keskiviikko 30. maaliskuuta 2011

Pupuja ja sirkusta..


Lasten kanssa askartelimme vanerista pääsiäiskoristeita 
keväisiin omppupuun oksiin.

Etsin netistä sopivaa pupun kaavaa ja löysin lopulta Martha Stewartilta.
Printattavan mallin pupuille löydät tästä.
Sivuilla on myös paljon muita hyviä askarteluohjeita ja 
erilaisia printattavia koristeita.
Puput saa helposti tehtyä myös kuviollisista papereista!



Sirkusteema oli suosittua jo viime vuonna joissain lastenvaatteissa ja 
muissa tuotteissa.
Mutta tuntuu että tänä keväänä Sirkusta on vähä joka puolella- 
meilläkin..

Petteri Kaniini-kankaasta sain vihdoin ommeltua pojalle peiton. 
Kangas (Jane Churchillin) on ollut odottamassa jo kauan ja muitakin saman sarjan kankaita
minulla on hyllyssä, joten täytyisi ommella vielä vähän tyynyjä ja muita pienempiä juttuja :)

Tässä on ollut lähetyksen purkamista ja tavaroiden lähettämistä saman tien eteenpäin.
Nämä ihanat jatkoivat uusiin koteihin.
Onneksi minulla on innokkaita pieniä apulaisia täällä :)

Meillä on muuten suunniteltu jo kesälomaa.

Autoilu Tanskaan ja Legolandiin on tänä vuonna listalla. 
Tytön ollessa n.3v kävimme siellä viimeksi autolla- 
saa nyt nähdä pysyykö suunnitelma kesään asti samana. :)
Mieheni sanoo, että minulla on jäänyt Tanskan rannikolta muutama
hieno kaupunki näkemättä, joten sinne me suuntaamme tällä kertaa.

Kartassa on autoreissut Euroopasta naimisissaoloajaltamme.
Tyttö on ollut kahdella mukana ja matkojen kesto on ollut n.2 viikkoa.
Yövyimme milloin missäkin ja päivisin ajelimme minne huvitti tai 
tutustuimme uusiin paikkoihin.
Ensimmäisellä reissulla suuntasimme Pariisin kautta Milanoon ja
Keskimmäisellä reissulla menimme Lontoon kautta Pariisiin..
 viimeisellä suuntasimme taas Pariisiin.
Semmoista lepposta lomailua..
Vinkkejä majoittumisista Tanskassa ja muita lomavinkkejä 
muillekin matkaa suunnitteleville voi laittaa kommentteihin! :)

Kesähaaveiluja kaikille,
Anne

25 kommenttia:

  1. Olin 4v sitten kolmen lapsen kanssa 2 vk:n turneellaa Tanskassa ( telttailemassa )ja viime kesänä 2 lapsen kanssa ajettiin Via Balticaa vaunun kanssa ( tultiin Saksa/Tanska/Ruotsi kautta pois ). Kivoja tuollaset reissut. Jopa nainen ja lapset -yhdistelmällä uskaltaa reissata :) Mukavaa kesän odotusta sinne! Mä suunnittelen lähteväni vaunun kanssa yksin Viroon.... Tule jo kesä!!

    VastaaPoista
  2. Sieni odottelee postissa, kohta se pääsee paikalleen lastenhuoneeseen.

    Kiitos, ja aurinkoista kevättä! :)

    Toivottaa Rillis

    VastaaPoista
  3. Ihana postaus taas, niin keväinen fiilis tuli kun luki ja katseli kuvia.

    Mahtavasti on teillä kauppa käynyt ? Miten pian valaisimen saisi jos nyt tilaisi ?

    Saako ehdotella postaustoiveita?
    olisi kiva nähdä sinun ompelukaappiin, teidän kylpymaailmaan ja kodinhoitohuoneeseen. :)

    Ihanaa kevään jatkoa!

    t, Taria

    VastaaPoista
  4. Me oltiin pari vuotta sitten autolla Tanskassa ja olin vähän pettynyt. "Pitkiä" välimatkoja, joilla ei mitään nähtävää, pelkää peltoa koko maa. LIsäksi harmittu, kun korttimaksuista perittiin aina joku lisä% päälle. Legolandiassakin. Taidettiin valita huonot reitit. MIssä ne ihanat pikku kylät? Ruotsi on ollut paljon enemmän meidän makuumme.

