keskiviikko 13. huhtikuuta 2011

Ihania uutisia..


Meille on tulossa elokuussa vauva. laskettu aika on 17.8. :)
Monet teistä olette nähneetkin jo pyöristyvän vatsani,
joten ei tullut kaikille yllätyksenä ;)
Ihana, toivottu tapaus <3

Joku anonyymi laittoikin minulle talvella kommenttia jo heti kun olin plussannut,
 että oli nähnyt minusta unta että olin raskaana ja että 
hänen unensa ovat osuneet aina oikeaan. 
En viitsinyt julkaista kommenttia,
koska kukaan tutuistakaan ei vielä tiennyt uutista :) 
Joten terveisiä vain sinulle joka silloin laitoit viestiä,
 osuit oikeaan tälläkin kertaa ;)

Lasten kanssa ollaan tehty viime päivinä pääsiäisaskarteluja ja
ohraa kylvimme erilaisiin kippoihin-
Lasten omat pupukipot teimme ilman ohjeita. 
Pupun tausta ja kipon ympärillä oleva tuki on pahvia.


Kananmunien maalaaminen ja puhaltaminen tyhjäksi 
oli tarkkaa puuhaa.

Laitan vielä teille herkullisen ja helpon reseptin jonka sain ystävältäni,
kiitos Heidi! 
Määriä minulla ei ole, mutta oman maun mukaan vain kaikkea :)

Maustamattomat kanat paistetaan pannulla ja laitetaan uunivuoan pohjalle.
(Pilko pienemmäksi jos ei ole valmiina paloina)
Pekoni paistetaan myös pannulla ja lisätään pilkottuna kanojen päälle.
Päälle lisätään persikanpaloja.

Kuohukerma (2dl vähintään, 0,5l jos tekee suuremman satsin) vatkataan ja
 kerman sekaan sekoitetaan lopuksi 
Santa Maria Taco Sauce-medium. (pyöreä, korkea pikkupurkki 230 g)

Kuohukerma-sekoitus kaadetaan vuokaan päällimmäiseksi ja laitetaan
 uuniin 180 asteeseen n. tunniksi.
Lisäksi riisiä ja salaattia!


Maistuvia hetkiä
ja pääsiäisen odotusta,

Anne

166 kommenttia:

  1. Paljon onnea odotukseen :) ! Ihanan näköistä ruokaa. Mukavaa pääsiäisen odotusta!

    VastaaPoista
  2. Sydämelliset onnittelut vauvaodotuksen johdosta!!!!

    VastaaPoista
  3. Sydämmelliset onnittelut uudesta tulokkaasta! ♥

    Ihanaa raskausaikaa sinulle! :)

    VastaaPoista
  4. voi onnea kovasti... :) Kyllä nyt vauvoja tulee... 3 läheistä ystävääni saavat vauvan kesällä ja syksyllä... Naapurimme saa vauvan ensikuussa... Pitkään aikaan ei ole vauvauutisia ollut näin paljon.. IHanaa!!
    Nautinnollista odotusaikaa!

    VastaaPoista
  5. Paljon onnea!
    Ruoka ohje kuulosti herkulliselta, pitääpä kokeilla. Ihania on myös askartelut =)
    -päivi-

    VastaaPoista
  6. Oikein Paljon Onnea!! Ihanaa vauvan odotusta!! Toivottaa ikuista vauva kuumetta sairastava, neljän lapsen äippä :)

    VastaaPoista
  7. Aivan ihana uutinen!!

    Paljon paljon paaljon onnea koko teidän perheelle ♥ ♥ ♥

    Ja hyviä vointeja :)

    VastaaPoista
  8. Ihania uutisia! Onnea odotukseen ;)

    Täytyykin kokeilla myös joku kerta tuota reseptiä.

    VastaaPoista
  9. Aivan ihania uutisia:)
    Oikein paljon onnea!!!

    VastaaPoista
  10. Ihania uutisia täällä :) .
    Voimia odotukseen!

