sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Villa Rothschild & Eze

Hei kaikki!
Juhannus on takana ja viikon verran vielä tätä Rivieran kauneutta jäljellä.
Muistikortit täyttyvät toinen toistaan kauniimmilla kuvilla, 
tässä teille niistä muutamia :)

Perjantaina ajeltiin Villa Rothschildiin juhlimaan juhannusta.
Tämä on mielettömän kaunis paikka, 
jonne palataan joka kerta, kun ollaan täälläpäin.


Lapset saivat tuollaiset Rothschild-tehtävävihot,
jossa on tehtäviä tähän paikkaan liittyen.
Vihossa on villan puutarhan patsaiden bongausta ja kaikkea muuta kivaa.
Suihkulähteet suihkuttavat klassisen musiikin tahtiin,
joka kuuluu kaiuttimista istutusten alta.
Villan sisällä saa ihastella Béatricen viimeisen päälle
kauniita huoneita.
Lopuksi täytyy aina käydä Villan kahvilassa herkuttelemassa jätskeillä.
Tästä kahvilasta on niin kivoja muistoja muilta vuosilta,
viime matkalla juhlittiin täällä vanhempieni kanssa heidän synttäreitään. 
Näkymät ikkunoista on henkeäsalpaavan kauniit.
Ajeltiin vielä illaksi ylös vuorelle Ezen kylään iltakävelylle ja syömään.


Lämpimän illan hämärtyessä syötiin Pizzaa ja kuunneltiin
kun ravintolassa esiintyvä mies lauloi Frank Sinatran klassikoita.
*täydellinen ilta*
Juhannus juhlittiin tällä kertaa ilman yötöntä yötä,
mutta oli meillä sentään kaunis auringonlasku :)
Eilen kierreltiin aamu antiikkitoreja
 tällä kertaa löysin muutaman kivan korun ja sormuksen.
Mutta kun kuumuus nousi yli 30 asteen oli aika mennä altaalle iltapäiväksi polskimaan.
 Barbit ovat saaneet oman huvijahtinsa ja 
parhaillaan ne ovat kuulemma Monacon satamassa :)

palaamisiin! :)

Anne

25 kommenttia:

  1. Aivan huikean ihania kuvia. Tuonne pitäisi päästä visiitille :)

    VastaaPoista
  2. Niin kaunista että. Pääsisinpä minäkin joskus.

    VastaaPoista
  3. Kiitos Anne ihanista kuvista <3 Me ollaan lähdössä viikon päästä sinne samaan suuntaan lomalle :)

    VastaaPoista
  4. Hei, kauniita kuvia, mutta missä on hatut lastenne päästä? Otatko pois kuvien oton ajaksi vai ettekö käytä edes tuollaisessa paahteessa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ne paikallisetkaan lapset noissa lämpimissä maissa pidä hattuja. Suomessa pidetään kun pelätään auringonpistosta (jopa pilvisenä päivänä) vaikka tärkeintä on muistaa juoda riittävästi. :)

      Poista
  5. Ettehän te pysty sopeutumaan Suomeen tuon jälkeen! Millä teitä voisi houkutella takaisin? Tulkaa nyt kuitenkin, olette meille tärkeitä ja rakkaita.

    VastaaPoista
  6. Hei, kertoisitko lisää kohteesta, yövyittekö tuossa linnamaisessa talossa ja mitä kautta matkanne tuonne varasitte? Oliko kohde kuinka perhe/lapsiystävällinen ja mikä kohteessa oli hintataso?
    Terveisin kuvista huumaantunut haaveilija;)

    VastaaPoista
  7. Mukava lukea teidän reissusta. Vietin perheeni kanssa 9 viikkoa Nizzassa ja La Colmianessa huhti-kesäkuussa. Oli oikein mukava reissu. Paljon jäi nähtävää siltä seudulta. Ehkä eläkeikäisenä on rahaa ja aikaa mennä uudestaan pidemmäksi aikaa ;)
    Tervetuloa takaisin Suomeen, ihana kesä täälläkin onneksi on!
    Tiina

    VastaaPoista
  8. Upeita kuvia ja kauniin näköistä!

    VastaaPoista
  9. Ihania kuvia ja tunnelmia. Villa Rothschild on minullakin must-paikka Nizzan matkoilla, todellinen paratiisi maan päällä. Harmi, että minulta on vielä Ezen kylä näkemättä vaikka suunnitelmissa on ollutkin, niin kauniita olivat nuo kuvasi. Ihana, että teillä on ollut noin ihanan onnistunut loma, jatkukoon yhtä kauniina.