    VastaaPoista
  5. Paketti on siis kohta tulossa... :)
    Matka kuulostaa tosi tosi kivalle. Nuo automatkat on meidänkin juttuja. :) Viimevuosina tosin vain täällä kotosuomessa ollaan kierrelty lasten kanssa. Voi olla että ensikesänä kierrellään naapurimaita.

    VastaaPoista
  6. Meidän tuttavat osallistuu talon vaihtoon ja vaihtaa taloja jonkin tanskalaisen perheen kanssa - eikä maksa mitään! Siinä majoitusvinkkiä teillekin:)

    VastaaPoista
  7. Hei, olisi kiva kuulla millaisia suunnitelmia tällainen autolla matkustaminen Euroopassa vaatii, ja millaiset matkakustannukset tulee olemaan? Todella mielelläni lukisin sellaisesta, jos vaikka pystyisi joskus itsekin lasten kanssa lähtemään. :) ♥

    VastaaPoista
  8. Ribe on ihana vanha kaupunki suht lähellä Billundia. Meillä 6-henkinen perhe, pienellä budjetilla, joten majoituimme Danhosteliin. Ihan kiva ja toimi meillä, herkulliset aamupalat, mutta idyllisempiäkin majoituspaikkoja varmaan löytyy.

    VastaaPoista
  9. Hei Anne!
    Bongasin kuvistasi tuon ihanissa väreissä komeilevan isoäidinneliö-peiton..oletko virkannut sen itse, jos niin, niin mistä langoista?

    tipi

    VastaaPoista
  10. Täällä ollaan kans isännän kans pyöritelty samaa ideaa eli lähteä automatkalle lasten kanssa tanskaan...:) Kiitollisena siis otan kans kaikki vinkit vastaan ku tuota kokemusta ei ole kuin se bussimatka pariisi-tukholma...;D

    VastaaPoista
  11. Tämä ei nyt ole Tanskasta, mutta...

    Astrid Lindgrenin maailma Etelä-Ruotsin Vimmerbyssä on aivan uskomattoman hieno paikka. Siellä kannattaa olla saman tien kaksi päivää. Alueella on joka päivä noin 50 erilaista esitystä, päivässä ehtii nähdä niistä ehkä 15, jos on suunnitelmallinen. Pienten lasten kanssa voisi keskittyä esim. Eemeliin ja Marikkiin yhtenä päivänä, Peppiin ja Katto-Kassiseen toisena. Ronja ja Leijonamieli voivat olla pelottavia pienille. Tämän kesän uutuutena on uusi Matiaksenlinna, joka kuulemma halkeaa ukonilmalla kahtia katsojien silmien edessä. Toki siellä on muutakin näiden mainittujen lisäksi.

    Suosittelen, jos osuu reitille! Ja kannattaa lukea tarinoita etukäteen, jos lapset eivät osaa ruotsia. Paikan nettisivulla on paljon tietoa ja jopa videoita kokonaisista esityksistä. www.alv.se

    VastaaPoista
  12. Mekin tehtiin viime kesänä autoilumatka Tanskaan ja käytiin mm. Legolandissa. Yhdyn yllä olevan Ribe -kehuihin, siellä meilläkin oli majapaikka (n. 40 km Legolandista). Täältä voi kurkata vähän kuvia
    http://houseofbliss.blogspot.com/2010_07_01_archive.html

    VastaaPoista
  13. Ihanaa, että edes teillä kotona sisällä on kevät kera omenapuusysteemien. Aamulla täällä pakkasta -13 ja puut huurteessa, ei jaksais sitä enää. Eilen ostin narsisseja, lumikinokseenko ne istutan ?? Tuo yllämainitussa kommentissa mainittu Vimmerby on aivan mahtava paikka, suosittelen ihan KAIKILLE sitä enemmän kuin lämpimästi !! Ja muutoinkin autolomailu Ruotsissa on mukavaa, helppoa ja vaivatonta. Meillä tulee myös vähän sirkusteemaa pikku-neidin huoneeseen puna-valkovärimaailmassa.