    VastaaPoista
  11. Sydämelliset onnittelut koko perheelle. Itsellä on nuo pääsiäismunat vielä maalaamtta. Mä sorruin tosin kaupan valmiisiin muovisiin muniin. Rairuoho sentään jo kylvetty. Tervetuloa joskus kurkkaamaan uuden karheaan blogiini www.kristallinhohtoa.blogspot.com

    VastaaPoista
  12. Onnea ja ilon täyttämää odotusta!
    Saat vauvakuumeeni nostamaan päätään, vaikka kolme pientä pyörii jaloissa, silti haikailen vielä yhden perään..
    RvaK

    VastaaPoista
  13. Voi kun ihanaa, onnea kovasti koko perheelle :)

    t. Kolmen lapsen äiti ;)

    VastaaPoista
  14. Paljon onnea koko perheelle tulevasta perheen lisäyksestä! :) Hyvä idea noi pupupurkit. Lapsetkin varmasti odottaa erityisellä innolla että noihin alkaa ilmestymään vihreää. Täytyypi kekata jotain saman tyyppistä meillekin. :)

    VastaaPoista
  15. Heh...siis tuo äskeinen komentti piti tulla Crideltä, mutta mies olikin jättänyt auki oman gmailinsa ja meni varmaan hänen nimiinsä (Juha) tuo äskeinen:) Elikkäs "Sydämelliset onnittelut koko perheelle. Itsellä on nuo pääsiäismunat vielä maalaamtta. Mä sorruin tosin kaupan valmiisiin muovisiin muniin. Rairuoho sentään jo kylvetty. Tervetuloa joskus kurkkaamaan uuden karheaan blogiini www.kristallinhohtoa.blogspot.com"

    VastaaPoista
  16. ONNEA ja onnellista odotusta teille kaikille ja varsinkin sinulle!

    VastaaPoista
  17. Onneksi olkoon! Ihana uutinen :) Meille on tulossa saman kuun viimeisenä päivänä myös vauva, ja onpa kiva, kun jollain muullakin on parin viikon sisällä. Voin täällä sitten seurata vertaistukivauvaa siellä 450km päässä :)

    VastaaPoista
  18. Onneksi olkoon ihanasta uutisesta. Onnellista odotusta teille. Meillä on vauva nyt 4kk ja kovasti jo odotan uutta raskausaikaa. Voi hyvin.

    VastaaPoista
  19. Ihanaa, Onnea! Meille on tulossa 15.7 ja veljeni vaimolle samoihin aikoihin kuin teillekin :)

    VastaaPoista
  20. Ihanaa, nyt saa taas kulla kaikkia vauva söpistely juttuja.

    Pyyntö: voisitko tehdä jutun lastesi vuodevaatteista? Tuolla oli kyllä jotain, mutta itselläni aihe on ajankohtainen kun kuopus syntyy ja esikoisen pitäisi siirtyä pinnasängystä isojen poikien sänkyyn :).

    VastaaPoista
  21. Ihana uutinen!
    Ja jännä juttu se, että minä ajattelin viimeksi täällä muutama päivä sitten käydessäni, että tuleekohan teille kolmas lapsi.. ja niin näköjään asia onkin :)
    (Ulkonäöstäsi en sitä asiaa huomannut/tiennyt, vaan ihan muuten tuli mieleen.)

    Hyvää kevättä!

    VastaaPoista
  22. Onnea ja onnellista odotusta elämän ihmeellisimpään asiaan!

    Terveisin M,la heinäkuussa

    VastaaPoista
  23. Valtavasti onnea! Ainakin tälle vakilukijalle vauvauutinen oli yllätys.

    VastaaPoista
  24. :) Onnea ihanasta uutisesta! :)

    VastaaPoista
  25. Paljon onnea vauvan odotukseen. Minulla on ollut monesti "kutina" että milloinhan ilmoitat vauvauutisia, kun kovasti olet täällä kertonut vauvakuumeestasi. :)
    Ihana juttu ! Suurperhettä vain alulle! onko alkuraskaus mennyt hyvn?

    Nam mikä herkku, tuota ohjettasi täytyy kokeilla.

