Nyt vihdoin saan aikaiseksi tulla vaaleanpunaisesta kuplastani
tänne kirjoittelemaan meidän pienestä neidistä. <3
Viikkoa ennen vauvan syntymää ultraaja sanoi,
että vauva onkin tyttö (itse olin olettanut pojaksi).
Viimeisellä viikolla sainkin ajan kulumaan hankkimalla kaikkea
pientä vaaleanpunaista vaatetta ;)
Torstaina 25.päivä (8päivää yli lasketun ajan) meille
syntyi varttia vaille 5 iltapäivällä ihana pieni tyttö.
Kaikki meni hyvin ja
vauva painoi kaikkien hämmästykseksi 4010g ja pituutta oli 52,5cm.
Kuvassa neiti matkalla kotiin
Tulimme kotiin vauvan ollessa kahden vuorokauden ikäinen
ja täällä oli niin hieno helleviikonloppu odottamassa sairaalassa olon jälkeen.
Kuva on otettu samana iltana, kun olimme kotiutuneet
Tänään on oma syntymäpäiväni (27 v)
Sain maailman ihanimman synttärilahjan,
kun sain herätä omasta sängystä
oma uusi prinsessa ja muut mussukat kainalossani <3
Jatkamme täällä uuden elämän ihastelemista ja ihmettelemistä <3
Anne



Paljon onnea teille kaikille!
VastaaPoistaSöpö on uusi tulokas.
Hurjan paljon onnea koko perheelle!! Mietinkin yksi päivä, että onkohan teille jo pienokainen syntynyt :). On niin tomeran näköinen ja ison tytön oloinen turvakaukalossa istuessaan :).
VastaaPoista-M
Ihanaa, ihanaa,
VastaaPoistaonnea koko perheelle. t. AnneH
Onnea! Moneen kertaan olen viime viikon aikana käynyt katselemassa, joko olisi uutisia. Suloinen pikkuprinsessa teillä. :)
VastaaPoistavoi apua... Miten suloinen pieni nyytti. Onnea hurjasti koko perheelle.:))
VastaaPoistaOnnea pikkuisen tytön johdosta!! Minäkin mietin juuri joku päivä, että jokohan teitä on 5 :) On kyllä todella "valmiin" näköinen neiti turvakaukalossaan :)
VastaaPoistaOnnea <3 Ne suloiset ensihetket...
VastaaPoistaOnnea hurjasti!!!
VastaaPoistaNäytät hurjan hyvälle jo pari päivää synnytyksen jälkeen. =)
Ihana pieni neiti!:)
VastaaPoistaOnnea, onnea, onnea!!!
VastaaPoistaPaljon onnea pienen tytön johdosta! <3 t.Terhi
VastaaPoistaPaljon onnea ja siunausta! Ihania kuvia.
VastaaPoistaOnnea ♥
VastaaPoistaMiten kaunis perhe!
Oi, Oikein paljon onnea koko perheelle! Kauniita kuvia ja kaikki niin onnellisen näköisiä. : D
VastaaPoistaJa kiitokset miehellesi joka kerran toi ostokseni kotiovelle saakka! Parempaa palvelua saa hakea! : )
Lämpöiset onnittelut koko perheelle!
VastaaPoistaOnnea & Runsaasti Siunausta koko perheelle! <3
VastaaPoistaEdesmennyt veljeni syntyi tasan samana kellon aikana kuin pikku prinsessanne. <3
Toiv. näemme pian lisää kuvia! :)
Paljon onnea koko perheelle! Ihana pieni. <3
VastaaPoistaPaljon onnea kauniista prinsessasta! :) Ihania kuvia.
VastaaPoistaVoi miten ihanaa, että hän lopulta saapui. Isosisko ja -velikin näyttävät niin iloiselta. Vauvantuoksuisia päiviä vaaleanpunaiseen kuplaanne. Nauttikaa, päivät kun lipuvat niin pian ja prinsessat kasvaa kohinalla.
