keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Askarteluja..

Välillä tekisi mieli askarrella jotain, mutta ei tiedä mitä..
silloin on hyvä käydä  kysymässä barbieleikkien lumoissa olevilta tytöiltä,
mitä barbietalosta vielä puuttuu.
Annabel sanoi, ettei pikkutyttöjen vaatteille ole mitään säilytysjuttua,
joten sain viikonloppuna hyvän syyn taas tehdä vanerin jämäpaloista jotain..
tällä kertaa tein pienen vaaterekin.

Henkareita taivuttelin saman tien ison pinollisen rautalangasta ja
maalasin ne spraylla valkoiseksi.

Barbien pieni nukkekotikin sai tapetit :)
Olohuoneessa olevan sohvan äitini on ostanut Ranskasta.
Barbietalo on tehty tavalliseen vitriinikaappiin. 
Tapetit on kiinnitetty kaksipuolisella teipillä ja väliseinä on siirreltävä
joten järjestystä pystyy muuttamaan aina innostuksen iskiessä :)
Lastenhuoneissa on ollut kyllä eilisestä asti hiljaista,
kun muu perhe on ollut poissa ja olen ollut kotona yksin.
On ollut aikaa jutella ystävien kanssa rauhassa ja 
tehdä kaikkea mitä mieleen juolahtaa-
mukavaa vaihtelua! :)

Anne

27 kommenttia:

  1. Siis eihän tässä enää löydä sanoja.. Aivan käsittämättömän taitava, kekeseliäs ja ahkera olet. Olen hyvin kiitollinen siitä, että jaat näitä ihania kuvia ja juttuja meidän kanssamme. Seesteinen hyvänolontunne valtaa mielen aina kun blogissasi vierailen. Kiitos :)

    VastaaPoista
  2. Voi miten suloinen vaaterekki siitä tulikaan. Oikein hengarit ja kaikki. Taitavaa työtä. Kyllä kelpaa neitokaisten leikkiä.

    VastaaPoista
  3. Aivan ihanaa barbietalo! Täällä tyttöset huokaili ihastuksissaan:)

    VastaaPoista
  4. Olen samaa mieltä, ei löydy sanoja.niin kekseliästä ja kaunista.Ihanaa saada nähdä kauniita kuvia, tulee niin rauhallinen olo.Kaunis kiitos Sinulle tästä blogista.

    VastaaPoista
  5. Ihana vaaterekki ja aivan ihana koko Barbien talo! Olisin ollut NIIN onnellinen tuollaisesta pienenä! Tuo Annabelin on huone on niin kaunis. Innolla odotan, että mekin saadaan nuo Nextin suloiset vuodevaatteet käyttöön :-)

    VastaaPoista
  6. Kyllä sinä osaat ideoida ja tehdä ihania juttuja. Kiva katsoa tuloksia.

    Hannele

    VastaaPoista
  7. Barbien talo tuollaisessa vitriinissä on kyllä loistava idea. Mistä tuo ihana lautalattia on laitettu? :) Omalla tytölläni on mahtava nukkekoti mummolassa mutta kotiinkni on jonkinlaista kaivattu. Tässä olisikin mahtava idea ja olisi kaapissa turvassa pikkuveljeltä. ;)

    Kertakaikkisen kauniita kuvia. Rentouttavaa yksinoloa sinulle, se vasta rauhoittaa!

    Me seinäjokiset

    VastaaPoista
  8. Minäkin odottelen aina innolla uusia postauksia. Jotenkin niistä tulee vain hyvälle tuulelle. :) Ja ihan oikeesti, voisitko tehdä joskus postauksen siitä, miten sinun aika riittää kaikkeen? Minulla on kaksi lasta, toinen ihan pieni vauva ja toinen vilkas 3-vuotias, joka on nyt kotihoidossa. Mieskin tekee sellaista vuorotyötä, että on kotona todella paljon ja osallistuu kaikkeen todella paljon. Silti meidän aika ei riitä mihinkään ja oma aika jää todella vähiin, kuin myös yöunet. Ja sitten kiukuttaa ja väsyttää...

