maanantai 5. syyskuuta 2011

Keijusynttärit

Sunnuntaina juhlimme keijukaisen synttäreitä.
Herkkukioski oli näiden synttäreiden kivoin juttu lasten mielestä.
Mieheni teki pieneen pöytään katoksen kahdesta laudasta ja
neljästä rimasta.
Leikkasin raitakankaaseen pyöreät reunat ja
aitoin kankaat rakennelmaan niittipyssyllä kiinni.
Kutsukortti oli myös teeman mukainen,
muokasin sisälle teksit suomeksi kuvankäsittelyohjelmalla.
Kivat Flower Fairies- sivut löysin Täältä
Sivuilta sai printattua kutsukortit synttäreille ja
sielä oli myös muita askarteluvinkkejä juhliin.
Vieraille kiitokseksi annetuissa pussukoissa oli keijujaiheisia kiiltokuvia,
karkkeja ja pienet keijurasiat.
Kioskiin tehtiin herkkuvartaita joissa oli hedelmävaahtokarkkeja,
jotka oli dipattu valkosuklaaseen ja strösseleihin.
Sankari halusi itse toimia myyjänä 
ja kiirettä riitti koko päivän. 
Ensin oli sukulaissynttärit päivällä ja illalla vielä kaverisynttärit.
Illalla laskeskelin vieraita olleen yhteensä n.50,
joten hulinaa riitti :)

Tänään testailtiin aamulenkillä uusia tuplarattaita.
Kuljen lasten kanssa päivisin kävellen joka paikkaan 
ja mietin jaksaisinko odotella tällaisen haaveilevan alle kolmivuotiaan
kävelevän vauvan rattaiden vierellä kaiken aikaa..
Päädyin sitten lopulta vielä Brion vauvan vaunujen lisäksi tuplarattaisiin.
(rattaat ovat merkiltään Carenan double swing) 
On kyllä näppärän oloiset ja kokoiset :)
Nyt on helppoa kulkea lasten kanssa vaikka vähän pidempiäkin matkoja!

Pirteitä syyspäiviä,
Anne



55 kommenttia:

  1. Ihanat keijusynttärit! Olen jo jonkin aikaa ihastellut blogiasi, mutta nyt vasta rekisteröidyin sivustolle. Pienten lasten äitinä ihmettelen eli kadehdin kykyäsi jaksaa järjestää ja sen lisäksi ilmeisesti vielä myöskin nauttia kaikesta "ylimääräisestä" arjen keskellä. Tosin keiju-synttärit eivät tietenkään ole mitenkään "ylimääräiset", vaan erityisen tärkeät :)

    Hieno blogi!
    -hede

    VastaaPoista
  2. hienot on rattaat =) meillä ostettiin myös tuplat nyt kolmannen syntyessä vaikka keskimmäinen täyttää pian 4v-mutta minä olen ajokortiton ja siis kävellään. tosin päädyttiin sellaiseen malliin missä voi vaihdella istuin+sisaristuin+kaukalo, vaihdellen millaisen kokoonpanolla ja minne menossa. kaikki keinot arjen helpotukseksi on sallittua ;)

    VastaaPoista
  3. Haaveileva alle kolme vee löytyy meiltäkin. Ja se omatahtokin siltä löytyy. Enää en pääse sen kanssa lenkille, kun ei se suostu istumaan rattaissa vaan haluaa kävellä ite. Parin kilometrin matka kestää tovin ;D Mutta hyvähän tuo on, että on kiinnostusta kävellä ite, se ois huolestuttavampaa jos se vaan viihtyis niissä rattaissa!!!