    VastaaPoista
  10. Mietin miksi tunnen jonkinlaista haikeutta, kun luen blogiasi. Tajusin tänään, että juuri tuollaisen lapsuuden olisin itsekin halunnut elää. Aina ei elämä anna parhaita eväitä matkaan. Onnekkaita ovat lapsesi. <3

    VastaaPoista
  11. ihania lomakuvia, ihan kuin jostain sadusta!:)

    VastaaPoista
  12. Aivan ihania kuvia! Kiitos niistä ja matkakertomuksista, oma käsitykseni Nizzasta on muuttunut niiden myötä täysin ja voisin hyvin kuvitella meneväni sinne perheen kera vielä jonain kauniina päivänä.

    VastaaPoista
  13. Aivan ihania maisemia ja lomakuvia<3 Meillä on tällä viikolla tyttöjen kanssa ohjelmassa Barbie's Dreamhouse-kierros:) Se on tässä meidän kodin lähellä ja olemme ihailleet sen vaaleanpunaista ulkokuorta usein ohi kävellessä. Annalla ja Saralla ei ole vielä Barbieita mutta varmaankin kierroksen jälkeen niiden hankinnalta ei voi välttyä;)

    VastaaPoista
  14. Ihania kuva, tulee niin ikävä takaisin. Reilu viikko sitte kotiuduttiin tuolta :)

    VastaaPoista
  15. "Mietin miksi tunnen jonkinlaista haikeutta, kun luen blogiasi. Tajusin tänään, että juuri tuollaisen lapsuuden olisin itsekin halunnut elää. Aina ei elämä anna parhaita eväitä matkaan. Onnekkaita ovat lapsesi. <3"

    Olen samaa mieltä anonyymin kanssa. Vanhempiaan ei voi valita.

    VastaaPoista
  16. Ihania:) tulee niin ikävä Nizzaan. kävittekö Monacossa lelumuseossa. Uskoisin sinun pitävän siitä kovasti. Jo talo on ihan näköisesi:)

    Venla

    VastaaPoista
  17. Kiitos näistä kuvista ja perheenne matkakertomuksista. Kuvia katsoessa pääsee hetkeksi itsekin haavematkalle ja voi vain kuulla mielessään turkoosin meren henkäyksen sekä nähdä ripauksen tunnelmallista Nizzan henkeä... Ihanaa loppulomaa =)!

    VastaaPoista
  18. Hei! Ihania kuvia <3 voisitko laittaa kuvia teidän majoituspaikastanne ja altaasta? (:

    VastaaPoista
  19. Kuvat ovat niin uskomattoman kauniita... eritoten tuo, missä linnamainen rakennus nousee rinteellä puiden keskellä. Ihan kuin satua :)

    VastaaPoista
  20. Anonyymille voin ainakin vähän vastailla, vaikka en Anne olekaan :) Olen asunut jonkin aikaa Nizzassa ja paikka / alue on todella moninainen, eli hintatasoa löytyy vähän joka lähtöön. Turistisesongin aikana esim. Nizzan keskustan alueen ja rantakadun lähistön baarit ja kahvilat ottavat käyttöön ihan eri hinnaston. Lisäksi eri tasoisia ja tätä kautta eri hintaisia paikkoja on todella laajasti Negrescon baarista pienempään kuppilaan :)
    Etelä-Eurooppa noin lähtökohtaisesti on lapsiystävällistä aluetta; lapset otetaan mukaan kaikkialle, ravintolaan illallakin jne. mutta samalla oletetaan (tai tämä on ainakin minun kokemukseni) että lapset myös osaavat käyttäytyä ja istua myös pöydässä. Toki lapset saavat olla lapsia, mutta ainakin oman perheeni (jossa siis asuin) pienet lapset istutettiin ravintolan penkkiin aika pitkäksi aikaa ja yleistä juoksentelua ei juuri sallittu, mutta tämä on tietysti myös turvallisuuskysymys. Lapset otetaan huomioon kaikkialla ja esim. tarjoilijat kysyvät lasten mielipidettä, keskustelevat heidän kanssaan jne. lapsille on laajasti ruokavalikoimaa (voi tilata aikuisten annoksen puolikkaana jne.) Kohteita (kuten Anne on esitellytkin) alueella on paljon! Kaikin puolin loistava lomapaikka siis :)

    VastaaPoista

On kiva saada teiltä lukijoilta kommentteja! :)