torstai 10. kesäkuuta 2010

Tukholman terveiset..


Palasimme eilen Tukholmasta jossa vietimme pidennetyn viikonlopun valmistujaisjuhlien ja lomailun merkeissä. Ilmat suosivat ja matka oli mukava irtiotto tähän miehen kesäloman alkuun. Yövyimme Djurgårdenissa kauniissa Scandic Hasselbackenissa.
 Kyseisellä lapsiystävällisellä hotellilla on todella hyvä sijainti lasten kanssa matkustamiseen, jos haluaa kävellen tai rattaiden kanssa mennä esim. Gröna Lundin Tivoliin, museoihin, Skansenin eläintarhaan tai Junibackeniin. Sillan yli tai lautalla pääsee myös keskustaan helposti..

Junibacken oli meillekin ihan uusi paikka. -Tässä linkki suomenkielisille sivuille- Lapset olivat ihan innoissaan sisätiloihin taidolla rakennettuihin pikkutaloihin jossa sai leikkiä ja kiipeillä (Esim. viirun ja pesosen talo ja vaja, Muumitalo, huvikumpu, Mimmi-lehmän talo, Katto kassisen asunto, ym.) Satujuna (jossa sai myös suomenkielisenkin puheen) oli myös hieno elämys visuaalisesti niin lapsille kuin aikuisillekin. Sisällä oli myös teatteri lapsille ja ravintola. Lopussa oli vielä kauppa, jossa myytiin kaikkea aiheeseen liittyvää. 
 Suosittelen Junibackenia lapsiperheille jos Tukholma on matkasuunnitelmissa. Tyttö oli myös innoissaan Gröna Lundissa.. tämä oli eka kesä kun uskalsi mennä kunnolla lasten laitteisiin :) En vain tajua minne oma huimapäisyyteni on kadonnut näiden vuosien aikana.. Olen ehkä tulossa vanhaksi ;)









Pistäydyimme kaupungillakin parina päivänä ja tässä muutama kiva kauppa: Yksi suosikkikaupoista keskustassa on sisustusliike Koffert .
 Kaupasta lähti mukaan tuliaisia kotiin ja muutama hyvä idea, mitä täytyy kokeilla tehdä itse..
 Käytiin myös muutaman korttelin päässä sijaitsevassa antiikkiliikkeesä (Linnégatanilla) jossa oli kiva tunnelma ja kauniita vanhoja tavaroita. (Putiikin pitäjän koti esiteltiin Vakre Hjemissä 3/2010. sivulta 101 alkaen)

PKHUSET- nimisessä kauppakeskuksessa on liike nimeltä Mathilde, jossa on mm. Odd Mollyn vaatteita, antiikkia ja uusvanhaa tavaraa. Sellainen boheemi fiilis kaupassa kaikin puolin :) 

Täällä kotona remontti jatkuu.. Mulla oli sitten hetki rauhallista omaa aikaa.. ja istuinkos rauhassa alas nauttimaan hiljaisuudesta.. Ehen, vaan hain sorkkaraudan ja suojavarusteet.. Ja niin ne takaeteisen punertavat laatat lähtivät. Laatat oli laitettu muovimaton päälle silloin aikoinaan. Muutaman neliön jaksaa ottaa irti ilman piikkauskonettakin. En sitten asentanut tammilattioita sinne, kun en ole oikein sujut vielä meidän sirkkelin kanssa. :) 

Edellisestä postauksesta vielä.. Ajattelin että ehkä olisi ollut parempi loppujen lopuksi olla sanomatta mitään, mutta on tässä hyvätkin puolensa.. Keskustelupalstan ylläpito poisti pyynnöstä viestiketjut ja huomasin taas millainen tukiverkko minulla ja meillä on.. Olin jo unohtanut koko jutun, kun tulin taas koneelle ja huomasin, kuinka teiltä lukijoilta oli tullut niin paljon ihania kommentteja blogiin ja sähköpostiin. FBviestiboxiin oli tullut viestejä kavereilta, tutuilta, sukulaisilta ja perheenjäseniltä..  
Kiitos, olette ihania <3 

Rakas isoveljeni oli laittanut viestinsä mukaan linkkinä tämän Applen Steve Jobsin puheen, jonka haluan jakaa teidän kanssa..
oikein hyvä tsemppipuhe :)

Kaikkea hyvää teille lukijoille ja kiitos vielä kommenteistanne 
Anne



35 kommenttia:

  1. Mukavan kuuloinen reissu:)

    Kivaa viikonloppua koko teijän perheelle.

    VastaaPoista
  2. No VAU mikä paikka lapsille tuo Junibacken! Harmi ettei meidän lapsi siitä mitään ymmärtäisi (vielä), mutta täytyy pistää muistiin. Ihanalta näyttää muutenkin teidän reissunne!

