sunnuntai 27. syyskuuta 2009

Metsäretkellä...

Kauniin ja ihmeellisen lämpimän syyspäivän kunniaksi lähdimme läheiseen metsään,
ihan vain ihmettelemään luontoa.
Evääksi otimme aamulla aikaisemmin murotaikinasta leipomiamme syksyisiä keksejä.
Metsä tuoksui ihanalle ja ihmeteltävää ja leikittävää oli loputtomasti.
"Äiti, ollaanhan koko päivä täällä metsässä!?" Oli kysymyksistä ensimmäinen,
kun hörpimme mehua ja söimme keksejä mättäällä. . . Puolukoitakin poimittiin ja syötiin... Seurassamme oli myös pienen pieni karhunpoika..
Juuri kävelemään oppinut taapertaja viihtyi mummun kutomassa nallepaidassa..
Monen tunnin metsässä olon jälkeen tytönkin sai houkuteltua kotiin lupaamalla että tullaan uudelleen mitä pikimmin.. :)
Nautitaan värikylläisestä syksystä!
Oikein hyvää viikkoa kaikille teille ihanaisille!

Anne

tiistai 22. syyskuuta 2009

Syyspäivän puuhasteluja

Syyspäivät ovat kuluneet ulkona puuhastellessa
kauniissa ja pirteässä syysilmassa.
Materiaaleja askarteluihin ja leikkeihin on kiva kerätä omasta pihasta..
Ja kiipeillä pihapuissa..
Pihlajanmarjoja pujotettiin rautalankoihin ..
Ja rautalangoista muotoiltiin sydämiä..
Lisättiin ripustusnarut ja vietiin sisälle syyskoristeiksi.

Kunnon syksyä on odoteltu ja nyt saa ihailla luonnossa värien loistoa :)

Satoakin saatiin porkkanamaalta ;)
Tässä ne taitaa kaikki meidän porkkanat olla.
varsinainen baby-porkkana!
Miksikään omavaraistaloudeksi ei meitä voi vielä luokitella.;)
Mutta voi sitä riemua, kun tyttö nappasi porkkanan omasta maastaan.
Oli kasvattanut ihan oikean porkkanan , ihan itse! ;)
Ja oli tietenkin niiiiin herkullinen, ja saihan jopa pikkuvelikin vähän maistaa.:)


Raikkaita syystuulia kaikille teille ihanille blogini lukijoille!
Anne

perjantai 18. syyskuuta 2009

Syksyn ihanaa tunnelmaa..


Täällä taas pitkän blogitauon jälkeen.:)
Tauko tekee välillä hyvää.
Olen pitkän aikaa pitänyt taukoa blogeissa kiertelemisestä,
television katselemisesta ja kaikesta muustakin maailman hälystä..
Ottanut mielestäni tilaa tärkeimmille asioille.
Lukenut kehittäviä kirjoja ja haaveillut. :)
Mieli on nyt täynnä uusia ideoita ja inspiraatiota.
Näillä voimavaroilla ja innolla on hyvä jatkaa kohti syksyä ja pimeneviä iltoja.. Lapset sai Famulta (mieheni äidiltä) Ranskan tuliaisina ihania syysvaatteita. Lisäksi ostin vielä samaa väripalettia mukaillen baskerin, kaulahuivin, lapaset, laukun ja ihanat harmaat kengät :)
Korut ovat syntymäpäivälahjoja siskoltani meidän pienelle 4-vuotiaalle. Syksyisen kirpeyden on jo voinut tuntea aamuisin ilmassa. .
On mukava taas pukeutua villaiseen ja pehmoiseen.. Tällainen unelmien rautasänky löytyi rannikolta vanhan tavaran liikkeestä
Annabelille ja ruusut ovat isiltä <3 . Tällaista sänkyä olenkin etsinyt tytön syntymästä lähtien :) Voin laittaa lisäkuvia uudesta huoneesta, kunhan remontti valmistuu. Ompas viimeiset postaukseni olleet hempeitä ja tyttömäisiä. Täytyykin laittaa seuraavaksi poikamaisempi postaus ;) Kiitos teille kaikille, jotka olette jättäneet ihania kommenttejanne! Nyt minäkin jatkan tätä kivaa blogi-harrastusta :) Oikein ihanaa syksyistä viikonloppua teille kaikille blogini lukijoille! Anne

sunnuntai 12. heinäkuuta 2009

Kesäistä elämää..

