tiistai 12. tammikuuta 2010

Kiitollisin mielin..

Kevät nostaa päätään.
Vaaleat sävyt kiehtovat ja aurinkoiset ilmat houkuttelevat viihtymään ulkona.
Zara homesta saapuivat tytön huoneeseen keväiset keiju-lakanat ja koristetyynyt.
Näissä oli jotenkin ihanan hempeät värit ja kuviot..

Viime päivinä päällimmäisenä ajatuksissani on ollut kiitollisuus
Tässä muutama sana siitä:
"Kiitollisuus parantaa elämänlaatua,
sillä aito kiitollisuudentunne kohottaa mielialaa,
tasaa tunteita, eheyttää ihmissuhteita,
synnyttää pysyvämpää tyytyväisyyttä elämään ja jopa helpottaa stressiä...
Kiitolliset ihmiset ovat lähes immuuneja masennukselle."
"On huomattu, että meitä ilahdutaa myös kiitollisuuden näkeminen,
vaikka emme olisi siinä millään tavoin osallisena.
Sekin kuvaa kiitollisuuden suurta merkitystä"
"mitä enemmän opettelee oikeasti näkemään ja
huomioimaan kaikkea lähellä olevaa,
sitä enemmän löytää uusia asioita, joista voi olla kiitollinen."

"Kiitollisuuden tunnetta ei voi saavuttaa, jos ei opi elämään tässä ja nyt,
ilman että havittelee koko ajan jotain muuta.
Minusta tuntuu kuin monet olisivat kadottaneet intonsa,
menettäneet yhteyden siihen uteliaisuuteen ja lapsenmielisyyteen,
joka auttaa meitä löytämään ilon aiheita arkipäivästä"
Lainaukset ovat anna-lehdestä 10.12.-09
ja näissä lauseissa kiteytyi monet mielessäni olleet asiat. :)


Talvisia ulkokoristeita jäädytettiin tytön kanssa vanhoihin muotteihin.
Veteen hieman elintarvikeväriä ja naru joukkoon.

Jäätyneen veden päälle laitettiin veteen kasteltuja kiiltokuvia,
jolloin ne "liimautuivat" jään pintaan kiinni.


Tässä vielä loppukevennykseksi ponitalli. :)
Tyttö selasi my little pony lelu- esitettä ja ihmetteli että eikö poneille ole olemassa sellaista tavallista ponitallia. Kaikenlaista maailmanpyörää ja muuta kyllä on...
Sellainen hänen oli sitten tietenkin itse tehtävä.
Isin kanssa nikkaroivat rungon ja maalia ja pensseliä tuli minulta kohta kyselemään. . .
Maalin kuivttua oli koristelun aika. Glitteriä, kiiltokuvia, helmiä ja paljetteja--
Taakse aseteltiin jostain pony-paketista irti leikattu maiseman kuva.
Nyt poneilla on talli. Ja tyttö suunnittelee jo seuraavaa rakennusta ;)

Ollaan kiitollisia näistä pienistä kivoista asioista..
Niistä se elämä kuitenkin koostuu :)

Anne

torstai 7. tammikuuta 2010

Jotain sinistä..


Tämä kylmyys on pitänyt meidät visusti sisällä,
lukuunottamatta muutamaa pyrähdystä ulkona..
Hyvä syy olla sisällä kun on niin kylmä :)
Valoisuus on sen sijaan hyvä sisäkuvien ottamiselle.


Pienen pojan näkökulmasta kuvasin tällä kertaa..

Pojan huone on ollut jo kauan yhdessä makkareistamme jossa on
harmaat seinät
ja valkoinen vm- carpetin likaa hylkivä matto huoneen koko lattiassa.
Lattia on mukavan lämmin ja pehmoinen pienen leikkeihin.
Yksi pienen pojan suosikeista: hiirilautta- soittorasia jossa hiiret pyörivät kimalteiden mukana vedessä, musiikki soi ja illan tullen soittorasiaan saa myös pallon sisällä olevan valon päälle.



Pakkas päivien puuhia.. Tyttö kirjoittelee kirjettä serkkutytölle..
Tarrjoja, sydämiä ja kiiltokuvia säästelemättä :)
Ja koko aikainen kysely: "Äiti, mikä kirjain sitten tulee?"

Tilaamani Zara Home tuotteet tulivat tänään postissa.
Mutta niistä lisää myöhemmin :)

Tänään lähdetään tytön kanssa perinteisesti ihan vaan kahdestaan
viettämään kaupungille tyttöjen iltapäivää ja istumaan
jonnekkin kahvilaan pillimehulle ja leivokselle..