    Taria

    VastaaPoista
  26. Paljon onnea sinulle ja perheellesi! Kiitos, että saamme lukea elämänmyönteistä ja kaunista blogiasi.

    VastaaPoista
  27. hiljainen kurkkija kiittää taas ihanista blogi kuvista ja ideoista sekä ennenkaikkea onnittelee tuhannesti koko perhettä tulevasta vauvelista!

    VastaaPoista
  28. Onnellista vauvanodotusta! Mikään ei varmaankaan voi olla sen ihanempi yllätys itselle:)

    VastaaPoista
  29. Aivan kuin olisin nähnytkin sinut kuuntelemassa Forkia, löysä pusero päällä.. ;) Ihan oikein siis arvelin!Onnea hurjasti!Blogisi on yksi tyylikkäimmistä Suomessa,kiitos Anne!
    terveisin Sinna

    VastaaPoista
  30. Vauvauutiset on aina ihania! Oikein Paljon Onnea! =)

    VastaaPoista
  31. voi miten ihana uutinen! Minäkin sain tänään varmuuden, että meille suodaan vielä iltätähti, olen ihan onnesta sekaisin..
    Kauniita pääsiäisjuttuja je herkkuresepti!

    VastaaPoista
  32. Oikein paljon onnea! Ihana kuulla vauva uutisia! Hyvää loppu odotusta!

    VastaaPoista
  33. Ihania uutisia todellakin!
    Paljon paljon onnea ja jaksamista odotukseen :)

    P.S. Varohan sitten, tuona päivänä syntyy erittäin temperamenttisia ja lujatahtoisia lapsia ;)

    VastaaPoista
  34. Onnea! Ihanaa, meillä on laskettu aika 15.8. :) Näihin samoihin aikoihin on ainakin pari muutakin blogistia saamassa vauvan!

    VastaaPoista
  35. Onnellista odotusaikaa <3
    Itsellä menossa nyt rv 41+2 ja tässä supistelujen välissä ehtii koneellakin käydä... ;)

    VastaaPoista
  36. Onnea!

    Ja onnea myös Odd Mollyn virkatusta neuletakista. Olen itse niitä kuolannut ja yrittänyt jopa virkata :D

    VastaaPoista
  37. ♥onnittelut♥
    minusta syksymmällä tulossa kolmannen mummu, miniällä l.a. lokakuussa ☺

    VastaaPoista
  38. Onnittelut ja onnellista odotusta! :)

    VastaaPoista
  39. Paljon onnea odotukseen :) Täälläkin kasvatellaan masua ja laskettuaika on 2.9 eli aika lähekkäin on sun kanssa!
    Ihanan näköstä kanaruokaa :p
    Hyvää pääsiäisen odotusta!!

    VastaaPoista
  40. Onnellista vauvan odotus aikaa!!
    Kerrothan meille odotusajastasi ja kuuvaathan kasvaa masuasi ihailtavaksi :)

    VastaaPoista
  41. Sydämelliset onnittelut odotuksesta! :)

    VastaaPoista
  42. Oi miten ihana uutinen paljon onnea!:) Kaikkea hyvää raskauteesi!
    Olen itsekkin raskaana, tosin jo "vähän" pidemmällä, laskettu aika on ensi perjantaina.:)

    VastaaPoista
  43. Vauvauutiset on aina ihania!!!
    Paljon Onnea koko perheelle!

    VastaaPoista
  44. Sydämentäyteiset onnittelut ja antoisaa odotusaikaa! ♥♥♥

    VastaaPoista
  45. oivoi miten ihanaaa!!!!oikeen paljon onnea:)

    VastaaPoista
  46. Onnellista odotusta!

    Niina

    VastaaPoista
  47. Oi, miten ihanaa, onnea hirmuisesti koko perheelle!!

    VastaaPoista
  48. Oikein paljon onnea uuden elämän lahjasta!

    VastaaPoista
  49. Voi että, ihanaa <3 Paljon paljon Onnea koko perheelle!

    Mä just yks päivä hypistelin ja tuoksuttelin pieniä vauvanvaatteita :) voi miten sulosia ne 50cm vaatteet onkaan. Taitaa olla vauvakuumetta ilmassa ;)

    Ihanaa odotusaikaa sinulle!