Keijujen majapaikka keskellä pientä puutarhaa..
Sinne täytyy päästä lämpiminä kesäaamuina suoraan aamupalapöydästä,
unenpöppöröisenä, aamukasteen aikaan, paljain varpain...
Sieltä kesäisten päivien leikit alkaa..


Siellä herkutellaan päiväkahvien aikaan pienistä keijuastioista.
Tarjolla on äidin leipomaa mustikkapiirakkaa ja mummun tekemää mehua..

Tässä pienessä leikkimökissä rakasta unipupua hoidetaan ja nukutetaan.
Sitten piirrellään, lepäillään, lueskellaan prinsessa-lehtiä ja kutsutaan ystäviä kyläilemään..Kesäpäiviä vietetään ilman huolia ja kiirettä. .
Herkullisimpia perunoita ja muita vihanneksia haetaan torilta. .
tietenkään mansikoita unohtamatta :)
Nautitaan ja lomaillaan..
Tämä on sitä kesää parhaimmillaan <3

Kesäisiä päiviä teille toivotellen
Anne

keskiviikko 8. heinäkuuta 2009

Tunnelmia Nizzasta..


Leppoisaa lomailua...

Kivet hohkasivat lämpöisinä vielä pitkälle iltaan saakka...

Saint Tropez lumosi tunnelmallaan, puuterin värisillä taloilla ja kauniilla auringonlaskulla..




Kierreltiin myös vanhojen tavaroiden toreilla.. ja muutamia pieniä aarteitakin löytyi :)
Suurempiakin olisi tarttunut matkaan jos kuljetus olisi hieman helpompaa.
(mm. 2kpl kauniita, vanhoja ja kiemuraisia lasten jatkettavia rautasänkyjä
..Olisivat olleet täydelliset..huoh.. ;)

Pienissä kylissä oli ihana unohtaa itsensä hetkeksi ja istua rauhassa kahville, nauttia tunnelmasta ja paikallisesta elämänmenosta.

Loma oli ihana ja kokemusrikas. Ja seura oli parasta mahdollista <3 Nyt olo on levännyt ja ajatukset uusia ideoita täynnä. Ei ehditty edes kotiutua kun jo suunnittelimme uutta matkaa samaan kohteeseen :) Sen verran paikkoja jäi näkemättä ja kokematta. Kiitos kaikille kommenttien jättäjille! ja Kiitos teille jotka olette kirjautuneet lukijoikseni:) Leikkimökin olemme saaneet maalattua ja siitä kuvia laittelen pikapuolin!
Tänään sadepäivän kunniaksi kutsuttiin vieraita ja leivottiin kanelipullia.
Sateisesta puutarhastamme kävin poimimassa muutaman kauniin pionin kattaukseen..

Mukavaa kesän jatkoa teille kaikille!

Anne

sunnuntai 24. toukokuuta 2009

Jo joutui armas aika ja suvi suloinen..

Täällä olen pidellyt pientä blogitaukoa. Nämä kauniit päivät kuluvat ulkona ja ystäviä tavatessa.. Nettiäkään ei tule avattua enää niin usein.
Tämän ihanan yltiöromanttisen ;) paviljongin sain äitienpäivälahjaksi ja sehän sopi tämän tupaantulijaislahjaksi saadun pöytäryhmän kanssa.
Pienessä paviljongissani olemme kahvitelleet ystävättärien kanssa samalla kun lapset juoksevat paljain jaloin nurmikolla ja virittelevät majojaan milloin minnekin pihan nurkkaan.



