perjantai 10. joulukuuta 2010

Luukku 10

 Piparkakkutalon tekemisen innostus yllätti. 
Tarkoitus oli tehdä perinteisesti suurin piirtein 
meidän oman talon näköinen piparkakkutalo..
Tänä vuonna tein kahta eripaksuista sokerikuorrutuksia..
Valkoista tuhtimpaa, jolla rajasin seinät ja tein ikkunat ym koristeet
ja sitten vaaleanpunaista löysempää, jolla täytin valkoisella rajatut alueet..
Tosi hyvät ohjeet pipareiden ym. keksien koristeluun löydät täältä
Sivun alhaalla on pipareiden ääriviivat ja koristelu- ohjeet.
Ja sen alapuolella on Täyttöpikeerin ohjeet.

Kun kaikki seinät oli koristeltu, 
niin kasasin talon sulatetun sokerin avulla.
Katon, talon reunat ja muut viimeistelyt tein vasta kokoamisen jälkeen.
Lopuksi vielä ripoteltiin runsaasti tomusokeria päälle.
Muutama viimeistelyjuttu jäi tekemättä, 
kun poika heräsi päiväunilta..
Syötiin sitten lopuksi oikein urakalla yli jääneitä karkkeja :)
Lapset kyllä rakentaa vielä lisäksi pienemmät piparkakkutalot
serkusten jokavuotisessa rakennustalkoissa..

Tässä kuva vielä kotivinkin 2007 joulunumerosta,
jossa oli ensimmäisestä talostamme juttua sekä
silloisesta piparkakkutalostamme kuva
joka oli siis myös tehty talon näköisversioksi ..

Täällä joulupukin paja on ollut toiminnassa tänään ja 
huomenna täytyisi paketoida jo lahjoja..

Teitä käy muuten täällä vierailulla nykyään hurjat määrät!
n. 4 000 ihmistä täällä käy  täällä päivittäin laskurin mukaan
ja lukijoitakin on kirjautunut jo yli 600. 
Tervetuloa kaikille uusille lukijoille!

Anne


53 kommenttia:

  1. En ole kyllä koskaan nähnyt noin somaa piparitaloa. ♥

    VastaaPoista
  2. OOOOOOOOOOOOOO *menin sanattomaksi*

    VastaaPoista
  3. Hieno piparitalo tuli! Mulla tuo homma odottaa kun flunssa vie voimia. Ajattelin kokeilla koota piparitaloa pikeerillä, kun viimeksi koristelut alkoi uhkaavasti valua sulan sokerin ja pannun kuumuudessa. En tiedä kumpi parempi, taitolaji tuokin. :)

    VastaaPoista
  4. Oih! Syötävänsuloinen, nam! <3

    VastaaPoista
  5. Voi, mä muistan tuon lehden. Silloin jo ihastelin sitä vähän erilaista kotia, ei sitä niin tavanomaista ja massan mukaan sisustettua. Viikonloppuja♥

    VastaaPoista
  6. Ihana talo! Vinkkinä muuten, että talon kokoaminen on paljon helpompaa, jos sulatetun sokerin sijasta käyttää sokerikuorrutetta liimana.

    VastaaPoista
  7. Aivan mielettömän upea piparkakkutalo!!! Osasin odottaa hienoa, mutta tämä ylitti odotukseni:)Sinulla todella on taito hyppysissäsi!
    PS. Tämän blogin ainoa 'huono' puoli on ollut, että päivityksiä on tullut liian harvoin. Nyt tämä on siis täydellinen. ;))

    VastaaPoista
  8. Voi ihmettä, mikä ihanuus tuo piparkakkutalo!! Niin kauniisti koristeltu! Eihän vaan sormet palanut sokerissa, niinkuin mulla
    :(.. Ihanaa alkavaa viikonloppua! Niin, vielä semmoista, että kun sulla täällä on aina ihania ruoka- ja leipomisjuttuja, niin sattuisko sulla olemaan ihanaa joulumuffinssireseptiä, sellaista tuolla oman blogin puolella huhuilen.. :)?

