on nyt kokoa 110cm ja 
menee varmasti sitten ensi vuonnakin.

Ticket outdoorin pipo oli hieno ja sopi tämän haalarin kanssa hyvin yhteen.
Ja mikä tärkeintä,
poikakin kelpuutti pipon, kun siinä oli hieno lippukin :)



Pikku Minea haluaa nyt tarjota teille lukijoille -25% kaikista nettikaupan tuotteista.
Alennus koskee myös jo alennettuja tuotteita (ei skip hop)
Tarjous on voimassa 27.9. saakka.
Alennuskoodi on syyslehti25

Mukavaa ja rauhallista sunnuntain jatkoa teille jokaiselle
sinne ruudun toiselle puolelle!

Anne

46 kommenttia:

  1. Oikein kiva joulukirja. Ihan hieno on tuo kansi. Itse myin jo keväällä kauppiaille ennakkoon joulukoristeet ja sisustustavarat ison tukkuliikkeen palveluksessa ja huomenna menen pitämään Poriin kevään ennakkomyyntiä ja pakettiauto on täynnä ihania sisustustavaroita keväälle ja kesälle.

    Mietin, että oletkohan Sinä minun asiakas?

    VastaaPoista
  2. Tuleeko tämä kirjasi siis kauppoihin? milloin? olisipa mukava päästä lueskelemaan :)!

    VastaaPoista
  3. Voi miten harmi ettei meidän ihailemia haalareita löytynyt valikoimasta. Teillä näyttää aivan ihanalta ja tuo kirja on saatava :)

    VastaaPoista
  4. Tuo kirja on kyllä pakko saada! :) Pitääpä muistutella perheelle että joululahjasi vois mulle antaa jotain lukemista...

    VastaaPoista
  5. Onnea paljon kirjan valmistumisesta! <3
    Ja loistava idea tuo oman pelin valmistaminen! Ihana aloittaa valmistelut joulua varten.

    VastaaPoista
  6. Onnittelut uunituoreesta kirjasta. Kauniilta ja kiehtovalta näyttää! Ja voi kuinka hauskan pelin Rafael olikaan kehittänyt.

    VastaaPoista
  7. Kiitos videosta! Oli niin nostalgista nähdä toi vajaan viidentoista vuoden tauon jälkeen. =)

    VastaaPoista
  8. Onnentoivotukset uudesta kirjasta, näyttää houkuttelevalta ja kauniita kuvia. Täytynee varmaan hankkia hyvissä ajoin ennen joulua, mukavaa alkavaa viikkoa sinne :)

    VastaaPoista
  9. Sulla on kyllä upeita ideoita ja lapsilla kanssa.Tuo pelijuttukin :) Täytyisi joskus kyllä kokeilla! Ihanaa syksyä teille

    VastaaPoista
  10. Oikein paljon onnea kirjasta! Näyttäää kivalta,toivottavasti saan sen joululahjaksi.Minua kiinnostaa kans mistö kaupoista niitä saa?

    VastaaPoista
  11. Pystyisitkö joskus postatessasi jostain tuollaisesta askartelusta, missä käytät picmonkey kuvankäsittelyohjelmaa, että miten nuo siellä teet? olisiko jossain netissä selkeitä ohjeita tuollaiseen?

    VastaaPoista
  12. Odotan innolla ihanaa kirjaasi ♥ Ihan uskomattoman upea tuo babar peli, jonka olet tehnyt!

    VastaaPoista
  13. Kirja on kyllä herkku! Se täytynee hankkia :). Suomalaisia joulukirjoja on aika vähän saatavilla, joten tosi tervetullut uutuus.

    VastaaPoista
  14. Onnittelut kirjasta. SE näyttää todella houkuttelevalta.

    VastaaPoista
  15. Voi paljon onnea Anne! Ihanan näköinen kirja on kyllä ehdottomasti saatava! :) Terkuin, Pirjo

    VastaaPoista
  16. Onnittelut kirjasta! :)

    - Siru

    ps. Milloin vastaat kommentteihin?

    VastaaPoista
  17. Oon seuraillut sun blogia jo aikas pitkään ja aina hämmästelen miten kaunis teidän koti on,miten kauniita lastenvaatteita ja ihan uskomattomia askarteluita. Niin kuin nyt tuokin lautapeli, aivan mahtava! Meillä olisi edessä uuden tulostimen hankinta, vanha on ihan perusmalli jolla ei saa mitään kummoista jälkeä. Niinpä ajattelin kysäistä että mikä tulostin teillä on käytössä kun näkyy olevan aina hyvää jälkeä?