Suvivirren aika on nyt ja se on yksi hienoimmista virsistä, mitä tiedän. Niin paljon tunnelmaa tähän lauluun liittyy ja niin kauniit sanat..

"Taas linnut laulujansa visertää kauniisti. Myös eikö Herran kansa Luojaansa kiittäisi! Mun sieluni, sä liitä myös äänes kuorohon ja armon Herraa kiitä , kun laupias Hän on."





Nyt blogini jää muutaman viikon tauolle jälleen. Mieheni päätti viedä tämän pikku perheen Nizzaan lomailemaan kahdeksi viikoksi. Täytyihän minun myös etsiä itselleni oljen värinen kunnon lierihattu ja suuret aurinkolasit etten erotu porukasta liikaa ;)
Mukaan olen pakannut myös ihania valkoisia hameita ja mekkoja meille tytöille ;)
Muutama päivä enää ja olemme koneessa matkalla.

Näen jo mielessäni rauhalliset aamiaiset.. croissantteja ja kunnon kahvia.. Aamuiset uintihetket ja lenkkeilyt merenrannassa. Lukuisat erilaiset torit joissa voi kierrellä ja tehdä pieniä ostoksia.
Ostoskadut ja pienet ihanat lastenvaateputiikit. Ja tietenkin rapeaa pizzaa illan pimetessä..


Oikein ihanaa kesän alkua teille lukijoilleni, kiitos myös ihanista kommenteistanne!

Nautitaan kesän lämmöstä ja auringosta!

Anne

torstai 7. toukokuuta 2009

Hiirenkorvilla..:)

Ihanaa, koivut jo vihertää :)

Ja muutenkin on ollut hienot ilmat ulkoilemiseen.

Ollaan ulkona sitten oleiltu paljon, ja ollaan jo keksitty monta uutta ulkoilu paikkaa tässä lähettyvillä joita ei olla ennen huomattukaan.
Lapsen kanssa luontoakin tulee ihmeteltyä ja ihailtua enemmän.

Hyönteiskirjaan täytyisi uppoutua, kun tuntuu etten osaa kaikkien pörriäisten nimiä kertoa, joita tyttö kipoissaan minulle kiikuttaa :)




Siemenet oli kylvettiin tytön leikkimökin vieressä olevaan pienoiseen, mutta sitäkin tärkeämpään puutarhaan. Tällaiset pienet kyltit sidoimme multaan upotettujen keppien päihin. Nämä ihanaiset kumpparit tulivat Cath Kidstonilta postissa ja ovat olleet kovasti käytössä :)

Lämpimänä päivänä on kiva katsella jokea läheiseltä vanhalta sillalata..
Tällä kertaa hän bongaili merenneitoja..
ehkä niitä näkyikin..
pieni kimmeltävä pyrstön heilautus ja silmänisku..
mistä sitä tietää, kun me aikuisethan emme enää näe kaikkea .. ;)

Keväsiä päiviä teille blogini lukijoille!
Ihana lukea jättämiänne kommentteja <3


Olen aina yhtä hämmästynyt, kun tapaan yllättäen, yllättävissä paikoissa minulle vieraita ihmisiä jotka sanovat innoissaan lukevansa blogiani.
Iloiseksi tulen kun ihmiset kertovat mitä hekin ovat tehneet ja värkänneet blogini inspiroimina.. :D
Nämä asiat saavat minut tekemään uusia postauksia :)
Keväisiä hetkiä jokaiselle teistä,

Anne

torstai 30. huhtikuuta 2009

Vapun tunnelmaa..

Vapun kunniaksi teimme tänään munkkeja, jotka kuuluvat ehdottomasti vapun perinteisiimme. Ensimmäisen kerran paistoin nämä itse, tai äitihän oli siinä ihan vieressä ;)
Lapsena kivoja muistoja ovat juuri nämä äitini paistamat lusikkamunkit..
kuinka ne olivat parasta kylmän maidon tai siman kanssa..