VastaaPoistaSuuren suuret onnittelut <3
VastaaPoistaOoh! Onnea pienen prinsessan johdosta koko perheelle! <3
VastaaPoistaVoi mitä ihania uutisia täällä onkaan! Kovasti onnnea pikkuisesta, ja ihanaa vauvantuoksuisia hetkiä :)
VastaaPoista-Eea
Stort grattis till hela familjen, har kikat in ett par gånger under veckan om det skulle finnas några babynyheter =) Njut!
VastaaPoistaOi, onneaonneaonnea :)
VastaaPoistaJuuri tänään teitä ajattelin ja mietin, että pikkuinen on varmaan syntynyt kunnei ole mitään kuulunut :)
Onnea kovasti koko perheelle!! Ihana lukea tällaisia uutisia :)
VastaaPoistaPaljon Onnea suloisesta vaavista - se onkin aina ihmeitten ihme uuden pienen elämän alku <3
VastaaPoistaJa paljon Onnea myös sinulle syntymäpäiväsi johdosta!
Onnea ja Siunausta pikku prinsessasta!
VastaaPoista"Minä olen ihme, suuri ihme ja kiitän Sinua siitä."
siunausta ja onnenhetkiä..mikä ihana unelma.nauttikaa joka hetkestä. terveisin kristiina
VastaaPoistaOikein paljon onnea koko perheelle! Niin suloisen näiköinen pikku prinsessa :)
VastaaPoistaVoi onnittelut koko perheelle - olipas potra tyttö. :D
VastaaPoistaMeillä esikoinen syntynyt myös 25.8. ja silloin oli sateista ja koleaa vuonna 2005, mutta seuraavalla viikolla tosi helteistä kuten nyt ollut. :)
Onnea koko perheelle somasta pienestä tytöntylleröstä.
VastaaPoistaPaljon Onnea!
VastaaPoistaSynnytyskertomustakin olisi kiva lukea jossain vaiheessa jos jaksat kirjoittaa. Kun itsellänikin on vielä tuoreessa muistissa prinsessan syntymä ( 4 kk sitten ).
Voi miten kaunis tyttövauva,Paljon Onnea koko perheelle!!
VastaaPoistaOnneksi olkoon ja siunausta koko perheelle!!
VastaaPoistaOnnea!
VastaaPoistaSydämelliset onnittelut!
VastaaPoistaKaikkea hyvää pienen elämään. Syksystänne tulee uuden elämän ihmettelyssä ikimuistoinen!
VastaaPoistaPaljon onnea teille kaikille!
VastaaPoistaawwsss, ihanaa!
VastaaPoistaPaljon onnia koko perheelle!
Massor med lyckönskningar till hela er familj ! Vilken vacker "liten" prinsessa !
VastaaPoistaKraam
Sanne
Paljon Onnea teille suloisesta tytönvauvasta ja Onnea sinullekin syntymäpäivällä! ♥
VastaaPoistaOnneksi olkoon pikku prinsessan syntymän johdosta!!
VastaaPoistaIhanaa kun kaikki on mennyt hyvin..
♥
Paljon,paljon onnea koko perheelle !
VastaaPoistaHei,
VastaaPoistaja sylintäydeltä onnea koko perheelle <3!
Suloinen prinsessa =0)!
HV76
Paljon Onnea !!!
VastaaPoistaPaljon onnea koko perheelle. Ihana pikkuinen. Niin kaunis ja herkkä kuva vauvasta isänsä sylissä. t.mari
VastaaPoistaLämpimät onnittelut koko perheelle!
VastaaPoistaOikein paljon onnea koko perheelle!!
VastaaPoistaOikein paljon onnea koko perheelle!
VastaaPoistaValtavan paljon onnea! :)
VastaaPoistaOnneksi olkoon :) Ihana vauva!
VastaaPoistaOikein paljon onnea koko perheelle!
VastaaPoistaOnnea pienen prinsessan johdosta! Niin on nätti ja tomerannäköinen tyttö teillä:)
VastaaPoistaMe saamme toivottavasti tänään ultrassa tietää, onko esikoisemme tyttö vai poika:)
Onnea koko perheelle!
VastaaPoistaHän on suloinen! Kuvat niin kauniita ja herkkiä!
-Anu
Onnea paljon koko perheelle pienen prinsessan syntymän johdosta...oih..niin söpö :) Ja hyvää syntymäpäivää sinulle itsellesi :)
VastaaPoistaPaljon onnen koko perheelle!
