maanantai 30. elokuuta 2010

Lomailua ..

Pitkästä aikaa täytyy palata blogia päivittämään.
( viimekertaisen pojan huoneen postauksenkin olin tehnyt jo
 ennen lomaa ja julkaisin sen loman aikana)

 Mieheni on ollut viimeisen kuukauden lomalla ja 
tänään hänellä jatkui työt ja normaalit arki palasi meillekin. 
Lomasta kolme viikkoa lomailimme Nizzassa 
(samassa paikassa, kuin ennenkin)
ja palasimme torstaina illalla kotiin..

Loma oli mahtava irtiotto koko porukalle.
 Kerrottavaa olis vaikka kuinka, ja lomakuvia on monta sataa.. :)
 Mutta lyhkäisyydessään.. 
 3 viikossa ehti tehdä vaikka mitä:
Juhlimme kauniissa St.Tropezissa meren rannalla vanhempieni 
syntymäpäiviä vaaleanpunaisen auringon laskun aikaan,
  Pyöräilimme mieheni kanssa myöhään illalla syömään kahdestaan ja katsomaan ilotulituksia viereiseen kylään vanhempieni ollessa lastenvahteina..
Teimme päiväretkiä pieniin vanhoihin kyliin.. 
Kävimme myös Monacossa ajoimme Italiaan San Remoon saakka. 
Kävelimme kauniissa puistoissa ja puutarhoissa..
Kuljimme antiikkitoreilla ja erilaisilla markkinoilla..
Kaikkialla oli ihania putiikkeja, lelukauppoja ja 
suuria karuselleja joissa lapset olivat yhtä hymyä.. :)
Viihdyimme kuumina päivinä rannalla ja uima-altaalla..
Rannalla poika nukkui usein päiväuniaan varjon alla ja tyttö harjoitteli uimista..

Luin matkalla 3 kirjaa (jatkan edelleen Paulo Coelhon kirjoilla :)
 ja pidimme välillä kunnon elokuvailtoja mieheni kanssa
 lasten mentyä iltaisin nukkumaan..
Matkalta lähti mukaan sisustusjuttuja, uutta ja antiikkia. 
Ja lapsille oli helppo ostaa syys- ja talvivaatteet valmiiksi, 
kun lastenvaateliikkeet olivat täynnä lämpöisiä 
vaatteita joissa oli syksyn ja talven  ihania sävyjä. .
Nyt on akut ladattu syksyä varten :) 

Viikonloppu meni  ystäviä ja sukulaisia tavatessa
synttäreiden merkeissä.
 Täytin lauantaina 26 v. ja tyttö täytti 5v jo matkan aikana
 (Tytön juhlat vasta ens viikonloppuna, joten hulinaa tiedossa ;)

Kiitos kaikille teille ihanille tunnustuksista,
 joita olitte lähettäneet blogeistanne!
Ja edellisen postauksen kysymyksiin ja
sähköposteihin vastailen pikapuolin :)

Haluan tässä vielä mainostaa kaunista blogistanian uutta tulokasta:

Kaikkea hyvää teille lukijoille, 
palailen kunhan saadaan arki täällä rullaamaan taas :)

Anne

24 kommenttia:

  1. ihania lomakuulumisia ja kuvia<3

    VastaaPoista
  2. Hei! Me ollaan kayty sama reissu myos ja oli aivan upeat maisemat! Niin paljon nahtiin ja koettiin! Ihania, ylellisia paikkoja!

    Tervetuloa kotiin! Mekin vietimme suomessa melkein 2 kk ja meilla on mennyt aikaa totutellassa taas tanne amerikan menoon... :-)

    VastaaPoista
  3. Nizzan lähellä on kyllä ihania pikkukyliä:) Monacossa on sitä loistokkuutta mikä ruokkii minun turhamaisuuttani...:D ja San Remoon olisi sukulaisten luo taas mukava päästä.

    Ihana tuulahdus sieltä oli tämä postaus:)

    Venla

    VastaaPoista
  4. Kylläpä lämmitti nuo aurinkoiset kuvat :)Viikonlopulta jäi univelkaa ja tänää eka päivä loman jälkeen töissä, nyt paleltaa ja väsyttää, mutta onneksi tulin kurkkaamaan tänne :) Ihanan pitkä lomareissu teillä oli!

    VastaaPoista
  5. Onpa ihana loma ollu teillä! Kauniita kuvia :)

    VastaaPoista
  6. Hei,

    olen seurannut blogiasi jo jonkin aikaa ja olen ihan myyty. :)

    Me olimme perheen kanssa Nizzassa pääsiäisenä ja ihastuimme kovin. Mieleen jäi kaipuu päästä sinne juuri loppukesästä, ehkä juuri näihin aikoihin. Kuvasi ja matkakertomuksesi vahvistivat tunnetta. Kiitos siis tunnelmapaloista! :)

    -Laura-

    VastaaPoista
  7. Ooh, ihanainen Nizza! <3

    Laitappa jossain vaihessa kuvaa ostamistasi syys- ja talvivaatteista jookos? Olisi ihanaa saada vähän vinkkejä :)


    ONNEA TEILLE MOLEMMILLE SYNTTÄRISANKAREILLE! :)

    VastaaPoista
  8. Teillä on varmasti ollut aivan ihana loma! Kauniita kuvia... itse en ole koskaan tuolla käynyt, mutta haaveissa sekin :) Asuitteko samassa paikassa koko ajan vai kiertelittekö? Olisi ihana löytää joku pieni vanha hotelli meren rannalta, josta käsin tehdä päiväreissuja...