    Kaikkea hyvää kaikille !!

    VastaaPoista
  14. Hei, tämä ei tosin liity matkustamiseen, mutta onko liian tungettelevaa..köh..kysyä teidän beigen seinänne värin nimeä tai koodia? Se on niin kaunis ja tarvitsisin itselleni hyvän värin olohuoneeseen...
    Kiitos ihanasta blogista!
    Itse tässä suunnittelen tulevaa Italian matkaani halppiksella muutamaksi päiväksi..matkakuume nousee..

    VastaaPoista
  15. Hei! Teillä on niin kaunis koti, että kuvat näyttävät ihan uskomattomilta. Ihailen tota miehesi ja sinun yhdessä tekemistä ja aikaansaantia. Mieletön pari! Ja se kaikki mitä teet ja ideoit lapsillesi on ihan kadehdittavaa.
    Mutta oikeesti minun oli siis pakko kommentoida, koska sinun kommenttisi toukokuun tytön kommenteissa muutti paljon elämääni. Olin jo pidempään yrittänyt aktiivisesti karistaa kiloja. Haittasi itseä, vaikka en varsinaisesti ollut ylipainoinen. En ollut onnistunut pitkään aikaan. Sitten luin rohkaisevan kommenttisi ja kokemuksesi sd:stä, jota kirjaimellisesti noudattamalla sain 4.5kg pois. Sen jälkeen on lähtenyt 1.5.kg lisää. Olen taas tutussa kropassa ja sinut itseni kanssa. Ja ennen kaikkea pääsin irti makeanhimosta ja löysin vähähiilarisen ruokavalion. Koko perheen ruokavalio parani ja olen ollut paljon tasaisempi ja virkeämpi. Kiitti siis kauheasti!Mukavaa kevättä!

    VastaaPoista
  16. Suosittelen ehdottamasti myös Vimmerbyä, useana kesänä siellä seudulla olemme viettäneet aikaa reilun viikon. Vimmerbyn liepeiltä löytyy myös aito Kissankulma ja Melukylä, eli missä elokuvat on kuvattu ja molempiin kohteisiin voi tutustua.

    VastaaPoista
  17. Hei, minäkin haluaisin karistaa kiloja. Yritin etsiä "toukokuun tytön" kommenteista, mutta kun en tiennyt päivämäärää, niin ei löytynyt. Mikä on sd? Vähähiilarinen kiinnostaa, mutta ei oikein onnistu.
    t. Ihanaan blogiin koukussa oleva

    VastaaPoista
  18. Mimmi: kuulostaaa kivoilta teidän reissut! Autoillessa näkee maat niin erilailla, kun lentämällä.

    Rillirousku: kiitos kaupoista! Sienilamppu on varamsti kiva omalla paikallaan. :)

    Taria: Kauppa on kyllä todella hyvin lähtenyt käyntiin. Tällaista suosiota oli vaikea ennustaa etukäteen. Joka päivä laitamme paljon paketteja postiin ja kehitämme ideoita nettikaupan parantamiseksi.

    Jos nyt tilaa lampun niin menee aikaa 1-4 viikkoa, riippuu lampun mallista.
    Kiitos postausehdotuksista. Kaikki mainitsemasi tilat ovat meillä kellarikerroksessa, ajattelin kyllä jossain vaiheessa esitellä tilat. Vielä en ole vain saanut aikaiseksi. Mutta yritän jossain vaiheessa laittaa! :)

    Anonyymi: Harmi jos teillä osui huonot reitit tanskassa. Tällä kertaa ajamme tanskassa varmaankin Köpenhamina, Ribe, Odense ym. Lisäksi pieniä kyliä rannikolta.

    Nina: Kiitos kaupoista! Suomessa kyllä me ollaan kierrelty liian vähän. Lapsuudessani oltiin niin usein Norja-Ruotsi akselilla, että ne on nähty minun osalta vielä pitkäksi aikaa. Mutta täytyyhän lapsia joskus sitten Norjaankin viedä ;)

    Anonyymi: Talon vaihtoon ei olla vielä lähdetty, mutta ollaan suunniteltu sitä ulkomailla asuvien sukulaisten kanssa. Saa nähdä tuleeko siitä jotain jonain toisena vuonna. :)

    S.R: Sain sun mailin! Minulla on niin paljon maileja nyt vastaamatta. Täytyy purkaa maililaatikkoa tänään. Laitan sulle postia!