    Ihanat synttärit teillä! Nuo herkut maistuis mullekin ;)

    VastaaPoista
  4. Hei!
    Ihanat keijukais synttärit.
    Hyviin rattaisiin kannattaa kyllä satsata. Itsekin kotona olen ja huomasin heti pojan syntymän jälkeen miten tärkeää ulkoilu ja lenkkeily on omankin jaksamisen kannalta. Ja tietty käytännöllisyydessään helppo ja halpa :)

    VastaaPoista
  5. Aivan ihana idea tuo herkkukioski, ja niin söpön näköinenkin =)

    VastaaPoista
  6. Kyllä sinä Anne olet superäiti, kun jaksat nyt jo juhlia järjestää ja niin valtavalle porukalle.Mukavaa syksyä koko perheelle ja " synttärikeijulle" onnittelut!
    Terv Tepa Seinäjoelta

    VastaaPoista
  7. Noissa kärryissä on sekin hyvä puoli, että jos(!) aikanaan käyvät tarpeettomiksi, ne on helppo myydä eteenpäin. Tuplakärrit käytettynä ovat hyvin kysyttyjä.

    VastaaPoista
  8. Eikä, miten suloonen irea tuo kioski, siis aivan mahtava, täytyy kokeella joskus ittekkin, vois olla lapset kovin haltioissaan :)

    Rattaat näyttää kovin käteviltä ja sä hehkeältä, miten oot onnistunu, kun on noinkin vähän aikaa synnytyksestä :)

    VastaaPoista
  9. Aivan mielettömän ihana idea tuo kioski!
    Tämä täytyy ehdottomasti pistää korvan taakse oman rinsessan seuraavien synttäreiden varalle :) KIITOS!

    VastaaPoista
  10. Hei! Tämä kommentti tietty tulee vähän myöhään ja teille varmaan tuplat on ihan sopivat, mutta tuli mieleeni että meillä toimi ihan astinlauta. Poika oli kahden kun pikkuveikka syntyi ja kulki sen jälkeen tarhamatkat aina laudalla (2v 2kk oli kun aloitettiin). Taitavasti oppi bussiin kulkemaan myös. Alkuun annettiin pojalle myös oma "tarhareppu" jossa oli samalla lieka äidin käteen kun mietitytti miten parivuotias käyttäytyy bussipysäkeillä, mutta siitä luovuttiin parin kuukauden jälkeen kun poika oli niin hyvin perillä miten toimia. Mutta meillä tietysti eri juttu, tuplarattaat on kaupungissa epäkäytännölliset ja vaikka suosittuja allekkaisia harkittiin niin pihiys voitti, etenkin kun pikkuveli olisi ollut 2kk ikäisenä niihin jo turhan iso :)

    Kiitos kivasta blogista, innostit käsitöitä harrastelemattomankin miettimään mitä tekisi tuleville 3-v pirskeille :)

    VastaaPoista
  11. Ainiin, haaveilevien kolmevuotiaiden vanhemmille vielä vinkiksi että potkupyörä on kova sana kaksivuotialle ja siitä ylöspäin! Semmoinen polkimeton, apupyörätön kaksipyörä. Meillä kävelyretket sujuvat nykyään sen avulla kuin tanssi, pari kilometriä kauppaan ja takaisin ei tunnu missään, vain bussimatkoilla astinlauta käytössä.

    VastaaPoista
  12. Vow this looks like a really nice party!
    I can image that the children liked it very much.
    Have a nice evening.
    Hugs Gerda

    VastaaPoista
  13. Aivan mieletön herkkukioski. Voisi toimia "vähän" vanhempienkin juhlissa. :)

    VastaaPoista
  14. Ihanat keijusynttärit teidän keijuprinsessalla! Jaksan aina ihmetellä, kuinka oikein saat aikaiseksi niin paljon ja tuntuu, että sinulla on loputtoman paljon mielikuvituksellisia ideoita. Enkä taida olla ainoa ihmettelijä näitä kommentteja lukiessani... :) Onnea myös jälkikäteen suloisen tyttövauvan johdosta! Meillä on käytössä juurikin nuo samaiset tuplarattaat puolivuotiaalle, sekä 2,5 vuotiaalle. Hyvin ovat toimineet meillä ja tykkään siitä, että ovat niin kevyet ja kääntyvät helposti. Värikästä ja vauvan tuoksuista syksyä teidän perheelle!

    VastaaPoista
  15. Keijulle oli kyllä ihan todella tarkeet nämä synttärit kun vauva vie niin paljon huomiota. Minä yritin painottaa isovanhemmillekin että huomioi ensin isommat ja sitten vasta pienimmän. Isot ymmärtää kaiken mutta vauva voi vielä odotella onnellisen tietäättömänä huomiota vierailta.