VastaaPoistat- Kerttuli
Oikein paljon onnea koko perheelle!
VastaaPoistaIhan on äitinsä näköinen tyttö =). Onnea koko perheelle!
VastaaPoistaMalin
Isot onnittelut koko perheelle!
VastaaPoistaVoi IHANAA. Pieni Prinsessa. Onnea!!
VastaaPoista-Miia
Suuret onnittelut! Tätä postausta olenkin jo vähän odotellut:)
VastaaPoistaooii..kylmät väreet tuli..onnea koko perheelle<3
VastaaPoistaOnnittelut koko perheelle!
VastaaPoistaTuhannesti onnea suloisen prinsessan johdosta <3 Ihana onnellinen perhe siellä! Vauvantuoksuisia hetkiä.
VastaaPoistaOnnittelut myös sinulle syntymäpäivänäsi :)
Paljon onnea kauniista tyttärestä!
VastaaPoistaHurjasti onnea koko perheelle! Näytät kyllä tosi hyvältä vasta synnyttäneeksi! :)
VastaaPoistaMiten ihanaa!! Paljon onnea!!
VastaaPoistaPaljon Onnea koko perheelle ja Taivaan Isän siunausta elämäänne!
VastaaPoistaT. Katja
Paljon onnea ja Luojansa siunausta prinsessan elämään!
VastaaPoistaOnnittelut koko perheelle suloisen prinsessan johdosta!
VastaaPoistaMinttu
Onnea ja TaivaanIsänSiunausta!<3 suloinen katras!
VastaaPoistaTomera vauva, ja niin soma, äidin ja isin ikioma <3
VastaaPoistaSydämelliset onnentoivotukset koko perheelle!
Onnea uuden elämän ihmeestä :)
VastaaPoistaPaljon onnea koko perheelle!! Näytätte onnellisilta :-)
VastaaPoistaIhana, pulleroinen neiti teillä, hurjan paljon onnea koko perheelle!!
VastaaPoistaMuistuu mieleen kahden vuoden takaiset tapahtumat, kun meille syntyi kolmanneksi lapseksi 4,3 kg painanut Rinsessa...:)
Ja kuva missä olet lasten kanssa, on aivan huippu, täynnä iloa ja onnea <3
terv. Laura
Uusi elämä on alkanut! Lämpimästi onnea ja siunausta koko perheellenne <3
VastaaPoistaOnnea koko perheelle! :)
VastaaPoistaOnnea koko perheelle. Kaunis tyttövauva teillä. Rentoudu ja nauti perheestäsi, älä stressaa blogin pitämisellä, kyllä me täällä odotellaan : )
VastaaPoistaOnnea prinsessasta! :)
VastaaPoistaAivan ihana pieni! Paljon Onnea ja kaikkea hyvää koko perheelle!
VastaaPoistaLämpimät Onnittelut koko perheelle! Olen niin iloinen puolestanne! :)
VastaaPoista♥ Onnea sinulle, onnea koko perhelle.♥
VastaaPoistalämpöiset onnittelut pienestä aarteesta.
VastaaPoistasuurimmat lahjat saapuvat pieninä nyytteinä!
teillä synttärit sitten vierivieressä.
päivi
Paljon onnea! Ihanaa, että kaikki on hyvin. Vauva on hurjan suloinen <3
VastaaPoistaIhana pikku-prinsessa, paljonpaljon Onnea! Ja syntymäpäiväsi johdosta myös! :)
VastaaPoistaOnnea hirmuisesti ihanan prinsessan johdosta!!
VastaaPoistaOnnittelut uuden perheenjäsenen johdosta <3
VastaaPoistaps. Esikoistyttösi on muuten aivan miehesi näköinen :)
"Onnea Äidille, Onnea Isälle, Onnea Pienelle Perheenlisälle" =)
VastaaPoistaHirmuisen suuret onnittelut pienestä prinsessasta koko perheelle! Ja myös suuret syntymäpäiväonnittelut! <3
VastaaPoistaVoi, niin ihanaa. Onnea ja enkeleitä pienen neidin elämään!