    Anonyymi: Suunnitelmista en osaa sanoa paljonkaan. Olemme sellaisia että suunnittelemme matkojamme aina tosi vähän ja sitten matkalla päätämme minne menemme. Kustannuksia on minun vaikea sanoa.. Paljon vaikuttaa se missä yöpyy. Jos laskee n. Hinnan per yö ja bensat, laivaliput, syömiset, ostokset, sisäänpääsyt mahdollisiin puistoihin, ym niin kyllähän sen pystyy varmasti suurinpiirtein laskea ennen matkaa.

    Anonyymi: Kiitos kommentista! Ribe on meilläkin tällä kertaa listalla ja ei mekään aina niin idyllisissä paikoissa olla oltu yötä ;) joskus jos majapaikan etsiminen meni myöhään illalle niin vaatimustaso laski sitä mukaan. Pääasia että yöpymispaikka siisti!:)

    VastaaPoista
  19. Tipi:Äitini on virkannut pojallemme peiton n.2,5 vuotta sitten. Tykkään kans hirmuisesti peiton väreistä :) Äitini oli käyttänyt Maija ja wool- lankoja peitossa. Samoja värisävyjä ei luultavasti heillä ole enää valmistuksessa, mutta kannattaa tarkistaa kuitenkin.

    Johanna: Se teidän bussimatka oli kyllä aika legendaarinen ;) Jos teillä on tämän vuoden lego-lehtiä niin niistä saa vapaalippuja lasten sisäänpääsyyn Legolandiin. Ollaan luultavasti siinä legolandin omassa hotellissa 2 yötä tällä kertaa, mutta siinä vieressä on kuulemma kiva Camping-alue.

    Anonyymi: kiitos myös tästä Vimmerbyn vinkistä! Täytyypä käydä myös tuolla sivuilla katsomassa lisää tietoja kohteesta.

    Rebecca: Kiitos linkistä! Kävimme mieheni kanssa ihastelemassa hienoja matkakuviasi viime kesältä Tanskasta blogissasi jokin aika sitten :) Sieltä saimme myös uusia vinkkejä matkalle, kiitos!

    Reissuja ja romantiikkaa Nina:
    Tätä talvea ei kyllä perus optimistikaan enää jaksa. ;)
    Siksi puhunkin jo kesälomasta, jos se toisi kesän vähän lähemmäksi.
    Meillä on Vimmerby vielä käymättä ja niin on monta muutakin kivaa paikkaa tässä lähimaissa. Onneksi on lapsia niin voi niitä viedä hyvällä syyllä kaikkiin ihaniin kohteisiin ;) Tytön huoneen suunnitelmat kuulostavat hyvältä!

    Maapallo: ei ole liian tungettelevaa kysyä. Itseasiassa maalin sävyä kysytään niin paljon että se kannattaisi lukea blogin otsikossa ;) Sävy on Sadolini Monaco tumma. Hyvää Italian matkaa sinulle!

    Selma: Kiitos kommentistasi. Kyllä meillä se vahva puoli on yhdessä tekeminen ja käytettään se voimavara hyödyksi :)
    Viestisi ilahdutti, koska olit myös saanut kuurista ilon irti. Tämä on sellainen kuuri jonka tulokset on kyllä ainakin itselläni pysynyt. Ollaan oltu kuurilla muutamana vuotena pienellä porukalla, niin on aina löytynyt kaveri jolle soittaa heikkona hetkenä ;)
    Hyvää kevään jatkoa sinulle ja perheellesi!