    VastaaPoista
  50. Nyt on pakko laittaa onnittelut! Vauvalle on annettu ihanan oloinen perhe johon syntyä.

    Olen anonyyminä seurannut jo pitkään blogiasi ja löytänyt siitä paljon iloa ja inspistä omiinkin touhuihin.
    Eksyin ensimmäisen kerran käymään täysin sattumanvaraisen surffailun seurauksena, jonkunlaisen elämäntuskan valtaamana (mitä sitä isona tekisi, miten jaksan tätä nykyistäkään työmäärää jne...) ja silloin blogissasi ollut tuttuakin tutumpi lause pysäytti jostain syystä uudella tavalla eli "Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu...". Niinpä. Kiitos, myös avoimesta uskostasi.

    T. Anonyymi Alli

    VastaaPoista
  51. Paljon Onnea ja hyvää vointia loppuodotukseen!!!

    VastaaPoista
  52. Hurjan isot onnittelut odotuksen johdosta!!!

    VastaaPoista
  53. Oi mikä uutinen :)Ihanaa odotusaikaa!

    VastaaPoista
  54. Ihana uutinen tosiaan, paljon onnea!

    VastaaPoista
  55. Onnea, onnea oikein paljon!
    On ne vauvat vaan niin ihania :) itselläni laskettuaika on 31.8. eli ihan perässä tullaan!

    VastaaPoista
  56. Onnea! Ihanaa odotusta sinulle ja perheellesi! :)

    S.R.

    ps. Tuliko kirjat jo?

    VastaaPoista
  57. Onnea!!!!
    Olen kanssa jo muutamissa kuvissa miettinyt, että oletkohan raskaana. Kun jo kauan sitten kerroit vauva haaveistasi. =)

    VastaaPoista
  58. Onnittelut ihanista vauvauutisista toivottelee Willa Wanillan rouva :)

    VastaaPoista
  59. Onnea ja hyviä vointeja loppuraskauteen! Vauvauutiset ovat aina niin mukavia, pistä masukuvaa jooko :) (ehkä pieni kaipuu raskausmahaan :D)

    VastaaPoista
  60. Hurjan paljon onnea uudesta tulokkaasta :))

    VastaaPoista
  61. Lämpimät onnentoivotukseni teille! <3
    Onnellista odotusaikaa & aurinkoisia kevätpäiviä! :)

    VastaaPoista
  62. Oi onnittelut ihana kuulla tuollaisia uutisia!

    ja kiitos ruoka vinkistä!

    Anu

    VastaaPoista
  63. Oii, suurenmoiset onnittelut! Meillä on neljännen la 15.9. eli vatsaa kasvatellaan täälläkin :)

    VastaaPoista
  64. Onnee ja Hauskaa Pääsiäisen aikaa! :)

    VastaaPoista
  65. Paljon onnea ja oikein hyvää odotusaikaa!
    Pupuruohokupit ovat suloiset.

    VastaaPoista
  66. Ihanaa odotusta koko perheelle!

    VastaaPoista
  67. Oi miten ihanaa! Paljon onnea uuden tulokkaan johdosta! Itsellekin tuli haikea olo vauvauutisen kuullessa....meillä, kun vauvat alkaa jo kasvaa isoiksi. Aikansa kutakin.

    VastaaPoista
  68. Suuren suuret onnentoivotukset teille kaikille! Uutta ihmettä kannat taas sisälläsi,varjele häntä.

    Onnellista odotusta :)
    t. kolmen tytön äiti

    VastaaPoista
  69. Voi, onnea ihan mielettömän paljon! Olen seurannut blogiasi jo puolisen vuotta ja saanut paljon ihania ideoita. Muutenkin piristät aina päivää ihanalla positiivisuudellasi.

    Minulla on suunnilleen saman ikäiset lapset kuin sinulla ja oma laskettuaika 14.8. joten nyt on taas uusi ihana syy seurata tätä blogia.

    Paljon onnea sinulle odotukseen ja hyviä vointeja!