    VastaaPoista
  3. Teillä tuntuu olleen mahtava reissu! Ihania nuo kaupat Tukholmassa, haluttais niin itsellä päästä tuonne hypistelemään :)

    Kiva matkaraportti, tästä sai hyviä vinkkejä, minne kannattaa lasten kanssa suunnistaa.

    Mukavaa loppuviikkoa!

    Maria

    VastaaPoista
  4. Ihania kuvia ja kuulostaa kyllä kivalta paikalta!

    Kävin ihan huvikseni kurkkaamassa sitä viestiketjua ja voi voi miten ihmiset jaksavat vatvoa toisten asioita?! Ihan naurettavaa! Onneksi et lannistu ;)

    VastaaPoista
  5. Kiva oli taas käydä lukasemassa teidän elämästänne! Kävin lukemassa myöös tuon vanhan, mielensi pahoittaneen, juttusi. Tiedän ja uskon että rankkaa on lukea negtiivista tekstiä, mutta älä ota sitä itseesi! Mä ainakin tykkään täällä käydä ja lukea ja ihastella ja... kaikkea. Jos et muitten niin jatka edes tällasen yhen matamin takia :D
    Siusiu sulle ja perheellesi!

    VastaaPoista
  6. Kiva reissu ja ihanat kuvat!

    Teillä ei varmaan ollut mikään pakettimatka, kun olitte "omalla lomalla", mutta silti kiinnostaa paljonko suurinpiirtein tuli laivamatkat ja yöpymiset maksamaan? Haaveillaan lasten kans laivamatkasta tukholmaan juuri Junibackeniin ja Kolmårdenin eläinpuistoon.

    (ps. valkoinen teksti erottuu aika vaikeasti ruskehtavasta taustasta)

    Sussu

    VastaaPoista
  7. Heh! Me tultiin myös tänään Tukholmasta:) Hassua katsoa kuvia, kun varsinkin tuo Huvikumpu-kuva on kuin suoraan omalta kameralta. Oltiin Junibackenissa tiistaina ja oli kyllä hieno paikka. Jopa meidän 8kk vauveli katseli kaikkea innoissaan:)
    Mukavalta näyttää teidänkin reissunne!

    VastaaPoista
  8. Ihania kuvia Junibackenista. Tuli heti mieleen että tuonne ois pikku miehemme kanssa mentävä.

    Hassua että en edes muistanut tuon olemassa oloa vaikka olen Tukholmassa asunut. =/

    VastaaPoista
  9. Hei ja kiitos mukavasta reissukuvauksesta. Tukholma on kyllä ihana kaupunki, jonne on joka kesä päästävä. Blogisi tunnelma on mukavan rauhallinen ja kuvasi kauniita. Kauniita kesäpäiviä toivottelee lukija itä-suomesta.

    VastaaPoista
  10. Kivan kuuloinen reissu teillä! Mekin palattiin viikko sitten Tukholman reissulta, siitä omassa blogissani hieman tarinaa : )! Kiva kaupunki ja lähelläkin, ja näyttäis vielä olevan kivoja kauppoja, jotka itseltä jäi katsomatta ; )! Taitaa pitää lähteä loppukesän lomalla uudelleen : )! Mukavaa kesää sinulle ja perheellesi!

    VastaaPoista
  11. Ihana matka teillä on ollut. Kiitos muuten tuosta sisustuskauppa vinkistä. Pitää laittaa korvan taa, kun seuraavan kerran Tukholassa käy.

    Ihania kuvia olet napsinut.

    VastaaPoista
  12. Kaksi noista kaupoista on minunkin lempparit. Kolmatta en tiennyt. :)

    VastaaPoista
  13. Heissan!

    Oi, miten kauniita kuvia jälleen! Minulla, kun on jo täällä muutenkin kovasti matkakuume, nyt se vain kuviesi myötä lisääntyi...Tosi kivoja ideoita ja Tukholma, kun on niin lähelläkin, että taitaapa meidänkin kesälomareissu sinne suuntautua. Mukavaa, kun aina niin positiivisella mielellä olet ja oikein hyvää ja tarmokasta remonttia teille:)

    VastaaPoista
  14. ihanan inspiroivia nuo junibackenin kuvat!!!:)

    VastaaPoista
  15. Kiitos tästä päivityksestä! Me emme ole ollenkaan risteilyihmisiä (teemme mieheni kanssa kerran vuodessa kahdenkeskisen loman jonnekin Euroopan kaupunkiin), mutta nyt heinäkuussa olemme lähdössä lasten kanssa Tukholmaan ja nimenomaan Junibacken on meillä se käynnin "pääkohde". Oli ihana katsoa kuviasi sieltä, tosi kivan oloinen paikka :)

    VastaaPoista
  16. Heip!
    Kauniita kuvia taas :) Mukava matkakertomus. Olet todella taitava valokuvaaja! Tunnut mielestäni erittäin kypsältä aikuiselta, älä välitä typerien kateellisten ja lapsellisten mielipiteistä..