Koristelimme eilen kodin ilmapalloin ja serpentiinein..
Tänään täällä oli vilskettä ja vipinää,
pienten serkusten leikkejä ja sokerisia pikku käsiä..



Ruokailutilaan ompelin uudet verhot. Oli kiva löytää pitkästä aikaa mielestäni kauniit verhot, ja ne sopivat tilaan todella hyvin. Pöydän päällä olevaan kattokruunuun tilasin valaisinliikkeestä kuvut.. kuvia tilasta otan, kunhan kuvut saapuvat.. :)

Oikein hauskaa vappua teille kaikille!
Kiitos ihanista viesteistä ja yhteydenotoista!
Anne

lauantai 25. huhtikuuta 2009

Keväisiä suunnitelmia

Ihanan lämpimiä päiviä on ollut. Ollaankin sitten oltu puolet päivästä ulkona ja syöty välipalaa touhujen välissä terassilla. Leikkimökin maalaamista sisältä olen suunnitellut jo tässä muutaman päivän. Mökissä olevaan sänkyyn täytyisi ommella jotain tyynyjä ja vaikka tilkkupeitonkin. Etsiskelin jotain sopivaa kangasta pajasta ja muistui mieleen nämä Jane Churchillin keiju-kankaat. Liikkeemme ajoilta minulla on muutaman vuoden vanha tapetti ja kangas-mallikirja, jossa on kaikenvärisiä keijukankaita ja Petteri kaniini -kankaita ym. kankaanpalat ovat juuri pienten tyynyjen kokoisia. Nytpäs löytyi käyttöä tällekkin mallikirjalle :) ja voishan niistä tapettimalleistakin jotain mökkiin keksiä :)Pikkuruista kasvimaatakin mietiskeltiin tytön kanssa. Mansikkamaa olis ihana.. Pienenä tyttönä minulla oli mansikkamaa, ja se oli niiiin ihanaa syödä oman maan mansikoita vanilja jäätelön kanssa lämpiminä kesäpäivinä.. viltin reunalla istuen...
Semmoinen täytyisikin laittaa, ehdottomasti. :)
Leskenlehtiä ja nokkosperhosiakin on jo näkynyt, kevät on kyllä paras vuodenaika <3
Aurinkoisia päiviä teille lukijat! :)
Anne

keskiviikko 22. huhtikuuta 2009

Pieniä- Suuria iloja

Näin illalla on aikaa miettiä päivän tapahtumia ja sitä miten ihmisen kannattaa olla onnellinen pienistä, tavallisista asioista. Äitinä olemisen onnellisuutta.. En olisi ennen lasten saamista uskonut kuinka paljon tällaisesta tavallisesta rauhallisesta illasta saa iloa.. Kun pihalta pyykkinarulta otetut puhtaat ja kevättuulilta tuoksuvat peitot, petivaatteet ja pyjamat otetaan sisään.. pestyt lapset, masut täynnä kaurapuuroa, mustikoita ja maitoa.. peitellään peteihinsä.. Iltarukoukset ja unilaulut.. Luetaan Astrid Lindgrenin satua tytölle..
kunnes silmät painuvat kiinni..

On hienoa olla äiti kun siihen on kunnolla aikaa,
saa olla sitä rauhassa ja on aikaa keskittyä siihen.
Tällä hetkellä olen onnellinen juuri tässä. Tiedän että tehtäväni on nyt olla Äiti.
Vaatimatta itseltäni sen enempää.
Tehdä tämä tehtävä niin hyvin kuin osaan.
Olla oikeasti läsnä.
Lukea ääneen lastenkirjoja, keksiä virikkeitä ja virkistystoimintaa, luoda rauhallinen ja turvallinen kasvuympäristö, Huolehtia ravinnosta, vitamiineista ja liikunnasta.

Huolehtia itsestäni..