    Ihana kiska kertakaikkiaan. Meilläkin oli keskimmäiselle jossain vaiheessa samalla idealla synttärit, muttei noin hienosti toteutettuna kylläkään.Lapset myivät huoneessaan herkkuja tekemiäni leikkirahoja vastaan ihan innoissaan. Mummit ja kummit tulivat ostoksille. Ja kivaa oli ja niin simppeli juttu toteuttaa.

    VastaaPoista
  16. ei kait kolme vuotiasta enää rattaissa istuteta, sehän on jo iso poika. Astinlaudalle vain seisomaan, muuten ei opi ikinä kävelemään vaan istuu siinä kuin tatti seuraavat pari vuotta. meillä tuon ikäinen fillaroi vieressä jo ihan nätisti. Tuntuu, että hieman pidetään "pumpulissa" - ei pahalla, mutta sisutuksesta ja kaikessta muusta päätellä pidetään 3v:ta ihan vauvana. Meillä on jo oikea kirjoituspöytäkin, ei mitään vauvalinnoja, vaikka nätti onkin!
    mukavaa syksyä
    Lilli

    VastaaPoista
  17. Kiitos ihanista ideoista ja keijulinkistä! Lapset näkivät sivuston ja meilläkin taitaa tulla keijusynttärit;)

    VastaaPoista
  18. IHANA kioski :) Meillä on lapsilla ikäeroa 2v 7kk ja hankin sisarrattaiden sijaan sellaisen vaunuihin kiinnitettävän seisomalaudan. Siinä isompi lapsi kulki kätevästi mukana - kaikki reissut kun mekin tehdään kävellen. Nyt 4-vuotiaana ei enää kyytiin tule, haluaa pyöräillä kaikki matkat.

    VastaaPoista
  19. Kiitos keijukutsuvinkistä :) Meillä on jo kuukauden päivät suunniteltu tytön ensi kuun synttäreitä ja keijuteemalla mennään tänä(kin) vuonna. Meillä on ollut tapana panostaa lasten synttäreihin ja kaikki heidän kaveritkin odottavat kovasti aina koristeluja.

    Suosittelen myös omalla kokemuksella tuplarattaita. Meidän muksujen ikäväli on tosin paljon pienempi, mutta tuplat oli enemmän kuin tarpeelliset, kun itse myös kävelin/kävelen joka paikkaan.

    VastaaPoista
  20. Aivan mahtava idea tuo herkkukioski!! Tuo idea täytyy tosiaan pistää korvantaakse ;)
    Ihania kuvia ♥

    VastaaPoista
  21. Ihana kioski-idea :) täytyy laittaa vinkki korvan taakse :)

    VastaaPoista
  22. A Baby is a Precious Gift

    The very best gift
    you"ll ever know
    has come from God above -
    A tiny little miracle
    to gently hold and love.

    t. katja :)

    VastaaPoista
  23. Moikka, lähetän nyt kysymykseni uudestaan, kun aiemmin et vastannut (taisit olla juuri synnyttämässä :)).

    Sinulla on ihana blogi ja olet ihailtavan aikaansaava ja taitava! Haluaisin kysyä, kuinka paljon sinulla ja miehelläsi on tukiverkostoja apuna lastenhoidossa, siis esim. isovanhemmat, kummit jne.?

    Tuntuisi itselleni aivan mahdottomalta pyörittää yritystä, remontoida kotia, näperrellä vaikka mitä jne. kun kotona on kaksi alle kouluikäistä lasta.

    Kuinka paljon te saatte apua lastenhoidossa kun kaikki tuo sujuu upeasti.. todella kiinnostaisi tämä asia! (Vai ovatko lapsenne kodin ulkopuolisessa hoidossa?)

    Paljon onnea vielä pienestä prinsessasta!

    terv. Laura

    VastaaPoista
  24. Suloiset keijujuhlat ja hyvä kioski-idea! Joillakin synttäreillä oli meilläkin käytössä. Itse nautin myös kovasti lasten synttäriteemojen suunnittelusta ja toteutuksesta, kuten lapsetkin.