    Aurinkoista kesää!

    VastaaPoista
  17. Ihanan kuuloinen reissu!

    Minäkin käyn täällä joka päivä. :) Otin omassa blogissani viimeisessä postauksessa kantaa tuohon edelliseen. Olin niin surullinen puolestasi.

    Blogisi on aivan ihana ja mielettömän inspiroiva juuri tällaisena! :)

    Jatka samaan malliin ja ihanaa kesää koko perheellenne!

    VastaaPoista
  18. Tosi kauniita ja mielenkiintoisen näköisiä paikkoja. Olisipa omia lapsia, niin kehtaisi mennä kaikkiin ihaniin paikkoihin:)

    VastaaPoista
  19. Voi miten ihania kuvia taas! Sinun blogisi on todellinen hyvän mielen ja positiivisuuden blogi! Ihan saa hymyn huulille ja päivän paistamaan kun tätä lukee. Jatka samaan malliin vaan, äläkä välitä kateellisten ilkeistä höpinöistä.

    En ollut koskaan kuullutkaan tuollaisesta keskustelupalstasta ja kävin sen uteliaisuuttani etsimässä. Voi kauhistus mikä kaatopaikka se oikein olikaan. Ihmetyttää, miten VAUVA lehden palstalla voi olla tuollaista kirjoittelua. Sopisi paremminkin 7-päivää lehden palstaksi. Eipä tarvi toista kertaa käydä niillä sivuilla. Älä käy sinäkään suotta mieltäsi pahoittamassa.

    Iloista ja aurinkoista alkanutta kesää - ja viettäkää nautinnollien loma. Uusia blogikirjoituksia odotellen, Lenni

    VastaaPoista
  20. Moi!

    Junibacken on kans mun ehdoton suosikkipaikka Tukholmassa. Tutustuin siihen aikoinaan työni kautta Tukholmassa asustellessani.

    Aivan mahtava tuo Steve Jobsin puhe, kiitos kun liitit sen tänne. Se tuli kyllä tänne ihan tarpeeseen!!! Pitää antaa miehenkin kuunnella, kun tulee töistä.

    VastaaPoista
  21. Ihania kuvia:-))
    Jatka Anne blogiasi, ei kannata välittää tollaisista kirjoituksista! Kyllä vaki porukka haluaa ainakin seurata blogiasi:-))
    Mukavaa ja rentouttavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  22. Löysin vahingossa blogisi ja jäin oitis koukkuun: ihastelemaan kauniita kuvia, upeita tavaroita ja sisustusta sekä lueskelemaan ihanan positiivisia merkintöjä:)
    Junibacken vaikuttaa aivan hurmaavalta paikalta. Sinne on ehdottomasti joskus päästävä lasten kanssa!
    Ja tuollaisista epämiellyttävistä viestiketjuista on turha välittää, vain kateus saa ihmiset tekemään tuollaista. Ja se on ainoastaan surullista.

    VastaaPoista
  23. Kiitos vinkeistä Tukholman reissun suhteen. Sinne toivon mukaan päästään kesän aikana shoppailemaan. :-) Ihanaa että jatkat bloggaamistasi ilkeistä, sairaista kirjoituksista huolimatta. Nauti ihanasta kesästä perheesi kanssa.

    Heidi Wanhalinnasta

    VastaaPoista
  24. hei anne rakas,
    olen ollut ihan ulkona tästä koko blogipolemiikistä (en ole kiireiltäni edes ehtinyt vilkaisemaan tännekään pitkään aikaan), mutta haluan sanoa että olet kaunis ihminen, niin sisäisesti kuin ulkoisesti!! Valitettavasti kaikki eivät ole sellaisia tai ovat jossain kohtaa elämässään niin pettyneet/katkeroituneet että heidän on vaikea kestää muiden onnea. Kateus hiipii silloin helposti sydämeen jos ei ole täysin sujut oman elämänsä kanssa, ja sitten saattaa saada kieroutuneesti tyydytystä muiden herjaamisesta :( Älä koe pahaa mieltä, olet inspiraationa ja blogisi muistuttaa nauttimaan elämän lahjasta pienine iloineen ja haaveilemaan koko sydämellä <3

    nähdään toivottavasti pian, halit!
    -miiaS. Alajärvi
    en muistanu mun salasanaa niin piti laittaa näin :)

    VastaaPoista
  25. Tervehdys!