VastaaPoistaOi, paljon paljon onnea!! Tamahan vallan herkistaaa! Kaikkea hyvaa koko perheelle!
VastaaPoistaT. se loppuvuoden Unennakija Ulkomailta!
p.s. ehdotan samalla neidille nimea Isabel :-)
Onnea paljon pienestä neidistä!
VastaaPoistaVäärin arvasin :)
Nauttikaa, nuuhkutelkaa ja voikaa hyvin.
Viime yona unessani olit sina ja taittelit punaista haalaria. Aika janna juttu, etta olin ihan varma etta teille on syntynyt vauva ja tytto nimenomaan kun aamulla avasin koneen ja katsoin paivityksesi niin tottahan se oli. Paljon onnea. Olen seurannut blogiasi ahkerasti kun itsekin olen kotona 4kk ikaisen pojan kanssa.
VastaaPoistaPaljon onnea suloisesta prinsessasta koko perheelle!
VastaaPoistaPaljon onnea koko perheelle!
VastaaPoistaanu
Paljon onnea tuleviin päiviin tuoreen pienen aarteen kanssa!
VastaaPoistaPaljon Onnea koko perheelle suloisesta prinsessasta <3
VastaaPoistaOikein paljon Onnea Koko Perheelle!!
VastaaPoistaPaljon onnea ja Taivaan isän siunausta koko perheelle!
VastaaPoistaIhana pikkuinen. Onnea koko perheelle!
VastaaPoistaSuloinen pieni neiti *mäkin haluun* Onnea koko perheelle!
VastaaPoistaOnnittelut pikkuprinsessasta !
VastaaPoistaJa ihanaa syksyä koko perheelle !
T. Heli
Isto onnittelut pienestä tytöstä!
VastaaPoista-Mari
oi että, paljon onnea pienestä prinsessasta koko perheelle!!<3
VastaaPoistaTäälläki odotellaan kovasti vauvan syntymää, nyt rv.39+3.:)
Paljon onnea koko perheelle tästä ihanasta lahjasta ja Taivaan Isän siunausta!
VastaaPoistaPaljon onnea koko perheelle! ♥
VastaaPoistaLämpimät onnittelut tytöntylleröstä ja niin myös omista synttäreistäsi! Oletkin samanikäinen kuin poikani ,täytti vuosia 4.8.
VastaaPoista♥♥♥:miä elämäänne
Paljon onnea pienen prinsessan syntymän johdosta!
VastaaPoistaTaivaan Isän siunausta koko perheelle!
t. vakkarilukija
Luen säännöllisesti blogiasi, mutta en ole tainnut aiemmin jättää kommenttia. Nyt pitää kuitenkin onnitella suloisesta tytöstä! Hurjasti onnea!
VastaaPoistaSylintäydeltä onnea, ihanalle perheelle ja paljon rakkaita halauksia.Onnittelut myös pienokaisen äidille syntymäpäivän johdosta.
VastaaPoistaTerv,Tepa Seinäjoelta
Onnea lämpimästi ja vaaleanpunaista arkea!
VastaaPoistaiiihana vaunulelu! mistä se on? :)
VastaaPoistaniin,ja ONNEA!!!
Vaaleanpunaiset onnentoivotukset koko perheelle! Bless you all ;)
VastaaPoistaIhanan pienen prinsessan olette perheeseenne saaneet, onnea oikein kovasti! Ihania kuvia! <3
VastaaPoistaSylintäydeltä onnea - niin tyttären syntymästä koko perheelle kuin sinullekin oman syntymäpäiväsi johdosta! ♥
VastaaPoistaIhanaa vauvantuoksuista syksyä teille!
Onnittelut uudelle elämälle, vanhemmille ja sisaruksille, kaikkea hyvää tulevaisuuteen.
VastaaPoistaJa myöhästyneet synttärionnittelut!
Paljon onnea koko perheelle ja hyvää syntymäpaivää!
VastaaPoistaT: Krassimira
Onnea onnea♥
VastaaPoistaPaljon onnea koko perheelle!
VastaaPoistaToivottaa:lukijasi :)
Oih, onnea koko perheelle! Aivan ihana prinsessa on teille syntynyt!
VastaaPoistaOnnellisia vauvantuoksuisia päiviä luvassa=).