    Joten olisi todella kiva kuulla miten ihmeessä ehdit kaiken? Hoitaa lapset, oman ajan, siivoukset, sen ainaisen ruuan laiton ja lasten kanssa leikkimiset/ulkoilut...

    Olen kyllä ihmeissäni miten paljon saat siellä aikaista! Ihanaa, että joku saa. :)

    VastaaPoista
  9. Blogisi on aivan mielettömän ihana! Tulee todella hyvä mieli aina sitä lukiessani :)

    VastaaPoista
  10. Olet kyllä taitava, ei voi kuin huokailla. <3 Minkä lahjan olet saanut Jumalalta. <3

    Siunausta koko perheelle. <3

    VastaaPoista
  11. Uskomattoman kaunista ja taitavasti tehtyä.

    VastaaPoista
  12. Kaunista! Blogistasi inspiroituneena aloitamme miehen kanssa askartelemaan tyttärellemme nukkekotia jo valmiiksi. Tietysti voisimme yrittää tehdä isoveljelle vaikka linnan. =) Kiitokset inspiroivasta ja kauniista blogista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunista!! Jätä Pieni kauunis ihminen tilaa lapsen mielikuvituksellekin, älä kaikkea suloista kanna eteen. Tämä kaikella hyvyydellä..

      Poista
  13. Ton kolmannen kuvan kohdalla jouduin hetken aikaa miettimään että onko toi kuva nukkekodista vai oikeasta talosta :D.
    Ja aivan ihanasti tehty tuo!

    VastaaPoista
  14. Voi miten ihania juttuja! Todella kauniita ja inspiroivia juttuja. :)

    VastaaPoista
  15. No nyt viimeistään tuli inspis tehdä omalle tytölle jotain todella tyttömäistä, kuten vaikka tuleviin Barbie-leikkeihin talo! Nyt raasu on leikkinyt vain veikan autoilla ja junaradalla :D

    VastaaPoista
  16. Tulin blogisi seuraajaksi erään perhe lehden jutun luettuani. Silloiset ja aiemmat postaukset sisustuksestasi ym. ovat olleet kivoja. Itse en jaksa lukea barbitalosta ym. juttuja. Toivoisin, että palaisit enemmän vanhaan tyyliisi, joka oli lumoava. Nyt jää tunne, että onko mielikuvitus loppunut ja jutut jauhaa samaa kehää. Pientä kritiikkiä siis, mutta kiitos muuten oikein antoisasta blogistasi!

    VastaaPoista
  17. Olisiko mitään "näin tein sen"- ketjua noista barbietalon huonekaluista? Ihan tekisi mieli leikkimään! terv. yksi äiti jolla on 4 tyttöä...

    VastaaPoista
  18. Mistähän voisin löytää samanmoisen kattokruunun kuin viimeisessä kuvassa?
    Kiitos ihanasta blogista:)

    VastaaPoista
  19. tosi ihana nukketalo!! todella hienosti toteutettuja tehtyjä leikkikaluja :)

    VastaaPoista
  20. Oi kun ihana!! <3 Kaunis barbie talo muutenkin! :-)

    VastaaPoista
  21. Suuret kiitokset blogista, saan valtavasti ideoita ja näitä on aina niin ihanaa lukea! Oot ihan mielettömän luova :)

    VastaaPoista
  22. Tyttäreni 7v. Ihastui !!!

    VastaaPoista
  23. I made a doll house for my daughters and I would love more detail about the one you made. Its adorable!

    VastaaPoista
  24. That is so beautiful!!! I would've adored that when I was little, actually I'd love to have one now lol

    VastaaPoista

On kiva saada teiltä lukijoilta kommentteja! :)