    VastaaPoista
  9. Hahaa, ennätinpäs ensimmäisenä!:)

    Aivan ihana tuo piparkakkutalo. Itse muistan lapsuuteni jouluista ja joulunodotuksesta melkein parhaiten piparkakkutalon teon ja joulukuusen koristelun. Vaikka nyt aikuinen olenkin, niin edelleen noissa kahdessa asiassa on sitä jouluntunnelmaa ja niitä odotan aina kovasti joka joulu.

    Ihanaa viikonloppua teidän koko perheelle!

    VastaaPoista
  10. Aivan ihastuttava piparitalo...sopii niin hyvin tuohon lumiseen jouluiseen maisemaan,mikä ulkona vallitsee.

    Kivaa viikonloppua:)

    VastaaPoista
  11. Upea piparitalo!! Koristelussa meni varmaan jokinen tovi... :)

    VastaaPoista
  12. Upea piparitalo! Myöhästyneet nimmarionnittelut myöskin sinulle =)

    Meillä olis huomenna tarkoitus aloittaa piparitalon teko, tänään tehdään taikinaa =)

    VastaaPoista
  13. Vautsi mikä piparkakkutalo!
    Kauan tuon rakentamiseen meni aikaa?

    Laitahan postaus paketoinnista seuraavaksi!

    Taria

    VastaaPoista
  14. Herkullisen kaunis, piparkakkutalo ♥

    VastaaPoista
  15. VAU miten mahtavan upea piparkakkutalo! Olet kyllä niin taitava ja kekseliäs!

    Me haluttais tehdä tänä vuonna mansarditalon mallinen piparkakkutalo. Käydään rakentamaan sellaista joskus ensi vuonna, ni tämä olis ikäänkuin harjoituskappale ;) Onneks piparitalo ei tarvitse talotekniikkaa ;) Tai kai sinne voi lakunarusta vetää jotain piuhoja ja putkia..


    Ihanaa joulunodotusta teille! Kaunis myös tuo aiempi piparkakkutalonne. Onko se mansardimallia?


    Iida

    VastaaPoista
  16. Kylläpä tuli hieno piparitalo! Kiitos linkistä koristeluohjeisiin :) En oo vielä ikinä tehnyt piparitaloa, mutta ajattelin, josko tänä vuonna koittais edes jonkinlaista.

    VastaaPoista
  17. Siis niin taitava olet! Aivan unelma tuo talo!!!

    VastaaPoista
  18. Todella taidokkaasti tehdyt piparitalot! Mielenkiintoinen tuo alempi mansardikattoinen talo:)

    VastaaPoista
  19. ihan mielettömän upea piparkakkutalo!
    säästätkö sen vai aiotko hävittää sen joulun jälkeen? (itse en malttaisi hävittää!!)

    VastaaPoista
  20. Upea talo! Kuinkahan edes raaskitte sitä syödä;)? Joulun jälkeen vai? Iloa odotukseen!

    VastaaPoista
  21. Päivittäin olen lukenut joulukalenteriasi, mutta nyt vasta kommentoin. Upea talo, kyllä pienillä elementeillä saa kaunista aikaan kun on taito hyppysissä.
    Mukavia joulun juttuja noissa aiemmissakin postauksissa :)

    VastaaPoista
  22. Olen jo lukenut sun blogia edellisestä talosta(ei piparkakku vaan oikea) alkaen ja jäänyt ihan koukkuun ja on ihanaa kun päivityksiä on nyt joka päivä. Niin ja mansikkamäki on se toinen blogi mitä seuraan, muuhun ei aika riitä. Ehdottomasti parhaat kun intohimona on sisustus ja leipominen =)!!!
    Peppi

    VastaaPoista
  23. "Kukas tuolla asuis, Nipsu valmaan, voi heltta leijaa", sanoi Rasmus, kun katsottiin ipadiltä sun sivuja, Anne!

    VastaaPoista
  24. Aivan ihana piparitalo!!

    Olen yksi uusista lukijoista. Joku mammapalstalla kitisi, kun joillain on asiat ihan liian hyvin ja linkitti tämän blogin siihen. Mä rakastan onnellisia blogeja, joten mulle tämä oli loistolöytö :)

    Kaikkea hyvää!