Olla "vaan" kotona :)

Tällaisia vaate ihanuuksia lapsille toivat vanhempani tuliaisina Malesiasta Kuala Lumpurista vieraillessaan veljeni luona. Tämä Guessin 'jakkupuku' tytölle oli niin suloinen hänen päällään ;) Ja lisäksi vähän rimpsuhelmaakin. Vielä Gapilta pojalle vähän kesävetimiä :)



Tänään sitten taas päiviteltiin lasten vaaterekkejä ja nämä tytön pieneksi jääneet valkeat vaatteet jatkavat matkaansa pienemmälle ihanalle serkkutytölle :)
Ollaan kiitollisia pienistä-suurista asioista.
Niistähän tämä elämä loppujen lopuksi koostuu :)
Anne

maanantai 20. huhtikuuta 2009

Täyttä elämää..

Elämä on vienyt eteenpäin ja päivät ovat olleet viimeisten viikkojen ajan vähintäänkin sosiaalisia ja tapahtumarikkaita.. Ihmisiä, uusia ja vanhoja.. tuttuja ja vieraita ollaan tavattu, vierailtu ja kestitetty. Naurettu vanhoille hauskoille jutuille iltahämärissä ja kuultu uusista elämän tuulista.. Suurista ja pienistä suunnitelmista.. Juteltu ja ihmetelty elämää itseään.. Miten se kulkeekaan kaikilla omia polkujaan.. mitä kaikkea ihminen joutuukaan ja saakaan kokea täällä. . kaikilla aisteillaan.. täyttä elämää- iloineen-suruineen- Luottaen siihen että ylhäällä kaikki kuullaan.. huokaukset ja kiitokset. On tullut muokattua taas tätä meidän kotiakin vähän kerrallaan. Saatiin tehtyä vanhasta ikkunanpokasta väliseinä tähän ns.turhaan kulkuväylään keittiön ja eteisen välillä..



Ihan hauska siitä lopulta tuli.. Keittiöön ja eteiseen tuntui tulevan enemmän tilaa kun kulkeminen tästä kohdasta loppui.. niin ja yksi kaunis aamu lähti laatat takan ja vanhan leivinuunin edestä. Siinä ei minulta kauan mennyt, kun laatat oli irti ja kannettu ulos. Uudet etsin huomenissa..



Kunnon kevättä odottelen, varmasti yhtä malttamattomana kuin tekin :)
Kiitos ihanista kommenteistanne! Ja ilostun aina kun lukijalistaan on kirjautunut uusia ihmisiä :)
Keväistä innostusta kaikille toivotellen
Anne

keskiviikko 8. huhtikuuta 2009

Keväisiä vaatteita :)

Postissa saapui Englannista tilaamiani Cath Kidstonin vaatteita tytölle :) Ihanan keväisiä näin talvella paljon käytettyjen harmaan ja ruskean jälkeen. Sadetakki ja kukikas paita napeilla ..
Tässä pieniä maistiaisia jo maalatuista kalusteista keittiöön.. täytyy vielä yksi ikkunan poka saada väliseinäksi, sitten alkaa näyttämään valmiimmalta. :)
Ehkä tässä pääsiäisen lomapäivinä ehtisi tehdä, jos nyt ei tule niin hienot säät että ollaan vain pihalla kaiket päivät. Tänään oltiin jo iltapäivä ulkona vähän kuopsuttamassa kukkapenkkiä ja tyttö testasi pilkullisia saappaitaan hyppimällä vesilätäköissä..
Ihana se mullan ja maan tuoksu näin keväisin. Tulee ihan lapsuus mieleen siitä tuoksusta.. kuinka oli kiva olla pihalla pitkän talven jälkeen ja katsella että mitä sieltä lumen alta oikeen löytyykään... Tehdä kivistä ja risuista patoja pieniin kevätpuroihin.. Ja olin jo melkein unohtanut tämän auringon uskomattoman vaikutuksen omaan mieleen ja viihtyvyyteen ulkona!