    Tuplarattaat on hyvä apu arkeen etenkin kun liikkuu paljon lasten kanssa. Niin on meilläkin tehty ja silti lapsi on ollut myös reipas kävelijä.

    Ihanaa, että lapset saavat olla lapsia linnoineen kaikkineen! Koululaisten hommia ehtii tehdä myöhemminkin.

    t. neljättä odottava

    VastaaPoista
  25. Ihana herkkukioski ja nuo herkkuvartaat.. vau :)
    Olette kyllä tosi näppäriä väsäämään kaikkea - ihan laidasta laitaan!

    VastaaPoista
  26. Itse varhaisen tuen perhetyöntekijänä aiemmin työskennelleenä voin sanoa, että nuo rattaat on yhdet mun lempparit, eli hyvä valinta. (ja minullahan siis on kokemusta vaikka minkälaisista rattaista) :)

    Teillä on kyllä aina niin ihan näköistä ja kyllä lapset nyt tarviikin vähän "pumpulia" elämäänsä, se kun ei kuitenkaan kestä loputtomiin asti. :>

    VastaaPoista
  27. Ihanat synttärit! Kiva idea tuo kioski. :)

    Noista tuplista olisin joskus kiinnostunut kuulemaan enemmänkin, kun meilläkin sellaisille saattaa tulla tarvetta jossain vaiheessa. Käyttökokemusia siis toivon, kunhan niitä lisää keräilet. ;)

    VastaaPoista
  28. Voi mikä kiska! Mahtoi lapsilla olla ihanaa!!

    VastaaPoista
  29. voi kuinka sä voit näyttää noin upealle vaikka oot just synnyttänyt :) äitiys kaunistaa sinua vaan entisestään! hyvä kun ostit rattaat!! kivoja vaunuttelu ilmoja!

    VastaaPoista
  30. Kauniita postauksia. Sitä minä aina mietin et miksi tästä blogista jauhetaan niin paljon pahaa? Mulle itselleni tulee tästä vaan harmooninen olo, ja ehkä pikkasen siivous into ;)
    Käyn aina aamuisin katsomassa onko tullut postauksia että päivä lähtee kivasti käyntiin blogin tunnelman ja kahvikupin ääreltä !

    Ihanaa syksyä teidän perheelle, me jatkamme oman pikkuisemme odottelua vielä vuoden lopulle <3

    VastaaPoista
  31. Joku täällä ehtikin jo ensin. Eli minuakin kiinnostaa tietää, että miten aikasi riittää tuollaisen unelman elämiseen? Yleensä synnytyksen jälkeenhän ainakin muutama vko menee jo pelkästään imetys"ahdistuksessa" eli tuntikausia sohvalla istuskellen yms... Mutta sinä se askartelet kortteja ja kojuja ja järkkäät synttäreitä + näytät kuvissa muutenkin niin freesiltä, ettei todellakaan uskoisi sinua 3 pienehkön lapsen äidiksi :) Miehesi taitaa auttaa sinua aika paljon vai teetkö suurimman osan askareista ihan yksin? Valoitta nyt pikkaisen perheenne työnjakoa, ettei me tavikset ihan masennuttais ;) Blogisi nimi on muuten todella osuuva sillä elämänne on todella, todella kaunista! <3

    VastaaPoista
  32. Aivan ihana idea tuo kioski! Paljon olen uusia askarteluja tehnyt neuvoillasi. Kiitos niistä :)

    VastaaPoista
  33. Aivan ihana herkkukioski -mahtava idea!

    VastaaPoista
  34. Hei taas!

    Aivan ihanat synttärit!!

    Olen tätsin samaa mieltä kuin Laala ja Laura.

    T.Leena

    VastaaPoista
  35. Aivan ihanat synttärit prinsessalla, kertakaikkiaan! :) Muutenkin tää sun blogis on ihanaa seurattavaa!

    Ps. Mun blogissa sulle tunnustus, jos kiinnostaa (sulle varmaan satelee niitä). :)

    VastaaPoista
  36. Voi rakkaat.