    VastaaPoista
  25. Hurmaava talo!
    Niin piparitalo kuin oikeakin :)

    Saas nähdä tuleeko itse vielä tehtyä lapsenlapsille, pojalleni tein aikanaan useinkin, mutta kun ne näpit tuppaa aina palamaan :)

    VastaaPoista
  26. Mielettömän kaunis piparitalo! Olet kyllä taitava käsistäsi.

    VastaaPoista
  27. No todellakin maailman kaunein (normaalin ihmisen itsetekemä) piparkakkutalo!

    VastaaPoista
  28. Ihana piparkakkutalo ♥ Kaunein koskaan näkemäni :)

    VastaaPoista
  29. Kaunis on! :) Joku antoi vinkin piparitalon kokoamiseen sokerikuorrutteella, mutta ehdottomasti tuo sula sokeri on käytännöllisempi. Jos pikeerillä kokoaa, saa osia tukea, mutta sula sokeri jähmettää palat paikoilleen samalla sekunnilla.

    t. juuri 19 osaa Muumitaloa liimannut :)

    VastaaPoista
  30. Onpa mahtava piparkakkutalo! Tuossa meni varmaan melko kauan aikaa :) On kyllä ihana, mä en raaskis edes syödä tuota!

    VastaaPoista
  31. Moi Anne, olen jo jonkin aikaa lueskellut blogiasi mutten ole tainnut aiemmin viela kommentoida...nyt parin paivan nettitauon jalkeen loysin sun joulukalenterin ja tamahan on aivan ihana :) Taalla tyokiireen keskella konttorissa silma ja vahan mielikin lepaa kauniissa blogissasi – jatka samaan malliin ja hyvaa joulunalusaikaa teille :)

    VastaaPoista
  32. Hienoin pipparkakkutalo mitä olen nähnyt !
    Kraam
    Sanne

    VastaaPoista
  33. Ihana piparkakkutalo <3
    Itseäni on himottanut myön tehdä piparkakkutaikina ja koota jonkinmoista hökkeliä pystyyn!
    Jos sitä vaikka tenttiviikon jälkeen innostuisi. Tämän päivityksen kuvat olivat niin upeita, että rima on nostettu korkealle, saa nähdä millaista sitten meillä :D

    Iloista ja valoisaa joulunodotusta koko perheelle!

    VastaaPoista
  34. Aivan mielettömän upea, noin hienoa en ole kyllä ennen nähnyt! :)

    VastaaPoista
  35. Eksyin vahingossa blogiisi ja tuli valtavan kuvottava olo... Miten elämä voi keskittyä noin paljon materiaan ja ulkonäköön? Millaisia arvoja noin muuten edustat?

    VastaaPoista
  36. Aivan mielettömän upea piparkakkutalo! Olet kyllä taitava käsistäs!:)
    Kysyisin vain vielä, että onko nuo talon ääriviivat/muotit sun oma keksimiä vai onko jossakin kaavat? Koitin Mansikkamäen blogista niitä bongata mutta en sattunut löytämään..
    Voisin ottaa mallia omaanki piparitaloon;)

    VastaaPoista
  37. Olen niiiiin iloinen, kun pidät meille joulukalenteria ja pääsen joka päivä lukemaan sun postauksia! Kiitos!

    Tunnelmallista joulun odotusta!

    Lottis

    VastaaPoista
  38. kiitos kaikille kommentoijille!
    Katotaan kuinka kauan me maltetaan olla syömättä piparitalo :)
    Talon kaavat olivat siis ihan omasta päästä. Mittasuhteetkin ovat miten sattuu, mutta hauskaa tekeminen ainakin oli :)
    netistä löytyy kyllä kivoja kaavoakin paparkakkutaloihin googlettamalla. Esim. Ruokatieto sivustolla oli pdf-muodossa hienon näköisiä ohjeita :

    http://keittokirja.ruokatieto.fi/Suomeksi/Sesongin_herkut/Joulu/Piparilinnat_tuovat_joulun_tuoksun?gclid=CIPdu8jJ4qUCFYGCDgodeneq0g

    Rakentamiseen meni aikaa leipomisesta valmiiksi taloksi varmaankin 2-3 tuntia yhteensä. Olihan siinä kaavojen tekemisessä aluksi vähän säätämistä, seuraavan teksikin jo nopeammin ;)

    Iida: edellinen talomme oli mansardikattoinen keltainen kivitalo. Kaavat ovat helppo tehdä siihen malliin :)


    Ja sitten vielä eräälle loppupään anonyymille tiedoksi että jos itse osun johonkin itseäni kuvottavaan blogiin, niin klikkaan blogin kyllä samantien kiinni enkä jaksa perehtyä blogistin sielunmaailmaan sen enempää ainakaan kysymysten muodossa...