Lisää vaatteita ja muita Cath Kidstonin tuotteita osoitteessa:

Kauniita ja lämpimiä kevätpäiviä teille blogini lukijoille :)


Anne

sunnuntai 5. huhtikuuta 2009

Pääsiäisen aikaa..

Viikonloppu on vaihteeksi mennyt jälleen maalatessa- -valkoisella. Tällä kertaa vuorossa olivat pihalla ollut Ruotsista tuotu pöytäryhmä joka on 1900-luvun alussa valmistettu. Uuden maalikerroksen jälkeen ne löytävät paikkansa keittiöstämme. Ajattelin vähän hillitä joka keväistä PakkoSaadaMökkiMerenRannaltaHetiKiitos-buumiani ..
ja teen nyt saaristolaismökin tunnelman meidän keittiöön. .
(Laitan kuvia kun saan valmiiksi asti:)
Pupun pääsiäismunineen tein ristipistoilla valkoiseen liinumin pellavaliinaan jo muutama pääsiäinen taaksepäin. Tässä se vartioi suklaamunia tänäkin pääsiäisenä. Annecysta tuomassani ristipistokirjassa on paljon samantyylisiä kuvia.. ajattelinkin jatkaa liinaa vähän joka vuosi. Ehkä tänä vuonna teen tipuja pupun seuraksi. :)
Tämän yksinkertaisen kranssin tekstin taittelin pihdeillä rautalangasta :)
Pajunkissojakin käytiin poimimassa. Paljonhan niitä löytyikin. Ihanan puputakin löysin maalaismarkkinoilta. Huomasin vasta ihastumisen jälkeen, että tämä on sitä Tinttua :) eli Tinttu.comissa olin käynyt katselemassa joskus aikaisemmin näitä ihania vaatteita.

Tyttö saa mennä tällä takilla virpomaankin elämänsä ensimmäisen kerran. Pitkillä pupunkorvilla varustettu huppu päähän ja kasvoväreillä pupulle nenä ja viikset :)

Nyt menen lisää maalailemaan!
Hyvää alkanutta pääsiäisen aikaa teille lukijat!:)
Anne

torstai 2. huhtikuuta 2009

Arvonnan voittaja :)

Näin kauniina huhtikuun aamuna auriko valaisi jälleen koko keittiön ja aamiaispöydän .. heijasteli maljakoissa ja astioissa. Aamulla pilkkopimeästä makuuhuoneeesta (kiitos pimennysverhojen!) noustessa aamupalalle silmiä siristellen tulee mieleen lastelaulu "..Poltat silmiäni, mut en ole eläissäni nähnyt mitään yhtä ihanaa! Ei haittaa, vaikka loisteesi mut sokeaksi saa..." Kyllä se auriko tekee päivästä niin erilaisen :)
Tytön kanssa ollaan tässä kylvetty ruohot ja syöty suklaamunia..(paljon:) Pajunkissojakin täytyisi koristella maljakkoon..:) puuhaa riittää aina pääsiäiseen saakka..Ajattelin ostaa tytölle keltaisen paidan pääsiäiseksi, mutta muistinkin sitten tämän viime kesäisen DKNY:n pitsi-ihanuuden :) viime kesänä vähän liian suuri paita olikin nyt sopiva! Olin ihmeissäni ja iloinen kaikista kauniista kommenteista, joita olitte kirjoittaneet! Ja kiva kuulla teistä ja että käytte täällä uudelleenkin. Olisi kiva jos vakiokävijät tulisivat lukijoiksi, niin pysyisin vähän kartalla :)(se on helppoa, oikealla olevassa palkissa 'lukijat'-kohdassa voi kirjautua ilmaiseksi) Toki täällä saa käydä anonyymina ja ilman merkin jättämistäkin kurkkimassa ja hakemassa inspiraatiota ;)
Nyt keväiseen arvontaan..
ja voittaja on...