    Ei kannata verrata omaa elämää toisen elämään.
    Jokaisella meillä on omat voimavarat, vahvuudet, heikkoudet ja mahdollisuudet.

    Monennen polven varakkaan väen elämässä on tiettyjä arkea helpottavia tekijöitä, joita tavisten elämässä ei ole.
    Kaikki me ollaan silti sankareita, vaikkei samalla tavalla asioita tehdäkään.

    Minua vaan alkoi melkein itkettämään, kun luin kommentteja, joista nuorilla äideillä paistoi vertailun tuoma riittämättömyyden tunne.
    Tunnistan sen itsessänikin, mutta kun tiedän, että taloudellinen tilanteesi on aivan toinen kuin minulla, pystyn suhteellistamaan asioita.

    Voi meitä kaikkia.
    Toivottavasti sinä ymmärrät, että suurella osalla lukijoistasi ei ole mahdollisuuksia läheskään samanlaisiin asioihin, vaikka halua olisi kuinka. Esimerkkinä voisin mainita, ettei monessakaan perheessä ole mahdollisuuksia juhlia synttäreitä isosti, ei olisi varaa isoihin tarjoiluihin.

    Mutta onnea pikkukeijulle ja koko perheelle ihanasta sisaruksesta.
    Uusi elämä on aina ihme.

    -Kaisa

    Ja minun ei ollut tarkoitus arvostella sinua tai tapaasi elää, vaan sydäntäni särki kommenteissa tullut huonommuuden tunne, jota moni poti.

    VastaaPoista
  37. Olen sitä mieltä myös että lapset saavat olla lapsellisia lapsia niin kauan kuin vaan ikinä voivat. Liian nopeasti heistä yritetään tehdä isoja ja pärjääviä. Ihana perhe ja ihana äiti olet.

    Blogiasi on kiva lukea, tulee hyvä mieli!

    VastaaPoista
  38. Ihanaa Anne ,että jaksat ilahduttaa meitä ,postauksilla, ja kuvilla joita on todella ihana katsella .vastapainoksi ,maailman synkkiin uutisiin...
    Aina jotain ideoita jää mieleen, ja omaan elämään ,jos ei muuta niin innostuu vaikkapa siivoilemaan ...:)Jaksamisia!

    VastaaPoista
  39. Tähän rataskeskusteluun: meillä on croozer-merikkiset juoksurattaat (v. Teen kaikki matkat lasten 1 ja 4 v kanssa niillä. Meillä ei ole autoa käytössä ja rattaat olivat elintärkeät viime talvenakin kun oli lunta paljon, ei silloin isompi olisi voinut pyöräillä eikä niillä lumimäärillä taajaman ulkopuolella mikään astinlauta toimi. Pitää olla vanut isoilla pyörillä. Nelivuotiaani on reipas likkuja, muttei hän jokapäiväisiä monen kilometrin reissuja harrastuksiin, neuvolaan, kauppaan ym. jaksaisi aina kävellä! Ja minä haluan myös liikuntaa eli mahtava päästä juoksemaan lapset rattaissa.

    Kun huutelee toisten valinnoista, niin kannattaa muistaa ettei yleistä. Meillä kaikilla on varmasti eri tilanteita ja tarpeita ja välimatkat, käyttötarkoitukset vaihtelevat ;)

    Ihana blogi ja ihana idea tuo herkkumyyntikoju...taidanpa toteuttaa jossain muodossa seuraavilla synttäreillä :)

    VastaaPoista
  40. aivan ihanat synntärit. Ja muutenkin tää sun blogi on aivan ihana. :) Mun blogissa on sulle tunnustus! :)

    VastaaPoista
  41. Erilaiset geenit teettää eri asioita. Lapsia voi hemmotella kuinka paljon tahansa, jos rakastaa niitä. Mitä kylvät, sitä niität, lapsuus kestää vain vähän aikaa! Jaksamista kaikille! Kyllä lapset sitten hemmottelee meitä, kun kasvavat isoiksi, sen olen todennut!