    Tarja: kiitos kommentistasi. Olisi kiva mennä tuonne oikein ajan kanssa. Ehkä se tulee meillä olemaan eri reissu kun tämä Tanskan reissu, empä tiedä vielä :)

    Mervi: Selma tarkoitti SD:llä sairaaladiettiä joka on myös nimellä mehiläisen dietti.Selkeät ohjeet ja hyviä tuloksia. Perustuu siihen että kroppa menee ketoositilaan. Itse olen siitä tykännyt paljon. Saat googlettamalla lisää tietoa. :)

    VastaaPoista
  20. Meillä on myös tarkoitus tehdä pieni autoreissu Euroopassa perheen kanssa. Olemme aika monessa jo käyneet mutta Sveitsi on jäänyt väliin. Seuraava reissu onkin sitten sinne.

    Ovat kyllä kivoja kun ei ole niin tarkkaa reitistä ja ajasta.Muutaman kohteen olen jo katsonut että niissä halutaan käydä. Kiva blogi sinulla ja todella hienoja ideoita olet jakanut. Hyvää kevättä

    VastaaPoista
  21. Hei!

    Kun reittisuunnitelmissanne on jo ihana Ribe, niin älkää jättäkö käymättä Römön saarella:

    http://www.romo.dk/international/en-gb/menu/turist/romo-tonder.htm

    Ihan mielettömän hieno hiekkasaari! Lyhyen ajomatkan päässe Ribestä, Saksan rajalla.

    VastaaPoista
  22. Juu, itselleni tuli vaan mieleen että kirjoitin osoitteen väärin mutta onneksi en kuitenkaan. :)

    VastaaPoista
  23. Suosittelen myös tuota pientä idyllistä Ribeä, ihastuttava paikka. (Myös se Römön saari on aikamoinen elämys etenkin lapsille kun on aakeaa simpukoiden peittämää rantaa silmänkantamattomiin)
    Me yövyimme 6 hengen perheemme kanssa sen vieressä sijaitsevassa Skaerbaek-nimisessä kylässä, josta löytyi valoisa ja avara mökkimajoitus.
    Lisäksi suosittelen Tanskassa ujuttamaan vaikka sekä meno-, että paluumatkaan Egeskov:n linnan puutarhoineen. Piknikkori mukaan ja varatkaa koko päivä siellä oleiluun! Aivan ehdoton paikka kauneudesta nauttiville, puutarhaihmisille ja lapsiperheille. Ainakin kaksi kesää sitten sen pääsylipulla pääsi (kun sen koodasi) sisään uudelleen samaan hintaan.
    Mukavaa matkaa. Viihdyimme Tanskassa autoillen. Ruotsissa olemme olleet monia kertoja ja Euroopassakin pyörähdetty. Tanskassa se tunnelma on leppoisa kaikkiaan.

    Blogiasi säännöllisesti luen. Silmäniloa ja hyvää mieltä välittyy valtavasti!
    Aurinkoista kevättä!

    VastaaPoista
  24. Teimme viime kesänä asuntoautomatkan Ruotsiin ja Tanskaan. Ruotsin Vimmerbytä suosittelen minäkin ja joku tuossa ehti mainita toisenkin huippupaikan eli Egeskovin linnan pihoineen Tanskassa: on kaunis puisto, lelumuseo, leikkipaikkoja, monenlaista muutakin museota ulkorakennuksissa ja linnaakin pääsee katsomaan. Linnasta löytyy upea Titanian palatsi -nukkekoti. Legolandin vierestä löytyy erittäin hyvä leirintäalue ravintola-,leikkipaikka- ja majoituspalveluineen. Osoitetta ei ollut edes Tanskan leirintäalueluettelossa, mutta koska olin siitä kuullut ajoimme sinne ja siellähän se oli. Ruotsissa kävimme myös Kolmårdenin eläintarhassa, käymisen arvoinen paikka sekin. Ja kun omalla autolla tai asuntoautolla lähtee Eurooppaan kannattaa mennä Naantalista Kapellskäriin lautalla. On tosi edullista (meillä yli 6 m asuntoauto, 2 aikuista ja 3 lasta, aamiainen ja ruoka seisovasta pöydästä vain 200 e suuntaansa!) ja samalla välttää Tukholman liikenteen.
    Kiitos Anne taas ihanista postauksista, joulun aikaan kun niistä tuli jo riippuvaiseksi!

    VastaaPoista

On kiva saada teiltä lukijoilta kommentteja! :)