tiistai 19. helmikuuta 2013

Tyttöjen leikkejä


Viikonloppuna ehdittiin taas tehdä kaikkea pientä kivaa isomman tytön kanssa barbien taloon. 
Seinälle tehtiin kuvassa näkyvä seinällä oleva hyllykkö, johon mahtuu pikkutavaroita.
Pienen koulupöydän A teki itse näppäränä jokin aika sitten
ja päällysti sen skräppipaperilla.
Kaksi pientä jakkaraakin tehtiin.
Hyllykön ja jakkaroiden ohjeet on samasta nukkekotikirjasta,
kun edellisen postauksen pulpetin ohje.
 Tällä kertaa hioin vielä lopuksi jakkaroiden maalipinnan
vanhan näköiseksi.
Olen ihan koukussa näiden pikkuhuonekalujen tekemiseen :)
Mutta parasta näissä askartelussa on se, 
kun on kaksi ihanaa tytärtä joille näitä barbien juttuja voi tehdä ja 
he jaksavat aina ottaa innolla vastaan uudet huonekalut :)

Pieninkin on niin ison tytön näköinen, kun laitan hiukset ponnareille :)
Onhan hän jo parin päivän kuluttua 1,5v !
Jos Isommalle tytölle laitan hiuksia, niin pienempikin tulee 
tärkeän näköisenä pinnit ja hiuslenkit kädessä jonottamaan vuoroaan ;)

Tänään jatketaan puutöitä vaihteeksi Rafaelin kanssa.
Tällä kertaa valmistuu jotain poikamaisempaa :)

Käyttämistäni työkaluista ja materiaaleista on tullut paljon kysymyksiä,
joten laitan niistä tietoja vaikka seuraavaksi.

Mukavaa viikon alkua kaikille teille kaikille, 
Anne

22 kommenttia:

  1. no niin,pakko viimeinkin kommentoida! mielettömän kauniita asioita olet tehnyt lapsillesi. Meidän pikku neiti on nyt 2-wee ja väkerrettiin hänelle nukkekoti,en tiedä kumpi on enemmän siitä innoissaan äiti vai lapsi=)

    Aurinkoista kevään odotusta!!

    VastaaPoista
  2. Voi mitä ihania kuvia ja suloisia huonekaluja :)

    VastaaPoista

  3. En kestä miten ihania juttuja taas :) Ja suloiset saparot pikkasellakin jo <3

    VastaaPoista
  4. Hei! Kylläpä on hurjan suloisia kalusteita! Olen samaa mieltä, että pienten tyttöjen juttujen puuhailu on vaan niin ihanaa! :) (Minulla on tytöt 8v. ja 1v8kk, sekä yksi poika välissä.) Ja tosiaan, miten siitä pienestä tuleekin niin ison näköinen, kun tukan laittaa kiinni. Välillä saan huijatuksi meidän pienelle ponnarin vaivihkaa, yleensä silti repii kaikki heti pois, ja eipä sitä väkisin tietenkään. Kiitoksia taas inspiroivista, kauniista kuvista!

    t. vakkarilukija, laiska kommentoija

    VastaaPoista
  5. Aivan ihania olet tehnyt, voi, kun osaisikin. Minulla tuon pojan lisäksi olisi neljä innokasta tyttöä, joille voisi tehdä, kun osaisi :)

    VastaaPoista
  6. Tuo nukkekoti ja kaikki sen kalusteet ovat niin upeita! Minun silmääni pisti heti tuo ihana vaaterekki mekkoineen :-)
    Meilläkin pinnit ja pompulat ovat olleet tosi tärkeä juttu heti kun hiukset (vihdoinkin) vähän kasvoivat! Suloisia kuvia siskoksista <3
    Meneekö Annabelilta ikinä hermot jos pikkusisko "järjestelee" nukkekodin sisustusta uudelleen?
    Aurinkoista hiihtolomaa!

    VastaaPoista
  7. Wau! Ihan mielettömiä taas kerran! Mä tarvitsisin... eiku siis tytär haluaisi meidän Tähkäpäälle ja Arielille huonekaluja. Muuten hyvä, mutta ne vie jo melkoisesti tilaa...

    VastaaPoista
  8. Miten pieni onkaan niin kaunista ja hauskaa? nim. Tyttölapsia odotellessa. ;)

    VastaaPoista
  9. Itselläni siintää ensi kesänä haave vajastamme, jonne olisi tarkoitus saada pieni työskentelytila juurikin tuollaisia pieniä varten :) Olen keksinyt jo tuhat ja yksi ideaa, mitä voisin pojalleni alkaa toteuttamaan!

    VastaaPoista
  10. Teillä on kaunis koti ja ihanat lapsukaiset. Kiva seurata teidän elämää! Itselläkin on sisustuskuume ja seuraavaksi suunnaksi Stocka ja sisustusosasto. Laitoin juuri blogiini inspiraatiokuvia ystäväni asunnosta ja samoin inspiksenä toimii sinun blogisi. Mukavaa viikkoa sinne! :)

    VastaaPoista
  11. Upeita kalusteita ja mahtavaa mielikuvitusta, vaikkakin viimeisimmät tuotokset ovat kirjasta. Miten saat vanerin läpi naulattua ilman että vaneri halkeaa?

    VastaaPoista
  12. Olet kyllä taitava. Onnekkaita lapsia kun äiti on noin näppärä käsistään. Millä saat tehtyä sorvaukset huonekaluihin ja minkälainen kuviosaha sinulla on? Olisi hauska koittaa olisiko minusta tuollaiseksi superäidiksi :).

    VastaaPoista
  13. Oi, mitä jakkaroita ja nuo miniatyyrihenkarit ovat ihania!!
    Sait tartutettua nukkekotikuumeen ja tuunaukseen onkin jo hankittu oma versio :)

    VastaaPoista
  14. ihanaa :) niin kaunista:) . sitten ihan toiseen asiaan , mieleeni tuli kun teillä on ilmeisesti suht iso talo ja niin kaunista ja siistiä niin käykö teillä siivooja vai ehditkö itse aina siivoamaan:)?

    VastaaPoista
  15. No voi kuinka kiva kun kirjastani on iloa myös Barbie mittakaavassa :) Ihanat leikkijät on talon ääressä :)

    VastaaPoista
  16. Nytkö sen pikku kikkurapään tukka jo alkaa tummua? Nuo jakkarat ovat aivan kuin oikeita, joita pojat koulussa tekivät! Tämä sun blogi on niin valoisa, että melkein masentaa oma blogi. No jokainen tekee sen, minkä osaa! Tätä on ilo katsella!

    VastaaPoista
  17. omg, mä en kestä! Aina kun kuvittelee, ettei ihanampaa voi enää tulla ja sit taas tulee. Toive: saisiko ryhmävalokuvan kaikista niistä työkaluista, joilla näitä huonekaluja taiteilette.

    VastaaPoista
  18. Ihania askarteluhetkiä teille! Kunpa meillä olisi tyttö niin voisin askarrella kaikenlaista ihanaa.

    Aurinkoista talven jatkoa teille!

    Heidi Vanhalinnasta

    VastaaPoista
  19. Ihanat tyttäret, leikkivät yhdessä ikäerosta huolimatta. Söpöjä nuo pienet kalusteet. Mukavaa viikonloppua! Tepa Seinäjoelta

    VastaaPoista
  20. Onko isommalta värjätty hiuksia vai luonnostaan tuollaiset raidat ja tummat hiukset?:)

    VastaaPoista

On kiva saada teiltä lukijoilta kommentteja! :)