    Paikkanne näyttää ihanalta lomailu-kohteelta :) Pelkästään nuo puitteet houkuttelevat lähtemään Tukholmaan, ja nuo ihanat putiikit joita kaupunki on tulvillaan...

    Mukavaa sunnuntaita :)

    -Sanna

    VastaaPoista
  26. Laitoin sulle Anne tunnustuksen mun blogiin. Oikein ansaitun :)

    VastaaPoista
  27. Kuuntelin ja katselin tuon Steve Jobsin puheen. Se oli koskettava ja niin totta. Voi kunpa minäkin löytäisin sen, mitä rakastaisin tehdä koko sydämestäni! Minusta tuntuu, että sinä olet sen jo löytänyt.

    VastaaPoista
  28. Hei,

    Upeita kuvia, kauniit lapset, ihania vaatteita, mieletön talo!

    Kaikkea hyvää sinulle - jatka positiivisella linjallasi ja anna piutpaut kaikille herjaajille. Minusta on piristävää lukea myös siitä, kuinka jotkut ovat onnistuneet luomaan elämästään rauhallista ja tasapainoista. Omilla valinnoilla ja asenteella ON merkitystä.

    Eräs anonyymi Helsingistä :)

    VastaaPoista
  29. Ihana postaus tuskin jaksan odottaa että pääsen Tukholmaan :) Vielämuutama viikko ja sitten...
    Jospa löytäisin tieni näihin ihaniin putikkeihin :) Mukavaa kesän jatkoa Sinulle!

    VastaaPoista
  30. Tulen aina hyvälle mielelle vieraillessani blogissasi. Kuvasi ovat niin kauniita, sinulla on todella silmää sisustamiselle. Minäkin rakastan näitä hyvän mielen blogeja, joissa puhutaan kaikesta siitä kauniista, jota meidän ympärillämme on. Maailma on niin julma ja kolkko paikka, ettei ole mitenkään turhaa korostaa myös näitä elämän kauniita ja valoisia asioita. Mielestäni olet todella fiksu ja kypsä nuori nainen:)

    Olen sinua vain muutaman vuoden vanhempi, mutta ajattelen asioista hyvin samalla tavalla kuin sinäkin. MInäkin elin pitkään hillittömässä oravanpyörässä. Uupuneena sitten selvitin itselleni rautalangasta vääntämällä, mitkä asiat ovat elämäsni prioriteettilistalla. Ja ne ovat LAPSET, MIES, KOIRANI JA YSTÄVÄT/MUU PERHE. Nyt elän hitaampaa arkea ja nautin siitä.

    Haluan elää elämää, joka jälkeenpänkin arvioituna on ollut juuri sellaista elämää, jota todella ihna aidosti syvällä sydämessäni arvostan. Ei sellaista egokeskeistä rahan ja kunnian perässä juoksemista, vaan aitoa läsnäoloa, lähimmäisenrakkautta ja myös sitä omien ajatusten ja haaveiden kuuntelemista:) Sinustakin kuultaa rakkaus hyvyyteen ja lähimmäisiin. Pidä noista ominaisuuksistasi kiinni, äläkä enää koskaan palaa av:lle. Se on negatiivisin ja katkerin palsta, jossa olen koskaan käynyt. Minulla ei ole mitään yhteistä heidän kanssaan, enkä siis enää koskaan palstalla käy. Hyvää jatkoa sinulle ja ihanalle perheellsesi:) Ja kiitos ihanasta blogistasi; toivottavasti et sitä koskaan lopeta:):)

    VastaaPoista
  31. Olipa kauniita kuvia, saatan hyvin kuvitella miten ihanaa ja kiehtovaa tuolla on leikkiä noissa taloissa... Jos ikinä ollaan menossa tuonne, niin varmasti piipahdetaan.

    VastaaPoista
  32. Ompa tosi kauniita kuvia ja reissukin kuulostaa olleen mitä hauskin! :)

    VastaaPoista
  33. Voi miten paljon rakastan blogiasi! Tulen aina hyvälle tuulelle sen siirappimaisuudesta. Sinä olet kaunis, kotisi on upea ja lapsesi suloisia ja miehesi komea. Ei ihme, että jossain typerällä av-palstalla ollaan kateellisia.

    Jatka samaan malliin!!!

    VastaaPoista
  34. Ihana blogi! Kenen tämä ihana musiikki taustalla soi??? Yritin etsiä netistä mutten löytänyt..hyvin kaunis.

    VastaaPoista
  35. Kauniita kuvia taas kerran! Minäkin tulen niin hyvälle mielelle kun katselen näitä kuvia ja luen kirjoituksiasi. Tuntuu, että tämäkin blogi on yksi niistä joka saa auringonkin paistamaan risukasaan:)

    VastaaPoista

On kiva saada teiltä lukijoilta kommentteja! :)