30v!

Noniin tämäkin päivä tuli, olen nyt sitten oikeasti 30v(!)

Tätä kohtaa pelkäsin, koska tunnen itseni vieläkin lähinnä enemmän teiniksi,

kun kolmekymppiseksi.

Koko tämä meidän Ranskaan lähteminenkin liittyi tähän ikääntymiseen.

Uudenvuoden yönä mietin jälleen tulevaa vuotta ja olin järkyttynyt,

että nyt oikeasti tulee se vuosi kun täytän 30.

Mietin, mitä haaveita meillä elämässä oli ja mieleeni tuli päällimmäisenä se miten olimme 

Michaelin kanssa sopineet että viimeistään keski-iässä muutetaan lämpimään ainakin joksikin aikaa.

Olimme kyllä todenneet myös että kuka tietää elämää sinne asti, joten olimme myös kaavailleet edellisenä kesänä, että lähdemme jonnekkin ulkomaille seuraavan vuoden elokuussa.

Se oli vielä uudenvuoden yötä, kun kuiskasin sohvan pohjalta Michaelille:

"Mä keksin, muutetaan ens syksynä Ranskaan!" M innostui ideasta. 

 Meillä oli runsas puoli vuotta järjestellä asiat Suomessa niin, että oltaisiin täysin vapaita lähtemään.

Kunnia kuitenkin aina sille, jolle kunnia kuuluu, 

eli ylös voidaan huokaista kiitos näistä järjestelyjen onnistumisesta
ja myös kaikista niistä positiivisista yllätyksistä, mitä kevään ja kesän aikana tapahtui.

Seuraavana päivänä kysyin vielä meidän isommalta tytöltä, että miltä idea kuulostaisi:

"...asuttais samassa paikassa, kun missä ollaan ennenkin oltu ja 

menisitte kansainväliseen kouluun, jossa puhutaan englantia ja ranskaa"

Tyttö mietti hetken ja totesi, että: "Se olis varmaan parasta, mitä meille on koskaan tapahtunut!"

Ja samaan hengenvetoon kuitenkin mietittiin ketä kaikkia tulisi valtava ikävä
ja sitä miten siitä selvittäisiin.

Tyttö viestittelee täältä päivittäin WhatsAppilla vanhojen koulukavereidensa 

ryhmässä, kaveri- ja serkkuryhmässä. Joten se ainakin lievittää tällä hetkellä ikävää,

kun tärkeät kaverit kulkevat mukana kännykässä vaikka se ei kasvotusten olemista korvaakkaan.

Lähdön hetki oli loppujen lopuksi hieno kokemus, 

oltiin ihan innoissaan, että me todellakin tehdään se mistä haaveiltiin!

Lentokentällä olo oli samanlainen helpottunut, kun lukiossa kirjoitusten jälkeen.

Älkää käsittäkö sitten kirjoitustani väärin, että ulkomailla asuminen tekisi 

ketään itsessään onnelliseksi tai joku muu yksittäinen asia, vaan pikemminkin se kokonaisuus.

Mutta se mistä nautin on uudet kokemukset ja vapauden huuma.

Tähdättiin lähinnä siihen ettei jämähdetä siihen tuttuun, helppoon ja turvalliseen vaikka

jotkut ihmiset nauttivat tutusta ja turvallisesta tavattoman paljon ja heille se sopii.

Tykkään kävellä minulle tuntemattomassa vanhassa kylässä päämäärättömästi perheeni kanssa,

pysähtyä johonkin kivan näköiseen kahvilaan ja tilata jotain mitä en ole ikinä ennen maistanut.

Kuunnella ihmisten ranskankielistä puhetta ja katsoa heidän kiireetöntä elämäänsä,

Pysähtyä katsomaan katuesiintyjää, 

unohtaa itseni siihen tai poiketa jonnekin random taidenäyttelyyn.

Tykkään kävellä laventelintuoksuista tietä pitkin ruokakauppaan ja 

yrittää etsiä kaupasta jotain sellaista ruokaa, jota en ole ikinä ennen kokannut. 

Ja yrittää ymmärtää mitä vanha ranskalainen pappa huudahtaa minulle vihanneskorin takaa leveän hymyn ja etelän aksenttinsa kanssa.

Hauskaa on myös, kuinka näen lasten nauttivan koko sydämestään ja sellaiset pienet jutut,
kuten pienin oppii naapurin lapsilta italialaisia sanoja, jota hän matkii leikeissään.

Nautin kaikesta uudesta ja erilaisesta.

Tällaista tällä kertaa, meidän Ranskan tarinaa hieman avattuna,

vaikka en yleensä tänne blogiin haluakaan kertoa tarkasti mitään.

En tiedä miten tämä tarina jatkuu, 

mutta me ainakin uskallettiin hypätä mukavuusalueen ulkopuolelle! 

Suosittelen lämpimästi! Oli haave sitten mikä tahansa, pieni tai suuri.
Kerran täällä vain eletään.

Maanhan ei tarvinnut olla pakosti Ranska, tämä oli vain meille helppo ja tuttu.

Voidaan mennä sinne, missä meitä tarvitaan tai 

missä ilmenee jotain mielenkiintoista joko työn puolesta tai muuten. 

Suomeen mennään sitten kun tilanne vaatii tai heti, kun meistä tuntuu siltä.

Uusia kiinnostavia etätöitäkin otetaan lisää jos sopivaa ilmaantuu.

Elämä jatkuu näköjään kolmikymppisten jälkeenkin :)
Tänään opin taas uusia taitoja, kuten ajokulttuuri Ranskassa..
Olen lykännyt ratin taakse menemistä täällä, mutta nyt on pakko jo pikkuhiljaa uskaltaa.
En tiedä kumpi meistä jännittää enemmän minä vai M.
Tästä tulee hauskaa ;)

Kuvat ovat Villa Ephrussi de Rothschildista, jossa juotiin synttärikahvit.

Mukavaa viikonloppua teille kaikille ihanille! :)
Anne