    VastaaPoista
  42. Ihanaa miten jaksat ilahduttaa meitä postauksillasi. Ihana tuo keijun kioski.
    Löysin vihdoin kirpparilta tuon Kotivinkin, jossa on kotinne joulusta (toinen lehti minulla jo olikin) ja aloin sen inspiroimana lukea uudelleen blogiasi alusta asti. On se niin kaunista katseltavaa ja ihanaa luettavaa. Kiinnitti huomiota, miten usein sinulta kysytään samoja kysymyksiä, maaleista, musiikista, lastenhoidosta vaikka olet niihin jo aiemmin vastannut. Joten lukekaa ihmeessä vanhojakin postauksia.
    IltaSanomissa on muuten kilpailu, onko sinulla ihanin leikkimökki. Ilmoita ihmeessä se teidän vaaleanpunainen unelmanne sinne, pärjäisi taatusti!
    Ihanaa syksyä perheellesi!

    VastaaPoista
  43. Kommentoin ensimmäistä kertaa, vaikka olen lukenut blogiasi jo jonkun aikaa. Blogisi on todella mielenkiintoinen, lämmin ja perhekeskeinen -minä pidän. Pidän myös kokkaus- ja askartelujutuista. Kun tykkään siitä itsekin.

    Meillä on nyt 2-vuotiaat kaksoset. Menee varmasti vielä tovi ennen kuin voimme rattaista luopua. Vaikka muksut reilun vuoden ovat jo reippaasti kävelleet. Rattaat helpottavat elämää niin kauppareissulla kuin missä tahansa. Että mielestäni ihan normaalia, jos 3-vuotias istuu välillä (pitkät matkat)rattaissa.

    Hienoa, että sinulla virtaa riittää perheeseen kuin omiin juttuihisi, askarteluihin, juhlien järjestämiseen. Jos siitä nauttii niin ei se tunnu raskaaltakaan. Ja varmasti saat apua/tukea mieheltäsikin.

    Itsekin tykkää kaikkea pientä näpräillä vaikka nuo vesselit tuossa onkin, ja lasten kanssa voi yhdessä puuhailla.

    Antoisaa syksyä koko perheelle!

    VastaaPoista
  44. Ihana toi kioski. Taidan lainata ideaasi pojan synttäreille! Ihana blogi, ihan mahtava. Onnea vauvasta.
    Voikaa hyvin.

    VastaaPoista
  45. sydämelliset onnittelut koko perheelle! onnea vauvasta ja onnea neidille!

    VastaaPoista
  46. Kiitos taas ihanasta ideasta. Olen lukenut ennenkin jostakin blogista tuosta kioski-ideasta, mutta omille lapsilleni en ole ideaa jaksanut toteuttaa. Ehkä sitten seuraavilla syntymäpäivillä :)

    Nyt aikani tätä blogia luettuani huomaan, että aina uudestaan ja uudestaan saan tästä innostusta toteuttaa ideoitani. Olen miettinyt myös oman blogin perustamista, koska esimerkiksi kuvattua materiaalia alkaa olla jo valmiina aika paljon.

    Aika ei vain tahdo riittää asioiden muille kirjoitteluun ja lisäksi en vielä ole edes osannut päättää kuinka paljon haluiaisin muille omasta elämästä tietoa jakaa :)

    VastaaPoista
  47. Ihanuus mitkä juhlat ja tarjottavat!

    Meillä on kahden pienimmän ikäero 2v9kk ja meillä oli myös Carenan Doubleswingit, montaa kuukautta ei tullut käytettyä mutta sen aikaa helpottivat arkea ja kulkemista huomattavasti. Ja olivat oikein positiivinen ylläri.

    VastaaPoista
  48. Teille vertailijoille ajattelin vain sanoa, että on olemassa hyvin erilaisia elämäntilanteita. Ajatelkaapa, kuinka paljon aikaa säästyy ja miten erilaista elämä on, kun voi tehdä työtä esimerkiksi kotoa käsin, kuten olen tämän blogin pariskunnan ymmärtänyt tekevän. Silloin ei mene aikaa työmatkoihin, lasten viemiseen ja hakemiseen ja muutenkin omassa kodissa työskenteleminen on vähemmän stressaavaa kuin hektisessä konttorissa. Aikaa ja energiaa jää ihan eri tavalla kuin jos 30 kilometrin työmatka tehdään julkisilla kulkuneuvoilla ja sen päälle vielä haetaan lapset.