Saara!
onnea voittajalle! otatko yhteyttä minuun vaikka sähköpostilla, niin laitan paketin postiin!:)
Nyt ehtii vielä hyvin toteuttaa kaikki ideat, mitä pääsiäiseksi ajattelin täällä kotona tehdä. . palailen sitten kuvineni ;)
Inspiraatiorikasta ja
kaunista kevätpäivän jatkoa teille kaikille!:)
Anne




perjantai 27. maaliskuuta 2009

Pikkumökki VALMIS ja arvonta :)


Viikko on mennyt kauniissa pakkassäässä. Sieltä se kevät nostaa päätään.:)
10 000 kävijän kohdassa lupasin toisen arvonnan, joten kaikki tähän postaukseen torstai aamuun mennessä kommentin jättäneet ovat mukana alimmaisessa kuvassa olevan keväisen pikku paketin arvonnassa :)
Tässä tätä neidin huonetta on vähän lisää ja pikkumökki ollaan saatu valmiiksi.
Lähikuvissa ollut puputalo on tässä kokonaisuudessaan. Neidin piirustuspöytä, ja sen yläpuolella oleva suuri ilmoitustaulu, jossa on vaihtuva näyttely askarteluista ja piirustuksista.
Cd-soitin ja levyt täytyvät myös olla pöydällä käden ulottuvilla ..

Mitä olisikaan jäätelökioski ilman jäätelöitä.. ompelin muutaman jätskin, täytin ne heinällä ja maalasin kangasmaalilla kastikkeet ja strösselit ;) niin ja sitten samalla tein vielä hinnaston ja kyltin..
Tästä pikku keittiöstä olen mielissäni :) olen jo kauan miettinyt silmää miellyttävää vaihtoehtoa tytön keittiöleikkeihin. Ei se auta kuin tehdä itse, niin saa sellaisen kun haluaa :) Hana on oikea, mutta vesi ei tule tähän keittiöön ;)
Sisälle taloon tyttö kantoi pikkusängyn, jossa unipupu nukkuu ja leikit olivat heti käynnissä. Ompelin vielä verhot valkoisista lakanoista ja sitten mökki olikin valmis. :)Tässä vielä vähän yleiskuvaa huoneesta ja piilopaikka-sängystä :)
Yläsängyssä on kiva loikoilla ja lueskella kirjoja. Tänne tyttö tuo myöskin kaikki "aarteensa" (mikä tahansa kiiltävä ja pieni esine käy;) ja myöskin säästämänsä karkit.. Pieniin hyllyllä oleviin rasioihin ne kätketään ja ystävien kanssa täällä hihitellään..:)Kuvia tytön vauva-ajasta, kuinka pieni hän olikaan hetki sitten... Mieheni nikkaroi eräänä iltana tytön kanssa vertaassa postilaatikon tänne seinälle. Olen miettinyt jotain tekstiä tai kuvaa laatikon kylkeen piirtoheittimen avulla, mutta vielä en tiedä mitä laittaisin.. :)
Tyttö on ollut tyytyväinen uuteen mökkiinsä ja leikkii siellä ahkerasti :) Viihtyvyys omassa huoneessaan on jälleen kasvanut huomattavasti. (eihän tämä huone ole aina näin rauhallisen värinen, kun tyttö levitää lattialle kaikki suurisilmäiset ystävänsä.. PetShopit ja MyLittlePonyt ja kaikenmaailman huvipuistot.. :) Äiti saa kyllä sisustaa, mutta tyttö muuttelee sitä mielensä mukaan ja hyvä niin :)
Keväinen Arvonta:)
Tässä keväinen paketti, jonka joku torstai aamuun mennessä kommentin jättäneistä voittaa :) Paketissa huumaavan tuoksuinen saippua, GreenGaten tuoksupussi ja mailegin pääsiäispupu.



Aurinkoista viikonloppua kaikille!
Ja olisi kiva lukea kommentteja vierailustanne ;)
Onnea arvontaan!
Anne