    VastaaPoista
  70. Ihana uutinen! Onnea odotukseen <3

    VastaaPoista
  71. ihania uutisia! onnea! :)

    VastaaPoista
  72. Oikein paljon onnea tulevasta vauvasta ja voimia raskauteen! Täällä rv 26 menossa:)

    VastaaPoista
  73. Paljon onnea tulevasta vauvasta!! <3

    VastaaPoista
  74. Paljon onnea raskauden johdosta ja sujuvaa loppuraskautta <3

    Lottis

    VastaaPoista
  75. Raskausonnittelut täältäkin <3

    VastaaPoista
  76. Paljon onnea ja siunausta sekä hyvää vointia!
    Ihanat askartelut siellä syntyneet.

    VastaaPoista
  77. Oikein ihanaa ja siunattua odotusaikaa sinulle ja koko perheelle!

    VastaaPoista
  78. Ihana uutinen, paljon onnea! :)

    VastaaPoista
  79. Paljon onnea vauvauutisen johdosta ja mukavaa odotusaikaa :)

    VastaaPoista
  80. Paljon onnea koko perheelle! T. Susanna

    VastaaPoista
  81. En ole aikaisemmin kommentoinut, mutta ahkerasti vieraillut... Mutta nyt oli pakko kommentoida... Ihanaiset onnittelut koko perheellenne! Voih! Ois niiiin ihanaa omallakin kohdalla.... taas :) -Tanja

    VastaaPoista
  82. Voi kuinka ihanaa, Onnea odotukseen <3 ..nää on niin ihania uutisia!


    t. SuSu + masuasukki :) (la 08.08.)

    VastaaPoista
  83. oikein onnellista raskautta ja kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi.t.kristiina

    VastaaPoista
  84. Ihania uutisia, tosi paljon onnea!

    Ja tuo ruoka näyttää kyllä hyvältä, kiitos reseptistä. Pitänee kokeilla viikonloppuna.

    VastaaPoista
  85. Paljonpaljon onnea! Ihania uutisia <3

    VastaaPoista
  86. Onnittelut tulevasta perheenlisäyksestä!:)

    VastaaPoista
  87. Onnittelut Peikkokukkulan porukalta! Ihan tuli itku silmään ilosta <3

    VastaaPoista
  88. Onnea tulevasta perheenlisäyksestä! Itse en tosin ole bongannut sinusta kuvia, missä olisi pyöristynyt vatsa..(tai sitten olen ollut vain "puusilmä")

    VastaaPoista
  89. Onnea tulevasta perheenlisäyksestä! En tosin itse ole bongannut sinusta kuvia pyöristyneen vatsan kanssa.

    VastaaPoista
  90. Onnea ja ennen kaikkea Siunausta koko perheelle vauvaodotukseen.

    t. Emilia

    VastaaPoista
  91. niin ihana uutinen... oi että! onnea vielä ja hyvää vointia! :) ps. kiitos tuosta putiikki rannalla vinkistä, tilasin sieltä söpöt kesämekot tytöille!

    VastaaPoista
  92. Onnea paljon tulevasta perheen lisäyksestä ja ihanaa odotusaikaa!!

    VastaaPoista
  93. Paljon onnea!


    Toivoisin juttua teidän kylpyhuoneesta/vessasta ja kodinhoitohuoneesta. Meillä on erillistalo rakenteilla ja pähkäilen nyt juuri noiden tilojen kanssa.

    Kiitos kivasta blogista!

    VastaaPoista
  94. Oi kun ihania uutisia
    tosiaan:)

    Oikeen paljon onnea ja mukavaa odotusaikaa<3

    Jamssi

    VastaaPoista
  95. Ihanaa! Onnea vakikävijältä :)

    VastaaPoista
  96. Ihana uutinen! Oikein lämpimät onnentoivotukset ja kaikkea hyvää kasvavalle perheellenne <3

    VastaaPoista
  97. Paljon onnea sinulle ja perheellesi! <3
    Leena

    VastaaPoista
  98. *itkeä pillittää teidän onnen puolesta* onnea, ihanaa ! <3 ja ihanaa pääsiäisen aikaa !