    Nämä ovat osittain valintakysymyksiä. Toisaalta omasta kodista käsin työskentelevä yrittäjä kantaa ihan itse yrittäjäriskin. Hänellä ei ole oikeutta työttömyysturvaan ja sairauslomaan samalla tavalla kuin palkkatyössä olevalla. Lisäksi hän maksaa itse omat eläkemaksunsa, jotka ovat itse asiassa todella iso kuluerä (useita tuhansia euroja vuodessa). Jos sairastuu, kukaan muu ei ole tekemässä töitä, vaan ne seisovat niin kauan kunnes yrittäjä palkkaa jonkun toisen tekemään ne (ja maksaa sen omasta pussistaan) tai jaksaa nousta taas jaloilleen ja jatkaa hommia.

    Ei kannata vertailla itseään muihin vaan keskittyä ennen kaikkea omaan elämäänsä ja tehdä itselleen ja perheelleen sopivia valintoja. Jos jossain mättää, kannattaa katsoa peiliin ja miettiä, voisiko itse tehdä asioille jotakin. Loppujen lopuksi onnellisuus ei todellakaan ole kiinni hienoista puitteista vaan jostain ihan muusta.

    VastaaPoista
  49. Voi kuinka hieno idea. Katsoin myös aiemman postauksen kuvat studiossa kuvattuna, kauniisti on valkokuvaaja saanut vangittua kuvaa kaiken sen oleellisin. Ihnasti toteutettu.
    Mukavaa viikonloppua uusien rattaiden parissa.

    VastaaPoista
  50. Haluaisin kommentoida tuohon riittämättömyyden tunteeseen sen, että blogissa oleva kuvaus ei useinkaan ole kirjaimellisesti aina sitä. Uskon että tässäkin perheessä on välillä kiukuttelevia lapsia, eripuraiset vanhemmat, väsynyt äiti ja ehkä sekaistakin ;) mutta kukapa sitä haluaisi lukea, paljon kivempi katsella kauniita kuvia ja harmonista meininkiä. Minäkin otan silloin sisäkuvia kun on siistiä ja kuvaan paljon iloisia juttuja ja perhetapahtumia. Blogistani puuttuvat aika isotkin ikävät jutut, jotka kuitenkin ovat henkilökohtaisia ja joiden kanssa vaan pitää tulla toimeen, kun ei muuta voi, tällaisia asioita ovat esimerkiksi sairastaminen. Haluan että blogi välittää kuitenkin sellaista positiivista tunnelmaa. Annella on kauniita kuvia ja ihana perhe, ne ovat asioita joista voi olla ylpeä. Joku muu tekee asiat jollain muulla tavalla ja voi olla ihan yhtä ylpeä. Oikein aurinkoista viikonloppua koko perheelle, ihana katsella vauvakuvia, kun omat lapset jo isoja :).

    VastaaPoista
  51. Voi mikä ihana herkkukioski teillä! Ja hurmaavilta näyttävät nuoren neidin synttärit muutenkin :) Onnea sankarille!

    p.s. ihana blogi sinulla! <3

    VastaaPoista
  52. Olisi mukavaa ja huomaavaista lukiojoitasi kohtaan, jos myös vastaisit vanhoihin kommentteihin ennenkuin kirjoitat uutta tarinaa. Kiitos:)

    VastaaPoista
  53. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  54. Täällä on muuten todella vainoharhasia lukijoita, etenkin niitä rivienvälistä tulkitsijoita ;) Olisi kohteliasta olla puuttumatta kommentteihin ja kyselyihin jos ne on suoraan suunnattu bloggajalle. Jos minulla on teille muille asiaa, esitän ne sitten teille. Kehotan teitäkin elämään ihan omaa elämäänne ja olla tuomatta esille niitä elämänne suuria viisauksia täällä muden tonteilla.

    VastaaPoista

On kiva saada teiltä lukijoilta kommentteja! :)