    Mukavia syyspäiviä teille!

    VastaaPoista
  9. Aivan ihastuttavan oloinen matkakohde! ♥ Onnea sinulle ja tyttärellesi! :)

    VastaaPoista
  10. Sinulla on kyllä niin kauniita kuvia, kamerasi on aivan loistava ja ovathan mallitkin hienoja. Kiva nähdä mitä huonekaluja matkaanne tarttui tuolta reissulta, innolla uusia postauksia odottelen! Perustin juuri omankin blogin, se on vielä harjoitteluvaiheessa mutta tervetuloa kurkistamaan marillankoti.blogspot.com

    VastaaPoista
  11. Hienoja kuvia ja mukavan kuuloinen reissu. Me olemme olleet tuon reissun ns. toisinpäin, eli majailimme pääasiassa San Remossa ja kävimme Monacossa ja Nizzassa.

    -Anni-

    VastaaPoista
  12. Kauniita kuvia! Matka kuulostaa oikein ihanalta ja rentouttavalta. Myöhästyneet synttäri onnittelut teille :)

    VastaaPoista
  13. ihana postaus, odotinkin jo koka postailet! ihania kuvia ja ihana tunnelma ;)

    VastaaPoista
  14. On varmasti ollut elämyksiä täynnä teidän loma. Todella kauniita kaupunki- ja yksityiskuvia.

    Arkikin on mukava aloittaa onnistuneen loman jälkeen, jaksaakin taas paljon paremmin ja näitä kuvia on sitten talven pakkaspäivinä mukava katsella ja muistella etelän lämpöä.

    Hauskaa syntymäpäivää pikku neidille ja onnitelut myös sinulle!!!

    VastaaPoista
  15. Tervetuloa takaisin ja myöhästyneet synttärionnittelut sulle ja typylle kans! Ihania lomakuvia, näitä vois katella lisääkin ;)

    VastaaPoista
  16. Ihania kuvia ja olen itsekin lomaillut tuolla, aivan ihana paikka koko rannikko! :)

    VastaaPoista
  17. oi unelmien matka... <3
    ihania kuvia!
    ps. olispa ihana nähdä antiikki ostoksiasi! :)

    VastaaPoista
  18. :) On tosiaan ihanaa viettää lomaa koko perhe yhdessä.
    Kauniita kuvia lomaltanne. <3
    Kaikkea hyvää toivottaen Leena

    VastaaPoista
  19. Voi miten ihania lomakuvia. Kyllä lomakertomuskin ihanalta vaikutti. Ihan näin kateeksi alkoi käydä, olenhan matkakuumeessa ikuisesti :)

    VastaaPoista
  20. Teillä on varmasti ollut ihana ja rentouttava loma! Ihastuttavia kuvia!
    Paolo Coelho on minun lempparikirjailija ja viimeisin kirja mitä olen lukenut oli Zahir. Todella hyvä ja koskettava kirja. :)

    VastaaPoista
  21. Kuvasi ovat kyllä tosi kauniisti otettuja. Laadukkaita sanoisin :)

    Niin kauniita lomakuvia, että matkakuumehan tässä iskee noita katellessa ja sinun tekstiä lukiessa.

    Kiva kuulla reissujuttujakin välillä.
    Näkee, että lapset nauttii :))

    VastaaPoista
  22. Ihania tunnelmallisia lomakuvia! Tuo Ranskan Riviera on meidänkin suosikkikohteitamme. Sinne ei kyllästy menemään. Ja niinkuin tekin teitte, siellä on mukava ajella ristiin rastiin, Monacoon ja Italiaan saakka, herkutella shoppailla, nauttia auringosta ja merestä. Ihan iskee lomakuume. Onnellista synttäriä teille kummallekin <3

    VastaaPoista
  23. Hei!
    Hienoja matkakuvia ja -kuvailuja! Minä rakastan Italiaa (ja Englantia) ja olen matkustellut Italiassa erinäisiä kertoja, niin etelässsä kuin pohjoisessa, Sisiliassa ja Sardiniassakin. Aina jokin niissä vaan lumoaa. Niin, tuli käytyä myös erään kerran Ranskankin puolella Korsikan saarella; Sardiniasta sinne pääsi mukavasti lautalla. Poikani on lomaillut etelä-Ranskassa Marseillessa ja sielläpäin - tykkäsi kovasti myös niistä seuduista. Saas nähdä, koska pääsen itsekin niille seuduille.

    BTW: Olen jonkin aikaa aina välillä käynyt lukemassa mahtavaa ja kaunista blogiasi. Luin siten myös ihan viimeisen kirjoituksesi. Olen sitä mieltä että ne jotka aiheuttavat toisten blogin ylläpitäjille/bloggaajille kommenteillaan vaan mielipahaa, joutavat kommentteineen muualle. Itse en ainakaan kovin herkästi laittaisi mielipahaa aiheuttavaa esille, sillä ne pahoittavat itsen lisäksi mukijoidenkin mielen ja myrkyttävät siten elämää.

    Siunausta sinulle ja perheellesi!

    VastaaPoista

On kiva saada teiltä lukijoilta kommentteja! :)