    VastaaPoista
  18. Kirja näyttää kyllä kertakaikkisen kauniilta, ihanaa Joulun tunnelmaa täynnä. En malta odottaa, että pääsisi kunnolla jo valmistelemaan Joulua. :) Esikoinen on jo monta päivää leikkinyt tonttua ja toivonut iltapalajuomaksi glögiä, äitiinsä tullut tunnelmoija. <3
    Onpa kiva lukea välillä "poikajuttuja", näin kahden pojan äitinä. Upea peli ja ihana tuo lapsen mielikuvitus. Kaunista syksyä teille!

    VastaaPoista
  19. Onnea Anne vielä kovasti kirjan johdosta!
    Ihania juttuja teette lasten kanssa, niistä saa kivoja vinkkejä itsellekin :)
    Mukavaa syksyä sinne ja terkut Israelista!

    VastaaPoista
  20. Onnea Anne vielä kirjan johdosta!
    Ihania juttuja teette aina lasten kanssa, niistä saa kivoja vinkkejä itsellekin :)

    Mukavaa syksyn jatkoa sinne ja terkut Israelista!

    VastaaPoista
  21. Onnittelut vielä Anne omasta kirjasta! Noiden kuvien myötä odotan jo kovasti kirjaa luettavaksi! :)

    VastaaPoista
  22. Ei oo totta! Kuinka sä jaksat värkätä kaikenlaista??? Upeeta! Kyllä täytyy olla joku askartelugeeni todellakin verissä, että jaksaa tuollaisia upeita pelejä tehdä. Ja mikä mielikuvitus pojalla! :)

    Tunnelmallinen kirja. Ehkä pitää sitten ostaa myöhemmin. Nyt olen kotihoidontuella ja ylimääräistä ei osteta. Voisitko täällä vaikka arpoa yhden kirjan? Olisi tällaisella vähärahaisellakin mahdollisuus saada kirja. ;) Tuleekohan kirja kirjastoon, tiedätkö sinä?

    Ihanaa syksyä! Odotan postauksiasi joka päivä.

    VastaaPoista
  23. Aivan ihana fiilis tuli jo noista muutamasta maistiaisesta, jotka olit kirjasta laittanut. Miten voikaan tällaiset visuaaliset elämykset tuoda lämpöä syksyn harmauteen! Tämän kirjan hankin itselleni ja lahjaksi läheisiä ilahduttamaan!

    t. Annika

    VastaaPoista
  24. Tuskin maltan odottaa kirjaa postista, toivottavasti olin siinä ensimmäisessä aallossa tilaajana! Ihana tuo Rafaelin ideoima peli. Milloinkas niitä tulee myyntiin teidän putiikkiin...ja Rafaelille ideasta+uusista ideoista viikkorahat!

    VastaaPoista
  25. Suloinen R <3 Ja miten taitava keksimään pelejä. Onnea vielä kirjasta, se on tottakai minunkin joululahjatoivelistallani. :)

    VastaaPoista
  26. Anne, sain kirjan tänään. Se on niin kaunis. Pakettia avatessa tuli samalainen olo kun jouluna. Kiitos todella paljon siitä. Kaikkea hyvää Sinulle ja perheellesi:-) t.pauliina

    VastaaPoista
  27. Onnea kirjasta! Tiesitkö että halpahalli myy juuri kovakantisia babar kirjoja 3 € kappale! Käyppäs katsomassa :-D vaikka sinne pukinkonttiin ;-)

    VastaaPoista
  28. awwwww.. kärpässieniä, tyynyseimi ja mitä ihanaa joulukirjan pikkukuvissa olikaan. Tuleekohan kirjaasi kirjastoihin? Mun on ihan pakko saada tuo käsiini, mutta kotiäidin budjetti ei taida antaa myöden... Hmmm. Et järjestäisi pientä jouluarvontaa?? :D

    VastaaPoista
  29. Ihana postipäivä eilen: sain muiden mukavien postien mukana kirjasi. Siltä istumalta piti selata se läpi, luen sitten herkutellen hitaammin. NIIN Kaunis kirja, ihania kuvia ja tunnelmia, kiitos!