Anne

keskiviikko 6. tammikuuta 2010

Pakkaspäivitys


Pakkaset jatkuvat ulkona ja meillä hissutellaan sisällä villasukilla
ja keksitään kaikenlaisia virikkeitä.:)
Ulkona ei pysty kovin kauaa kerralla olemaan vaikka luonto on kyllä niin kaunis tällä hetkellä..
Ja nyt asiasta huonekaluihin..
Olen etsinyt jo pitkään sopivia tuoleja meidän pyöreän pöydän ympärille. Tarkoitus oli että niissä olisi oikeasti kiva istua pitkäänkin iltaa ystävien seurassa.
Lisäksi halusin korituolit ehdottomasti..
Ehtona oli myös että käsinojat eivät ole liian korkeat, jotta mahtuvat kannen alle haluttaessa.
Etsin nettikaupat ja pikkuputiikit läpi.. olin jo luopua toivosta, kun sitten kävimme ikeassa..
Ja siinähän ne olivat. :)

Muutaman päivän käytön perusteella ovat todellakin hyvä ostos.

Kattauksessa pysytään harmaan ja valkoisen sävyissä..

Tässä vielä kuva kirjastonurkkauksesta, johon tulppaanit toivat jo kevään..

Pakkaspäivien kunniaksi ollaan leivottu pullaa ja pikku-pizzoja ja piirakkaa.
Pakastimeen meni suurin osa odottelemaan ulkoilun jälkeisiä välipala- ja herkkuhetkiä,
jolloin on helppo lämmittää ja ottaa kuppi lämmintä kaakaota kaveriksi.

Kaverukset pulkan kyydissä..
Ulkona jaksettiin olla aika kauan pakkasesta huolimatta..
Ja kyllä kattilassa porissut kemainen lohikeitto ja rapeat ruisleivät kelpasivat tälle punaposkiselle porukalle, kun sisälle päästiin :)

Näiden vielä höyryävien kanelipullien tuoksun siivittämänä toivotan teille kauniita pakkaspäiviä!


Anne


perjantai 1. tammikuuta 2010


Uusi vuosi

On jotenkin hienoa aloittaa aina uusi vuosi ja katsella taaksepäin edellistä vuotta. Ajatuksissa tulee tehtyä jonkinmoinen yhteenveto vuoden tapahtumista. Viime vuoteen mahtui meillä paljon ja luulen jo tietäväni ainakin osan tämän uuden vuoden muutoksista.
Aika näyttää ja vuoden lopussa taas näkee menikö asiat niinkuin luultiin ja suunniteltiin :)
Lunta on mielettömän paljon ja maisemat ovat kuin postikortista.
Lasten lumesta riemuitseminen on tarttuvaa.

Jotkut teistä kysyi kamerastani, jolla otan blogikuvat.
Käytän Nikon D40X-järkkäriä, johon sain nyt joululahjaksi
uuden (35mm) objektiivin ja lisäsalaman.
Ja niitä olen testaillut uudella innolla välipäivinä.
Macissani olevaan suomenkielistä CS3 Photoshopia olen käyttänyt kuvien muokkauksessa.


Lumileikkien lomassa myös sisällä on myös viihdytty uusien
jouluna saaduilla leluilla leikkien ..
Barbiet, MyLittlePonyt ja Baby bornit ovat olleet tytön leikeissä niin ihania päivästä toiseen.
Poika ei vielä lahjojen päälle oikein ymmärtänyt ja
saikin lahjaksi erilaisia soittimia, kirjoja ja vaatteita. .




Oikein hyvää uutta vuotta 2010 teille blogini lukijoille
Tuokoon tämä vuosi teille ihania asioita,
isojen ja pienien haaveiden toteutumisia!

Anne

keskiviikko 23. joulukuuta 2009

Jouluinen tervehdys!

Joulukuu on menny taas vauhdilla eteenpäin. Kiitos teille joiden jouluisia puuhia olen saanut blogeistanne seurata. Monta ihanaa jouluista ideaa niistä poimin. Alunperin ajattelin tehdä jouluisia päivityksiä enemmänkin, mutta näin asiat menivät tällä kertaa :)
Täällä sataa lunta hiljalleen ja muu porukka on pulkkamäessä ja rinnekahvilassa herkuttelemassa. Kaikki on valmiina joulua ajatellen. Lahjasäkit odottelevat huomista ja kunnon perhejoulua koko rakkaalla suurella lähisuvulla. Tuskin maltan odottaa :)

Käytiin tänä vuonna kuusimetsällä käymisen sijasta
paikallisella kuusikauppiaalla valitsemassa ihanan tuuhea kuusi..


Ja siinä se odottelee olohuoneessamme koristeltuna lahjoja oksiensa alle.



Koristeltiin kuusi samoilla koristeilla kuin joka vuosi..



Tytön muutama vuosi sitten tekemä dalahäst-koriste
Ruotsissa syntyneelle isille..





Tänä vuonna kuusessa on kaksi uutta tulokasta :
tytön 1. Jouluisesta balettiesityksestä saatu ballerina..




Vanhempieni matkoilta juuri tuliaisiksi tuoma Thaimaan vuoristokylän
käsityöläisten tekemä tähti..



Kihlamatkaltamme kauan sitten tuodut sydämet roikkuvat aina
kuusen yläosassa vierekkäin :)


Ja tietenkin Disneylandin joulukaupasta monena vuotena
ostettuja tytön lempparikoristeita..