Onnea myös äidille synttäripäivän johdosta!
Onnea koko perheelle <3
VastaaPoistaVoi söpöistä!
VastaaPoistaPaljon onnea koko perheelle!
Hannele
Oi ihana yllätyskäänne! Suloinen on tyttönen ja mukavan kokoinenkin :)
VastaaPoistaOnnea koko poppoolle ja vauvantuoksuisia hetkiä!
Lämpimät onnittelut :)
VastaaPoistaPaljon onnea! Näytät upealta, vaikka synnytyksestä on niin vähän aikaa :)
VastaaPoistaPaljon onnea koko perheelle pienestä prinsessasta!
VastaaPoistaLämmin onnentoivotus sinulle synttäreidesi johdosta sekä koko perheelle uuden pienen prinsessan johdosta! Kuinka onkaan herkkä ja ihana kuva isästä ja tyttärestä!
VastaaPoistaSuuret onnittelut niin uutukaisesta vauvasta kuin syntymapaivastakin! Ihana odotella vauvateksteja blogiisi :) T. lukijasi Ranskanmaalta
VastaaPoistaOikein paljon onnea koko perheelle
VastaaPoistatuli ihan tippa linssiin kuvia katsellessa<3
Jamssi
No minähän sanoin masun mallista, että se on tyttö, koska minulla oli samanmoinen potkupallo ja tyttö tuli :) Onnea äidille ja isälle, onnea pienelle perheenlisälle, onnea myös sisaruksille!
VastaaPoistaHirmuisen paljon onnea koko perheelle! :)
VastaaPoistaOnnea :)
VastaaPoistaIhanaa,Onnittelut! <3 Meilläkin on 6v tyttö,4v poika,ja 2 kk ikänen tyttövauva,...ja ite täytän pian 27! :) pojat vain eri-ikäset.
VastaaPoistaSylintäydeltä onnea koko perheelle, ihanaa syksyä !
VastaaPoistaLämpimät onnittelut söpöstä pikkuneidistä! Kuviesi tunnelmat ovat vielä itsellä tuoreessa muistissa, vaikka meidän tytteli onkin "jo" 3kk :)
VastaaPoistaMikä kaunokainen! <3 Onnea pienestä tytöstä!
VastaaPoistaJa onnea myös nuoren äidin syntymäpäivänä :)
Ihanaa! Paljon onnea koko teidän perheelle!
VastaaPoistaPikku neiti on kovin suloinen ♥
Onnea koko perheelle! Aivan ihana tyllerö... "Onni on oma sisko".
VastaaPoistat. willa wanilla rouva
Ihanat kuvat teistä! Ja niin suloinen pieni ♥
VastaaPoistaPaljon paljon Onnea koko perheelle!
todella paljon onnitteluja teidän koko perheelle! <3 :)
VastaaPoista-Johanna
Voi hurjasti onnea ihanasta nyytistä, ja Taivaan Iskän huolenpitoa niin Pikku-Prinsessalle kuin myös koko perheelle <3
VastaaPoistaIhania kuvia teidän kauniista perheestä. Onpa suloinen myös tämä uusi tulokas, neitokainen <3 Valtavasti onnea!
VastaaPoistaOnnittelut uudesta perheen jäsenestä ja onnellista eloa koko perheelle!
VastaaPoistaPaljon onnea koko perheelle!!!! Olen kans katsellut joka päivä josko kuuluis vauva uutisia. Katselen usein Blogiasi ja tykkään kovasti jutuista ja kuvista!
VastaaPoistaT:Ansku
Voi miten suloinen tyttö! Oikein paljon onnea koko perheelle!
VastaaPoistaJotenkin mullakin tuli sun postauksista sellainen olo, että teille on tulossa poika, vaan kuinkas kävikään. Ihanan prinsessan saitte! <3
Onnea valtaisasti! Nyt lieneekin sopiva hetki päivittää tuota "Tietoja minusta" -lootaa?:)
VastaaPoistaOikein paljon onnea niin äidille, isälle ja pienelle perheen lisälle unohtamatta isosiskoa ja isoveikkaa!!