    VastaaPoista
  30. Kiitos ihanasta kirjasta. Posti toi sen tänään ja voi kuinka ihanaa oli sitä jo vähän kurkkia. Minulle se toi jo vähän joulua. Tyttäreni keksi jo ensi silmäyksellä mitä teemme ensimmäiseksi. Tästä alkaa meidän Joulun odotus ja syksykään ei tunnu niin pahalta juuri nyt :)

    VastaaPoista
  31. Kirja tuli tänään postissa. Kaunis kiitos, se oli aivan ihana. Toivottavasti tämä ei jää ainokaiseksi kirjaksesi. Mukavaa joulun odotusta :)

    - Eea

    VastaaPoista
  32. Aivan ihana kirja tuli toissapäivänä postissa, kiitos! Pakko oli itsekin pari sanaa kirjasta sanoa. Toivon ja uskon, että monet muut itseni lisäksi viettävät monta kaunista hetkeä kirjaa lukien ja sen ohjeilla askarteluja toteuttaen. :)

    Ps. Tainnut periytyä tuo innovoinnin lahja. ;)

    VastaaPoista
  33. Kiiitos ihanasta kirjastasi, eilen tulin mummolareissulta lasten kanssa ja paketti odotteli minua täällä keittiönpöydällä. Kirjaa en ole vielä kerennyt lukemaan mutta selailemaan kylläkin. Olet tehnyt valtavan urakan sen kanssa, hyvää syksyn jatkoa Anne!

    VastaaPoista
  34. Minullekin posti toi kirjan ja jo paketin avaaminen oli elämys! Kirjan selaamisesta tulee aivan ihana fiilis, jotenkin tosi herkkää ja kaunista olematta kuitenkaan liian sliipatun amerikkalaista. Tykkään myös kun tämä on rohkeasti erilainen joulukirja - ei joulupukinpunaista ja perus kynttilänvalo juttuja. Kivaa syksyä!

    .

    VastaaPoista
  35. Minäkin sain kirjan käsiini toissapäivänä. Kauniita kuvia, tunnelmia ja ideoita. Itse pidin erityisesti niistä lastenhuoneluvuista. Kirjan pariin on mukava palata tässä pitkin syksyä ja alkaa vähitellen siirtyä kohti joulun tunnelmia.

    VastaaPoista
  36. Onko teidän Rafael Reimalla mallina? :) Oli niin Rafaelin näköinen poika Reiman mainoksessa joka Vauva-lehden sivuilla näkyy. Kirja täytyy varmaan tilata joululahjaksi :)

    VastaaPoista
  37. Menin tutustumaan paikalliseen kansalaisopiston entisöintikurssiin ja sinne ei tänä vuonna saakaan tuoda mitään isoa huonekalua mukanaan. Mietin pääni puhki mitä kivaa alkaisin siellä tekemään, kunnes hoksasin, että nyt vihdoin teen vanerista niitä barbien kalusteita! Kiitos sulle jo vuosia kestäneestä inspiraation antamisesta, nyt innolla ensi tiistaita odotellen. Kävin juuri paikallisessa puutavaraliikkeessä penkomassa roska-astiasta vaneripalaset talteen ilmaiseksi. (ihan luvan kanssa) :) Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  38. Voi odotan jo niin kirjaasi, vielä en ole sitä hankkinut mutta mietin, että pitäisikö tilata näin etukäteen. Ihania kuvia näyttää olevan ja luotan aina niin sinun kauniisiin ja ihaniin ideoihin! Ihanaa viikonloppua teille <3

    VastaaPoista
  39. Hei.Luen säännöllisesti blogiasi ja siihen linkittämiäsi muita suosikkiblogejasi.Minkä vuoksi haluat pitää jatkuvasti ulkolaiset blogit ylinnä?Ne kun ovat myös osa todella vanhoja,jopa 9kk.Kotimaiset sentään päivittyvät viikottain,osa päivittäin.Imago kysymyskö?. Sinun blogi yksi parhaista!

    VastaaPoista
  40. Kirja kopsahti postilaatikkoon :) ihania pieniä omia hetkiä saa nyt viettää sohvannurkassa kera kynttilöiden, viltin, kuuman kaakaon ja ihanan kirjan parissa, kuin menisi toiseen maailmaan. Paljon ideoita jotka odottaa toteutusta. Kiitos Anne ihanista askartelu ideoista. Näitä lisää kenties kesäisemmän kirjan muodossa? :)

    Jenni

    VastaaPoista
  41. voi että ,on niin äidin näköönen poika että ..:) söpö niin...:)

    VastaaPoista
  42. Onnea kirjasta, näyttää upealta! Aivan ihana peli ja idea :) Me tehtiin myös pienenä joku aarteenmetsästyspeli missä välillä pääsi kiipeämään tikkailla ylemmäs ja käärmeen kohdasta joutui taaksepäin käärmeen mitan. Hauskoja muistoja :) Voi se Babarin tunnusmusiikki <3 ja voi kuinka itketti kun joku kuoli siinä (?).

    VastaaPoista
  43. Paljon onnea kirjan julkaisun johdosta!

    Meillä tytöllä sama haalari kuin Rafaelilla, mutta vain punaisena. Laadukas ja todella KESTÄÄ kovempaakin käyttöä. ;)

    Born Grown

    VastaaPoista

On kiva saada teiltä lukijoilta kommentteja! :)