Kuusessa on lisäksi ihania naapurin tädin virkkaamia enkelikoristeita ja muita muistoja. . hienoista ihmisistä ja matkoista.. Eri elämäntilanteistamme.. Koriste koristeelta kertoo omaa tarinaansa, joita lapsille illalla kuusen loisteessan kerrotaan..

Näiden kuvien myötä toivotan teille blogini lukijoille


Rauhallista ja Onnellista joulua!

Anne

keskiviikko 2. joulukuuta 2009

Joulukuun 1.päivä

Nyt se joulukuu vihdoin alkoi.
Lupasin pitää arvonnan blogin lukijoiden kesken. Joten tänään pikkuinen, mutta sitäkin uteliaampi tonttu nosti arpalipukkeen...
Ja lukijan onnen numero oli 105. Tämä laskettuna lukijoiden kirjautuneiden alkupäästä loppupäähän toi voittajaksi ...
Onneksi olkoon!
Palkintona oli alla nähtävä mailegin tonttu ja suklaata :)


1.adventtikin vietettiin ja tällaiset numerot ompelin kynttilöitä koristamaan..
Possuviirin ompelin valmiiksi ja kaverina vitriinin edessä roikkuu joulukalenteri, joka on meillä tällainen suuri tonttu. Tontun taskussa on joka aamu pieni aarrekartta...

Kartoissa on talomme eri huoneita ja
pieni viesti salaperäiseltä tonttu Isokorvalta tavaraan liittyen ...
Aarteena ovat suloiset paketit jotka sisältävät nukkekodin kalusteita ja pienen suklaapukin.



Lämmintä joulun tunnelmaa teille toivottaa
Anne

keskiviikko 25. marraskuuta 2009

minileipomuksia..

Kaikki näprääminen alkoi siitä, kun toin neidille askartelukaupasta pieniä piparimuotteja pupu-leikkeihin. "koskas me leivotaan näillä?"oli eka kysymys
"hmm--ei niillä varmaan voi..- no miksikäs ei?"
Taikataikinasta leivottiin ja maalattiin sitten akryylimaaleilla joululauluja kuunnellen...

ja täytyyhän piparitalokin olla ja joulutorttuja..:)
Ja kyllä oli suut virneessä.
Tontutkin tulivat peremmälle ikkunan takaa
kurkkimasta ja taisi siellä olla yksi enkelikin..
Herra R heräsi päiväunilta ja tämä onkin sen ikäinen,
että söisi taikataikinastakin leivotut piparit taloa myöten, jos saisi itse päättää.. On taas ompeluksia työn alla. Köynnöstä ja muita pehmoisia joulukoristeita..
Ihmettelin tässä viime postauksen kommenttien määrää (!)
KIITOS te ihanat ihmiset, jotka jaatte hyvää mieltä kommentoimalla. :)
Mitenkään en ehdi kaikkien kommentteihin vastaamaan vaikka haluaisinkin.
Lukijoitakin on tullut lisää ja vielä on aikaa arvontaan osallistua!

Oikein hyvää viikon alkua teille blogini lukijat

Anne

torstai 19. marraskuuta 2009

Pienen pieni talvipuutarha ..

Ensinnäkin kiitoksia teille edellisen postauksen kommenttien kirjoittajille ! Myös 150 lukijan raja on ylittynyt ja pidän sen kunniaksi arvonnan blogini lukijoiksi kirjautuneiden kesken. Joten jos haluat arvontaan mukaan mutta et ole vielä kirjautunut niin sivupalkissa kohdassa 'lukijat' pääset helposti kirjautumaan. Palkinto on yllätys ja liittyy jouluisiin maileg-tuotteisiin :)
Arvonta suoritetaan marraskuun viimeisenä päivänä. Kaikki siihen mennessä kirjautuneet ovat mukana arvonnassa!

Sain äidiltäni ylimääräisen neulekoneen ja opastuksen sen käyttöön. Äidilläni on useita neulekoneita ja vuosikymmenten kokemus. Ihmeen helppoa konetta on käyttää ja tällaisten tyynyjen tekemiseen jopa minultakaan ei mennyt kauaa. Virkkasin vielä reunukset ja hiiret tyynyjen koristeiksi. hmm... täytyypä kokeilla seuraavaksi jotain jouluisempaa tyynyä :)

Jouluvalojen ripustaminen sisätiloihin on meilläkin jo aloitettu, kuten kuvasta näkyy..
Tämä alkoi siitä kun otimme puutarhassa usea vuoden toimimattomana olleen omppupuun sisälle. Useasti pihasiivousten yhteydessä puu on meinattu kaataa ja laittaa risukuormaan, mutta suunnitelmissa oli tuoda se tähän leikkitalojen väliin ja maalata valkoiseksi.
Ja siinä se nyt on juuri sellaisena kuin ajattelinkin :)

Hyvää viikon loppua teille kaikille!

Anne