    VastaaPoista
  99. Ihanaa! Onnea ja Siunausta odotukseen! Meillä on niin sama tilanne, ku ollaan samanikäsiä ja mun tyttö on 5, poika 3 ja vauva tulossa kesäkuussa! :)

    VastaaPoista
  100. Onnea! Sama laskettu päivä kuin minulla :)
    T. Anonyymi seurailija

    VastaaPoista
  101. Näitä uutisia on aina yhtä mukava lukea!
    Oikein paljon onnea koko perheelle, niin kaunis ja iloinen asia! ♥♥♥

    VastaaPoista
  102. Oikein paljon onnea ja siunausta koko perheelle odotukseen ja uuden elämän vastaanottamiseen. Ihanaan perheeseen pääsee uusi ihminen syntymään.

    VastaaPoista
  103. Valtavasti onnea!!! Meille tulee myös pikkuinen nelisen kuukautta teidän jälkeen :)

    VastaaPoista
  104. Paljon onnea ja ihanaa odotusta!

    VastaaPoista
  105. Olipas ihania uutisia. Onnea ja onnellista loppuraskautta.

    Sirkku

    VastaaPoista
  106. Oikein paljon onnea ja hyviä vointeja sinulle.

    VastaaPoista
  107. <3 ONNITTELUT <3

    Ihana uutinen!

    VastaaPoista
  108. Unennakija ilmoittautuu:-)

    Onnea koko perheelle! Mulla on naita toteen kayneita unia ollut paljon, mutta olet ensimmainen blogisti, josta olen nahnyt unen. Oli kiva lukea taalta vahvistus asialle.

    Vauvasta tulee varmaan yhta sopo kuin sisaruksistaan. Ja odottavalla aidilla nayttaa piisaavan energiaa kuin pienella kylalla:-) Onnellista odotusta ja iloista paasiasta sinulle ja perheellesi!

    t. unennakija ulkomailta

    VastaaPoista
  109. Hurjan paljon onnea ja ihanaa siunattua odotusaikaa :)

    Mukavaa pääsiäisen odotusta teidän perheelle!

    VastaaPoista
  110. Oikein paljon onnea ihanan uutisen johdosta ja iloista pääsiäisen aikaa koko perheelle! Blogissamme on sinulle käsityöaiheinen haaste, joten käyhän ehtiessäsi kurkkaamassa:)

    VastaaPoista
  111. Onnea koko perheelle! :) En malta odottaa odotusajan pukeutumisesta juttuja, laitathan niitä? :) Me ollaan vuoden päivät yritetty toista lasta, kyllä Jumala antaa sen tulla kun on tullakseen...

    VastaaPoista
  112. Tyttäreni ennätti ennen minua lukemaan onnelliset ihanat kuulumisenne! Ja ryntäsi kertomaan tietysti minulle (molemmat intohimoisia blogin lukijoita ja kädentaitajina myös kädentaitojanne ja kaikkea ihailevia!) ensimmäisenä kihosi onnen kyyneleet silmiin ja sanoin: "Voi ihanaa! Voi onnea! Menee kyllä tämä taivaan lahja niin oikeaan osoitteeseen!"

    Sylintäydeltä onnentoivutuksia ja ihanaa odotusaikaa!

    toivottelee Anna

    VastaaPoista
  113. Olen lukenut kaikki kommentit ja tippa silmässä. Hyväntahtoisia ihmisiä on paljon. Ilouutisia moneen perheeseen tulossa. Onnea kaikkiin odotuksiin. Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo! Onnea vieläkin Anne.

    VastaaPoista
  114. oi, Onnea paljon!! (voi jos sen iltatähden joskus....)

    VastaaPoista
  115. Satunnainen lukija onnittelee :)
    Rose

    VastaaPoista
  116. Onnellista Odotusta!
    Ihanaa ja Aurinkoista Viikonloppua=)
    -niina-

    VastaaPoista
  117. Ihana uutinen! Onnea koko perheelle ja tahdon tässä samalla kiittää vielä mahtavasta blogista. Tämä on ehdottomasti inspiroivin blogi ja täältä saa aina uutta virtaa ja ideoita.