VastaaPoistaSä vaikutat kuvasta päätellen jättäneesi vauvakilot jo sairaalaan :) Miten synnytys onnistui? Ilmeisesti hyvin. Vaikkakin taisi vaavi olla aika iso sun kokoon nähden.
Kaikkea hyvää vauvan tuoksuiseen arkeen!
Valtavat onnittelut koko perheelle uudesta prinsessasta! Aivan ihana tuo kova, jossa olet lastesi kanssa, tuli aivan tippa linssiin liikutuksesta. Ihania päiviä ja tutustumista uuteen perheenjäseneen :)
VastaaPoistaOnnea koko perheelle! Meidän tytön (9v) barbie meni naimisiin ja häämatkalle pitäisi päästä tietysti asuntoautolla :) Vauva barbie perheeseenkin syntyi jo heti hääpäivänä! Nyt pitää mennä ostamaan vaneria...ihania ideoita sinulla. Itsekin kolmen lapsen äitinä ihmettelen pirteää olomuotoasi ja jaksamistasi!
VastaaPoistaOnnea!
VastaaPoistaOnnea kovasti, suloinen tyttö ja näytätpäs itsekin jo niin hyvältä juuri kotiin tultuasi :)
VastaaPoistaTervetuloa maailmaan uusi prinsessa!
Paljon Onnea koko perheelle uudesta pienestä ihmistaimesta!! On se vastasyntynyt elämä niin ihmeellistä.. Itse toivoisin jo poksahtavani, viikkoja 39+6. Täytynee varmaan lähteä istuttamaan istuttamatta jääneet pensaat, josko sillä syntyis vaikka ens yönä sitte.=)
VastaaPoistaOnnea koko perheelle!=)
VastaaPoistaSylikaupalla onnea!
VastaaPoistaOikein paljon onnea ja siunausta koko perheelle!
VastaaPoistaItse sain vajaa kaksi vuotta sitten syntymäpäivälahjakseni (täsmälleen samana päivänä) meidän kolmannen lapsemme :) Nyt odotan neljättä ja la. jälleen lähellä tuota samaa pvm:ä. Samoin oli esikoisella.
Jään odottamaan vauvan"tuoksuisia" postauksiasi.
t. Rv33+4
Oikein lämpöiset onnittelut ja runsasta Taivaan Isän siunausta ja huolenpitoa koko teidän perheelle!
VastaaPoistaIhana miten valmis on tarpeeksi kauan äidin masussa turvassa ollut vauva, vaikka yliaikaisuus on joskus äidille epämukavaa, on se pelkkää plussaa vauvalle!
VastaaPoistaOnnea kovasti ja Brio Singit ovat kyllä ihan mahtavat rattaat;)
Oikein paljon onnea koko perheelle ja siunausta pienen tytön elämänpolulle!
VastaaPoistaMun uni meni siis oikein ja tyttö sieltä tuli :) Saapas nähdä, meneekö niminkin oikein.
Oikein hyvän päivän on tyttönne "valinnut" synttäripäiväksi: itse vietin torstaina kolomikymppisiä :)
Kauniita vaaleanpunaisia päiviä!
Onnea ihanasta pikkuisesta!! <3
VastaaPoistaValtavasti onnea koko perheelle uudesta ihanasta perheenjäsenestä =)
VastaaPoistaPaljon onnea ihanasta pienestä nuppusesta!
VastaaPoistaOnnea koko perheelle! Toivottavasti näämme ihania vauvakuvia taas pian!
VastaaPoistaPaljon onnea pikku tytöstä.Kyllä on ihana <3
VastaaPoistaOikein paljon onnea suloisesta prinsessasta!! Hienona päivänä pieni syntyi, meidän esikoinen syntyi 25.08.08 ♥
VastaaPoistaVoi onnea äidille ja tyttöselle ja koko perheelle. Maailman ihanin synttärilahja, pikkuneito! :)
VastaaPoistaMe tehtiin kyseisenä päivänä plussatesti, joten täälläkin on odotuksen ja jännityksen riemua.
Enkelien siivet teitä suojelkoon ja iloa ympärille tuokoon!
Onnea suloisesta pikku prinsessasta!