    Mutta jos sinulla on tällaiseen aikaa ja haluat enemmän tietoa niin tämä sisustuksessa pilkun viiaaminen ja eri materiaalien ym. kokeilu ja käsillä tekeminen on minun työtäni ja myös samalla harrastukseni.

    Olen vuosia sitten myynyt aikalailla omatekemiä tuotteitani ja onnellinen työstäni ja siitä kuinka
    minuun ja muihinkin on istutettu luovuus ja käsillä tekemisen taito.

    Pidän tärkeänä sitä millainen olen omille perheenjäsenilleni ja kuinka pidän huolta myös itsestäni ja omasta jaksamisestani.
    Perustukseni on kiinni kalliossa, joten turha huolehtia minun materialistisuuttani tai muuta.
    Olen ollut tällainen ihan lapsesta asti,
    mihin sitä tiikeri raidoistaan pääsisi ;)

    Kaikkea hyvää sinulle ja toivottavasti löydät vähemmän sinua kuvottavia blogja jatkossa! :)

    VastaaPoista
  39. Cosy Cottage:
    Sormet eivät yllättäen tällä kertaa palaneet, muina vuosina on kyllä sitäkin sattunut. Tällä kertaa yritin olla tarkkana, ettei sokeri muuttuisi ruskeaksi pannulla, mutta en vaan taaskaan onnistunut. Ehkä ansi vuonna sitten!;)
    Joulumuffinsseista aion itse ainakin kokoeilla tällaista tänä jouluna :

    http://kotiliesi.fi/ruoka/reseptit/suklaiset-minikuppikakut

    Toivottavasti reseptistä oli apua!

    VastaaPoista
  40. Moi!

    hyvin vastasit ilkeälle anonyymille takaisin!!

    Kiitos joulukalenteristasi. on ilo käydä, on ilo nähdä taitajaa käsistä.
    meillä melkein samanikäinen pienimmäinen poika.
    oikein hyvää joulua!
    päivi

    VastaaPoista
  41. Upein näkemäni piparkakkutalo! :)

    VastaaPoista
  42. Eksyin blogiisi vasta hiljattain ja totesin hetken sitä selailtuani miehelle, että tuon talon ostan isona! Rakastuin ihan täysin, enkä varmasti ole ainoa :) Mutta missä kaupungissa tämä talo sijaitsee? :)

    VastaaPoista
  43. Kiitos kommenteista!:)
    Sofia: Kotikaupunkiamme en tässä blogissa ole kertonut. Se pysyköön salaisuutena ;) Kiitos kauniista sanoistasi. Talossa ovat mielestäni parasta sen valoisuus ja suuret huoneet. Tämä oli kyllä todella paljon tummempi sisältä ennen kuin ramontoimme tämän kesällä.

    VastaaPoista
  44. Ihana joulukalenteri. Mukava käydä täällä kurkkimassa mitä ihania kuvia olet taas laittanut. Tekemänne piparkakkutalo on komeinta mitä olen koskaan nähnyt. :-) En raaskisi syödä sitä..

    Heidi Vanhalinnasta

    VastaaPoista
  45. Eksyinpä blogiisi sattumalta, kun piparitaloja katselin. Itse pidän leivontablogia ja tämä aihe kiinnosti. Jäin jumiin kaikkeen muuhunkin ihanaan mitä blogissasi on! Itse olisin ehdottanut samaa kuin joku muukin aiemmin, että sulan sokerin sijaan käyttäisi tuota koristelupikeeriä. Liimaa hyvin ja pienempi vaiva. Mutta ihastuttava piparkakkutalo :)

    VastaaPoista
  46. Oih, kuinka kaunis piparkakkutalo!♥

    VastaaPoista

On kiva saada teiltä lukijoilta kommentteja! :)