    Kiitos ja onnea!

    Terveisin vauvakuumeinen nuori nainen :)

    VastaaPoista
  118. Ihanaa!! Paljon onnea ja mukavia raskauspäiviä, sellainen maha vaan on niiin suloinen!

    VastaaPoista
  119. Oi, oikein paljon onnea koko perheelle ja kaikkea hyvää jatkossa! t. Nina

    VastaaPoista
  120. Ihanaa, oikein paljon onnea ja siunausta teille <3 Meilläkin odotetaan, vihdoinkin! Todella kiinnostavaa seurata nyt blogiasi, joka onkin yksi lempiblogeistani.

    - Eve

    VastaaPoista
  121. Satunnainen kävijä täällä onnittelee! Vauvauutiset on ihania!!!

    VastaaPoista
  122. Sydämelliset onnittelut! :) Voin jo mielessäni kuvitella ne ihanat vauva-aiheiset postaukset, joita toivottavasti on tulossa! ;)

    VastaaPoista
  123. I h a n a a !!! Sydämen täydeltä onnea <3

    VastaaPoista
  124. Onnea ja siunausta odotukseen! Olen itsekin raskaana, lokakuussa laskettuaika:)

    VastaaPoista
  125. Kopallinen onnea uuvesta perheenlisästä... Lapset ne luo niiiin palajon enerkiaa ! Herkkää ja kaunista blogiasi jo olen pitkään seurannut ja hupsautan itteni lukijakaartiin nyt:)

    VastaaPoista
  126. Paljon paljon paljon onnea vauvan odotuksen johdosta <3

    T. Anne H.

    VastaaPoista
  127. Onnellista odotusta!
    -SatuSanna

    VastaaPoista
  128. Voi miten ihana uutinen! Onnea ja iloa odotukseen <3 Ihan tippa silmässä luen täällä tätä suurta määrää onnitteluja. Voihan paksusti :)

    VastaaPoista
  129. Voi kuinka ihana uutinen, onnea!

    VastaaPoista
  130. Minäkin jätän onnitteluni tänne jonon jatkoksi! Oikein paljon onnea ja mukavia kevätpäiviä!

    VastaaPoista
  131. Oi, huomasin vasta nyt uutiset :-) ONNEA; ihana juttu!!!

    VastaaPoista
  132. Paljon onnea koko perheelle ihanasta uutisesta ♥

    VastaaPoista
  133. ONNEA! ja blogisi on mahtava ja niin inspiroiva..

    VastaaPoista
  134. Lämpimät onnittelut koko perheelle ja ihanaa odotusaikaa! ♥

    VastaaPoista
  135. miten niin meni vauva oikeaa osoitteeseen? itse vuosikausia lapsettomuuden kanssa painin välillä ihan kateuden kanssa, että miksi jotkut "tekevät" lapsia sormia napsauttamalla (tällä en tarkoita Anne sinua), joiden pitää kestää vuosien tuska ja epäonnistuminen. Niskakarvat ihan nousevat pystyyn keskusteluista "mikä on sopiva ikäero" kun tulevat raskaaksi lähes samantien. Sitten ihmetellään, että miksi teitte lapset niin vanhana eli lapsia ei todellakaan tehdä, niitä saadaan.
    Lintu

    VastaaPoista
  136. Onnellista odotusta koko perheelle!

    VastaaPoista
  137. Oi miten ihana uutinen <3

    Uusi elämä on siunaus ja upea tapahtuma koko perheelle...

    Sydämelliset onnittelut
    Heidi
    <3

    VastaaPoista
  138. Onnea tulevasta perheenlisäyksestä! Se on niin ihana asia! :)

    VastaaPoista
  139. Aika tyhmä kysymys, mutta tuleeko tuon kanapekonipiirakan "alle" jotain pohjaa? kun tossa ei lue, mutta kuvassa näyttäs olevan? :)

    VastaaPoista

On kiva saada teiltä lukijoilta kommentteja! :)