VastaaPoistaOi, ihanaa, tyttönen! :) Onneksi olkoon sekä vauvasta että omasta syntymäpäivästäsi! Olet todella kaunis tuossa kuvassa, jossa olet yhdessä lastesi kanssa.
VastaaPoistaOnnen ja siunauksen toivotukset koko perheelle!
VastaaPoistat. Emilia
Onnea ja halauksia koko perheelle!
VastaaPoistaOnnea koko perheelle ja ihania vauvahetkiä <3 Kuviasi katsellessa meidän vauvakuume vaan nousee..
VastaaPoista-I
Suloiset vaaleanpunaiset onnittelut koko perheelle! Ihana vauva <3
VastaaPoistaItselläni laskettuaika ylihuomenna, joten kovin odottavalla kannalla ollaan täälläkin :) Poikaa myös kuvitellaan tulevaksi, mutta saa nähdä kuinka käy...
Onnea ihanasta pienokaisesta! :)
VastaaPoistaLämpimät onnittelut pikku prinsessan syntymän johdosta! Leppoisia päiviä vauvan kanssa.
VastaaPoistaOikein paljon onnea ja voimia pikkuisen hoitoon!
VastaaPoistaOnnea ja siunausta koko perheelle ja synttärionnittelut äidille, saitpa ihanan synttärilahjan. Onkos teillä kaikki perheen naiset syntyneet elokuussa? On niin valmiin oloinen tuo tyttösenne ja kokemuksesta tiedän, että "yliaikaisten" kohdalla näin usein onkin. Minäkin mietin vauvan nimeä ja tuli sama Isabel mieleen kuin tuossa jollain toisella.
VastaaPoistaPaljon onnea pikku prinsessasta sekä synttäreiden johdosta!
VastaaPoistaOnnea, onnea, onnea! Suloinen vauveli ja pirteän oloinen! <3
VastaaPoistaLämpöiset onnittelut koko perheelle! t. toinen kolmen lapsen Mamma
VastaaPoistaHurjasti onnea koko perheelle! Aivan ihastuttava pikkuinen tyttö!
VastaaPoistaPaljon onnea koko perheelle! <3
VastaaPoistaOnnea koko perheelle pienestä prinsessasta, suloinen nyytti <3
VastaaPoistaIhana nyytti! Onnea koko perheelle <3
VastaaPoistaOnnea ja siunausta koko perheelle! Isollaveljellä on niin onnellinen ilme :)
VastaaPoistaPaljon onnea suloisen tulokkaan johdosta!
VastaaPoistaLämpimät onnittelut koko perheelle ihanasta pikkuprinsessasta! :)
VastaaPoistaOikein paljon onnea ja halauksia teille ihanille!
VastaaPoistaPaljon onnea koko perheelle:)
VastaaPoistaOnnea ja siunausta koko perheelle! Ihanaa, että kaikki on mennyt hienosti!
VastaaPoistaOnnea pienelle prinsessalle ja koko perheelle! Ihania ensihetkiä toivotellen. :)
VastaaPoistaOnnea koko perheelle! <3
VastaaPoistaMinäki oottelin teille poikaa ;)
ONNEA tuhannesti ihanasta pikku ihmeestä! ♥
VastaaPoistaOnnea koko ihanalle perheelle!
VastaaPoistat.Päivi
Oi ihana postaus:) Onnea tuhannesti koko perheelle. Taalla odotellaan kanssa tyttøa. Tai niin katilø vaittaa. Saa nahda.. tai sitten tulee poika joka kayttaa vaal.punaista:) Olen vahan osteskellut.. kerta saan prinsessan vihdoin 2 pojan jalkeen:)
VastaaPoistaOnnittelut suloisen tyttövauvan syntymän johdosta! :)
VastaaPoistaTerv.Milla
Onnea vauvastanne tuhannesti
VastaaPoistaVenla
Voih <3 Paljon paljon onnea!!
VastaaPoistaVoi onnea teille! ihana vauvva♥
VastaaPoistaHurjasti onnea ihanasta pikkuneidistä! :) Täällä odotellaan myös neitiä saapuvaksi maailmaan! vielä muutamia kuukausia..
VastaaPoistaOnnea!! :)
VastaaPoistaPaljon onnea suloisen tyttövauvan johdosta <3
VastaaPoista